Tutkimusongelmamme oli selvittää, kuinka noviisiterapeutit osoittavat empatiaa ja millainen rooli sillä on vuorovaikutuksen etenemisessä. Erityisesti tarkastelimme sitä, millä tavoin noviisiterapeutit ilmaisevat empatiaa tilanteissa, joissa empatian tarkoitus on edistää asiakkaan terapeuttista muutosprosessia koskien jotakin vuorovaikutuksessa nimettyä asiakkaan ongelmaa sekä sitä, millaiset positiot vuorovaikutuksen osapuolille muotoutuvat empatian osoittamisen myötä. Kurrin (2005) ratkaisua mukaillen yhdistelemme keskustelunanalyyttisia välineitä, kuten vierusparin ja sekvenssin käsitteitä, diskursiivisen psykologian tutkimusotteeseen. Tutkimuskysymyksemme ovat:
Millä tavoin noviisiterapeutti osoittaa empatiaa asiakkaalle?
Millaisia vaikutuksia noviisiterapeutin osoittamalla empatialla on osallistujien positioiden muotoutumiseen psykoterapeuttisissa vuorovaikutustilanteissa?
Ensimmäisessä kysymyksessä pyrimme hyödyntämään Bachelorin (1988) jaottelua empatian eri dimensioista tarkastellen sitä, voidaanko empatiaa jakaa puhtaasti kolmeen eri luokkaan tutkijoiden tekemien tulkintojen kautta. Suuri mielenkiinto kohdistui siihen, millaisissa tilanteissa terapeutit osoittivat empatian lajeja ja miten asiakas näihin suhtautui. Aineisto tarjosi mahdollisuuden jatkaa empatian tutkimusperinnettä noviisiuden kontekstissa, mikä on olennainen osa tarkastelumme viitekehystä.
Toisessa kysymyksessä olemme kiinnostuneita myös siitä, miten onnistunut tai epäonnistunut empatia vaikuttaa osapuolten positioiden muutoksiin. Terapeutti on terapeuttisen dialogin asiantuntija ja fasilitaattori, minkä vuoksi on relevanttia tutkia empatiaa dialogisen muutoksen
työkaluna. Aineisto antoi mahdollisuuden tarkastella sitä, vaikuttaako terapeutin osoittama empatia kielellisesti ilmaistuna asiakkaan sisäiseen merkityksenannon prosessiin.
2 MENETELMÄT 2.1 Aineisto
Aineistomme koostuu vuosina 2012–2013 Åbo Akademin psykologian opiskelijoiden opintoihin kuuluneista, videoiduista ja äänitetyistä terapiasessioista. Terapiaan osallistuneet olivat vapaaehtoisia, jotka ovat antaneet suostumuksensa materiaalin käyttöön opiskelu- ja tutkimustarkoituksessa. Kaikki tunnistetiedot on tästä työstä poistettu ajantasaisten eettisten ohjeiden mukaisesti. Käyttämämme aineisto koostui kahdesta kognitiivis-analyyttisestä terapiaprosessista, jotka sisältävät kumpikin noin kaksikymmentä sessiota, eli yhteensä noin neljäkymmentä tuntia materiaalia. Kummassakin prosessissa sekä asiakas että terapeutti olivat eri henkilöitä. Opiskelijaterapeutit ovat saaneet työnohjausta prosessien aikana. Kuten Rønnestad ja Skovholt (2003) painottavat, havainnoivien ammattilaisten tuki ja rohkaisu ovat erittäin tärkeitä erityisesti noviiseille, jotka kohtaavat ensimmäiset asiakkaansa, ja ammattilaisilla on suuri vaikutus prosessin ohjaajina. Emme kuitenkaan tässä yhteydessä pysty käsittelemään tarkemmin noviisiterapeutin ja ohjaajan suhdetta.
2.2 Tutkimusetiikka
Olemme huomioineet asiaankuuluvan tutkimusetiikan tutkimusprosessimme kaikissa vaiheissa. Åbo Akademin eettinen lautakunta on antanut puoltavan lausunnon aineiston käyttämisestä tutkimustarkoituksiin. Terapiaprosessien kaikki osapuolet ovat antaneet tietoisen suostumuksen terapiaprosessin kuvaamiseen ja äänittämiseen sekä nauhoitusten hyödyntämiseen tutkimuskäytössä. Kaikki näytteet on anonymisoitu niin, ettei terapeuttia tai asiakasta ole niiden perusteella mahdollista tunnistaa. Olemme valinneet näytteet niin, etteivät ne sisällä merkittävää henkilökohtaista tietoa kummastakaan osapuolesta. Olemme käsitelleet aineistoa täysin salassa pidettävänä tietona. Aineistoa on katsottu ja käsitelty ainoastaan Itä-Suomen yliopiston tiloissa niin, ettei ketään ulkopuolisia henkilöitä ole ollut samanaikaisesti läsnä. Olemme huolehtineet siitä, ettei tunnistetietoja sisältävää aineistoa ole voinut päätyä yliopiston ulkopuolelle.
2.3 Metodi
Kuten Pain (2009) esittää, huomion kääntyminen kielen tutkimiseen on yksi terapiatutkimuksen käännekohdista. Painin määrittelemät terapian reunaehdot relevanssi, johdonmukaisuus ja
yhteistyö rakentuvat kaikki kielellisesti, eivät sisäisten prosessien varaan. Harvey Sacksin etnometologian (ks. Goodwin & Heritage, 1990) pohjalta kehittämää keskustelunanalyysia on käytetty psykoterapiaprosessin tutkimisen apuvälineenä yksityiskohtaisesti tarkastelemaan, kuinka terapeutti ja asiakas yhteistyössä luovat psykoterapiaa hetki hetkeltä. Kuten Kurri (2005) esittää, sisäiseen psyykkiseen todellisuuteen viitataan kielellisessä analyysissa vain kielellisesti luodun todellisuuden ilmentäjänä, eikä terapeuttisen keskustelun rikkauden pitäisi viedä huomiota pois itse terapiakeskustelusta ja yhteisestä merkityksenannosta. Metodi asettuu siten laajasti ymmärretyn kontekstin ja mielensisäisen liikkeiden välimaastoon tutkimalla kieltä toimintoina; näin se asettaa siten tutkijoille erityisen haasteen tutkimuskohteena olevien lausumien relevanssin suhteen. Keskustelunanalyysi on perinteisesti ollut erityisen kiinnostunut keskustelun kulun odotusten vastaisista poikkeamista, joissa korostuu puhujan itsensä poikkeamalle antama merkitys (Wooffitt, 2005).
Keskustelunanalyysin ydin on sosiaalisen toiminnan sekventiaalisuuden ymmärtämisessä.
Psykoterapiatutkimuksessa menetelmän vahvuus on sen nimenomainen herkkyys vuorovaikutuksen nyansseille tutkimalla vuorovaikutuksen sekventiaalisuutta.
Keskustelunanalyysi perustuu käsityksiin luokista, jotka ohjaavat vuorovaikutuksen etenemistä – esimerkiksi kysymyksen esittäminen rajoittaa toisen osapuolen mahdollisuutta jatkaa sekvenssiä ja sisältää odotuksen vastauksen esittämisestä. Tämän tyyppisiä lyhyitä sekvenssejä kutsutaan vieruspareiksi, mitkä voidaan ymmärtää puheen perusyksiköksi.
Keskustelukumppanilla ei luonnollisesti ole minkäänlaista ehdotonta vaatimusta toimia odotusten mukaisesti, mutta joka tapauksessa jokainen lausuma ohjaa keskustelua tiettyyn suuntaan odotusten tai niiden rikkomisen kautta. Keskustelunanalyysin sekventiaalisuus mahdollistaa askel askeleelta sen tutkimisen, mitä psykoterapiassa tapahtuu. (Peräkylä ym., 2008.)
Harvey Sacksin alkuperäisen teesin mukaan keskustelunanalyysin avulla on mahdollista tutkia puhetta objektina sinänsä, jonka taustalla olevat säännönmukaisuudet on mahdollista selvittää (Pain, 2009). Menetelmän tarkoitus on tarkastella peräkkäisissä puheenvuoroissa esiintyviä säännönmukaisuuksia niin, että poikkeamat niistä on mahdollista havaita (Rakkolainen, &
Ehrling, 2012). Peräkkäiset vuorot tuovat siten esiin, minkälaisesta vuorovaikutustilanteesta on kyse. Psykoterapiaa keskustelunanalyyttisesti tarkasteltaessa usein esiintyvä perussekvenssi on 1) terapeutin aloitteellinen vuoro, 2) asiakkaan vastaus ja 3) terapeutin vastaus, joka ilmaisee asiakkaan vastauksen olevan riittävä tai jolla pyydetään lisätietoja ja lopuksi 4) asiakkaan
suppea tai laaja vastaus edelliseen (Bercelli, Rossano, & Viaro, 2008). Peräkylä (2010) on myös ehdottanut psykoanalyyttiseen terapia-aineistoon perustuen terapeutin tulkinta - asiakkaan vastaus - terapeutin uudelleentulkinta -sekvenssiä, jossa terapeutti pyrkii ohjaamaan edelleen asiakkaan huomiota tekemällään uudelleentulkinnalla. Keskustelunanalyysi mahdollistaa myös emootioiden tutkimisen vuorovaikutustilanteissa (Peräkylä, 2004b). Weisten ja Peräkylän (2014) mukaan ne muotoilut, jotka on sanastollisesti rakennettu osoittamaan terapeutin ymmärrystä koskien asiakkaan emootioita ja jotka osoittavat prosodista jatkuvuutta asiakkaan puheeseen, näyttävät ilmaisevan empaattisen kommunikaation emotionaalista aspektia.
Keskustelunanalyysin avulla on tutkittu myös sitä, miten terapeutin tekemä uudelleenformulointi reflektiivisen kuuntelun kontekstissa ohjaa terapian etenemistä.
Terapeutin käyttämistä keinoista haastaminen ja korjaaminen ovat harvinaisempia konfrontatiivisia tapoja saada asiakas arvioimaan omia näkemyksiään. Yleisempiä ovat uudelleentulkinta ja laajennukset, joista ensimmäisessä terapeutti pyrkii muotoilemaan asiakkaan tarjoaman merkityksen uudelleen, kun taas jälkimmäisessä terapeutti pyrkii viemään keskustelua eteenpäin terapeutin täydentäessä asiakkaan lausumia ja näin venyttäessä henkilökohtaisen kokemuksen rajoja. Tiivistäessään asiakkaan lauseen lyhyeen yhteenvetoon terapeutti tekee valintoja sen suhteen, mitä hän haluaa nostaa esiin asiakkaan omasta puheesta ja mitä hän jättää lausumatta. Terapeuttisessa vuorovaikutuksessa formulaatio vaikuttaa erityisesti siihen, miten terapeutti saa asiakkaan hyväksymään esiin nostetun näkökulman (Antaki, 2008). Hieman samantyyppisesti empatiaa ovat jaotelleet Elliott kumppaneineen (2011). Huomion kiinnittäminen näin muodostuviin vieruspareihin mahdollistaa sen tutkimisen, kuinka osanottajat neuvottelevat positioistaan jaetun todellisuuden sisällä (Kurri, 2005).
Garfinkel ja Sacks määrittelivät formulaation liimaksi, joka vahvistaa osallistujien välistä keskustelua. Heritage ja Watson ovat kehittäneet käsitystä eteenpäin niin, että formulaatiot ilmaisevat ymmärrystä siitä, mitä keskustelun toinen osapuoli lausuu. Tässä kontekstissa formulaation ymmärretään koostuvan poistamisesta, valinnasta ja muunnoksesta. Formulaation päämääränä on yhteisen sopimuksen saavuttaminen. Institutionaalisessa mielessä formulaation tehtävä vaihtelee puhetilanteen mukaan. Sen päätehtävä on kuitenkin tarjota vastapuolelle mahdollisuus selventää puheenvuoroaan ja viedä keskustelua eteenpäin omista intresseistä käsin (Antaki, 2008). Formulaatiot voivat toimia empatian välittäjinä (ks. Weiste & Peräkylä, 2014), jolloin terapeutin aloittama vierusparisekvenssi luo odotuksen empatian
vastaanottamisen ilmaisemisesta asiakkaan taholta, tai sen epäonnistumisesta, mikäli asiakas ei täydennä vierusparia odotusten mukaisesti. Onnistunut formulaatio edellyttää terapeutilta tarkkaa tulkintaa asiakkaan tunnetilasta ja kokemuksesta (Voutilainen, Peräkylä, &
Ruusuvuori, 2010a).
Mikäli asiakas ei ota vastaan empatiaa terapeutin odottamalla tavalla, voi se johtaa merkkeihin keskustelun epäonnistumisesta, kuten uudelleenmuotoiluihin, taukoihin ja odottamattomiin aiheen vaihdoksiin (Wynn & Wynn, 2006). Vaikka empatiaa ilmiönä ei ikään kuin voi ikään kuin manualisoida, asiakas voi vastaanottaa empatian ilmaisut vastaamalla odotusten mukaisesti terapeutin aiempaan lausumaan esimerkiksi vastaamalla kysymykseen, ilmaisemalla samanmielisyytensä väitteeseen, havainnollistamalla ymmärtämistä tai näyttämällä tunteitaan (Wynn & Wynn, 2006). Bercelli ym. (2008) listaavat viisi tapaa, joilla asiakkaat vastaavat terapeuttien tekemiin uudelleentulkintoihin. Ne vaihtelevat minimaalisesta vastauksesta tilanteeseen, jossa asiakas tarttuu terapeutin muotoiluun ja lähtee kuljettamaan sitä eteenpäin omasta näkökulmastaan tuoden siihen mukaan omakohtaisia aineksia. Erimielisyyttä sen sijaan ilmaistaan usein omaa puheenvuoroa edeltävällä hiljaisuudella ja epäröintiä ilmaisevillä täytesanoilla (Goodwin & Heritage, 1990).
Terapiaa keskustelunanalyyttisesti tutkittaessa huomio kiinnittyy siten siihen, miten keskustelukumppanit pyrkivät vaikuttamaan toisiinsa odotusarvosekvensseillä. Molempien osapuolten on tehtävä arvio vastapuolen osoittamasta ymmärryksestä sekä hänen vastauksensa mielekkyydestä, sillä kaikki vuorovaikutus rakentuu yhteisesti ymmärretyn sosiaalis-kielellisen todellisuuden varaan. Mikäli kyseinen ymmärrys puuttuu, voidaan vuorovaikutusta pitää epäonnistuneena. (Goodwin & Heritage, 1990.) Painin (2009) mukaan keskustelunanalyysin keskiössä on se, kuinka keskustelukumppanit ymmärtävät toisiaan. Terapeuttinen yhteistyö rakentuukin erityisesti tunnetaitojen varaan, joita analyysin avulla on mahdollista tutkia.
Terapia voidaan ajatella institutionaaliseksi vuorovaikutustilanteeksi, jota ohjaavat omat odotuksensa ja sääntönsä (Peräkylä ym., 2008). Pain (2009) kuitenkin esittää yhtäläisyyksiä ja eroja arkisen puheen ja terapiapuheen välillä, joista yksi on puheen suhteellinen vapaus.
Terapiatilanne instituutionaalisena puheena ei siten ole erityisen jäykästi formuloitu (vrt.
Wooffitt, 2005).
Wooffittin (2005) mukaan jo lausahdus “en tiedä” kaikkine variaatioineen voi olla mielenkiintoinen tutkimuskohde diskursiiviselle psykologialle. Se voidaan nähdä aktiivisena,
ihmisten väliseen dialogiseen suhteeseen suuntautuvana toimintona. Lausuma voidaan ymmärtää aktiivisena etäisyyden pitämisenä suhteessa lausumiin, joita kohtaan puhuja on välinpitämätön tai joiden voidaan ymmärtää sisältävän negatiivisia vihjauksia häntä kohtaan.
“En tiedä” voidaan näin ollen ymmärtää keskustelun vuorovaikutukselliseksi elementiksi sisäisen epävarmuuden ilmaisun sijaan, ja se voi edeltää esimerkiksi valittavaa, kuvailevaa tai selittävää puheenvuoroa. Fitzgerald ja Leudar (2014) ovat puolestaan selventäneet semanttisesti tyhjien puheenvuorojen käyttöä, jotka ilmentävät aktiivista kuuntelua. Niiden tehtävä voi vaihdella prosodian, ajoituksen ja foneettisen variaation mukaan, jolloin niiden ilmaisemat funktiot voivat liittyä esimerkiksi asiakkaan rohkaisemiseen, ymmärryksen tai empatian ilmaisuun tai oman puheenvuoron ennakointiin. Ei-semanttisilla ilmaisuilla terapeutit ohjaavat puhesekvenssiä oman harkintansa mukaan parhaaksi katsomaansa suuntaan.
2.4 Tutkimuksen kulku
Lähdimme toteuttamaan tutkimustamme aineistolähtöisesti sosiaalisen konstruktionismin periaatteiden mukaisesti puhtaalta pöydältä ilman ennakko-oletuksia tai tiukasti määriteltyä tutkimuskysymystä. Ohjauksessa sovitusti kiinnitimme kuitenkin alusta asti huomiota noviisiuteen terapeuttisen vuorovaikutuksen erityiskysymyksenä. Katsoimme aineiston huolellisesti läpi tehden muistiinpanoja merkityksellisiksi kokemistamme vuorovaikutustilanteista. Muistiinpanojen tarkoitus oli hahmottaa terapiaprosessien keskeisiä teemoja ja auttaa ymmärtämään niiden vuorovaikutusdynamiikkaa aineistoon eläytyen. Tässä kohtaa kiinnostuimme kahden terapeuttisen vuorovaikutussuhteen poikkeavuudesta suhteessa toisiinsa: toisessa terapiasuhteessa vuorovaikutus välittyi luottamuksellisena ja avoimena, toisessa se kuvautui hitaasti kehittyvänä melko epävarmassa ilmapiirissä. Tämä sai kiinnostumaan noviisiterapeuttien tavoista osoittaa empatiaa ja siitä, kuinka nuo tavat vaikuttavat vuorovaikutuksessa osallisena olevien asemiin. Lähdimme tarkastelemaan asiakkaan terapeutin empatian osoituksille antamia palautteita sekä empatian osoitusten seurauksia vuorovaikutuksessa hyödyntäen dialogisen positioiden muutosten tutkimista keskustelunanalyyttisiä käsitteitä hyväksi käyttäen.
Valitsimme empatian tutkimuksemme käsitteelliseksi lähtökohdaksi myös, koska yleisesti terapiaan ja kenties juuri noviisiterapeutteihin liittyvän, sisällöltään affektiiviseen empatiaan ja jopa sympatiaan yhdistetyn stereotypian tarkastelu herätti mielenkiintomme. Empatiaa käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen perehdyttyämme päädyimme luokittelemaan
havaitsemamme empatian osoitukset vuorovaikutustilanteissa Bachelorin (1988) ehdottaman kolmiosaisen jaottelun mukaisesti kognitiiviseen, affektiiviseen ja jaettuun empatiaan. Vaikka Bachelor hyödynsikin jaottelussaan asiakkaiden itse raportoimia kokemuksia, ovat esimerkiksi Wynn ja Wynn (2006) hyödyntäneet Bachelorin käsitystä empatiasta saman tyyppisessä aineistossa eli videoiduissa terapiakeskusteluissa, johon he ovat soveltaneet keskustelunanalyysia. Näkökulma on siten siirtynyt asiakkaiden kokemuksista tutkijoiden tekemiin tulkintoihin. Koimme kotimaisen aineistomme tarjoavan hyvän mahdollisuuden toistaa Wynnin ja Wynnin (2006) tutkimus noviisiterapeuttien toteuttamien terapioiden kontekstissa.
Aineiston neljästä terapiaprosessista valitsimme tutkimukseemme vertailtavuuden vuoksi kaksi prosessia ensimmäisten terapiaistuntojen perusteella. Tutkimuskysymystämme tarkennettuamme lähdimme katsomaan muistiinpanojemme perusteella empatian ilmauksia sisältäviä vuorovaikutustilanteita uudelleen. Mielenkiintomme kohdistui erityisesti niihin sekvensseihin, joissa asiakas oli tuonut esiin vaikeita tai muuten itselleen merkityksellisiä tilanteita, joihin terapeutti reagoi osoittamalla empatiaa. Aineistossa oli lukuisia lyhyitä empatian osoittamisen tilanteita, joita kuvaa Bercellin kumppaneineen (2008) käsittelemä minimaalinen vastaus. Päätimme kuitenkin keskittyä merkityssisällöiltään runsaampiin sekvensseihin, joita valikoitui litteroitavaksi kymmenen kappaletta. Määrittelimme merkitykselliselle sekvenssille kriteeriksi sellaiset aiheet, joita oli käsitelty pitkin prosessia ja jotka yhdistyivät merkityksellisellä tavalla terapian alussa sovittuihin teemoihin.
Lopuksi teimme jokaisesta näytteestä taulukot, joihin hahmottelimme asiakkaan ja terapeutin positioiden muutoksia näytteiden sisältämien vierusparisekvenssien aikana. Empaattisissa sekvensseissä ikään kuin kulminoituivat olennaiset teemat tavalla, joka antoi terapeutille tilaisuuden haastaa positioita ja sitä myöten asiakkaan asialle antamaa merkitystä kognitiivisen, affektiivisen tai jaetun empatian avulla. Nämä ehdot eivät täyttyneet useissa lyhyissä empaattisissa sekvensseissä, joita oli aineistossa useita kymmeniä. Toisaalta taas jaettua ja affektiivista empatiaa esiintyi aineistossa huomattavani vähän verrattuna kognitiiviseen empatiaan, mikä edelleen rajasi valinnan mahdollisuuksiamme. Osa näytteistä oli hylättävä anonymiteettisuojan vuoksi. Lopulliseen työhön valitsimme yhteensä viisi näytettä, joiden uskomme edustavan kattavimmin erilaisia empatian osoittamisen tapoja ja vastaavan parhaiten aineistolle esittämiimme kysymyksiin.
3 TULOKSET JA ANALYYSI
Kaiken kaikkiaan tilanteita, joissa noviisiterapeutit osoittivat vuorovaikutuksessa selkeästi tai pitkäkestoisemmin empatiaa, oli varsin maltillisesti. Havaitsimme kaikkiaan 39 keskimäärin 45 minuutin mittaista terapiasessiota sisältäneessä aineistossamme selkeästi eniten kognitiivisen empatian osoittamisen tilanteita. Affektiivista ja jaettua empatiaa osoitettiin huomattavasti vähemmän. Aineistossa oli vain kaksi vuorovaikutustilannetta, joissa terapeutti osoitti jaettua empatiaa.
3.1 Kognitiivinen empatia ja positioiden muotoutuminen noviisiuden kontekstissa
Seuraavassa esitämme kaksi näytettä noviisiterapeutin osoittamasta kognitiivisesta empatiasta analysoiden sitä, kuinka empatian osoitus vaikuttaa asiakkaan position muotoutumiseen dialogisessa vuorovaikutuksessa.
Näyte 1. Prosessi 1. (11. sessio / kulunut aika 20:40)
Asiakas on terapian alusta asti puhunut hänelle vaikeasta, mutta ristiriitaisia tunnekokemuksia sisältävästä vaihtovuodesta. Asiakas ja terapeutti olivat sopineet siirtävänsä asian käsittelyä, kunnes asiakas olisi valmis käsittelemään aihetta. Vähän ennen näytettä asiakas nosti esiin vaihtovuotensa aikana kirjoittamansa päiväkirjat, joita hän on pitkästä aikaa uskaltanut lukea.
Asiakas kuvasi vaihto-oppilasvuotensa perheessä tapahtuneiden henkisesti kuormittavien asioiden käsittelyn siirtymistä aina eteenpäin niin omasta valmistautumattomuudestaan kuin läheisen vähättelystä johtuen, mihin terapeutti vastasi valmiuden käsitellä asiaa vaativan oman aikansa ja tilansa. Asiakas kertoo tapahtumien emotionaalisista seurauksista hänelle itselleen:
1 A1: Mut se on ainakin silleen jälkikäteen mitä kaveritkin on sanonu niin ne on sanonu et 2 sen kaks … vuotta sen jälkeen niin sä oot ihan pallo hukas. ((naurahdus)) Et oli 3 varmaan hieno vuosi joo mut kyllä se sut ihan sekasin ((naurahdus)) sai et.
4 T: mm.
5 A1: Et et. (4.6)
6 T: On ja sitte ... noin nuorella vielä … tavallaan just ku ... ei oo sitä niinku et on vielä siellä kodin … 7 vaikutuspiirissä eikä oo … mut on kuitenki aikuistumassa nii se on varmaan siinä
8 mielessä niinku … olisit sä menny viis vuotta myöhemmin niin se ois ollu ihan erilainen 9 kokemus.
10 A1: mm. mm.
11 T: (Siin ois tullu) (1.1) eri asiat ois ehkä sit noussu niinku (1.2) ei välttämät yhtään 12 helpompi mutta niinku. (1.7)
13 A1: mm. (1.9)
14 T: Mitä tota ... me- mm… mä en tiennykään että sä oot kirjottanu päiväkirjaa?
Asiakas on tuonut monessa kohdin esiin asian merkityksellisyyden hänelle ja halunsa käsitellä asiaa sen vaikeudesta huolimatta. Prosessin edettyä asiakas ja terapeutti tekivät sopimuksen aiheen käsittelystä terapeutin aloitteesta. Terapeuttinen suhde on tässä vaiheessa kehittynyt niin, että asiakas on valmis käsittelemään asiaa. Aiemmin aiheesta puhuttaessa terapeutti on tarjonnut asiakkaalle jaettua empatiaa KAT-terapian mukaisen turvapaikkatekniikan muodossa.
Yllä oleva näyte on kuvaava esimerkki kognitiivisesta empatiasta ja siihen liittyvästä myötätuntoisesta rationalisoinnista ja positiivisten puolten esille nostamisesta. Toisaalta näyte sisältää yllättävän elementin terapeutin tarjotessa takaisin asiakkaan hänelle tarjoamaan positiota, minkä jälkeen terapeutti siirtää keskustelun äkillisesti asiakkaan aiemmin mainitsemaan yksityiskohtaan.
Asiakas on aiemmassa sessiossa tuonut esiin, että isäntäperheen vaihdon myötä hän on kokenut voimakasta hallinnan menettämisen tunnetta, johon on yhdistynyt aiemmassa isäntäperheessä tapahtunut traumaattinen, väkivaltainen kokemus. Kielitaito on ollut toinen asiakkaan sopeutumista rajoittava tekijä. Asiakas korostaa avuttoman toimijan positiota ja toimijuuden menetystä käyttämällä kavereidensa ääntä todistajanaan riveillä 1–3. Terapeutti tunnistaa asiakkaan tunnetilan ja aiemmissa keskusteluissa vahvasti esiin tulleen motivaation puhua aiheesta ja tarjoaa tiedollisesti määrittyneen uudelleentulkinnan siitä, miksi tapahtui kuten tapahtui ja mitä olisi voinut tapahtua vanhemmalla iällä. Näin terapeutti tekee näkyväksi sisäsyntyisen uhriposition asiakkaan puheessa ja tarjoaa lähtökohdan position dialogiseen hyväksymiseen ja sitä kautta muutokseen. Muutos kuvastaa tässä terapeutin uudelleen muotoilemaa asiakkaan avuttomuuden positiota, jonka terapeutti muovaa uudestaan uhripositioksi. Asiakkaan toimijuus on tilanteessa vähentynyt, mutta avuttomuuden positiossa hän odottaa itseltään suurempaa toimijuutta.
Vieruspari I
Uudelleentulkinta mahdollistaa tässä näytteessä empaattisen validoinnin ilmaisun, jossa terapeutti avaa uusia mahdollisuuksia tulkita asiakkaan näkökulmaa. Validoinnin lisäksi empatian ilmaisuun sisältyy myös asiakkaan tulkinnan haastavia elementtejä. Terapeutin tarjoamassa uhripositiossa asiakkaalta ei edellytetä itsestä riippumattomista syistä toimijuutta samassa määrin kuin avuttomuuden positiossa, mikä tulee näin helpommin hyväksyttäväksi.
Terapeutti normalisoi asiakkaan käyttäytymistä vetoamalla asiakkaan normatiiviseen siirtymään lapsuudenkodista itsenäisen elämän alkuun tarjoten näin uuden selitysmallin asiakkaan aiemmin ilmaisemalle voimakkaalle avuttomuuden tunteelle vaihtoperheissään (rivit 6–9). Terapeutin uudelleenmuotoilu tarjoaa asiakkaalle toisen näkökulman tilanteen kontekstisidonnaisuudesta ja antaa näin ollen ymmärtää, että asiakkaan ei tulisi murehtia asioita, joihin hän ei voi vaikuttaa.
Ei kuitenkaan ole mahdollista analysoida asiakkaan reaktiota terapeutin tekemään tulkintaan, sillä rivillä 1 vierusparisekvenssi ei pääty odotetusti asiakkaan vastaukseen, vaan päättyy riville 13. Terapeutti siirtyy alle kahden sekunnin tauon jälkeen eteenpäin käsittelemään aihetta toisesta näkökulmasta rivillä 14, eikä jää odottamaan asiakkaan mahdollisesti vastausta varmentavaa palautetta terapeutin empatian ilmaisuun sen mahdollisesti asiakkaassa herättämine ajatuksineen. Kuten Wynn ja Wynn (2006) toteavat, yleensä sekvenssin katkeaminen ja siirtymä puheenaiheessa tapahtuu asiakkaan toimesta empatian välittymisen epäonnistuessa. Toisaalta sekvenssin katkeamisesta huolimatta on merkkejä siitä, että asiakas hyväksyi näytteessä terapeutin kognitiivisen empatian ja hänen sen kautta tarjoamansa olosuhteiden uhrin position. On mahdollista, että vierusparisekvenssin katkaiseminen liittyy terapeutin kokemattomuuteen. Siirtyessään uuteen aiheeseen rivillä 14 terapeutti epäröi hieman aloittaessaan lausetta, minkä voi tulkita merkiksi terapeutin omaan epävarmuudesta. Asiakkaan reaktiot rajoittuvat terapeutin sekvenssissä minimaalisen hyväksyviin vastauksiin riveillä 10 ja
13. Toisaalta asiakas on puhunut hieman aiemmin päiväkirjastaan, ja terapeutti voi nähdä aiheen mahdollisesti toimivana keinona siirtää keskustelua eteenpäin, minkä voi myös tulkita liittyvän noviisiterapeutin epävarmuuteen koskien edellistä puheenvuoroa ja sitä mahdollisesti seuraavaa hiljaisuutta ja asiakkaan tulkintaa. Samalla hän tarjoaa asiakkaalle oman elämän asiantuntijuuden positiota, jonka asiakas sekvenssiä seuraavassa keskustelussa hyväksyy kertomalla päiväkirjastaan. Asiakas ei kuitenkaan pysy pitkään aiheessa, vaan alkaa puhua nopeasti ongelmasyömisestä liittyen ahdistuksen hallintaan. Terapeutti ei palauta keskusteluun alkuperäistä aihetta eli vaihtovuotta, ja keskustelu jatkuu ilman selkeää fokusta seuraavaan näytteeseen asti, jossa terapeutti ottaa selkeämmin puheeksi asiakkaan toimijuuden.
Näyte 2. Prosessi 1. (11. sessio / kulunut aika 30:30)
Näyte kaksi on edellistä näytettä täydentävä esimerkki kognitiivisesta empatiasta. Asiakas on puhunut ongelmallisesta suhteestaan siskoonsa ja heidän välisistä riidoistaan. Asiakas kokee turhautuneisuutta erityisesti siksi, että hän kokee vanhempiensa asettuvan siskonsa tueksi ja näin laiminlyövän hänen huomioon ottamisensa, jotta perheessä säilyisi rauha ja tasapaino;
asiakkaan tulkinnan mukaan he odottavat hänen olevan “viisaampi” ja joustavampi suhteessa muiden perheenjäsenten vaatimuksiin, minkä asiakas kokee väheksyvänä, toimijuutta vähentävänä ja perusoikeuksiaan loukkaavana. Asiakas on siten omaksunut suhteessa siskoonsa position, johon hän ei ole tyytyväinen. Terapeutti kysyi ovatko he olleet viime aikoina tekemisissä, mihin asiakas toteaa joululoman sujuneen “sopuisasti”. Terapeutti jatkoi kysymällä, onko asiakkaan sisko huomannut muutosta heidän välisessään kanssakäymisessä.
Asiakkaan mukaan heidän perheessään ei ole keskusteltu asioista siihen tapaan, mihin terapeutti reagoi jatkokysymyksellä:
1 T: Mut sä oot kuitenki huomannu.
2 A1: Joo ja siis kyl … niin.
3 T: mm (2.1)
4 A1: Ja kyl mä niinku jotenki ... luulisin et sekin ois niinku (3.2) (jotenki) huomannu tai 5 silleen et … et … et … tai silleen et tuntuu et aina et no ku mä oon ollu ystävällinen 6 niin sekin on ollu ystävällisempi tai silleen.
7 T: mm
8 A1: Et kyl mä luulisin. (4.6)
9 T: mm. Tuntuuko se susta että se niiku aika paljon peilaa siihen sun, tapaan niinkun, 10 A1: mm
11 T: suhtautua. Joskus aikasemminki nii sanoit just että sun, sun tavallaan piti tehdä 12 aloite.
13 A1: mm. (4.0) No kyl mä luulen et se peilaa aika paljo … peilaa.
14 T: Mist sä luulet et se johtuu? (49.0)
15 A1: No emmätiä voikse olla joteni sit sitä, et (2.3) et (5.1) äh (4.7) et sit ku mä oon aluks
16 ystävällinen ni tavallaan sit Sisko tietää et se mun responssi on ystävällinen 17 ehkä joskus se on ollu ((naurahtaa)) jotain muuta.
Näytteessä toteutuu useampi vieruspari, joissa terapeutti kuljettaa positioiden dialogisen muutoksen avulla eteenpäin asiakkaan tulkintaa suhteestaan lapsuudenperheeseensä ja siskoonsa. Näytteessä on havaittavissa piirteitä sekä kognitiivisesta että affektiivisesta empatiasta. Jälkimmäistä koskien terapeutti viittaa asiakkaan kokemukseen (rivit 9 ja 11).
Olemme kuitenkin luokitelleet empatian osoituksen kognitiiviseksi empatiaksi johtuen siitä, että sekvenssi alkaa terapeutin ilmaistessa huomioineensa asiakkaan havainnon (rivi 1) siskonsa käyttäytymisen muuttumisesta. Terapeutti tarttuu asiakkaan vihjeeseen siitä, että sisko voisi olla havainnut eron asiakkaan ja hänen siskonsa välisessä kommunikaatiossa, vaikkei asiakas tätä suoraan sanonutkaan. Olemme jakaneet näytteiden analyysin osiin selkeyden vuoksi.
Taulukossa 2 on illustroitu vuorovaikutuksen kulku sekvenssissä vierusparin 1 osalta (rivit 1–
9).
Näytteessä näkyy selkeästi Bercellin ym. (2008) ehdottama perussekvenssi, jossa terapeutti esittää kysymyksen, jota seuraa asiakkaan vastaus, jota puolestaan seuraa syventävä kysymys
Näytteessä näkyy selkeästi Bercellin ym. (2008) ehdottama perussekvenssi, jossa terapeutti esittää kysymyksen, jota seuraa asiakkaan vastaus, jota puolestaan seuraa syventävä kysymys