Olemme päätyneet seuraaviin neljään keskeiseen eettiseen haasteeseen pohtimalla Erdmanin teosta hänen väitöskirjansa
ja puheidensa perusteella sekä tarkastelemalla teosta näkymät-tömänä teatterina. Nämä näkökulmat ovat 1) väärän käyttösopi-muksen tarjoaminen, 2) vaikuttaminen punching down -efektillä maahanmuuttajiin, 3) huijaamisen edellyttäminen esiintyjiltä ja 4) neutraalin julkisen tilan hyödyntäminen.
Teoksen eettiset haasteet eivät olleet vain taiteellisia, vaan ne liittyivät myös Suomen lain vastaiseen toimintaan. Lääke-alan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean mukaan Finn-exia rikkoi Suomen lääkesääntelyyn liittyviä lakeja. Suomessa suojellaan tiukasti lääkkeisiin liittyvää uskottavuutta, eivätkä lääkkeen olemassaolo tai sen vaikutukset saa olla keksittyjä (vrt. Swire-Thompson & Lazer 2000). Fimea puuttui Finnexian
”mainoskampanjaan”, sillä se piti toimintaa lain vastaisena.
Teoksella johdettiin kuluttajia harhaan ja rikottiin lääkealan sääntöjä. Koska tekijä oli Aalto-yliopiston väitöskirjatutkija ja teos osa Aalto-yliopistolle tehtyä taiteellista tutkimusta, tukivat yliopiston lakiasiantuntijat Erdmania ja neuvottelivat tämän puolesta Fimean kanssa. Osapuolet pääsivät sopimuk-seen eikä syytteitä lopulta nostettu. Osana sopimusta oli ehto siitä, ettei Finnexian ”myyntiperformanssia” saa enää esit-tää taideympäristön, esimerkiksi museoiden tai gallerioiden, ulkopuolella.
1) Väärän käyttösopimuksen tarjoaminen
Kaitavuori (2021) kuvaa, kuinka osallistavassa taiteessa esteet-tinen objekti muuttuu sosiaaliseksi tilanteeksi, kun teos on kiin-nittynyt ihmisten välisiin suhteisiin ja vuorovaikutukseen. Hän esittää tämän suhteen ymmärtämiseksi sopimuksen käsitettä (mt., 355):
Sopimusten avulla säädellään ihmisten välisiä suhteita ja vuo-rovaikutusta silloin, kun kyseessä ovat toisilleen vieraat ihmi-set, jotka eivät valmiiksi ole saman sosiaalisen muodostelman jäseniä mutta jotka toimivat yhdessä jossain kehyksessä (esim.
Buckley 2005), tässä tapauksessa taideprojektin puitteissa. So-pimuksilla säädellään suhteiden normatiivisia ja taloudellisia
ulottuvuuksia; molemmat puolet löytyvät myös osallistavan tai-teen projekteista.
Käyttösopimus on talouselämän käsitteitä ja voidaan toki kriittisesti kysyä, voidaanko sitä soveltaa taiteeseen. Tässä artikkelissa termi auttaa kuitenkin avaamaan niitä aukipu-humattomia oletuksia ja pelisääntöjä, jotka määrittivät tai-teilijan ja osallistujien vuorovaikutustilanteita. Yksi Finnexia-teoksen keskeisistä eettisistä haasteista oli näkymättömälle teatterille tyypillinen tilanne: yksittäisten ihmisten huijaami-nen teatterin keinoin. Kaitavuoren (2021) ajatusta mukaillen Finnexia tarjosi yleisölle ja osallistujille väärää käyttösopi-musta, eli osallistujat eivät ymmärtäneet itseään osaksi teosta ja vastavuoroiseksi keskustelukumppaniksi, vaan he kokivat tilanteessa olevansa lääkkeestä kiinnostuneita kuluttajia ja osallistuivat keskusteluihin ja vuorovaikutukseen tästä käyttö-sopimuksesta käsin.
Erdman (2019, 145) kuvaa väitöskirjassaan, että yleisön jäsenet jäivät keskustelemaan lääke-esittelijöiden kanssa useista eri syistä. Näitä syitä olivat 1) lääke ja sen biokemialli-nen tausta sekä älylliset syyt, 2) tarjotut karkit ja arpajaisvoitot ja 3) tarve keskustella suomen kielen oppimisen haasteista ja asumisesta maahanmuuttajana Suomessa. Teokselle altistui kolmen päivän ajan satoja ihmisiä, jotka kohtasivat teoksen ja saivat disinformaatiota siitä, että lääke auttaisi heitä tai heidän tuttujaan oppimaan suomea. Väärän käyttösopimuksen tarjoa-minen osallistujille asetti heidät alisteiseen asemaan. Osallistu-jat eivät olleet ostaneet lippua esitykseen, eikä heille tarjottu mahdollisuutta katsoa tai olla katsomatta teosta.
Näyttelijöiden esittämät lääke-esittelijät kertoivat lääk-keen toiminnasta ja houkuttelivat ihmisiä peremmälle ”Finn-exia-näyttämölle” istumaan hetkeksi tilan keskellä sijaitsevan pöydän ääreen. Näyttelijöiden keskeinen tehtävä oli osallistaa yleisöä. Haastattelulomakkeen täyttämisen lomassa lääke-esit-telijät kysyivät: Miten te koette tarpeen tällaiselle lääkkeelle?
Entä kuinka vaikeaa mielestänne suomen kielen oppiminen on?
Esiintyjät loivat kohtaamisiin luottamuksellisen ilmapiirin ja
pyrkivät aitoon keskusteluyhteyteen osallistujien kanssa. Teok-seen aktiivisesti osallistuvia haastateltiin, ja kaikilta haastatel-luilta pyydettiin lupaa hyödyntää haastattelua tutkimusmate-riaalina. Suostumusta pyydettäessä ei kuitenkaan paljastettu Finnexiaa taideprojektiksi.
Näissä kahdenkeskisissä, luottamuksen ilmapiirissä toteutu-neissa keskusteluissa ilmeni Finnexian keskeisin eettinen haaste.
Finnexian esittelystä muodostui näkymätön näyttämö, jossa teokseen osallistujien aidot kokemukset, kivut ja toiveet nivou-tuivat osaksi teosta ilman, että heille annettiin eväitä käsittää tapahtumien todellista luonnetta. Näin osallistujista tuli tahto-mattaan osa esitystä, jossa he muodostivat vääränlaisen käyt-tösopimuksen luullessaan, että kyseessä on kuluttajan ja lääke-esittelijän välinen keskustelu ja vuorovaikutustilanne. Osana teosta, näkymätöntä teatteria, kenellekään ei tarjottu osallis-tujan ja teoksen välistä sopimusta (”haluatko osallistua?”) tai neuvottelua siitä, mitä osallistuminen tarkoittaa, millaisia tarkoi-tusperiä teokseen liittyy ja miten osallisuus lopetetaan siltä tun-tuessa. Näkymättömälle teatterille tyypillisesti osallistujat eivät ymmärtäneet olevansa suhteessa teokseen, sillä se on osa näky-mättömyyden illuusiota. Katsoja ei todista tapahtumia etäisyy-den päästä, vaan hän toimii vuorovaikutuksessa teoksen kanssa.
Finnexian tavoite ei ollut välittää informaatiota yksisuun-taisesti vaan osallistaa ihmisiä monin eri keinoin (haastattelut, kyselyt, arvonnat), ja sen keinoista vaikuttavin oli aito keskus-teluyhteys toisen ihmisen kanssa. Teokseen osallistuneille ei missään vaiheessa paljastettu Finnexian todellista luonnetta.
Vaikka osallistuja ei tiennyt, minkä kanssa hän on vuorovaiku-tuksessa, häntä kannustettiin osallistumaan, avautumaan ja antamaan itsestään enemmän—ja tämä teki teoksesta käyttö-sopimukseltaan harhaanjohtavan.
2) Vaikuttaminen punching down -efektillä maahanmuuttajiin
Yksi keskeisistä kysymyksistä etiikan näkökulmasta on, kenelle Erdman suunnitteli tämän teoksen. Ketkä olivat teoksen vai-kuttamisen kohteita? Luimme tästä näkökulmasta Erdmanin
väitöskirjan kriittisesti läpi. Erdman itse ei käytä termiä ”vai-kuttamisen kohde”. Hän kysyi itseltään: ”Millaista lääkettä Suomessa tarvittaisiin?” ja päätyi luomaan kieltä tehostavan lääkkeen. Erdman halusi käsitellä suomen kielen opiskelun vaikeutta omien kokemustensa pohjalta. Hänen teoksestaan kiinnostuivat ihmiset, jotka tosiasiallisesti tarvitsivat apua suomen kielen oppimisessa, toisin sanoen kohteeksi valikoitui etupäässä maahanmuuttajia. Tästä katsoen Finnexiaa voidaan tarkastella myös stand up -kulttuurin käsitteillä punching down ja punching up. Jos taiteilija käyttää osallistavassa teoksessa tai prosessissa hyväkseen omaa koulutetun taiteilijan etuoi-keuttaan, hän toteuttaa punching down -efektiä. Erdmanin teok-sen osallistujat olivat haavoittuvampia kuin hän itse eikä valta-suhde taiteilijan ja osallistujan välillä ollut tasapainossa. Vaikka Erdmanilla oli vaikeuksia oppia suomea, hän ei ollut maahan-muuttajille tyypillisessä haavoittuvassa asemassa. Finnexia-teoksen keskeinen eettinen ongelma oli sen tavassa hyödyntää heikossa asemassa olevaa ihmisryhmää. Millä tavoin vuorovai-kuttaminen teoksen kanssa vahvisti tai lannisti siihen osallistu-neita ihmisiä? Boalin sorrettujen teatterissa tämän katsotaan olevan eettisesti perusteltua, kun teoissa toteutuu eräänlai-nen punching up ja ihmisryhmä vahvistuu murtamaan koh-taamaansa sortoa. Finnexian tapauksessa näin ei kuitenkaan käynyt ja ihmisten hyödyntäminen jäi perusteettomaksi, sillä esityksen pääasiallisena kohteena olivat Suomessa asuvat maa-hanmuuttajat. Erdmanin väitöskirja ei sisällä analyysia siitä, millaisen ihmisryhmän hän odotti todennäköisimmin samas-tuvan hänen luomaansa fiktioon.
Mitä teoksen ja siihen osallistuneiden ihmisten välisessä suhteessa tapahtui? Teos hämmensi ja käytti erityistä valtaa siihen osaan väestöä, joka kipeimmin hyötyisi Finnexian kal-taisesta todellisesta lääkkeestä. Teoksen katalyyttina toimi todellinen tarve Finnexian kaltaiselle lääkkeelle sekä maahan-muuttajissa ja heidän lähipiirissään herätetty toivo siitä, että on olemassa lääke, joka toisi helpotuksen kielen oppimiseen.
Teos osui todelliseen kipupisteeseen, ja siksi ihmiset avautuivat kokemuksistaan ollessaan vuorovaikutuksessa teoksen kanssa.
Keskustelut teokseen osallistuneiden kanssa käsittelivät elä-mänaluetta, joka oli monelle henkilökohtainen ja kipeä. Kyse oli osallistujien toiveesta tulla osaksi suomalaista yhteiskun-taa, ulkopuolisuuden ja kuulumisen tunteesta. Nämä keskuste-lut muodostivat Finnexia-teoksen eräänlaisen sydämen, syyn sen olemassaololle, ja samalla nämä keskustelut, vaikuttamisen tapa ja vaikuttamisen kohde loivat teokseen liittyvän merkittä-vän eettisen ongelman. Teos päätyi sortamaan vaikuttamisen kohdettaan eli maahanmuuttajia.
3) Huijaamisen edellyttäminen esiintyjiltä
Julkisessa tilassa toimiminen näkymättömän teatterin keinoin on kenelle vain esiintyjälle haastava tilanne, mutta Finnexia haastoi esiintyjien moraalin. Lääke-esittelijöinä esiintyvät näyt-telijät kohtasivat ”etulinjassa” osallistujien käyttösopimuksen toimiessaan vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Finnexiassa esiintyjät kokivat eettisiä haasteita erityisesti keskusteluissa, jotka syvästi osallistivat ihmisiä. Yksi Erdmanin teoksen esiin-tyjistä analysoi kohtaamisiaan seuraavasti:
Olen miettinyt koko tätä Finnexia-performanssia, ja olen siitä hieman hämmentynyt. Kuten eilen keskustelimme, koen myyjän roolin paikoitellen hyvin haastavaksi. 50 prosenttia kerroista on pienten kiinnostavien anekdoottien tekemistä ja ihmisten ohjaamista keskustelupöydän ja kyselylomakkeen äärelle jne.
Suoria torjuntoja tai suoraa epäuskoa on 25 prosenttia. Viimei-nen 25 prosenttia on todella mukavia ihmisiä, jotka ovat innois-saan ja ottavat flaijereita jakaakseen niitä myös ystävilleen jne.
(Erdman 2019, 179–180, käännös SMJ.)
Erdman kuvaa esiintyjien kokemuksia Finnexian esittämi-sestä. Hän (Erdman 2019, 151) kertoo, että osa esiintyjistä yllät-tyi osallistujien emotionaalisista reaktioista sekä dynamiikasta, joka liittyi kohtaamisiin ja vuorovaikutukseen ja osallistujien itsensä kertomuksiin kielen oppimisesta. Erdman ei etukäteen osannut ajatella, mitä esiintyjät potentiaalisesti kokisivat teosta
toteuttaessaan. Erdman sai esityksen toisena päivänä yhdeltä esiintyjältä sähköpostia, jossa esiintyjä kertoi kokemuksestaan ja päätyi poistumaan produktiosta.
Minua hämmentää erityisesti tämä viimeinen 25 prosent-tia ihmisistä. – –. Pidin todella vaikeana illuusion säilyttämis-tä, sillä minun oli vaikea käsittää, millä tavalla he pääsisivät jonkinlaiseen ratkaisuun / saisivat Finnexian kautta jonkin-laisen kiinnostavan kokemuksen. Juuri tämän ihmisryhmän kanssa koen, että kyse on jonkinlaisen tilanteen pystyttämisestä, jonka oikeuttaa lopputulema, jota tuskin tulee. – –. Epäilen vahvasti omaa esityksellistä sitoutumistani projektiin. Toi-saalta on hyvin kiinnostavaa, että minussa syttyy tällaista reflektiota, mutta toisaalta, en ole varma, tuntuuko se minus-ta hyvältä. Olisi tosi hienoa, jos sinulla olisi joku korvaava henkilö huomiselle, joka haluaisi tehdä ylimääräisen vuoron.
(Erdman 2019, 180, käännös SMJ.)
Yllä kuvattu esiintyjän eettinen haaste ei ollut Erdmanille tuntematon, sillä hän oli esityksen valmisteluvaiheessa pohti-nut huolellisesti myös mahdollisuutta paljastaa valhe osallistu-jille ja sitä, miten tämä vaikuttaisi esitykseen. Hän päätyi kui-tenkin valitsemaan, ettei valhetta paljasteta. Erdman oli myös itse omakohtaisesti kokenut valehtelun aiheuttamaa moraa-lista tuskaa. Erdman (2019, 143) kertoo, että rautatieasemalla ensimmäisenä päivänä pystyttäessään esittelyaluetta hän koh-tasi kaksi Finnexiasta kiinnostunutta Helsingin yliopiston tutki-jaa. Erdman pysyi koko keskustelun ajan roolissa esittäen yhtä lääke-esittelijöistä. Keskustelun päätteeksi hän sopi tutkijoiden kanssa uudesta tapaamisesta seuraavalle viikolle, jolloin hänellä olisi mahdollisuus paitsi kertoa Finnexiasta heille tarkemmin myös paljastaa sen todellinen luonne. Tutkijoiden huijaaminen tuntui Erdmanista pahalta, mutta mahdollisuus kertoa totuus myöhemmin oli huojentavaa.
Erdman oli valmistellut näyttelijöitä tapaamalla jokaisen heistä ennen esityskauden alkua sekä perehdyttämällä heitä Finnexia-lääkkeeseen ja siihen, miten heidän tulisi omaksua
tuote-esittelijän rooli ja vastata yleisön esittämiin kysymyksiin.
Teoksen herättämä yleisöreaktio yllätti kuitenkin sekä Erdma-nin että näyttelijät, eikä teoksen esittämisen myötä syntyneitä eettisiä haasteita kyetty ennakoimaan riittävästi etukäteen.
Jokaisen esitysvuoron jälkeen Erdman kokosi esiintyjät reflek-toimaan kokemaansa. Näyttelijät reagoivat esityksen synnyttä-miin eettisiin haasteisiin eri tavoin. Erdman kirjaa päiväkirja-merkinnöissään, kuinka yksi esiintyjistä haastoi häntä kysyen
”Mitä tavoittelet esityksellä ja missä kohtaa ihmiset saavat tietää totuuden?” (Erdman 2019, 120, 143–144.)
Yllä kuvatut tilanteet loivat mahdollisuuden tunnistaa teok-sen sisältämiä eettisiä haasteita ja reagoida niihin. Tunnistettu eettinen haaste olisi voinut johtaa haluun ratkaista tilanne, muuttaa käsikirjoitusta ja luoda esityksen sisälle jonkinlainen tapa tehdä sopimus osallistujan kanssa, keino, jolla paljastaa valhe. Käsikirjoitusta ei kuitenkaan muutettu kesken esityskau-den, joten teoksen synnyttämä eettinen ongelma jäi purkamatta.
Kyse on myös esityksen resilienssistä: kyvystä tehdä muutok-sia siitä tiedosta käsin, mitä syntyy osallistujakontaktin kautta.
Esiintyjien moraalinen konflikti tuli ilmi ennen esityskauden alkua ja heti ensimmäisenä esityspäivänä, mutta jostain syystä Erdman ei kyennyt hyödyntämään näitä kokemuksia ja teos säilyi muuttumattomana. Miksi näin? Ehkä teoksen toteutumi-nen hyvin intensiivisenä kolmen päivän esitysjaksona julkisessa tilassa ”katseiden alla” vaikutti arviointikykyyn. Esiintyjät eivät olleet kohdanneet toisiaan ennen esitysten alkamista, jolloin heidän välilleen ei ollut muodostunut sellaisia luottamuksellisia vuorovaikutussuhteita, jotka olisivat voineet edesauttaa muu-toksen syntymistä. Myös Erdmanin henkilökohtainen, tarkoin harkittu päätös olla paljastamatta totuutta ja elää tietoisen ris-kin kanssa on voinut osaltaan edesauttaa tahtoa viedä esitykset päätökseen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti (Erdman 2019, 125). Finnexian tapauksessa teoksen ja osallistujien väli-nen suhde yllätti tekijät, jotka eivät olleet ennakoineet, että teos välittyisi niin uskottavana. Teos saattoi herättää tekijöissään myös positiivisia tunteita, sillä se onnistui tavoitteessaan esit-tää uskottavasti, että Finnexia on todellinen lääke.
4) Neutraalin julkisen tilan hyödyntäminen
Olemme edellä käsitelleet teoksen eettisiä haasteita osallistujan ja esiintyjän näkökulmista. Eettisyys ja haavoittuvuus liittyy myös tilaan, jossa teos tapahtui. Seuraavaksi pohdimme Finn- exiaa suhteessa eettiseen toimintaan julkisessa tilassa ylei-sösuhteen näkökulmasta.
Julkinen tila ei vain altista ihmistä informaatiolle, vaan se houkuttelee ostamaan ja osallistumaan. Julkinen tila ei ole neut-raali, ja sitä hyödynnetään moniin eri pyrkimyksiin. Erdmanin teoksessa rikottiin yksityisen ja julkisen tilan rajoja ohjaamalla katsojia paljastamaan julkisessa tilassa yksityiseen tilaan kuu-luvia asioita. Julkinen tila muuntui yksityiselämän näyttämöksi.
Esittävää taidetta toki tapahtuu julkisessa tilassa jatkuvasti. Hel-singissä taiteen kohtaaminen julkisessa on niin yleistä, ettei sitä sinällään voi pitää yllättävänä tai ennakoimattomana. Finnexian kautta nousee esiin kysymys siitä, loukkasiko teos jollakin tapaa eettistä normistoa, jota edellytetään julkisessa tilassa tapahtu-valta toiminnalta. Toisaalta voidaan pohtia, oliko esityksien tar-koituksena juuri kyseenalaistaa tai ehkä jopa muuttaa julkisen tilan normistoa: kuka saa käyttää julkista tilaa ja mihin?
Finnexian tapahtuminen vilkkaalla kulkuväylällä altisti monet teokselle, eikä katsojalla ollut itse mahdollisuutta valita, halusiko hän kohdata teosta vai ei. Valinnan puuttuminen ei kui-tenkaan itsessään vielä tee toiminnasta eettisesti ongelmallista, mutta se luo perustan teoksen osallistujasuhteen dynamiikalle.
Finnexian esittämisen aikana jokainen Helsingin rautatiease-man läntisen uloskäynnin läpikulkija altistui tavalla tai toisella teokselle. Suuri osa ihmisistä otti teokseen etäisyyttä kävele-mällä nopeasti sen ohi. Jotkut jäivät pieneksi hetkeksi ihmette-lemään teosta, ja toiset viettivät sen parissa kymmeniä minuut-teja. Ohikulkijan teokselle antama aika ja huomio muodostivat edellytyksen teoksesta vaikuttumiselle.
Finnexia-teoksen, julkisen tilan ja osallistujasuhteen etiikka liittyy tietoisen disinformaation levittämiseen ja tapaan, jolla tämä tehtiin. Finnexia oli satiiria lääketeollisuuden kaikkivoi-paisuudesta, joka esitettiin imitoimalla niitä keinoja, jotka ovat ihmisille tuttuja myynnin ja mainonnan maailmasta. Puhumalla
”markkinakieltä” taideteos ikään kuin astui markkinoiden alueelle. Jos Finnexia olisi ollut ilmaisussaan kömpelömpi ja vähemmän uskottava, olisi katsojien ollut helpompi mieltää teos satiiriksi. Teos kuitenkin imitoi lääke-esittelyä niin hyvin, että moni uskoi sen olevan osa lääkemarkkinointia. Finnexian kautta voidaan pohtia julkisessa tilassa tapahtuvan markkinoinnin ja myynnin yhteiskunnallisia normeja ja vapauksia, siihen liittyviä oletuksia ja eettisyyttä.
Kun julkisessa tilassa toteutetaan taideteos, syntyy väistä-mättäkin monia erilaisia eettisiä haasteita, joista osaan taiteilija vastaa jo suunnitteluvaiheessa ja osaan teosta esitettäessä. Tai-teilijan kokonaistilanne, improvisoidut hetkelliset viitekehykset ja niiden sisältämät erilaiset muuttujat, hetki hetkeltä kumu-loituvat valinnat ja toiminnat esiintyjien ja yleisön reaktioihin vaikuttavat tapaan vastata eettisiin haasteisiin. Näin teoksen toteuttama etiikka on kokonaisuuden summa, joka muodostuu teoksen toimijoiden tavasta tunnistaa ja ratkaista kompleksi-sia kysymyksiä sekä teosta suunniteltaessa, esittämisen aikana että myös tämän jälkeen.