Perheen jälleenyhdistämisen velvoite

Lastensuojeluviranomaisella on velvollisuus ottaa huomioon LSL 4.3 §:n mukainen velvoite perheen jälleenyhdistämisen tavoitteesta. Tämä tavoite liittyy lapsen oikeuteen pitää yhteyttä vanhempiinsa sijaishuollon aikana, ja katsotaankin, ettei jälleenyhdistämisen tavoite voi to-teutua, mikäli yhteydenpito on katkaistu (Araneva 2016, 326). Suomessa lastensuojelulain lähtökohtana on lapsen palautuminen kotiin heti, kun huostassapidon edellytyksiä ei enää ole, eikä lapsi siten ole enää sijaishuollon tarpeessa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on Suomea koskevissa ratkaisuissaan toistuvasti katsonut vastaajavaltion olevan velvollinen näyttämään toteen, että huostaanoton vaikutuksia lapseen ja vanhempaan on arvioitu huolel-lisesti ennen päätöksen täytäntöönpanoa (Räty 2015, 484). Ihmisoikeustuomioistuimen mu-kaan huostaanottoa tulee pitää väliaikaisena toimenpiteenä, ja että täytäntöönpanon tulee so-pia viimekätisenä tavoitteena olevaan vanhemman ja lapsen jälleenyhdistämiseen (emt.).

Kuitenkin, lapsen ollessa huostaanotettuna vanhempansa häneen kohdistaman kaltoinkohte-lun tai henkisen väkivallan kuten vieraannuttamisen johdosta, olisi johdonmukaisempaa tu-kea lapsen kanssakäymistä kohdevanhempaan, ainakin ensisijaisesti. Olisiko jälleenyhdistä-minen mahdollista aiemman lähivanhemman sijaan kohdevanhemman kanssa? Voisi aja-tella, että tämänkaltainen järjestely vaatisi tuekseen myös asianmukaiset muutokset lapsen

81

huoltajuuskysymyksessä. Sosiaalityöntekijällä on mahdollisuus ohjata vanhempi hakemaan tuomioistuimelta uusi ratkaisu lapsen huoltajuudesta. Mahdollisuus asian vireillepanoon on toki sosiaalihuollon toimielimelläkin lapsenhuoltolain²⁷ mukaisesti, ja perusteluna toimisi lapsen edun mukaisen asiantilan hakeminen, jotta huostaanoton olemassaolon edellytykset voisivat lakata. Edellytyksenä olisi luonnollisesti ensin lapsen ja kohdevanhemman suhteen saattaminen kuntoon, jotta kotiutumiselle olisi realistiset edellytykset. Lapsen suhdetta tuet-taisiin vieraannuttaneeseen vanhempaan jatkossa, mutta keinoja sen varmistamiseksi, ettei vieraannuttaminen enää jatkuisi esimerkiksi tapaamisilla, tulisi miettiä. Vastaavissa tilan-teissa, fyysisen väkivallan ollessa kyseessä, voidaan turvautua valvottuihin tapaamisiin, ai-nakin määräajaksi. Valvotut tapaamiset vaikuttaisivat lapsen näkökulmasta turvallisemmalta ratkaisulta myös vieraannuttamistilanteissa, sen sijaan, että tapaamiset tapahtuisivat valvo-matta. Edellytykset jälleenyhdistämisen toteuttamiseen vieraannuttamista harjoittaneen van-hemman luokse tulisi tutkia tarkoin.

Olennaista tässä yhteydessä on riittävän luotettava vanhemman elämäntilanteen kartoitus, tai pikemminkin perusteellinen selvitys vieraannuttamisen olemassaolosta. Sekä Hannunie-men (2016) että Sinkkosen (2018) ehdottamat vanhempien psykiatriset tutkimukset, ja täl-laisen menettelyn säätäminen pakolliseksi voisi olla eräs ratkaisu, jotta perheen jälleenyh-distämisen mahdollisuuksista tai esteistä siihen saataisiin välttämätöntä informaatiota. Ny-kyisellään tällaiseen kartoitukseen on vain rajalliset mahdollisuudet, johtuen sekä yleisellä tasolla resursseista että vanhempiin kohdistuvien tutkimusten vapaaehtoisuudesta. Myös Häkkänen-Nyholm 2009, 330-331) on kirjoittanut lapsiin kohdistuneissa väkivalta- ja vie-raannuttamistilanteissa viitatun vanhemman psykopaattiseen persoonallisuuteen, samoin psykopatian vaikutuksista perheenjäseniin. Vaikka vieraannuttajavanhemman psykopatolo-gialla olisikin keskeinen rooli lapsen oireilussa, voi sen toteennäyttäminen olla vaikeaa il-man todisteellista näyttöä vanhemil-man mielenterveydellisistä sairauksista tai häiriöistä.

27 HTL 361/1983, 14 §

82

8 Johtopäätökset ja pohdinta

Tässä tutkimuksessa on lähestytty tutkimusaihetta puhtaasti teoreettisella tavalla. Tutkimus-kysymyksiin on etsitty vastauksia tulkitsemalla olennaisia säädöksiä, soveltamalla ja käyt-täen apuvälineenä Bhaskarin teoreettisen tiedontuotannon mallien pohjalta kehitettyä ja yh-teensovitettua mallia. Teoreettisen selittämisen kautta voidaan saavuttaa entistä laaja-alai-sempaa ymmärrystä käsillä olevasta aiheesta. Käsittääkseni vieraannuttamisen ei välttämättä katsota ylittävän kiireellisen sijoituksen tai huostaanotonkaan kriteereitä, vaikka sen voidaan katsoa olevan lapseen kohdistuvaa väkivaltaa. Arvioijan käsitys väkivallan laadusta ja ra-juudesta saattaa olla ratkaiseva asian selvittämisen ja ratkaisemisen kannalta. Jos lapsen ti-lannetta ajatellaan vanhempien välisenä huoltoriitana, saattaa lapsen avuntarve jäädä havait-sematta, mikäli tilannetta ei ajatella lastensuojeluasiana. Tilanteen määritteleminen jää yk-sittäisen työntekijän tai työparin tehtäväksi, ja arviointiin vaikuttaa yhtäältä työntekijän saama koulutus ja ohjeistus, toisaalta työskentelyorganisaation rakenteet. Kun kartoitetaan lastensuojelun sosiaalityöntekijän käytettävissä olevia keinoja nimenomaan lastensuojelu-lain puitteissa, voidaan useat varsinkin avohuollon piirissä olevat toimenpidevaihtoehdot to-deta käyttökelvottomiksi ja riittämättömiksi. Sosiaalityön dialoginen ja systeemiteoreettinen työskentelyote näyttäytyvät ongelmallisina sekä riita- että vieraannuttamistilanteiden hoita-misessa. Vieraannuttaja näkemykseni mukaan pyrkii muodostamaan lapsen kanssa oman keskinäisen systeeminsä, mikä on suljettu sen systeemin ulkopuolisilta, eikä vuorovaikutuk-sellisuus siten ole mahdollista ainakaan kohdevanhemman tai tämän suvun suuntaan. Yhtei-set asiakasneuvottelut lienevät mahdottomia, toisaalta työntekijän olisi tärkeää kyetä työs-kentelemään kummankin vanhemman kanssa, mikäli mahdollista. Mikäli työskentely tapah-tuisi vain toisen vanhemman kanssa, tulisi tällaiseen rajaamiseen olla kestävät perustelut.

Vieraannuttava vanhempi ei muuta toimintatapojaan keskustelun tai neuvonnan tuloksena, ja myös riidan sovitteluyritykset ovat yleensä turhia. Vieraannuttaminen kuitenkin on paljon enemmän kuin pelkkä vanhempien riitatilanne, eikä vanhempien välinen riita ole edes ehto, vaan vieraannuttajana voi toimia myös muu sukulainen. Lapsen tapaamisoikeuden estämi-nen tai rajoittamiestämi-nen on vaikuttava tekijä vieraannutettaessa lasta. Sellaisenaan se ei kuiten-kaan riitä aikuiten-kaansaamaan vihaa ja voimakasta vastustusta tai katkeruutta lapsessa. Kun vie-raannuttava vanhempi samanaikaisesti perustelee lapselle ja muillekin avoimesti, miksi tä-män ei ole hyvä tavata toista vanhempaansa, tai millä tavoin toinen vanhempi on haitallinen, kelvoton ja huono, alkaa lapsi hyväksyä tapaamattomuuden. Pitkäaikainen tapaamattomuus

83

ja yhteydenpidon katkeaminen syventää kuilua lapsen ja vanhemman välillä, ja tällä tavoin voidaan lapsen suhdetta vanhempaansa vaurioittaa, mutta vieraannuttamiseksi tarvitaan muutakin suhdetta vaurioittavaa toimintaa eli niin kutsuttuja vieraannuttamistekniikoita, mutta niiden havaitseminen ulkopuolelta ei ole välttämättä helppoa tai aina mahdollistakaan.

Lainsäädäntö on olennainen osa perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa. Lait ovat yhteis-kunnan toiminnan perustana. Perustuslain mukaan Suomessa valtiovalta kuuluu kansalle, ja julkisen vallankäytön tulee perustua lakiin, eduskunnan käyttäessä Suomessa lainsäädäntö-valtaa. Lastensuojelulain esitöissä on nostettu näkyväksi lastensuojelulakiin sisällytetty mahdollisuus moniammatillisen asiantuntemuksen tarpeelle lastensuojelutyössä. Moniam-matillisen asiantuntemuksen turvaamiseksi kunta tai useampi kunta yhdessä voisi perustaa lastensuojelun asiantuntijaryhmän. Näin eri alojen asiantuntemusta päästäisiin hyödyntä-mään lastensuojelussa ja siitä tulisi mahdollisesti nykyistä enemmän hallintokuntien yhtei-nen asia. Yhteistyön kautta voitaisiin parhaimmillaan lisätä työntekijöiden kykyä tunnistaa omissa ammattikäytännöissään lapsen ongelmia ja tarjota tukea nykyistä varhaisemmassa vaiheessa. (HE 252/2006.) Tämän lisäksi tarvittaisiin keinoja hoitaa marginaalisia ongelma-tilanteita. Vaikuttaa siltä, että lastensuojelu tai ainakaan sijaishuolto ei täysin pysty vastaa-maan vieraannutettujen tai vieraannutettavien lasten erityistarpeisiin, jotta heitä pystyttäisiin optimaalisesti auttamaan lastensuojelun interventioin. Sijaishuollon kehittäminen on siten perusedellytys vieraannuttamisen asianmukaiselle hoitamiselle lastensuojelussa.

On toisarvoista, onko vieraannuttaminen säädetty rikoslaissa rangaistavaksi tai onko se lii-tetty terveydenhuollon tautiluokitukseen – ainakin lastensuojelun perspektiivistä. Vaikka se käsitettäisiin pelkästään vuorovaikutusongelmaksi vanhempien välillä, kuuluu se loogisesti päätellen sosiaalityön alaiseen osaamiseen. Väkivallan ilmentymänä se kuuluu eittämättä lastensuojelulle. Koska vieraannuttamista ei ole usein edes mainittu sosiaalityön ohjeistuk-sissa tai lastensuojelulain soveltamisoppaissa, muodostuu aiheen käsittely vaikeaksi käytän-nön työssä, ja se voidaan myös sivuuttaa käsittelyn hankaluuden takia. Virheellisesti voidaan ajatella vieraannuttamispuheen olevan kiusaa tekevän tai vainoavan vanhemman häirintää.

Kuten lähisuhdeväkivallassa yleensä, voi vieraannuttamisessakin olla motiivina alistaminen, hallinta, satuttaminen ja kosto – tekijänä mies tai nainen. Kun perheväkivalta tapahtui perin-teisesti suljetussa ympäristössä neljän seinän sisällä, tapahtuu vieraannuttaminen julkisena ja avoimena toimintana, vaikkakin se voi silti olla näkymätöntä. Kun asiat tapahtuvat ihmis-ten silmien edessä, voi tekijän puheiden ja toiminnan ristiriitaisuus jäädä havaitsematta. So-siaalityön ammattilaiselle suuri haaste on oikein havaitseminen ja haasteeseen tarttuminen.

Vasta tämän jälkeen on auttamistyölle perusedellytykset olemassa.

84