Metodina lainoppi - Teoreettinen tutkimus

3.2 Teoreettinen tutkimus

3.2.1 Metodina lainoppi

Lainoppi eli oikeusdogmatiikka on ehkä merkittävin oikeustieteiden erityisala. Perinteisesti sen tehtäväksi on määritelty oikeussääntöjen sisältöjen selvittäminen eli tulkinta ja oikeus-säännösten systematisointi. Näistä tulkintaa voidaan nimittää käytännölliseksi eli praktiseksi ja systematisointia puolestaan lainopin teoreettiseksi ulottuvuudeksi. (Aarnio 1997, 36-37.) Lainoppia voidaan nimittää oikeudellisia tekstejä tutkivaksi tulkintatieteeksi, jonka metodit ovat tulkinnan menetelmiä (Hirvonen 2011, 36). Lainoppi pyrkii tulkinnallaan selvittämään,

Sosiaalityön ammatillinen osaaminen

ja tieto

Vieraannuttaminen

ilmiönä Lainsäädäntö ja

toimintaympäristö

selventämään, täsmentämään ja ilmaisemaan oikeusnormin merkityssisällön (emt.). Laki-teksti ja säädökset pitävät sisällään merkityksiä, jotka ilmaisevat normeja. Tulkittaessa laki-tekstiä joudutaan tekemään perusteltuja valintoja merkitysten ja normien välillä (Aarnio 2011, 39). Oikeuslähde puolestaan on peruste, joka tekee normista tai sitä koskevasta kan-nanotosta oikeudellisen (emt., 65). Oikeuslähteet jaetaan yleensä vahvasti velvoittaviin, hei-kosti velvoittaviin ja sallittuihin oikeuslähteisiin. Vahvasti velvoittavia ovat kansallisen oi-keuden ulkopuoliset normistot, kuten eurooppaoioi-keuden sitovat osat, Euroopan ihmisoikeus-sopimuksen normit, EY-tuomioistuimen tietyt prejudikaatit eli ennakkoratkaisut sekä Eu-roopan Ihmisoikeustuomioistuimen tietyt prejudikaatit. Myös kansallisen oikeuden normis-tot ovat vahvasti velvoittavia oikeuslähteitä. Tähän listaan kuuluvat Suomen perustuslain perusoikeudet, lait ja lakien nojalla annetut alemmanasteiset normit, kansallisen oikeuden osaksi saatetut kansainväliset sopimukset sekä systeemiperusteet. Heikosti velvoittavia ovat ns. lainsäätäjän tarkoitus sekä kansallisen oikeuskäytännön ennakkoratkaisut. Sallittuja läh-teitä ovat muun muassa eettiset ja moraaliset perusteet, yleiset oikeusperiaatteet ja käytän-nölliset argumentit. (Aarnio 2011, 68-69.) Lainkäytössä tai sen enempää lainopillisessa tut-kimuksessakaan ei ole yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua joka tilanteeseen (emt., 94).

Lainopin ymmärretään tavallisesti kuvaavan voimassaolevaa oikeutta – niin tässäkin tutki-muksessa, mutta vaihtoehtoisen tai kriittisen lainopin lähtökohdista. Tällöin se ei pelkästään objektiivisesti kuvaa voimassaolevaa oikeutta, vaan sen tulkinnat ja systematisoinnit ovat normatiivisia kannanottoja oikeuden merkityssisällöstä (Hirvonen 2011, 50). Yhteiskunnal-liset tekijät on myös otettava huomioon ja tiedostettava tieteellisessä tulkinta-, punninta- ja systematisointitoiminnassa (emt.). Kankaan (1998, 316) mukaan lainoppi on muuttunut säännöstöä systematisoivasta ja tulkitsevasta tuomarin aputieteestä yhteiskuntakritiikiksi 1970-luvun alussa – tällöin juuri lapsen oikeudellista asemaa koskevaa lainsäädäntöä alettiin uudistaa. Lainsäädäntö osaltaan ohjaa kaikkea viranomaistoimintaa, mutta lainsäädännön tu-lee tarvittaessa muuttua vastaamaan niitä tarpeita, mitä muuttuvassa yhteiskunnassa ilmenee.

Valjakka (2016, 10) nostaa väitöskirjassaan Vain lakiko lasta suojelee? esille lainsäädännön merkitystä yhteiskunnallisena sääntelyn välineenä. Lainsäätäjän mahdollisuudet ongelmien ratkaisijana ovat rajalliset, eikä lakiuudistuksilla tai lainmuutoksilla aina saavuteta niille ase-tettuja odotuksia (emt.). Tässä työssä mielenkiinto kohdistuu ennen kaikkea säännösten tul-kintakysymyksiin sekä tulkinnasta seuraaviin vaikutuksiin.

11 3.2.2 Teoreettisen tiedontuotannon mallit

Tutkimuskysymyksiin vastaaminen edellyttää asiaankuuluvien käsitteiden järjestämistä ja hahmottamista. Ajatusrakennelmia on mahdollista pyrkiä selventämään konkreettisten ku-vien avulla. Tätä varten aloin hahmotella mallia, jossa olisi mahdollista yhdistää vieraannut-taminen siihen liittyvine erityispiirteineen lastensuojelutyöhön. Huomasin, että tässä yhtey-dessä olisi mahdollista soveltaa Roy Bhaskarin rakentamia malleja, joista Pekkarinen ja Ta-pola-Haapala ovat esittäneet kuviot (2009), mutta sellaisenaan ne eivät riittäisi kattamaan koko kysymyksessä olevaa käsitekenttää. Niitä on mahdollista soveltaa kuitenkin apuväli-neenä. Bhaskarin kahdesta erilaisesta teoreettisesta selitysmallista toinen (DREI-malli) so-veltuu hyvin juuri sosiaalisten ilmiöiden selittämiseen ja tutkimiseen ja toinen (RRRE-malli) sopii käytännön ongelmien selvittämiseen (Pekkarinen & Tapola-Haapala 2009).

KUVIO 2. Tieteen teoreettinen tiedontuontanto, DREI-malli⁸

DREI-malli olisi suhteellisen vaivattomasti kytkettävissä vieraannuttamisen tapaisen ilmiön tutkimiseen. Ilmiö kuvaillaan ja sen jälkeen eritellään sen rakenne sekä karsitaan vaihtoeh-toiset selitysmallit pois. Mekanismien tunnistamisosio sopisi vieraannuttamistekniikoihin ja ilmiön kytköksiin henkilöiden elämään ja elämäntilanteeseen. Malliin ei kuitenkaan sellai-senaan saa mahtumaan lastensuojelun osallisuutta, vaan siinä keskityttäisiin vain itse ilmi-öön ja sen problematisointiin. Lisäksi ajatukseni oli hyödyntää mallia lastensuojelun

8 Bhaskar 1978, 125; 1979, 165; 1986, 68, ref. Pekkarinen & Tapola-Haapala 2009, 195.

Kuvailu (Description) Rakenteen purkaminen (Retroduction)

Selitysmallien karsiminen (Elimination)

Mekanismien tunnistaminen (Identification)

Tutkimustulosten löytäminen

kasprosessiin kuuluvan arviointityöskentelyn jäsentelemiseen, eikä itse tyytyä pelkkään vie-raannuttamisilmiön kuvaamiseen. Kaidesoja (2013, 63) on esittänyt kritiikkiä DREI-mallia kohtaan, koska se ei ota huomioon selittävien prosessien käytännönläheisiä aspekteja. Käy-tännön ratkaisuja haettaessa Bhaskarin toinen malli, RRRE-malli (Kuvio 3.), on käytäntöön suuntautunut. Tällöin sosiaalityö ja interventiot voisivat tulla mukaan Rakenteen purkami-nen -osiossa, ja selitysmallien karsimipurkami-nen tarkoittaisi ennemminkin työskentelyvaihtoehto-jen karsimista, jolloin jäljelle jäisi sopiva mahdollinen. Käytännön teoreettisen tiedontuotan-non malli ei kuitenkaan vaikuta täysin sopivan tämän tutkimuksen tarpeisiin, selittämiseksi tarvittavan sisällön tuottamisen puutteen takia. Kaidesoja pitää mallia puutteellisena, muun ohella koska malli ei tarjoa riittäviä välineitä kysymyksessä olevien mekanismien selittä-miseksi (emt., 64). RRRE-mallin avulla voisi olla mahdollista purkaa ja paljastaa sosiaalis-ten ilmiöiden osatekijöitä (Pekkarinen ja Tapola-Haapala 2011, 197).

KUVIO 3. Käytännön teoreettinen tiedontuotanto, RRRE-malli⁹

Ajatukseni on vertailla toisilleen vaihtoehtoisia työskentelyorientaatioita käytännön asiakas-prosessin kautta ja Bhaskarin malleja soveltaen, tehden siten näkyväksi avoimen systeemin mekanismeja. Tähän tarkoitukseen olen soveltanut malleja varsin vapaasti, ja yhdistänyt ne tämän tutkimuksen aihepiiriin sopiviksi (Kuvio 4.). Ilmiö kuvaillaan ja eritellään, tunniste-taan mekanismit, jolloin toimintaympäristön ja työskentelyalueen kautta lopulta on rationaa-linen ratkaisu löydettävissä.

9 Bhaskar 1978, 125; 1979, 165, ref. Pekkarinen & Tapola-Haapala 2009, 198.

Erittely (Resolution) Teoreettinen kuvailu

(Rediscription) Rakenteen purkaminen (Retroduction)

Selitysmallien karsiminen (Elimination)

Rationaalisen ratkaisun löytäminen

KUVIO 4. Yhteensovitettu malli Roy Bhaskarin teoreettisen tiedontuotannon mallien poh-jalta.

Tällä tavoin tulevat näkyväksi erilaiset, toisilleen vaihtoehtoiset menettelytavat ja niiden vai-kutus lapsen ja perheen tilanteen käsittelyyn ja siihen suhteuttaen lapsen asemaan. Sovellet-tua mallia käyttäen on mahdollista tarkastella lähemmin teoreettisia, vaihtoehtoisia toimin-tatapoja ja -käytäntöjä asiakastyön prosesseissa, tässä yhteydessä juuri vieraannuttamis- tai huoltoriitakontekstissa. Tuloksena voidaan saada näkyviin eri tasojen läpi etenevien proses-sien lopputulokset tai ne asiaintilat, joihin prosessin myötä edetään. Kuvion 4. malli on Bhaskarin malleista sovellettu yhdistelmä, johon on sisällytetty olennaisimmat käsitteet lap-sen asiakasprosessissa vieraannuttamiskysymyksissä. Siinä tuotu malli teoreettisesta tiedon-tuotannosta lastensuojelun kontekstiin, ja mallia voidaan soveltaa käytännönläheisellä ta-valla. Tällöin mukaan tulee toimintaympäristö eli käytännön toiminnan areena. Lastensuo-jelukysymyksiä arvioitaessa ja ratkaisuja haettaessa on lapsen edun arviointi olennainen, ja se sisältyy kaikkeen lasten parissa tapahtuvaan työskentelyyn. Arviointi ja työskentely täh-täävät lapsen näkökulman huomioon ottavaan kokonaisvaltaiseen näkemykseen lapsen suo-jelun tarpeesta omassa tilanteessaan.

3.3 Tutkimusetiikka ja luotettavuuden arviointi

Tämän tutkimuksen ollessa teoreettinen, jäävät tutkimuseettiset kysymykset ja ongelman-asettelut vähäisiksi. Teoreettisessa tutkimuksessa tutkimusaihetta käsitellään ajatusrakennel-mien kautta, jolloin tutkijan ajattelulla on erityinen merkitys tutkimuksenteossa. Sosiaalitut-kimus voi olla aikaisempaan tutkimukseen perustuvaa ja tutkijan omaan aivotoimintaan pe-rustuvaa teoreettista analyysia ja/tai empiiristä analyysia, joka perustuu mittaustuloksiin

Kuvailu ja erittely Mekanismien

tunnistaminen Toimintaympäristö

Arviointi/työskentely Rationaalisen ratkaisun löytäminen

ja/tai tekstiaineistoon (Töttö 2005, 10). Tutkijan tekemät valinnat ovat merkittävässä osassa ja vaikuttavat osaltaan myös tutkimuksen ja tulosten luotettavuuteen. Tuomen (2007) mu-kaan yksittäisen tutkimuksen etiikka ei ole vain tutkijan vaan koko tiedeyhteisön ja tutki-musta hyödyntävän yhteisön asia. Eettiset kannat vaikuttavat tutkijan tieteellisessä työssään tekemiin ratkaisuihin, kun taas toisaalta tutkimuksen tulokset voivat vaikuttaa tehtäviin eet-tisiin ratkaisuihin (Tuomi 2007, 143). Näin tutkimuksen ja etiikan yhteys on kaksisuuntai-nen.

Tutkijan oma mielenkiinto tutkimuksensa aiheeseen voi synnyttää tutkimusintressin, ja mie-lenkiinnon säilyminen tutkimuksen tekemisen aikana myös edesauttaa tutkimuksen valmis-tumista. On tärkeää pyrkiä käsittelemään tutkimuskohdetta objektiivisesti, jotta siitä syntyy mahdollisimman totuudenmukainen käsitys. Olen tätä aihetta käsitellessäni kiinnittänyt eri-tyistä huomiota siihen, että esimerkiksi vieraannuttamista kuvaillessani tai määritellessäni pitäydyn täysin aikaisemmassa tutkimustiedossa, ja varon ottamasta mukaan mahdollisia omia kokemuksia työelämästä tai muualtakaan. Kohtaamani tapaukset ja tilanteet ovat osal-taan vaikuttaneet siihen, että kiinnostukseni vieraannuttamista kohosal-taan on herännyt ja säily-nyt. Koen aiheen tutkimisen erittäin tärkeäksi. Kokemukset myös laajentavat tietämystä ai-heesta kokemusperäisenä tietona, mutta samanaikaisesti kuitenkin riski kokijan objektiivi-suuden heikentymiseen kasvaa. Kiinnittämällä huomiota omiin ajatuksiin ja tuntemuksiin sekä riittävällä reflektoinnilla voidaan vaikuttaa siihen, etteivät omat kokemukset tai mieli-kuvat muodosta estettä luotettavan tutkimuksen tekemiselle. Myöskään kriittisen realismin mukainen tieteenfilosofinen orientaatio ei juuri anna sijaa kokemuksellisuuden kautta raken-tuvalle todellisuudelle – sellainen kuuluu sosiaaliseen konstruktionismiin.

Tutkimuseettisistä syistä olen joutunut rajaamaan tämän tutkimuksen ulkopuolelle myös sel-laisia suomasel-laisia oikeustapauksia, joista minulla itselläni on ollut tietoa enemmän kuin mitä julkisista oikeudenkäyntiasiakirjoista ilmenee. Asiakirjat ovat samalla tavoin julkisia kuin mainitut EIT:n ratkaisut, mutta eettisyysdilemma ei aiheudu siitä. Jälkimmäiset löytyvät in-ternetistä siten, että hakusanoja asettamalla voi saada haettuja ratkaisuja. Suomalaisia rat-kaisuja on saatavilla internetissä vähän. Korkeimman oikeuden ratrat-kaisuja julkaistaan, mutta hovioikeuksien ratkaisuista suurin osa jää julkaisematta – hovioikeuksien kansliat luovutta-vat asiakirjoja, mutta hakutoimintoja ei ole. Mikäli haluttaisiin tutkia asiakirjojen perusteella vieraannuttamistapauksia, pitäisi ne seuloa manuaalisesti suuresta, kaikki annetut ratkaisut sisältävästä asiakirjajoukosta.

4 Sosiaalityön ammatillisen perustan osatekijöitä

4.1 Sosiaalityön arvot ja eettisyys

Arvojen ja etiikan filosofinen perusta toimii sosiaalityön lähtökohtana tieteenalana ja pro-fessiona. Arvot tieteellisen ja ammatillisen toiminnan taustalla eivät ole neutraaleja, vaan tehdyt valinnat on voitava perustella kestävästi. Sosiaalityöllä on hyvinvointityönä eettinen velvoite tunnistaa ja tehdä näkyväksi ajankohtaisia yhteiskunnallisia prosesseja ja ilmiöitä, jotka uhkaavat yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen hyvinvointia. (Pehkonen ja Väänänen-Fomin 2011, 7-8.) Sosiaalityön eri osa-alueilla kohdataan eettistä harkintaa vaativia tilanteita (emt.). Niemelän (2011) mukaan etiikan kysymykset edellyttävät arvojen, normien ja toi-minnan analyysia. Etiikka liittyy inhimilliseen toimintaan – oli se sitten hyvää tai pahaa, oikeaa tai väärää. Arvot puolestaan viittaavat päämääriin tai periaatteisiin. Normeilla tarkoi-tetaan sääntöjä, velvollisuuksia ja pakollisia toimintoja, liittyen menettelytapoihin ja keinoi-hin. (Niemelä 2011, 15.) Riippumatta henkilökohtaisista arvoista, on ammattilaisella eettisiä ja moraalisia velvoitteita työnsä hoitamiseksi (yhteiskunnan arvojen ja eettisten normien mu-kaisesti). Sosiaalityöntekijän työ perustuu myös normien noudattamiseen sekä teorioiden ja menetelmien käyttämiseen ammatillisessa toiminnassaan. Työssä edellytetään ammattikun-nan tietojen, taitojen ja etiikan yhteensovittamista, ja valmiudet tähän saadaan koulutuksen perusteella. (Emt., 21.)

Ammattietiikka ohjaa ammatillista toimintaa ja siihen liittyviä valintoja ja ratkaisuja (Talen-tia 2017, 6). Talen(Talen-tian ammattieettisessä ohjeistuksessa todetaan, etteivät eettinen keskus-telu, harkinta ja päätöksenteko ole vain yksittäisen työntekijän harteilla, vaan pohdintaan ja ratkaisuntekoon on koko työyhteisön ja organisaation osallistuttava (emt., 8). Tämä lausuma on mielestäni kritiikille altis, koska varsinkin lastensuojelutyössä vastuusosiaalityöntekijän harteilla on kokonaisvaltaisesti vastuu asiakaslapsen tilanteesta. Tämä vastuu vie tilanteen tullen työntekijän tuomioistuimeen vastaamaan omassa työssään tehdyistä valinnoista. Ris-tiriitaisten ja vaikeiden tilanteiden parissa työskennellessä jää sosiaalityöntekijä yksin, mi-käli ei saa riittävää tukea ja yhteisöllistä keskustelua (Pehkonen & Väänänen-Fomin 2011, 7). Kuvailtu tilanne sisältää riskin eettisestä kuormittumisesta, mitä saattaa seurata työnteki-jän kyynistyminen ja luovuttaminen ammatillisissa tai tutkimuksellisissa tavoitteissa (emt., 7-8). Yhteiskunnallinen keskustelu eettisistä arvoista ja yleisesti hyväksytyistä toimintata-voista on tärkeää, ja keskustelu osaltaan voi toimia sosiaalityön professiota vahvistavana tekijänä.

Sosiaalityöntekijä noudattaa työssään paitsi sosiaalialan ammattieettisiä arvoja ja periaat-teita, myös kansainvälisin sopimuksin turvattuja ihmisoikeuksia. Sosiaalialan ammattieetti-sistä velvollisuuksista on säädetty ammattihenkilölaissa (817/2015)¹⁰, jonka tarkoituksena on edistää asiakasturvallisuutta sekä sosiaalihuollon asiakkaan oikeutta laadultaan hyvään sosiaalihuoltoon ja hyvään kohteluun.

4.2 Sosiaalityön tiedonmuodostus

Sosiaalityön tieto on yksi sen peruslähtökohdista. Tieteellinen tutkimus ja sitä tekevät insti-tuutiot osaltaan pyrkivät vaikuttamaan ammattikunnan ja muiden toimijoiden ohella sosiaa-lityön perustana olevan tiedon määrittymiseen (Raunio 2009, 121). Raunion mukaan tutki-muksen tuottama tieto on jännitteisessä suhteessa käytännön työn kautta saatuun tietoon, ja jännitteitä aiheuttaa myös tieteellisen tutkimuksen vaatimukset reflektiivisen, vuorovaikut-teisen tiedonmuodostuksen omaksumisesta (emt.). Tiedonmuodostuksen kautta syntyy am-matinharjoittamisessa tarvittavaa tietoa.

Ammatilliselle toiminnalle merkityksellistä tietoa ja tiedon lajeja on jäsennellyt Julie Drury-Hudson (1999) tutkimuksessaan koskien lastensuojelun päätöksentekoa. Tämä jäsentely on laajalle levinnyt sosiaalityön tietoa koskevissa kirjoissa ja kirjoituksissa. Tutkimuksen tu-loksina saatiin kiinnostavia havaintoja teoreettisen, empiirisen ja prosessuaalisen tiedon käy-töstä. Drury-Hudsonin mukaan tulokset osoittavat, että aloittelevilla sosiaalityöntekijöillä ei yleensä ole selkeää käsitystä tekijöistä, jotka liittyvät lasten huonoon hoitoon. Vaikka heillä on pinnallinen tietoisuus riskinarvioinnin käsitteestä, heillä ei ole kykyä punnita asianmu-kaisia tekijöitä ja soveltaa tätä käytäntöön (Drury-Hudson 1999, abstrakti). Tämä tieto osal-taan korostaa sosiaalityön tiedon tärkeyttä ja myös kokemuksellisen tiedon merkitystä tie-donmuodostuksessa.

Aikanaan tehtyjen ratkaisujen ymmärtäminen on tärkeää myös itse lapselle, joka aikuistut-tuaan kiinnostuu menneisyydestään ja tutustuu omiin asiakasasiakirjoihinsa. Lastensuojelun dokumenteista tulisi näkyä, millä tavoin käytännön työssä on tehty valintoja, ja minkälaisia

10 L817/2015 4 §: Sosiaalihuollon ammattihenkilön ammatillisen toiminnan päämääränä on sosiaalisen toi-mintakyvyn, yhdenvertaisuuden ja osallisuuden edistäminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen ja hyvinvoin-nin lisääminen.

Sosiaalihuollon ammattihenkilön velvollisuutena on noudattaa ammattitoiminnassaan, mitä sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista sekä asiakastietojen käsittelystä säädetään.

näkökulmia eri osapuolet ovat esittäneet. Sosiaalityön tietämisen ja tiedon muodostamisen tulisi olla tietoista toimintaa, tietämisen näkyväksi tekemistä ja salatun tietämisen minimoin-tia. Sosiaalityöntekijät joutuvat työssään ottamaan vastaan argumentaatiota, joka on ristirii-dassa tai yhteensopimatonta aiemman argumentaation kanssa. Tulkinnan tekeminen näky-väksi on tärkeää punnittaessa erilaisia tietoja, osana tiedonmuodostusta (Kääriäinen 2007, 265.)

4.3 Ammatillinen asiantuntijuus

Sosiaalityön asiantuntijuuden ytimenä on Anneli Pohjolan (2018) mukaan sosiaalisen asi-antuntijuus, perustuen sosiaalisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä koskevien teorioiden so-veltamiseen sekä tutkimustiedon hyödyntämiseen käytännön työn eri osa-alueilla. Sosiaalis-ten ongelmien arvioiminen ja yhteiskunnallinen tunnistaminen on osaamisessa keskeistä.

Sosiaalisen asiantuntijuuden perustana toimivat sosiaalityön arvot, eettiset periaatteet, oi-keudenmukaisuus, vastuullisuus sekä kriittinen toimijuus. Pohjola ulottaa sosiaalityön ee-toksen asiakastyön pintaa laajemmalle, yhteiskunnallisen vastuun myötä. (Pohjola 2018, 286.) Osittain samansuuntaiseen määrittelyyn on aiemmin tutkimuksessaan päätynyt Anita Sipilä (2011), jonka mukaan sosiaalityön asiantuntijuus koostuu ammattitiedosta, -taidosta ja eettisistä toimintaperiaatteista. Tieto yhteiskunnallista asioista sekä psyykkiseen ja fyysi-seen terveyteen vaikuttavista tekijöistä on Sipilän tutkimuksen mukaan korostunutta. Sosi-aalityöntekijöillä on lisäksi psykososiaalista tietoa sekä oikeudellista asiantuntijatietoa. (Si-pilä 2011, abstrakti.) Si(Si-pilän tutkimuksessa tärkeimmäksi taitokokonaisuudeksi sosiaali-työntekijät olivat itse arvioineet taidon toimia neutraalina ongelmatilanteita jäsentävänä asi-antuntijana (emt.).

Sosiaalityön teoriaperusta on myös osa asiantuntijuutta, mutta tässä tutkielmassa ei voida perehtyä sosiaalityön teorioihin tarkemmin, eikä niiden esitteleminenkään ole tarkoituksen-mukaista. Tarkoitus ei ole ohittaa tai väheksyä teoriaperustan merkitystä, vaan kysymys on tutkimuksen rajaamisesta ja sen kannalta olennaisimpiin kysymyksiin ja käsitteisiin tarttu-misesta. Sen sijaan osana sosiaalityön ammatillisuutta ja asiantuntijuutta on erityisesti tämän tutkielman kohdalla tärkeää nostaa esiin sosiaalityöntekijän kyky kohdata ja käsitellä väki-valtaa ja siihen kytkeytyviä teorioita osana ammatillista osaamistaan ja asiantuntijuuttaan.

5 Vieraannuttaminen

5.1 Lapsen vanhemmasta vieraannuttaminen ja PAS-oireyhtymä

Parental alienation syndrome (PAS) tarkoittaa vanhemmasta vieraannuttamisen oireyhty-mää. Tässä yhteydessä puhutaan oireyhtymästä ja myös diagnoosista, vaikka PAS ei vielä ole kansainvälisessä tautiluokituksessa. Ilmiö ei ole uusi, ja käsite alkaa vähitellen olla tun-nettu Suomessakin. Hannuniemen mukaan kysymyksessä on useimmiten vanhemman mie-lenterveydellinen häiriö, jonka vaikutukset kohdistuvat lapseen ja lapsen toiseen vanhem-paan (Hannuniemi 2007, 7). On arvioitu, ettei vieraannuttamistapauksissa voida saavuttaa juuri hyötyä sovittelun avulla, koska vieraannuttava vanhempi ei ole halukas muuttamaan toimintatapojaan, koska kokee niiden olevan oikeita, jopa välttämättömiä (Hannuniemi, 2016). Vanhempi voi myös mieltää toimivansa lapsen edun erityisenä suojelijana (Warshak, 2015). Vieraannuttaminen voi olla kovin vaikeasti havaittavissa, ja tyypilliset sana vastaan sana -tilanteet voivat hämmentää ammattilaisia, ja tilanteen selvittäminen on hankalaa. Vie-raannuttaminen voidaan käsittää väkivallan muodoksi, jossa vieraannuttava vanhempi lasta välikappaleena käyttäen pyrkii tuhoamaan toisen vanhemman vanhemmuuden ja entuudes-taan hyvän suhteen lapseensa. Prosessin seurauksena sekä lapsi että vieraannutettu vanhempi kärsivät. Onnistuneen vieraannuttamisen tuloksena lapselle syntyy ns. vanhemmasta vie-raannuttamisen oireyhtymä (PAS, parental alienation syndrome).

Vieraannuttamisprosessi voi olla hidas, vuosien mittainen, eikä toimintaa ole helppo tunnis-taa. Vieraannuttajavanhempi voi vaikuttaa ulospäin hyvältä vanhemmalta, ja vanhempi voi myös tekeytyä toisen vanhemman uhriksi, saaden näin ammattilaisten myötätunnon itselleen (Hannuniemi, 2016). Manipuloivien vanhempien parissa työskentely on vaativaa, ja työs-kentely voi tuntua ammattilaisesta vastenmieliseltä. Jos työntekijä ei osaa tai uskalla kohdata työssä vastaan tulevaa väkivaltaa, voi asiakas jäädä tällaisessa tilanteessa vaille apua. On voitu ajatella, ettei väkivaltaa toista vanhempaa kohtaan tehnyt vanhempi olisi uhka lapsen hyvinvoinnille, varsinkaan jos lapsen ei ole todettu olleen väkivaltatilanteissa mukana. Vä-kivallan kohteena ollut vanhempi voidaan toisaalta nähdä heikkona ja puolustuskyvyttö-mänä, joka ei oman traumansa keskellä tai heikkoudessaan kykene tarjoamaan lapselle riit-tävää suojaa (Hester, 2011). Vieraannuttamisen taustalla voi olla jo avioliiton tai parisuhteen ajalla ilmennyttä henkistä väkivaltaa, joka vain on muuttanut muotoaan eron jälkeen, jatkuen omanlaisenaan terrorina lapsen toista vanhempaa kohtaan. Henkinen väkivalta on yleinen väkivallan muoto, ja se voi ilmetä esimerkiksi mitätöintinä, alistamisena, kontrollointina ja

uhkailuna. Marttalan (2011, 47) mukaan on tyypillistä, että lapsia käytetään apuna uhkai-lussa, esimerkiksi uhkaamalla, ettei toinen saa erossa lasten huoltajuutta tai edes tavata lap-siaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tuonut julki maaliskuussa 2016, että vaikeista nk. High-conflict -huoltoriidoista sekä vieraannuttamisesta tarvitaan lisää tutkimusta. Vie-raannuttaminen on osa laajempaa high-conflict -käsitettä. High-conflict -riidoilla viitataan vanhempien väliseen, yleensä patologiseen tai komplisoituneeseen riitatilaan tai erimielisyy-teen lasta koskevissa asioissa. Riita voi merkitä pitkittynyttä oikeusprosessia, tai kysymys voi olla myös kiistasta prosessien ulkopuolella. Aina ei ole kysymys erovanhempien riite-lystä, vaan ongelma voi esiintyä missä tahansa lapsen elämänkaaren vaiheessa. On esitetty, että katkerien kiistojen taustalla olisi käsittelemättömiä eroon tai aikaisempaan parisuhtee-seen liittyviä vaikeuksia, mutta joskus tilanne saattaa eskaloitua esimerkiksi vanhemman muodostaessa uuden parisuhteen. Kysymys voi olla toisen tai kummankin vanhemman käyt-täytymisestä joko toista vanhempaa tai lasta kohtaan, tai vanhemman asenneongelmasta.

Hannuniemen tutkimuksessa 75-88 % huoltoriidoista piti sisällään vieraannuttamista (Han-nuniemi 2016, 70).

Lapsi voi vieraantua vanhemmastaan myös useiden tekijöiden seurauksena, ilman vieraan-nuttamista. Tällöin lähivanhemmalla on voinut olla todellinen, perusteltu syy olla luovutta-matta lasta tapaamaan etävanhempaansa, eikä kysymys ole aiheettomasta tai tekaistusta lä-hivanhemman pelosta tai huolesta tapaamisten onnistumisten suhteen. Etävanhempi voi myös omalla käytöksellään vaikuttaa siihen, miten mielellään lapsi tapaamiseen lähtee.

Taustalla voi olla todellistakin väkivaltaa tai kaltoinkohtelua, vrt. bona fide neglect abuse, eikä tällöin voida käyttää termiä vieraannuttaminen. Riita lapsesta voi hyvin olla käsillä myös tilanteessa, jossa toinen vanhempi on vanhemmuudessaan heikko, tai jos vanhemmalla on vanhempana toimimista haittaava päihde- tai mielenterveysongelma. Huoltoriitojen taus-talla olevat syyt voivat olla siis hyvin moninaiset, eikä ilman kunnollista tapauskohtaista tutkimista voida vetää varmoja johtopäätöksiä. Oma lukunsa ovat vanhempien väliset erilai-set vuorovaikutuksellierilai-set ongelmat sekä luottamuspula. Vieraannuttamisen ollessa kysy-myksessä, onkin tärkeää nostaa esiin se ero, mikä erottaa muista syistä ilman toista vanhem-paansa kasvaneen lapsen lapsesta, jonka toinen vanhempi on käyttämällä vieraannuttamis-tekniikoita erottanut toisesta vanhemmasta. Lapsen kehitykselle on tärkeää, millainen mie-likuva hänellä on poissa olevasta vanhemmastaan tai mistä erossa olo johtuu. Lapsi voi kes-tää pitemmänkin erossaoloajan vanhemmastaan, jos voi luottaa jälleennäkemiseen ja yhtey-den palaamiseen. Merkitystä on annettava sille, millä tavoin poissa olevasta vanhemmasta

lapselle puhutaan sekä millä tavoin lasta tuetaan ikävässään. Vieraannuttaminen on kuiten-kin paljon muutakuiten-kin kuin lapsen pitämistä erossa toisesta vanhemmastaan.

5.1.1 PAS-oireyhtymän kehittyminen

Lapsen vieraannuttamisella toisesta vanhemmastaan (Parental alienation, PA) tarkoitetaan ilmiötä, joka toteutuessaan ja pitkälle vietynä muodostaa lapselle psykiatrisen taudinkuvan, jolloin lapsi kärsii vanhemmasta vieraannuttamisen oireyhtymästä (Parental alienation syn-drome, PAS). Kyseistä taudinkuvaa ei ole kirjattu yhdysvaltalaiseen mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden diagnoosijärjestelmään (DSM-5), ja se on sikäli kiistanalainen, vaikka itse termi on kuitenkin käytössä useiden maiden oikeuskäytännöissä, myös Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa (EIT). PAS on tunnustettu useiden asiantuntijoiden keskuu-dessa, ja se perustuu osin toisistaan riippumattomiin havaintoihin. Amerikkalainen sosiaali-työntekijä Leona Kopetski työryhmineen on sisällyttänyt vastaavan käsitteen vanhemmuu-denarviointimalliin Coloradon osavaltiossa 1970-luvun lopulla, lastenpsykiatri Richard Gardner on esitellyt PAS:n vuonna 1985, ja myös amerikkalainen asianajajaliitto on tehnyt laajan seurantatutkimuksen amerikkalaisperheistä 1970-luvun puolivälistä 1980-luvun lo-pulle (Hannuniemi 2008, 993). Kopetskin työryhmän tutkimus käsitti noin 600 perhettä, joita tutkittiin vuosien 1975 – 1995 välisenä aikana (Ks. Kopetski, 1998). Sittemmin vieraannut-tamista on tutkittu yhä enemmän, esimerkiksi amerikkalainen psykologi Amy J. L. Baker on

In document Lastensuojelun sosiaalityön toimintamahdollisuudet vieraannuttamistapauksissa - lastensuojelun menettelytavat ja interventiokeinot lapsen suojelemiseksi (sivua 14-0)