Toimintatutkimus

Toimintatutkimuksen (Action research) isähahmona voidaan pitää sosiaalipsyko-logi Kurt Lewiniä (1890–1947). Hänen keskeisenä tavoitteenaan oli selvittää mah-dollisuuksia luoda parempi työelämä muutosprosesseilla, joita tutkimus edistäisi.

Tuona aikakautena erilaiset koeasetelmat olivat perinteinen tapa kytkeä teoria käy-täntöön. Lewinille koeasetelmat eivät kuitenkaan riittäneet, vaan hän halusi päästä lähemmäs todellisia tilanteita. Syntyi ajatus kenttäkokeista, joissa tutkija jalkautuu todelliseen tutkimusympäristöön, kuten yhteisöihin ja teollisuuslaitoksiin. Hänen suurimmaksi ansioksi sanotaankin kenttäteoriaa, jossa hän tiivisti matemaattisen kaavan B=f (P, E). Siinä B on yksilön käyttäyminen, joka ilmenee persoonan P ja ympäristön E funktiona. Tämä lienee toimintatutkimuksen alkusysäys. (Lewin 1951;

Kuula 1999, 29–30; Heikkinen 2006, 24–25.)

Toimintatutkimuksessa tuotetaan tietoa käytännön kehittämiseksi. Siinä tutkitaan ihmisen toimintaa reaalimaailmassa. Toimintatutkimus kohdistuu erityisesti sosiaa-liseen toimintaan, joka pohjautuu vuorovaikutukseen. Toimintatutkimuksessa mu-kana olevia ihmisiä ohjaa jaettu tulkinta, merkitys tai näkemys yhteisestä toiminnas-ta ja sen toiminnas-tarkoituksestoiminnas-ta. Pyrkimyksenä on ratkaistoiminnas-ta teoriatietoa ja käytännön koke-muksellista tietoa yhdistämällä toiminnallisessa yhteisössä ilmeneviä ongelmia ja

saamaan aikaan muutosta. Muutoksen kautta pyritään saamaan aikaan kehitystä kohteena olevan yhteisön käytänteissä. Tutkija ja kohdeyhteisön jäsenet toimivat koko tutkimuksen ajan vuorovaikutuksessa keskenään, mikä antaa käytettäville tut-kimusmenetelmille joustavuutta. Aineistoa ei välttämättä kerätä rajatun systemaatti-sesti. Toisaalta tutkijan on oltava erittäin huolellinen esimerkiksi tehdessään havain-toja työyhteisössä, jotta tutkimuksen luotettavuus ei kärsisi. Toimintatutkimukselle myös on tyypillistä, että se on ajallisesti rajattua, ja siinä suunnitellaan ja kokeillaan uusia toimintatapoja. Toimintatutkimusta voidaan pitää konstruktiivisen tutkimus-asetelman ja tapaustutkimuksen yhtenä ilmentymänä. (Carr & Kemmis 1986, 162;

Lauri 1998; Patton 2001, 221–222; Järvinen & Järvinen 2004; Freshwater 2005;

Heikkinen 2001; 2006.)

Heikkinen (2006) vertailee toimintatutkimuksen erilaisia määritelmiä keskenään ja päätyy neljään toimintatutkimusta kuvaavaan käsitteeseen. Ensinnäkin se on aina interventioon perustuva, koska tutkimuksen tavoitteena on pyrkimys muuttaa sosiaa-lista todellisuutta. Toimintatutkimuksella tavoitellaan myös aina käytännön hyötyä muillekin kuin vain tutkijalle. Tutkimuksen intervention avulla voidaan paljastaa esimerkiksi tiedostamattomia toimintatapoja tutkimuskohteessa. Kehittäminen ja tutkimus eivät ole irrallisia kokonaisuuksia, vaan ne nähdään toisiaan ruokkivina.

Toimintatutkimus ei teoriassa pääty koskaan, mutta tutkijan on päätettävä se jossain perustellussa vaiheessa. (Heikkinen 2006, 27–29.)

Toiseksi toimintatutkimus on aina käytännönläheistä. Tässä yhteydessä siteera-taan usein Lewinin perusajatusta teorian ja käytännön suhteesta: ”Mikään ei ole niin käytännöllistä kuin hyvä teoria. ”Tutkijan tehtävänä on aktivoida ja kehittää käytän-nön toimintaa. Hän on aktiivisessa vuorovaikutuksessa esimerkiksi kohteena olevan organisaation työntekijöiden ja johdon kanssa. Tutkija voi olla jopa työyhteisön jä-senenä. Toimintatutkimuksen käytännönläheisyys on sen historian ajan aiheuttanut tiedeyhteisössä kritiikkiä: miten toimintatutkimus eroaa tavallisesta työn kehittämi-sestä? Käytännönläheisen tutkimuksen tavoitteena on kuitenkin tuottaa uutta tietoa ja saattaa se julkisesti arvioitavaksi. Se tarjoaa sillan akateemisen maailman ja yh-teiskunnan välille. Tässä mielessä toimintatutkimus voidaan erottaa muusta kehittä-mistyöstä ja saattaa se akateemiseen tutkimusperinteeseen. (Heikkinen 2006, 29–

32.)

Lisäksi toimintatutkimus on aina osallistava. Keskeisenä periaatteena on pidetty, että tutkimukseen osallistuvat muutkin kuin ammattitutkijat. Osallistavuuden suh-teen toimintatutkimukseen on syntynyt kaksi suuntausta. Yhteisöperustaisessa toi-mintatutkimuksessa (Community-based action research) on oleellista, että mahdolli-simman moni yhteisön jäsen osallistuu tutkimuksen kaikkiin vaiheisiin. Silloin kun osallistavuuden katsotaan liittyvän laajoihin yhteiskunnallisiin käytänteisiin, puhu-taan emansipatorisesta (Emancipatory action research) tai kriittisestä (Critical acti-on reasearch) toimintatutkimuksesta. (Heikkinen 2006, 32–33.)

Reflektiivisyys on myös toimintatutkimukselle ominaista. Toimintaa pyritään ke-hittämään reflektion avulla. Esimerkiksi totuttuja toiminta- ja ajattelutapoja voidaan työyhteisössä tarkastella uudessa valossa yhdessä pohtien. Tässä yhteydessä on huomioitava, että toiminnassa on paljon piilevää, hiljaista tietoa, jota voidaan juuri reflektion avulla saattaa tietoisuuteen. Toimintatutkimus on prosessi, jossa ymmär-rys ja tulkinta lisääntyvät vähitellen. Keskeistä on ajatella, miten asiat ovat olleet ja mihin suuntaan ne ovat menossa. Ilmiöt ovat jatkuvassa muutoksessa. Mezirow (1995) käyttää käsittä kriittinen reflektio tarkoittamaan aikaisemmin opitun ennak-ko-oletusten pätevyyden kyseenalaistamista. Se vaatii juuri edellä mainitun kaltaista ajattelua; pysähtymistä toiminnassa, jossa arvioidaan uudelleen merkityksiä ja tar-vittaessa muutetaan niitä. Jatkuvuuden näkökulmasta tämä pysähtyminen voi olla myös haaste toimintatutkimukselle. Toimintatutkimus on tiettyyn ajanjaksoon ja paikkaan sijoittuva sosiaalisen toiminnan ketju, jossa tapahtumat seuraavat toisiaan.

Kausaalisuus ja intentionaalisuus ovat vuorovaikutuksessa, mikä ilmenee todelli-suuden muuttamisella sitä tutkimalla ja todellitodelli-suuden tutkimisella sitä muuttamalla.

(Mezirow 1995, 17,22; Heikkinen 2006, 33–34.)

Freshwater (2005, 219´221) vastaa kriitikoiden väitteeseen toimintatutkimuksen tieteellisen täsmällisyyden puutteesta juuri sen reflektiivisen ominaisuuden kautta.

Toimintatutkimuksessa ei pelkästään tutkija pohdi käytännön kehittämistä, vaan yhteisön muutkin toimijat pohtivat reflektiivisesti omia käytäntöjään. Heikkinenkin (2006, 34) toteaa, että reflektoitaessa työyhteisöjen käytänteitä ja ajattelutapoja yh-dessä, on mahdollista omaksua tuore tapa ajatella, keskustella ja kehittää kohteena olevaa toimintaa.

Tämän tapaustutkimuksen lähestymistapa on toimintatutkimuksellinen ja siinä pyritään huomioimaan mahdollisimman hyvin Heikkisen (2006) toimintatutkimuk-sen luonnetta kuvaavat käsitteet (interventioon perustuva, käytännönläheinen, osal-listava ja reflektiivinen). Tutkimus toteutetaan konstruktiivisen tutkimusotteen mu-kaisesti Kasasen ja työtovereiden (1991) rakentamaa vaiheistusta mukaillen. Tutki-muksen pohdinnassa ja sen luotettavuus-osiossa nähdään, miten näissä pyrkimyk-sessä on onnistuttu.

Seuraavaksi kuvaillaan tutkimuksen aineistoa ja sen valintaan vaikuttaneita teki-jöitä. Heikkisen, Rovion ja Kiilakosken (2006, 86) sekä Kuulan (1999, 220–221) mukaan toimintatutkimuksessa on kiinnitettävä erityistä huomiota toteutuksen huo-lelliseen suunnitteluun, vaikka täsmällistä suunnitelmaa on tutkimuksen luonteen vuoksi usein vaikea tehdä. Tämän tutkimuksen huolellisen suunnittelun keskiössä oli sen vaiheittainen toteutuminen, jonka perusteet nousivat konstruktiivisen tutki-musotteen viitekehyksestä. Metodologisen vaateen lisäksi vaiheistamisella haluttiin selkeyttää tutkimuksen pitkäkestoista toteutusta.