Nelinäytöksinen keskustelu tietämättömyyden tilasta
KOHTAUS 4: TIETÄMÄTTÖMYYDEN TILA
kuoro: No niin, no niin. Otsikossa lupasitte käydä keskustelua tie-tämättömyyden tilasta, johon tämän hankkeen eettiset pohdinnat kietoutuvat. Voisitteko siis ystävällisesti pikkuhiljaa siirtyä asiaan ja kertoa: Mitä, oi mitä tuo tarkoittaa? Mitä tuo tarkoittaa teille tämän artikkelin puhujille, jotka eri positioista tähän olette tulleet?
saara: Tietämättömyyden tila syntyi siitä, että hanketta suun-niteltaessa ei tiedetty, ketkä siihen tulevat osallistumaan. Ei tiedetty millaisia taitoja, kykyjä ja motivaatioita heiltä löytyy.
Mikä heitä ”teatterissa” tarkemmin kiinnostaa. Tiedettiin, et-tä tehdään esitys, jonka aiheena on koti. Tiedettiin (toivottiin), että aineistoa—kotiin liittyviä tarinoita, sanoja, ajatuksia, ko-kemuksia ja toiveita—tultaisiin keräämään asumispalveluyk-siköissä pidettävien draamatyöpajojen avulla ja että mukaan tulevia koulutettaisiin noita työpajoja vetämään. Tiedettiin, että tarvittaisiin tekijöitä dokumentoimaan projekti ja esiintymään.
Ei tiedetty, mutta uskottiin, että heitä löytyisi. Erilaisia löyhära-jaisia positioita oli hankkeessa valmiina, mutta meillä ei suun-nitteluvaiheessa ollut aavistustakaan, ketkä niihin astuisivat.
riku: Itse työssäni pyrin säilyttämään tietämättömyyden tilan mahdollisimman pitkälle, etten omilla ennakkotiedoillani es-täisi prosessia. Tarkoitan sitä, että pyrin kuulostelemaan, mi-tä ryhmä haluaisi tehdä, mihin suuntaan mennä, mitkä teemat tuntuvat ruokkivan ryhmäläisiä. Konkreettisesti se tarkoittaa tilanteiden ja ihmisten kuuntelemista ja tilanteissa syntyviin impulsseihin reagoimista.
saara: Tiedettiin, että aikaa oli kaksi vuotta ja tiedettiin, mis-sä hanke toteutettaisiin. Samoin tiedettiin melko täsmälleen, paljonko rahaa oli käytettävissä, mihin sitä suunnilleen käy-tettäisiin. Mutta se, mitä taiteellisesti tulisi tapahtumaan, oli hämärän peitossa.
riku: Ja hyvä niin!
saara: Tietämättömyys koski siis ennen kaikkea esityksen ja sii-hen johtavan prosessin muotoa ja sisältöä. Kun esitystä lähde-tään rakentamaan improvisaatioiden ja muiden harjoitusten avulla yhdessä tuotetun materiaalin pohjalta, ei voida tietää, millaista aineistoa tullaan saamaan eikä sitä, millaisten taitojen, kykyjen, osaamisen, estojen, halujen, haasteiden ja prosessien kautta siitä syntyy esitys. Meidän tehtävämme Rikun kanssa prosessin vetäjinä oli mahdollistaa sellaisen turvallisen tilan syn-tyminen, että tietämättömyyttä voisi sietää ja että siitä voisi jopa nauttia. Tavoitteenamme oli luoda sellainen toiminnan tila, johon osallistuminen olisi mahdollista myös hyvin hauraan toimijuu-den varassa. Kenenkään ei tarvitsisi tuntea epäonnistuneensa, jos hän ei voisi paremmin prosessin—harjoituksen, päivän tai koko hankkeen—päätyttyä. Ei niin, etteikö se olisi ollut sallittua tai että osallistujien hyvinvointi olisi ollut toissijaista ja etteikö siihen olisi pyritty vaan niin, että pahoinvointi oli sallittua.
riku: Tietämättömyyden tila, jossa tulla näkyväksi—tämä kos-ki tietenkos-kin myös meitä, jotka ohjasimme prosessia. Tämän kaltaisen tilan luominen ja ylläpitäminen vaatii rohkeutta ja luottamusta sekä jatkuvaa dialogisuutta ja asioiden ja tiedon
jakamista. Tiedon jakamiseen liittyi myös ajatuksemme tehdä osallistujista kanssatutkijoita ja -taiteilijoita. Minun tehtävänä-ni oli muun muassa opettaa osallistavan teatterin harjoitteita ja jakaa omaa osaamistani niin, että ryhmämme osallistujat voisivat itse toimia työpajojen vetäjinä ja näin tiedon kerääjinä ja tuottajina.
(Saara ja Maisa seisovat näyttämöllä vierekkäin puhutellen kat-sojia ja toisiaan rauhalliseen ääneen vuorotellen taukoja pitäen siten, että kummankin puhujan viesti tulee välitetyksi.) saara: Tietämättömyyden tilaa
voi-daan tässä hankkeessa ajatella myös tutkimuseettisenä positiona. Minulle se liittyy sellaiseen tutkijaorientaati-oon, jota on hahmoteltu eräänlaisena nomadisen tietämisen tilana23. Siinä tutkimuksen tavoitteena ei ole tuot-taa valmista, loppuun pureksittua tie-toa, vaan avata tietämisen, tiedon ja tässä tapauksessa taiteen ja taiteella tietämisen ja tiedettäväksi tekemisen tiloja.
Tällaisessa nomadisessa tutki-muksessa tapahtuvaa tiedonmuodos-tusta voi kutsua rihmastoiseksi ja kul-jeskelun myötä syntyväksi tulemisen prosessiksi, jossa kuljetaan jotakin lopputulemaa—kuten tässä esitystä—
kohti. Tällainen kuljeskelu voi vastus-taa ”laskelmointia, ennakointia, mal-lintamista, suoraa hyödynnettävyyttä ja siten markkinoiden vaatimuksia”, minkä voi ajatella olevan suorassa ristiriidassa Sipilän hallituksen kär-kihankkeille asettaman vaatimuksen
ja rahoitushakemuksessa käytetyn, 23. Braidotti 1994; Kurki, Ikävalko & Brunila 2020.
maisa: Jatkan siis tietämättömyyden tilan miettimistä ikään kuin tietämi-sen ”alta”.
Tietämättömyys kumpuaa jostain syvältä tiedon alta: se ulottuu tunte-mattomuuden, sattumanvaraisuuden, ennalta-arvaamattomuuden tilaan, juuri siihen, missä taide voi tapah-tua, niin kuin Saara sanoo.
Kokemus—esimerkiksi omasta tietämättömyydestä, yhteisestä tie-tämättömyydestä—ei ole ainoastaan jotain ehkä käsittein avulla käsittä-mätöntä tai sellaista, joka on tietä-misemme ulottumattomissa, vaan kokemusta, joka syntyy siitä, että tu-lemme vaikutetuiksi.
Yhteisötaiteellisessa työssämme esiintyjät vaikuttivat toisiinsa—kah-den vuotoisiinsa—kah-den ajan, hyvässä ja pahassa.
Kokemus ei ole ainoastaan jotain, mi-kä soljuu, vaan se terävöityy, sähäköi-tyy toisten, vieraan antaman
yllättä-taiteen välineellisyyttä toipumisessa korostavan retoriikan kanssa.
Toisaalta tuon retoriikan avulla kuitenkin mahdollistettiin tilan luomi-nen itse taiteen tekemiselle, ja taidet-ta ja sen tekemisen ehtoja koskevalle keskustelulle.
Tämä ei asetu kategorisesti tai-teen välinearvoisuutta vastaan: niin hallituksen kuin Klubitalon tavoittei-den mukaisesti hanke myös demo-kraattisen tiedonmuodostuksen pyr-kimyksessään työllisti osallistujia—ja joidenkin osallistujien mukaan toimin-ta oli kuntouttoimin-tavaa. Meille työllistämi-nen tarkoitti osallistujien työpanoksen tunnustamista ja palkitsemista sekä tekijyyden vahvistamista. Se mahdol-listi uudenlaisen työkäsityksen avau-tumisen yhteisössä, jossa toimimme25. (Yllätys! Olimmehan tulleet puhu-maan kodista.)
Nomadinen tutkimus tekee nä-kyväksi. Se ei pyri puhumaan tois-ten puolesta vaan oman senhetkisen paikantumisensa tunnustaen muo-dostaa liittolaisuuksia ja sallii myös rinnakkaisia todellisuuksia, tapoja ol-la, puhua ja ajatella toisin myös tutki-musjulkaisemisesta: toisin kuin perin-teisessä laadullisessa tutkimuksessa, hankkeen taiteellinen tuotos, Hahmo-telmia kodiksi -esitys, jota esitettiin eri yhteyksissä yhteensä 17 kertaa, oli myös tutkimustulos. Se kiteytti asu-mispalveluasukkaiden keskeisiä tun-toja ja kokemuksia, pettymyksiä ja toiveita ja liikkumista niiden tuotta-massa ambivalenssin tilassa, jossa se, mikä auttaa ja mahdollistaa, tuottaa myös kipua, hankausta ja pettymystä.
(Saara, Maisa ja Riku poistuvat.) vän haasteen ja siihen vastaamisen
välityksellä.
Filosofi Bernard Waldenfels ajat-telee, että kokemus on jotain, missä saattaa yllättäen tulla kohdatuksi, vie-raan, oudon, yllättävän kohtaamaksi ja koskettamaksi ennalta suunnittele-matta, ennalta kysymättä24. Ajattelen että merkitys syntyy kohtaamisen ja sen antaman haasteen virittämänä.
Kokemus—myös taiteellinen ko-kemus—on silloin jotain, jossa tapah-tuu, jossa asiat näyttäytyvät. Et voi tietää, mitä tapahtuu, siinä se on. Sii-tä saattaa alkaa jotain, mahdollisesti uusia suuntia. Taiteellisen kokemuk-sen vaikutus ulottuu eri rekistereihin, kaikkeen, missä on kyse vieraskoke-muksesta, altistumisesta vieraalle:
kulttuuriin, ajatteluun ja aistisuuteen, ruumiiseen ja mieleen. Lisäksi keskit-tyminen siksi tietämättömyyden tilaa ajatellessa on tärkeää pitää ohjenuora-na odottamaton. Se sisältää vieras-peräisen ulottuvuuden, joka hukkuu helposti vaikkapa tutkijan normaaliin representatiiviseen tutkimusottee-seen mutta jolla on mahdollisuus saa-da onnistuneita ilmentymiä taiteessa.
Tietämättömyyden tila ei ole mah-dollinen ilman vieraskokemusta. Se puolestaan on mahdollinen elettynä aistimellisena kokemuksena sellaisessa maailmassa, jossa kokija on yhteydes-sä muihin ruumiidenvälisesyhteydes-sä tilassa.
Tässä on radikalisoitu tietämättö-myyden ajatusta siten, että se ulottuu
24. Waldenfels 2011.
kokemuksen ja merkityksen tapahtu-malliseen keskiöön, missä myös aisti-mellinen suhde itseen ja toiseen voisi tapahtua.
Ruumis on ilmaiseva ja haluava ja samalla kertaa itselleen vieras ruumis.
Vieraus kuuluu siten kokemukseen ja maailmassa olemiseen, tapahtumaan, esitykseen, missä näkymätön teh-dään näkyväksi, tuodaan katsojalle katsottavaksi.
Siksi jatkan yhteistä ajatteluam-me ja mietin että tietämättömyy-den tila avautuu jonnekin puhdas-ta tietämistä ja siitä saapuhdas-tavaa tietoa syvemmälle.
25. Ikävä kyllä taiteellinen toiminta ei lopulta mah-tunut Klubitalotoiminnan kansainvälisiin standar-deihin, koska sitä ei niiden mukaan lasketa työksi.
Taiteellinen toiminta ei siten hankkeen jälkeen voi-nut jatkua juuri Klubita-lolla, vaikka ryhmän lähet-tiläät sitä Australiassa asti markkinoivat. Projektin lopussa se sitten kuitenkin komeili ilmoitustaululla toteutusvuoden suurim-pana työllistäjänä eli toteuttamassa Klubitalon toiminnan yhtä tärkeintä tehtävää: työllistämässä.
EPILOGI
kuoro: Keskustelu lähenee loppuaan. Vaikka Hahmotelmia kodiksi -esitys päättyi siihen, että kodin avaimet heitettiin pois, jäljelle jäi myös kokemus siihen, että avaimia on mahdollisuus myös löytää.
Ajallisuus, etiikka, tekijyys, nimeäminen ja tietämättömyyden tila puhututtivat keskustelijoitamme. Paljon jäi vielä tuleviin kes-kusteluihin, uusiin vielä tuntemattomiin tiloihin, joissa jotain voi-daan jakaa ja jatkaa keskustelua.
(Kuorolaiset astuvat pois näyttämöltä ja hakeutuvat yleisön sekaan. Valot himmenevät. Kellon tikitys lakkaa.)
LOPPU
KIRJALLISUUS
Arendt, Hanna. 2002. Vita Activa. Ihmisenä olemisen ehdot. Tampere:
Vastapaino.
Banks, Sarah, Armstrong, Andrea, Carter, Kathleen, Graham, Helen, Hayward, Peter, Henry, Alex, Holland, Tessa, Holmes, Claire, Lee, Amelia, Mcnulty, Ann, Moore, Niamh, Nayling, Nigel, Stokoe, Ann
& Strachan, Aileen. 2013. “Everyday ethics in community-based participatory research.” Contemporary Social Science: Journal of the Academy of Social Sciences 8(3): 263–277.
Bannon, Fiona. 2018. Considering Ethics in Dance, Theatre and Performance. Lontoo: Palgrave.
Braidotti, Rosi. 1994. Nomadic Subjects. Embodiment and Sexual Difference in Contemporary Feminist Theory. New York: Columbia University Press.
Filander, Karin, Korhonen, Maija & Siivonen, Päivi, toim. 2019.
Huiputuksen moraalijärjestys: osallisuuden ja sosiaalisen kivun kertomuksia. Tampere: Vastapaino.
Haveri, Minna. 2016. ”Hyviä kysymyksiä. Eettinen erityistaidetoiminta.”
Hämeenlinna: Kettuki ry. Haettu 27.4.2021. https://kettuki.fi/uploads/
files/KETTUKIN_eettinenopas_hyvia_kysymyksia_A5_WEB.pdf Hiltunen, Kaisa, Sääskilahti, Nina, Vallius, Antti, Pöyhönen, Sari, Jäntti,
Saara & Saresma, Tuija. 2020. “Anchoring Belonging Through Material Practices in Participatory Arts-Based Research.” Forum Qualitative Sozialforschung / Forum: Qualitative Social Research 21: 2.
Haettu 27.4.2021. http://www.qualitative-research.net/index.php/fqs/
article/view/3403/4611
Honkasalo, Marja-Liisa. 2018. ”Ilmeisen vaikutuksen jäljillä.” Teoksessa THEATRE eli Kotiteatteriprojekti. Teatteri toipumisen välineenä -hankkeen loppuraportti, toim. Saara Jäntti ja Janne Loisa, 58–61.
Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Honkasalo, Marja-Liisa. 2008. Reikä sydämessä—sairaus pohjoiskarjalaisessa maisemassa. Tampere: Vastapaino.
Honkasalo, Marja-Liisa 2004. ”’Elämä on ahasta täällä.’ Otteita
maailmasta joka ei pidä kiinni.” Teoksessa Arki Satuttaa. Kärsimyksiä suomalaisessa nykypäivässä, toim. Marja-Liisa Honkasalo, Terhi Utriainen & Anna Leppo, 51–81. Tampere: Vastapaino.
Honkasalo, Marja-Liisa & Koski, Kaarina, toim. 2017. Mielen rajoilla.
Arjen kummat kokemukset. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Honkasalo, Marja-Liisa & Päivinen, Teemu. 2020. ”Esitetyn ja eletyn välissä.” Teoksessa Muisti, arkisto, esitys, toim. Tua Helve, Outi Lahtinen ja Marja Silde, 204–229. Helsinki: Teatteritutkimuksen seura ry.
Honkasalo, Marja-Liisa, Utriainen, Terhi & Leppo, Anna, toim. 2004.
Arki Satuttaa. Kärsimyksiä suomalaisessa nykypäivässä. Tampere:
Vastapaino.
Hänninen, Esko, toim. 2016. Mieleni minun tekevi.
Mielenterveyskuntoutujien Klubitalot 20 vuotta Suomessa. Helsinki:
Suomen Klubitalot.
Jäntti, Saara. 2019a. ”Kodin merkitysten rakentuminen Koti! Paikka maailmassa -esityksessä.” Teoksessa Kuulumisen reittejä taiteessa, toim. Kaisa Hiltunen ja Nina Sääskilahti, 275–300. Turku: Eetos ry.
Jäntti, Saara. 2019b. ”Kodittomuuksia nuorten
mielenterveyskuntoutujien draamaryhmässä.” Teoksessa Hulluus ja kulttuurinen mielenterveystutkimus, toim. Saara Jäntti, Kirsi Heimonen, Sari Kuuva ja Annastiina Mäkilä, 159–182. Jyväskylä:
Nykykulttuurin julkaisusarja.
Jäntti, Saara. 2017. “Home and Mental Ill-Health: Twenty Dimensions.”
Teoksessa Creative Practices for improving Health and social inclusion, toim. Javier Saavedra, Alicia Español, Samuel Arias-Sánchez, Marina Calderón-García, María Cabillas Romero ja Elvira Pérez-Vallejos, 173–184. Sevilla: University of Sevilla.
Jäntti, Saara, Laakkonen, Riku, Mikkola, Tomi, Perhomaa, Janne, Salminen, Jarkko, Tanner, Jarno, Uskola, Tommi, Vuoristo, Mirka, Ylimäinen, Arto, Hakuni, Helena, Honkasalo, Marja-Liisa, Nenonen, Tuuli, Rajanti, Christa & muu työryhmä. 2018. ”Kotiteatteriprojekti esittää: Hahmotelmia kodiksi.” Teoksessa Tutkiva sosiaalityö.
Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä, toim. Johanna Ranta, Jenni-Mari Räsänen ja Kirsi Günther, 73–84. Helsinki: Talentia-lehti ja Sosiaalitutkimuksen seura. Haettu 27.4.2021. https://talentia.e-julkaisu.com/2018/tutkivasosiaalityo/docs/tutkivasosiaalityo2018.pdf Jäntti, Saara & Loisa, Janne, toim. 2018. Kotiteatteriprojekti: Teatteri
Toipumisen Välineenä -hankkeen loppuraportti. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Kantonen, Lea, toim. 2010. Ankaraa ja myötätuntoista kuuntelua.
Helsinki: Kuvataideakatemia.
Kurki, Tuuli, Ikävalko, Elina & Kristiina Brunila. 2020. “Nomadinen tutkimus, kirjoittaminen ja tutkijuus.” Aikuiskasvatus 2/2016, 128–131.
Känkänen, Päivi. 2013. Taidelähtöiset menetelmät lastensuojelussa: kohti tilaa ja kokemuksia. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Lundenmark, Emma. 2020. “A positive breathing space: Participatory theatre at a psychiatric ward in Stockholm.” Nordic Journal of Arts, Culture and Health 1/2020, 68–73. Haettu 27.4.2021. https://www.
idunn.no/nordic_journal_of_arts_culture_and_health/2020/01/a_
positive_breathing_space_participatory_theatre_at_a_psyc Paulasto, Heli & Sari Pöyhönen, toim. 2020. Kieli ja taide – soveltavan
kielentutkimuksen ja taiteen risteämiä. Language and the arts—creative inquiry in applied linguistics. AFinLA-e. Soveltavan kielitieteen tutkimuksia 74. Haettu 27.4.2021. https://journal.fi/afinla/issue/
view/6269
Ryynänen, Sanna & Anni Rannikko, toim. 2021. Tutkiva mielikuvitus.
Helsinki: Gaudeamus.
Saari, Juho. 2015. Huono-osaiset. Elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla. Helsinki: Gaudeamus.
Salo, Markku. 2019. Hullut mielenterveysmarkkinat. Kuinka korjata
kurjistuneet mielenterveyspalvelut? Tampere: Vastapaino.
Tutkimuseettinen neuvottelukunta. 2019. Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet ja ihmistieteiden eettinen arviointi Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan julkaisuja 3/2019.
Helsinki. Haettu 6.9.2021. https://tenk.fi/sites/default/files/2021-01/
Ihmistieteiden_eettisen_ennakkoarvioinnin_ohje_2020.pdf Tutkimuseettinen neuvottelukunta. 2018. Tieteellisten julkaisujen
tekijyydestä sopiminen. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan julkaisuja 6/2019 Helsinki. Haettu 6.9.2021. https://tenk.fi/sites/tenk.
fi/files/TENK_suositus_tekijyys.pdf
Tutkimuseettinen neuvottelukunta. 2012. Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa. Helsinki. Haettu 6.9.2021. https://tenk.fi/fi/tiedevilppi/hyva-tieteellinen-kaytanto-htk Virtanen, Pirjo & Honkasalo, Marja-Liisa. 2020. “New Practices of
Cultural Truth Making. Evidence Work in Negotiations with State Authorities.” Anthropology of Consciousness 31 (1): 63–90.
Waldenfels, Berhard. 2011. Phenomenology of Alien. Evanston:
Northwestern.
Artikkelin kirjoittaja kuvaa, kun Kilo taidetta -työpajan (2018) osallistujat katsovat videolta toimittaja Mari Lukkarin reflektiota.
Still-kuvat: Pekka Kan-tonen.