Tiedonmuodostus - Lastensuojelun sosiaalityön toimintamahdollisuudet vieraannuttamistapauksissa

Sosiaalityöntekijä hankkii ja vastaanottaa työssään tarvittavaa informaatiota, jota sitten käyt-tää omaa ammatillista osaamistaan hyödyntäen, tavoitteenaan löykäyt-tää perusteltu, rationaali-nen ratkaisu ongelmatilanteeseen. Tämä informaatio on vieraannuttamisproblematiikasta johtuen ristiriitaista ja vaikeasti käsiteltävää, sekä vaatii runsaasti reflektointia, selvittelyä ja erittelyä, osana asiakasprosessia. Sosiaalityöntekijällä on päätöksentekonsa ja harkintansa perustaksi oikeus saada, mutta myös velvollisuus hankkia monipuolista tietoa ja muiden osaajien tietämystä. Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annettu laki

(812/2000) oikeuttaa viranomaisia saamaan kaikki ne tiedot ja selvitykset, jotka lakisäätei-sen tehtävän suorittamiseksi ovat välttämättömiä. Oikeus koskee myös viranomaiselle an-nettujen tietojen tarkistamista. Vastaanotetut tiedot eivät aina ole paikkansapitäviä, tosia.

Olen asetellut tiedon osat mikrotasolla informaatiokenttään Kuvio 5., vieraannuttamisen kontekstissa.

KUVIO 5. Informaatiokenttä

Kentän keskiössä on sosiaalityön tieto, mikä käsittää sosiaalityön tietoperustan ja tiedon-muodostuksen teoriaperustan, jota on tarkemmin esitelty luvussa 4.2. Sosiaalityöntekijän on kyettävä käsittelemään eri tahoilta saamaansa ristiriitaista informaatiota, ja tämän käsittelyn onnistumisessa olennaista on ammatillinen asiantuntijuus, jonka osana toimii sosiaalityön tietoperusta yhdessä sosiaalityön arvojen ja eettisyyden kanssa. Väkivaltakysymysten koh-taaminen edellyttää tiedon ja tietämisen moniulotteista kokoamista ja käyttämistä (Hurtig ym. 2014, 254).

Lasta haastattelemalla voi ammattilainen saada lapselta tietoa keskustelun kautta (Korkman 2018, 29). Lasten tuottama tieto on sosiaalityössä tärkeää, mutta sisältää monia kysymyksiä liittyen eettisyyteen. Lapselta kerättävälle tiedolle on erilaisia perusteluja ja tarkoituksia, joista voi löytää juridis-muodollisen, arvioivan ja osallistavan aspektin (Hurtig 2006, 179).

Tiedon kerääminen lapselta voi siten toteuttaa lapsen oikeuden osallisuuteen, tieto voi olla päätöksenteon kannalta arvokasta ja sen avulla voidaan tilanteita pyrkiä arvioimaan. Lap-selta tietoja hankittaessa ongelmallista kuitenkin on, ettei lapLap-selta välttämättä saada autent-tista tietoa. Lapsi voi kertoa asioita, joita ei ole tapahtunut tai vaieta tapahtuneesta, tai puhua jotain aivan muuta, asian kannalta epäolennaista (emt., 181). Olennaisinta tämän informaa-tiokentän annissa onkin sen välittämä tieto tiedon pirstaleisuudesta: sen käsittelemiseen vaa-ditaan sosiaalityön tietoa, sosiaalityöntekijän ammatillista tietoa ja taitoa.

Vieraannuttajalta saatava tieto Lapselta saatava tieto

Lapsesta saatava tieto Kohdevanhemmalta saatava tieto

sosiaalityön tieto

68 7.3 Vaihtoehtoiset työskentelytavat

Eräs tämän tutkielman menetelmistä on soveltaa Roy Bhaskarin kehittelemistä teoreettisen tiedontuotannon malleista sovellettua, yhteensovitettua mallia²⁵ asiakasprosessiin, jonka vaiheet voidaan purkaa seuraavalla tavalla:

1. Kuvailu ja erittely: Lastensuojeluntarpeen selvitys voi alkaa esimerkiksi lastensuo-jeluilmoituksen seurauksena. Lapsen kuvataan olevan avun tai suojelun tarpeessa, mahdollista on väite vieraannuttamisesta. Vireillepanon yhteydessä asia lokeroidaan alustavasti, jolloin myös poissuljetaan välittömän, kiireellisen puuttumisen tarve.

2. Mekanismien tunnistaminen: On tarpeen tunnistaa vieraannuttamisen mekanismit, jotka edelleen otetaan huomioon lasta ja vanhempaa tavatessa ja kuultaessa. Avun-tarve voidaan kiistää. Ilmoituksen tekijän motiivit kyseenalaistetaan, ilmoitusta voi-daan väittää kiusanteoksi. On hankittava mahdollisia lisäselvityksiä ja myös kuultava lasta yksin. Perättömien väitteiden selvittäminen ja poissulkeminen.

3. Toimintaympäristö: Jos vanhemmat vaikuttavat olevan erimielisiä, riitaisia, lapsen tapaamisista tai huoltajuudesta, voidaan heidät ohjata lastenvalvojan tai käräjäoikeu-den puoleen. Lapsen lastensuojeluntarvetta selvitettävä edelleen, kokonaisvaltaisen tilannearvion saamiseksi. Tiedonkeruu lapsen kanssa tekemisissä olevilta tahoilta.

4. Arviointi: Lapsen tilannetta voidaan pyrkiä arvioimaan sekä positiivisten että nega-tiivisten tunnusmerkkien avulla. Kartoitetaan lapsen huolenpidon taso, tunnesiteet, kiintymyssuhteet, sekä vanhempien ominaisuudet ja heidän kykynsä vastata lapsen tarpeisiin. Kiinnitetään huomiota lapsen fyysiseen ja psyykkiseen koskemattomuu-teen sekä kasvuolosuhteisiin. Määritetään mahdollisten tukipalvelujen tarve.

5. Rationaalinen ratkaisu: On ratkaistava lapsen lastensuojelun tarve sekä mahdolli-nen muu tuen tarve, mukaan lukien vanhemmalle tarjottava tuki, sekä jatkotoimen-piteet. On myös mahdollista, että lapsen ei katsota olevan lastensuojelun asiakkuuden tarpeessa ja selvitys päätetään eikä asiakkuutta aloiteta. Asiakkuus voi alkaa myös tilanteessa, jossa tuen tarve kiistetään, mutta sosiaalityöntekijän arvion mukaan las-tensuojelun asiakkuudelle on olemassa perusteet.

Seuraavassa taulukossa esitetään mallista pragmaattinen sovellus, jonka kautta vaihtoehtoi-set työskentelytavat esitetään eri tasoilla, pelkistetysti:

25 Kuvio 4. luvussa 3.2.2

TAULUKKO 1. Esimerkki vaihtoehtoisista työskentelytavoista

Työskentely eri tasoilla aktiivinen työskentely passiivinen työskentely Kuvailu ja erittely Lapsi elää huoltajuus- ja/tai

tapaamisriitatilanteessa,

tunnistami-nen Lapsen todetaan elävän

rii-tatilanteessa, jonka

Toimintaympäristö Lastensuojelu ja tarpeen mukaan käynnistetään muut

Arviointi/työskentely Jatketaan työskentelyä ja paikannetaan lapsen ja

Rationaalinen ratkaisu Lapsen asiassa työskennel-lään suunnitelmallisesti,

Taulukossa 1. esitetään kiteytetysti teoreettinen, realistinen ja käytännönläheinen asiakas-työtilanne, jossa työskentely on määritelty kahdella toisilleen vaihtoehtoisella tavalla: aktii-vinen työskentely ja passiiaktii-vinen työskentely. Tällainen määrittely perustuu oivallukseen siitä, kuinka työntekijän on joka tapauksessa tehtävä tapauskohtainen ratkaisu, selkeä päätös, millä tavoin lapsen asiassa työskennellään ja edetään. Tämä vertailu osaltaan tuottaa vas-tauksen kolmanteen tutkimuskysymykseen: Miten vaihtoehtoiset menettelytavat voivat vai-kuttaa lapsen asemaan? Lapsen prosessuaalisen aseman voidaan nähdä olevan suoraan riip-puvainen hänen asiassaan valitusta työskentelytavasta, johon valinnat interventioista luon-nollisesti kytkeytyvät. Kuvailtu työskentely voidaan mieltää kahden ääripään työskentelyta-vaksi: aktiiviseksi tai passiiviseksi. Onhan lastensuojelun asiakkuuden käynnistyminen vaih-toehtoista, arvioinnista riippuen. Joko asiakkuus aloitetaan tai se päätetään jättää aloitta-matta.

Edellä kuvatut vaihtoehtoiset työskentelytavat eri tasoilla osoittavat, kuinka eri tavoin voi-daan lapsen asiassa työskennellä. Nimesin nämä kaksi tapaa aktiiviseksi ja passiiviseksi.

Ensiksi mainittu, aktiivinen tapa on asiakkuuden ja toimijuuden puolesta etenevä, aktiivista toimijuutta kuvastava työskentelytapa. Passiivinen työskentelytapa pyrkii suuntaamaan asi-akkaan toisaalle, saamaan mahdollisesti jotain muuta palvelua, torjuen lastensuojelun asiak-kuuden tarpeellisuuden. Molemmat vaihtoehdot ovat yhtä realistisia. Tulkinnat ovat organi-saatiokulttuuri- tai työntekijäkohtaisia, ja niihin voivat vaikuttaa mahdolliset organisaa-tiokohtaiset sopimukset asiakkuuksien kriteereistä. Voisiko tässä ääripäiden välissä olla jo-tain muuta työskentelytapaa? Vastaus kysymykseen määrittyy kielteiseksi, koska lastensuo-jelun asiakkuus joko aloitetaan tai se päätetään jättää aloittamatta. Toki asiakkuuden sisällä on lukematon määrä erilaisia työskentelytapoja ja interventiomahdollisuuksia, joihin tässä taulukossa ei paneuduta. Samoin muut palvelut ovat mahdollisia, eikä niitä voida poissulkea asiakkuuden myötä.

Niin kauan, kuin lapsen tilanne ei näytä olevan vakavasti vaarantunut, on mahdollista, ettei asiassa päädytä toimenpiteisiin, vaan jäädään seuraamaan tilanteen kehittymistä – tai asia jää silleen. Palvelutarpeen arvioinnin tulisi valmistua ilman aiheetonta viivytystä, viimeis-tään kolmen kuukauden kuluttua asian vireille tulosta (LSL 26 §). Arvioinnissa on otettava huomioon erityisesti, ettei lapsi joudu itse arvioinnin takia odottamaan tarvitsemaansa tukea tai palveluja (Araneva 2016, 135). Tiukat lainsäädännön asettamat aikarajat ovat perusteltuja lapsen oikeuksien kannalta. Toisaalta taas riittävän perusteellinen selvitystyö vie väistämättä aikaa. Jotta vieraannuttamisen läsnäolosta saataisiin varmuus, tulisi perheen tilannetta

seu-71

rata ja havainnoida tarpeeksi. Arviointi ei voi olla loputtomasti vellova tila, vaan sosiaali-työntekijän on kyettävä tehokkaaseen työskentelyyn ja päätöksentekoon. Arvion lastensuo-jelulain mukaisten palvelujen tarpeesta tulee aina olla perusteltu, ja arvioinnin päätteeksi laadittavasta yhteenvedosta tulee aina ilmetä myös lapsen ja hänen hoidostaan vastaavien henkilöiden mielipiteet ja toiveet tuen tarpeesta (Araneva 2016, 165). Asiakkuuden perus-teena ei voi olla esimerkiksi tarve saada dokumentteja pitkittyneessä huoltoriitatilanteessa (emt.).

Asiakkuuden alettua ja avohuollon tukitoimenpiteiden osoittauduttua epätarkoituksenmu-kaisiksi tai sopimattomiksi, mikäli lapseen voidaan edelleen todeta kohdistuvan häntä va-hingoittavaa kaltoinkohtelua tai väkivaltaa, tulee arvioitavaksi sijaishuollon tarve. Jos sijais-huollon voidaan todeta olevan lapsen edun mukaista, voisi huostaanoton kriteeristö täyttyä.

Kriteeristön täyttyminen on vaikea kysymys ja vaatii perusteellista harkintaa. Vieraannutet-tujen lasten auttaminen sijaishuollossa vaikuttaa kuitenkin realistiselta mahdollisuudelta, koska näin voidaan tasapainottaa vanhempien valtasuhdetta lapseen ja kontrolloida van-hempi-lapsi -suhdetta. Kohdevanhemman ja lapsen suhdetta voitaisiin pyrkiä parantamaan esimerkiksi perheterapeuttisten interventioiden avulla. Edellä kuvattujen vaiheiden jälkeen on myös mahdollista, että lapselle ei aloiteta lastensuojelun asiakkuutta. Arvioinnit toteute-taan aina yksilö- ja tapauskohtaisesti, ja lopputulosta voi olla näin ollen mahdotonta ennus-taa. Tilanteet voivat olla käytännössä hyvin monimutkaisia, ja eri työntekijöiden suorittama arviointi ja harkinta voivat poiketa toisistaan. Lapsen ja perheen tilanteeseen saattaa vaikut-taa kunnan ja lastensuojelun käytettävissä olevat palvelut ja resurssit. Tarvittavia yksilöllisiä tai perheterapiapalveluja ei ehkä ole saatavilla. Lapsen ja myös vanhemmat saattavat lisäksi kieltäytyä palveluista (Heino ja kumpp. 2016, 8). Lopullisen arvion tukitoimenpiteiden ja palvelujen tarpeesta tulee perustua arvioinnista vastanneen sosiaalityöntekijän asiantunte-mukseen ja ammatilliseen arvioon lapsen kokonaistilanteesta (Araneva 2016, 151).

7.4 Arviointi ja interventiokynnys

Lastensuojelu yhteiskunnallisena instituutiona on lainsäädännön ja kansainvälisten ihmisoi-keussopimusten määrittämää perhe- ja sukupolvisuhteiden sääntelyä (Pösö 2007, 67). Kes-kusteltaessa arvioinnista ja interventiokynnyksestä voitaisiin siihen yhteyteen luontevasti tuoda institutionaalisen rajan käsite (Ks. Pösö 2010). Lastensuojelussa otetaan kantaa,

oh-72

jataan, tuetaan ja valvotaan sellaista lapsuutta ja perhe-elämää, joka on kiistanalaista tai on-gelmallista joidenkin vallitsevien sosiaalisten ja kulttuuristen odotusten näkökulmasta. Ins-titutionaalinen raja tässä yhteydessä tarkoittaa kohtaa, jossa lastensuojelun julkinen järjes-telmä puuttuu tai antaa apuaan yksittäisten vanhempien ja lasten välisiin, muuten yksityisiksi katsottuihin suhteisiin. (Pösö, 2010.) Brittiläisen tutkimustiedon mukaan lastensuojelutoi-met eivät aina ulotu lapsiin, jotka tarvitsisivat apua, ja kynnys lastensuojelupalveluihin on korkealla (Turney, Platt, Selwyn & Farmer 2012, 39-40). Lastensuojeluntarpeen arvioin-nissa ja lastensuojelun asiakkuuden aikana on iso merkitys sillä, millaisessa vaarassa kysy-myksessä olevan lapsen arvioidaan olevan. Arvioinnissa ei kuitenkaan ole Suomessakaan käytössä yhtenäisiä toimintakäytäntöjä, vaan asian käsittely voi vaihdella paikkakunnasta tai jopa työntekijästä riippuen (THL 33/2016).

Arvioitaessa lapsen lastensuojelun tarvetta, on tavoitteena määritellä lapsen suojelun tarpeen ohella hänen kokonaisvaltainen tilanteensa. Kun käsillä on epäily lapsen vieraannuttami-sesta, on annettava merkitystä myös sille, mikä lapsen ja vanhempien tilanne kyseisessä kon-tekstissa on. Kohdevanhempi on saattanut olla yhteydessä lastensuojeluun pyytäen apua toi-sen vanhemman harjoittamaan kiusaamiseen tai vieraannuttamiseen, joko tuomalla itse vie-raannuttamisen jo terminä esille tai kuvailemalla muulla tavoin siihen sopivaa tunnusmer-kistöä. Epäily on voinut tulla myös lapsen lähipiiristä, varsinkin pitkälle viedyn vieraannut-tamisen ollessa kyseessä. Lapsi saattaa esimerkiksi oireilla eri tavoin, ja joku lapsen lähipii-ristä voi olla kiinnittänyt asiaan huomiota, ja päätynyt tekemään lastensuojeluilmoituksen.

Myös lapsen sukulaiset voivat olla ilmoituksen tekijöitä – joskus ilmoituksista voi päätellä käänteisesti vieraannuttamisen läsnäolon mahdollisuuden, mikäli ilmoitus itsessään on osa vieraannuttamistekniikkaa.

Arvioinnissa on tilanteen selvittelyn jälkeen käsillä jatkosuunnitelma: tarvitseeko lapsi las-tensuojelun palveluja ja aloitetaanko lapselle laslas-tensuojelun asiakkuus. Tässä vaiheessa täy-tyy olla muodostunut käsitys lapsen tarvitsemien palvelujen laadusta. Kiireellisen sijoituk-sen kriteeristön täyttymisijoituk-sen lisäksi on arvioitava mahdollinen huostaanoton edellytysten ole-massaolo. Institutionaalisen rajan voidaan katsoa ylittyneen jo siinä vaiheessa, kun lapsi ja perhe ovat palveluntarpeen arvioinnin kohteena, lastensuojelun tarvetta selvitettäessä ja voi-makkaampien interventiokeinojen tarvetta arvioitaessa. Pösö nostaa esille myös sen, kuinka oikean menettelyn tietäminen voi olla epävarmaa. Päätöksiä on tehtävä ilman varmaa tietoa siitä, mitä seurauksia voisi olla sen tekemättä jättämisellä tai mitä päätöksestä seuraa. Epä-varmakin päätös piirtää institutionaalista rajaa (Pösö 2010, 326).

Lastensuojelussa noudatetaan hallintolain mukaisia hyvän hallinnon periaatteita, kuten suh-teellisuusperiaatetta, ja siten käytännössä lievimmän riittävän puuttumisen periaatetta. Toi-saalta voi olla tilanteita, joissa lapsenhuoltolain mukaiset keinot eivät ole riittäviä lapsen suojelemiseksi, ja lastensuojelulain mahdollistamat keinot ovat välttämättömät. Olennaista vieraannutettavan tai vieraannutetun lapsen tulevaisuuden kannalta on se, mihin toimenpi-teisiin hänen suojelemisekseen päätetään ryhtyä. Kun määritellään lapsen kehitystä uhkaa-van vaaran laatua tai riskiä, on ratkaistava perustellusti, millä keinoin hän tulee parhaiten autetuksi ja suojelluksi. Myös vanhemman kyky tarjota turvaa ja suojelua lapselle tulee tässä yhteydessä tarkasteltavaksi. Jos kysymys on lähivanhemman tuottamasta ja aiheuttamasta vaarasta, esimerkiksi väkivallan tai kaltoinkohtelun muodossa, jollaiseksi vieraannuttami-nen voidaan käsittää, tulee arvioitavaksi, voiko lapsi jatkaa asumista kotonaan. Mikäli voi-taisiin varmistua, että vanhempi muuttaa vahingollista toimintaansa saatuaan neuvontaa ja ohjausta, voisi seuranta lievissä tapauksissa riittää (Vrt. Gardner 1998). Tämä edellyttäisi myös tiivistä seurantaa ja kontrollointia. Vaikeammissa tapauksissa on ilmeistä, että lapsen sijoittaminen sijaishuoltoon olisi lapsen kannalta paras keino estää vieraannuttamisen jatku-minen. Näin lapsi pääsisi niin sanotusti neutraalille maaperälle, ja hänen suhdettaan kohde-vanhempaan voitaisiin tukea. Myös Araneva tuo esiin sijaishuollon turvaavan parhaiten lap-sen oikeuden pitää yhteyttä kumpaankin vanhempaansa (Araneva 2016, 536).

Suomesta puuttuvat vieraannuttamisen hoitamiseen keskittyneet laitokset, eikä näin ollen ole mahdollista tarjota erityisiä terapeuttisia interventioita, kuten jälleenyhdistämistarkoi-tuksessa suunniteltuja hoitojaksoja, puhumattakaan muusta sijaishuollon tuki- ja hoitotyöstä erityisesti vieraannuttamistilanteissa. Huostaanotossa edellytetään paitsi kahden huostaan-oton kriteerin täyttyvän, myös lapsen sijoittamisen sijaishuoltoon edellytetään olevan lapsen edun mukaista. Aivan olennaista on, että lapselle voidaan valita hänen tarpeitaan vastaava sijaishuoltopaikka. Paikkaa valitessa on otettava huomioon se, arvioidaanko lasta pystyttä-vän hoitaa ilman rajoitustoimenpiteitä. Erittelen luvussa 7.5 tarkemmin sijaishuoltoon liitty-viä erityiskysymyksiä.

Mikäli lapsen kohdalla katsotaan, ettei lastensuojelullisen intervention tarvetta ole, voi tämä merkitä lapsen jäämistä myös sosiaalihuoltolain mukaisten tukitoimien ja palvelujen ulko-puolelle. Vieraannuttava vanhempi luultavasti kokee huolehtivansa lapsesta esimerkillisesti, eikä näe tämän tarvitsevan mitään ulkopuolista tukea tai. Petreliuksen (2016, 137) mukaan Suomessa tarvittaisiin tutkimusta lastensuojelun arvioinnin interventiokynnysten asettumi-seen vaikuttavista tekijöistä. Kunnilla on erilaisia palvelurakenteita ja omien

organisaatioi-74

den sisäisiä linjauksia ja menettelytapoja koskien ilmoitusten käsittelyä. Myös työntekijä-kohtaiset tekijät, kuten erot toiminta- ja ajattelutavoissa, vaikuttavat siihen, miten lapsen asiaa käsitellään lastensuojelussa. (Petrelius, 2016.) Vaikuttaakin siltä, että teoriassa on mah-dollista kahden samanlaisen tapauksen käsittely eri tavoin, riippuen asuinpaikkakunnan las-tensuojelun paikallisista toimintatavoista. Arviointeja voidaan samalle lapselle tehdä toistu-vasti, useitakin kertoja. Lapsen tilanne voi muuttua ja esimerkiksi lastensuojeluilmoitusten aiheet voivat vaihdella. Toisaalta jokainen erillinen palveluntarpeen arviointi tai lastensuo-jeluntarpeen selvitys tuottaa uutta tietoa lapsen ja hänen perheensä tilanteesta.

Ottaen huomioon vieraannuttamisen aiheuttama vahinko ja haitta lapselle, ovat lastensuoje-lun voimakkaimmat interventiot, joiden turvin lasta voitaisiin suojella ja pyrkiä lopettamaan häntä vahingoittavan toiminnan jatkuminen, perusteltuja. Vaikka hoitokeinot ovatkin Suo-messa kehittymättömiä, voisi jo pelkästään sijoittaminen kodin ulkopuolelle aikaansaada po-sitiivisen muutoksen alun lapsen elämässä. Vieraannuttamistapauksissa tarvitaan kuitenkin pitkäjänteistä ja suunnitelmallista työskentelyä, minkä toteuttaminen ei ole ongelmatonta tai yksiselitteistä myöskään lainsäädäntömme puitteissa. Vieraannuttajavanhempi voi antaa it-sestään kuvan kyvykkäänä ja huolehtivaisena vanhempana, johon lapsi on hyvin kiintynyt.

Arvioitaessa lapsen tilannetta, on kiinnitettävä erityisesti huomiota lapsen varhaisempaan suhteeseen toiseen vanhempaan. Jos lapsen ja kohdevanhemman suhteen huononemiselle ei ole järkevää selitystä, eikä syytä löydy mistään kohdevanhemman tosiasiallisesta toimin-nasta, vaatii tilanne vähintään selvittämistä. Perättömien väkivaltaväitteiden mahdollisuus on myös otettava huomioon. Lasta ja kumpaakin vanhempaa haastattelemalla voidaan saada selvyyttä asiaan, mutta yhdenmukaisten selvityskäytäntöjen luominen ja kehittäminen olisi perusedellytys luotettavalle arviointityölle. Tämä lisäisi lasten ja perheiden yhdenvertai-suutta.

Lastensuojelun arjessa toimitaan usein epävarmuudessa, ristiriitaisuuksien keskellä. Lasten-suojelun sosiaalityöntekijän on kyettävä tekemään omaa harkintaansa käyttäen perusteltuja ratkaisuja, joita tehdäkseen hänellä on oltava näkemys lapsen ja perheen tilanteesta. Sosiaa-lityöntekijällä on oltava juridista tietämystä siitä, mitä vaatimuksia hyvän hallinnon periaat-teet, perusoikeusvelvoitteisuus ja laillisuusvaatimus asettavat työlle. Lastensuojelutyötä sää-televät lait luovat puitteet ja rajat toiminnalle sekä takaavat oikeusturvan, mutta ammatillisen harkinnan tarve päätöksenteossa säilyy säännöksistä ja ohjeistuksista huolimatta. Autonomi-sena instituutiona, tieteenalana ja professiona on sosiaalityöllä itsenäinen tehtävä, vastuu ja tietopohja. (Sinko 2004, 141-142.) Työtehtävien asianmukainen hoitaminen lastensuojelussa

edellyttää kykyä ratkaista vaikeitakin tilanteita lapsen edun mukaisesti. Toisaalta myös oi-keuskäytäntö osaltaan muotoilee voimassaolevaa oikeusnormistoa. Huostaanottoasia menee riitaisessa tilanteessa hallintotuomioistuimen ratkaistavaksi. Tolosen aineistossa on mainittu tapaus, jossa vanhemmat olivat eronneet käsittelyn aikana ja hakemus huostaanotosta on hallinto-oikeudessa hyväksytty, mutta lapsi on määrätty sijoitettavaksi sen vanhemman luokse, joka ei ollut syyllistynyt lapsen pahoinpitelyyn (Tolonen 2015, 210-211). Joskus las-tensuojeluprosessin aikana on käynnissä päällekkäinen siviilituomioistuinprosessi lapsen huoltajuusasiassa, ja ns. yksityisoikeudellinen muutos lapsen tilanteessa voi vaikuttaa olen-naisesti huostaanottoasian lopputulokseen, jolloin huostaanoton edellytykset poistuvat uu-den huoltajuusratkaisun myötä.²⁶ Mainitussa ratkaisussa olennaista oli, että tuomioistuin ko-rosti lapsen ja vanhemman välisten tapaamisten olevan mahdollista järjestää valvottuina, ja ettei sen toteuttamiseen ja siten lapsen suojaamiseen tarvita huostaanottoa vaan asiasta voi-daan joko tehdä lastenvalvojan vahvistama sopimus tai hakea päätös käräjäoikeudelta.

7.5 Erityiskysymyksiä lastensuojeluun ja sijaishuoltoon liittyen

Arvioitaessa lapsen tilannetta, on pyrkimyksenä muodostaa kokonaiskäsitys lapsen tilan-teesta ja lapsen lastensuojelun tarpeesta. Vaikka lapsen voitaisiin todeta elävän vieraannut-tamistilanteessa, tulee arvioitavaksi myös muut hänen hyvinvointiinsa keskeisesti vaikutta-vat tekijät. Puutteet lapsen huolenpidossa voivaikutta-vat ilmetä eri tavoin. Ne voivaikutta-vat tarkoittaa van-hempien puutteellista kykyä kasvattaa lasta, kyse voi olla vanhemman mielenterveys- tai päihdeongelman vaikutuksista kykyyn toimia vanhempana. Lapsen perushoidon tai tervey-denhoidon laiminlyönti voi muodostaa vakavan vaaran lapsen kehitykselle, mutta myös lap-sen kaltoinkohtelu, seksuaalinen hyväksikäyttö tai pahoinpitely ovat lasta vakavasti vaaran-tavia asioita. Huomioon otetvaaran-tavia tekijöitä ovat paitsi lapseen suoraan kohdistuvat asiat, myös lapsen elinympäristöön tai kasvuolosuhteisiin vaikuttavat tekijät. Myös vanhempien rikollinen elämäntapa tai keskinäiset riitaisuudet sekä lapsen syyllistäminen tai muu lapsen ihmisarvoa loukkaava menettely voi täyttää huostaanottoperusteet (Räty 2015, 361). Arane-van (2016, 525) mukaan huostaanoton syynä voivat olla Arane-vanhemman ja lapsen kiintymys- ja vuorovaikutussuhteen vauriot tai vanhempien väliset lapseen liittyvät pitkään jatkuneet ris-tiriidat.

26 Ks. KHO:2018:13.

Vieraannuttamisen myöhemmät vaikutukset huomioiden, voi helposti ymmärtää sen vaaran-tavan vakavasti lapsen turvallisen kasvun ja kehityksen. Lasta uhkaavan vaaran torjuminen olisi helppo mieltää säännöksen (LSL 43 §) mukaiseksi toiminnaksi. Tämä kuitenkin edel-lyttää tarkoin perusteltua huostaanottohakemusta, sekä lisäksi olisi kyettävä esittämään, mi-ten sijaishuollon keinoin voitaisiin lapsen kehitystä tukea. Lapsen tilanne tulee olla myös perin pohjin selvitetty, eivätkä johtopäätökset voi perustua yleisellä tasolla tehtyihin arvi-ointeihin tai pelkästään ammatilliseen kokemukseenkaan (Räty 2015, 363). Mikäli vieraan-nuttaminen on jo ehditty viedä pitkälle, se mahdollisesti näkyy lapsen käyttäytymisessäkin, ja tällöin voi perusteeksi tullakin lapsen oma käyttäytyminen. Rädyn mukaan lastensuojelun keinoin ei kuitenkaan tule ratkaista vanhempien välistä huolto- tai tapaamisriitaa. Koska huostaanotto on viimesijainen interventio, tulee sosiaaliviranomaisen ensisijaisesti ohjata vanhemmat tekemään lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva sopimus, tai tarvittaessa viran puolesta hakea tuomioistuimelta huoltoratkaisu (emt., 466). Vanhempaa voidaan myös ohjeistaa hakemaan asiassa tapaamisoikeuden täytäntöönpanoratkaisu. Lastensuojelun tulee kuitenkin harkita puuttumiskynnystä aina, kun voidaan olettaa lapsen kasvuolosuhteiden vaarantuneen tai jos ne eivät turvaa lapsen kasvua ja kehitystä, tai jos on käsillä uhka vaka-vasta vaarantumisesta (Räty 2015, 259). Vakavaa vieraannuttamista harjoittava, psykopaat-tisia piirteitä omaava vanhempi esittää viranomaisille keksittyjä ja joskus myös paranoidisia piirteitä sisältäviä tarinoita mm. siitä, kuinka kohdevanhempi voi olla lapselle vaaraksi ja kuinka hän itse on omistautunut suojelemaan lasta ja pitämään tästä huolta, ja valehtelee, ettei hän millään tavoin pyri estämään lapsen ja kohdevanhemman vuorovaikutusta (Häkkä-nen-Nyholm, 2010). Sosiaalityöntekijältä on näin ollen edellytettävä kykyä kyseenalaistaa täydellisesti vanhemman kertomus ja osattava ottaa huomioon vieraannuttamisen mahdolli-suus, jotta lapsen traagiselta kohtalolta voitaisiin välttyä.

Sijaishuollon ja huostaanoton viimesijaisuus lastensuojelullisena interventiona on käsitteenä ehkä hieman ristiriitainen. Kun huostaanoton arvioidaan olevan lapsen edun mukainen, voi-daan olla tilanteessa, jossa on jo vuosien ajan yritetty lievempiä keinoja auttaa lasta ja hänen perhettään. On mahdollista havaita, että toteutettu interventio tapahtuu liian myöhään. Lap-sen oireilu voi olla jo niin vaikealla tasolla, että avunsaanti on entistä vaikeampaa. Joskus voi olla jälkikäteen helppo todeta, että puuttumisen olisi pitänyt tapahtua paljon aikaisem-min. Toisaalta taas huostaanotto voi katkaista lapsen ja vanhemman välisen kiintymyssuh-teen, ja siten huostaanotto pitää sisällään riskin kiintymyssuhdehäiriön tuottamiseen lapselle (Kalland 2011, 207-208). Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä huomata, että vieraannuttava

vanhempi on jo osaltaan pyrkinyt tuhoamaan lapsen kiintymyssuhdetta toiseen vanhem-paansa. Lisäksi on syytä ottaa huomioon vieraannuttajan mahdolliset vaikuttamisyritykset lapsen sijaishuoltopaikan suuntaan. Vieraannuttaja voi pyrkiä jatkamaan toimintaansa muun muassa manipuloimalla lapsen sijaisvanhempia tai laitokseen sijoitetun lapsen kohdalla si-jaishuoltopaikan henkilökuntaa. Pahimmillaan lapselle syntyy näin uusi lojaliteettiristiriitoja luova taho, eikä tilanne pääsekään rauhoittumaan tavoitteiden mukaisesti. Lastensuojelulain nojalla voidaan kohdistaa lapseen rajoitustoimenpiteitä, joista yhteydenpidonrajoitusta lu-kuun ottamatta kaikki on lainsäädännöllä rajattu koskemaan laitoshoidossa olevia lapsia.

Perhehoitoon sijoitetun lapsen kohdalla voidaan käyttää yhteydenpidonrajoitusta. Laitoshoi-toon sijoitetun lapsen kohdalla rajoitustoimenpiteiden kirjo on huomattavasti laajempi. Täl-löin lapsen liikkumisvapautta voidaan rajoittaa silloinkin, kun terveydenhuoltolain nojalla ei ole olemassa perusteita tahdonvastaiselle hoidolle. Rajoitustoimia tarvitaan usein hoidon

In document Lastensuojelun sosiaalityön toimintamahdollisuudet vieraannuttamistapauksissa - lastensuojelun menettelytavat ja interventiokeinot lapsen suojelemiseksi (sivua 71-0)