Tuomen ja Sarajärven (2011, 127–129, 132) mukaan tutkijan eettinen sitoutuneisuus tutkittavaan aiheeseen luo pohjan hyvälle tutkimukselle. Yleisesti ajatellaankin, että kaikki tutkimukseen liittyvät valinnat ovat moraalisia valintoja. Tarkkaan pohditut eettiset ratkaisut luovat myös tutkimukselle uskottavuutta. Tutkimusaihetta miettiessään tutkijan tulee pitää mielessä, miksi tutkimusta tehdään ja kenen ehdoilla tutkimuksen aihe valitaan. (Mt.) Valitsin tämän tutkielman aiheen, koska koen tärkeäksi, että lapsuudessa koetusta traumatisoitumisesta puhutaan ääneen ja tehdään sitä näkyväksi.
Ajattelen, että aiheen näkyväksi tekeminen auttaa myös vähentämään siihen liittyvää mahdollista salailua ja häpeää.
En mielelläni käyttäisi tässä tutkielmassa sanaa uhri, sillä sanalla itsessään on hyvin negatiivinen kaiku. Sanasta tulee helposti ajatus, että ihmiseen on menneisyyden kokemusten vuoksi lyöty ikuinen uhriuden leima, eikä hän voisi tulla enää eheäksi ihmiseksi. Käytän tässä tutkielmassa kuitenkin kyseistä termiä kuvaamaan traumaattisia kokemuksia läpikäynyttä henkilöä, sillä sitä käytetään useissa käyttämissäni julkaisuissa. Goffman (1990, alkup. 1963, 11–12, 44–45) kirjoittaa kirjassaan sosiaalisesta leimasta eli stigmasta. Sana stigma on peräisin Kreikasta ja tarkoitti alun perin ruumiiseen leikattua tai poltettua merkkiä. Merkki viittasi henkilön moraaliseen poikkeavuuteen tai pahuuteen, johon saattoi liittyä merkatun henkilön välttäminen erityisesti yleisillä paikoilla. Nykyään termiä käytetään laajemmin viittaaman mihin tahansa ominaisuuteen, joka tekee ihmisestä erilaisen ja sopimattoman yhteiskunnan asettamiin odotuksiin. Goffman kirjoittaa myös sympatiastigmasta (courtesy stigma). Tämänkaltainen sympatiastigma voi kohdistua henkilöön, jonka yhteys stigmatisoituun henkilöön on syntynyt jonkin sosiaalisen rakenteen, kuten perheenjäsenyyden tai ystävyyden seurauksena. Tämä voi johtaa siihen, että muut ihmiset kohtelevat stigmatisoitua ja hänen läheistään kuin nämä olisivat yhtä. (Mt.) Ihmisen sosiaalinen leimaaminen hänen historiansa vuoksi on valitettavan yleistä ja tietystä leimasta voi olla vaikeaa päästä eroon. Myös lapsi voi joutua kärsimään sympatiastigmasta tahtomattaan, esimerkiksi perheenjäsenensä vuoksi, mikä voi luoda haasteita esimerkiksi lapsen sosiaaliseen elämään. Kaltiala-Heino ym. (2001) korostaa että ”stigma ei muodostu ja häviä rationaalisen ajattelun tasolla”. Oleellista ei siis ole muodostaako stigmatisoitu henkilö muulle yhteisölle todellisen uhan vai ei. Erilaista ja outoa käytöstä ymmärtämätön leimaa toisen henkilön eristääkseen hänet yhteisön ulkopuolelle. Kontula (2008, 57) puolestaan lisää, että stigma on myös kaksisuuntainen prosessi. Kun henkilö nähdään vain poikkeavan toimintansa kautta, se vahvistaa ja syventää ennakkoluuloja. Tästä syystä yksilö saattaa alkaa toteuttaa itseensä kohdistuvia ennakkoluuloja käyttäytymisessään.
Mitä oikeastaan tarkoittaa elämässä selviytyminen? Tämä on asia, jota olen miettinyt paljon tätä tutkielmaa tehdessäni, ja oikeastaan se on kiinnostaneet minua jo useiden vuosien ajan. Kukin varmasti määrittelee elämässä selviytymisen omista lähtökohdistaan käsin. Kokemus selviytymisestä on myös hyvin henkilökohtainen. Yksi lähestymistapa selviytymiseen on ajatella sen tarkoittavan mahdollisuutta elää niin sanottua tavallista elämää, johon ajatellaan useimmiten liittyvän tavallisia arkisia asioita, kuten opiskelu, ammatin hankkiminen, työ, ystävät, parisuhde ja perhe. Puhuessaan elämässä selviytymisestä ihminen varmasti vertaa tämänhetkistä elämää menneisyyteensä ja kasvutarinaansa ihmisenä. Siihen, kuinka on selviytynyt hänelle tapahtuneista vastoinkäymisistä ja traumaattisista kokemuksista. Ajattelen, että tämän vuoksi kenenkään toisen on mahdotonta arvioida täysin aukottomasti toisen ihmisen selviytymistä elämässä. Jokaisella kun on hyvin omanlaisensa kriteerit hyvälle elämälle. Ojasen ym. (2004, 145–147) mukaan ihminen voi kokea oman elämänsä mielekkääksi, vaikka ei kokisikaan olevansa onnellinen. Ongelmallisempaa on, jos elämältä katoaa tarkoitus, silloin ihmisen mielen valtaa helposti masennus ja jopa itsemurhan riski kasvaa. Ihmisten kyky suhtautua elämään onkin hyvin yksilöllinen. Toiset suhtautuvat elämään myötätuntoisesti ja huumorilla sekä selviävät eteensä tulleista vastoinkäymisistä katkeroitumatta. Toiset taas ovat pääosin kaikkeen tyytymättömiä, eikä juuri mikään ole elämässä hyvin. Näiden henkilöiden kohdalla elämässä eteen tulleet vastoinkäymiset saavat kaiken näyttämään elämässä vieläkin pahemmalta.
(Mt.)
Vilkka (2005, 159) kirjoittaa, että tutkijan tulee tehdä luotettavuuden arviointia kaikissa tutkimusprosessin vaiheissa. Lisäksi tutkijan on pystyttävä perustelemaan, kuvaamaan ja arvioimaan tekemänsä valinnat. Toteutin tutkielmani kuvailevana kirjallisuuskatsauksena käyttäen integroidun kirjallisuuskatsauksen menetelmää. Koko tutkielmani ajan keskityin jokaisen vaiheen huolelliseen sekä tarkkaan suunnitteluun ja raportointiin. Tutkielmani aineisto on kerätty neljästä elektronisesta tietokannasta ja lisäksi käytin itseltäni jo ennestään löytyneitä laadukkaita tutkimuksia.
Aineistonkeruuta varten määrittelin käyttämäni hakulausekkeet sekä sisäänotto- ja poissulkukriteerit hyvin tarkasti. Lopullinen aineistoni koostui 20 vertaisarvioidusta tutkimuksesta ja tutkimusartikkelista. Kaikki tutkielmaani valitut aineistot oli julkaistu vuoden 2000 jälkeen, sillä halusin, että tutkimustulokset olisivat mahdollisimman tuoreita. Valitsin aineistooni yksitoista suomalaista ja yhdeksän kansainvälistä tutkimusta, jotka oli toteutettu erilaisia menetelmiä käyttäen ja erilaisten aineistojen pohjalta. Valitsin aineistoni tarkasti ja pidin tärkeänä, että se olisi mahdollisimman monipuolinen ja kattava. Pidän edellä mainittuja tekijöitä aineistoni laatua ja tutkielmani tulosten luotettavuutta lisäävinä tekijöinä. Tutkielmaa varten lukemani kirjallisuus ja tutkimukset myös tukevat saamiani tuloksia. Analysoin tutkielmani aineistolähtöisen
sisällönanalyysin avulla. Analyysivaiheessa kävin aineistoni läpi tarkasti, poimien vastauksia kahteen esittämääni tutkimuskysymykseen. Vielä tässä vaiheessa jätin pois tutkimuksia, jotka eivät soveltuneet tutkielmaani. Tein myös lisähakuja elektronisista tietokannoista, jotta sain aineistoni riittävän monipuoliseksi. Kangasniemen ym. (2013, 296) mukaan aineiston kokoamisessa onkin keskeistä aineiston valinnan ja tutkimuskysymysten jatkuva keskinäinen reflektointi, niin että aineisto ja tutkimuskysymykset tarkentuvat koko tutkimusprosessin ajan. Tutkimusaineistosta löytämäni tulokset pyrin kuvaamaan mahdollisimman rehellisesti ja tarkasti. Tutkimustuloksia kirjoittaessani pyrin siihen, että teksti olisi mahdollisimman selkeää ja ymmärrettävää, vaikka lukijalla ei olisikaan aiheesta aikaisempaa ymmärrystä. Tutkielmaa kirjoittaessani kiinnitin myös huomiota lähteiden tarkkaan merkitsemiseen. Kuula (2011, 69) kirjoittaa, että asianmukainen viittaaminen käytettyihin lähteisiin kuuluu tieteen hyviin käytäntöihin sekä osoittaa tutkijan aiheeseen perehtyneisyyttä. Lisäksi viittaustietojen avulla lukija pystyy halutessaan löytämään alkuperäislähteet.
Luotettavuutta arvioitaessa on otettava huomioon, että vaikka olen pyrkinyt lähestymään tutkielman aihetta mahdollisimman monipuolisesti, on joitain näkökulmia saattanut jäädä huomaamatta.
Aineistoa kerätessä olen rajannut hakua tietyin kriteerein, kuten hakemalla aineistoa tietyillä hakusanoilla, tietyllä aikavälillä ja tietyillä kielillä. Edellä mainitut rajaukset ovat osaltaan saattaneet vaikuttaa aineistooni ja sitä kautta tutkielmasta saatuihin tuloksiin. Keskittymällä tarkastelemaan aineistossani jotain tiettyä traumaa, kuten esimerkiksi seksuaalista väkivaltaa, olisivat saadut tulokset saattaneet olla erilaiset kuin mitä ne nyt ovat. Tutkielmani aiheeseen liittyy paljon vierasta termistöä, jota on vaikea ymmärtää, ellei ole aiheeseen aikaisemmin perehtynyt. Tutkielmaa kirjoittaessani pyrin parhaani mukaan avaamaan termien tarkoitusta, jotta lukijan olisi helpompi ymmärtää lukemaansa. Tiedostan kuitenkin sen, etten varmastikaan ole tässä täysin aukottomasti onnistunut.
5 SELVIYTYMISEEN VAIKUTTAVAT YKSILÖLLISET TAUSTATEKIJÄT
Aineistossani mukana olevat tutkimukset osoittavat, että ihmisen selviytymiseen lapsuuden traumaattisista kokemuksista vaikuttavat omalta osaltaan yksilölliset taustatekijät. Yksi tällainen tekijä ovat yksilölliset persoonallisuuden piirteet, kuten identiteetin rakentuminen. Identiteetin rakentumisen myötä lapsi luo kuvan itsestään ja tavastaan toimia erilaisissa vastaansa tulevissa tilanteissa. Toinen aineistosta esiin noussut tekijä on resilienssi, jolla on monia positiivisia vaikutuksia yksilön käyttäytymiseen sekä emotionaalisiin ja sosiaalisiin kokemuksiin. Kolmantena tekijänä aineistosta nousee esiin toimijuus. Toimijuus ja sen saavuttaminen näyttää olevan taustalla tilanteissa, joissa esimerkiksi epävakaissa olosuhteissa elävä lapsi oppii suojelemaan itseään ja selviytymään omaa hyvinvointiaan uhkaavista tilanteista. Seuraavassa luvussa tarkastelen näitä aineistostani esiin nousseita selviytymisen taustalta löytyneitä yksilöllisiä persoonallisuuspiirteitä yksityiskohtaisemmin.