Tekstijakson tunnistamisen problematiikkaa ja ratkaisuja

Kuten edellä on käynyt ilmi, tekstijakson ja sen funktion tunnistaminen ei ole käytännössä aivan ongelmatonta tai yksiselitteistä (Tiililä 2007: 108, Basturkmen 2011; kokoavasti Askehave ja Swales 2001). Koska viestintätarkoitukset voidaan toteuttaa kielellisesti mo-nin eri tavoin, siirtojen ilmentymien vaihtelu tekstissä on luonnollisesti suurta. On myös todettu, että siirrot tapaavat lomittua tai upota toisiinsa ja samalla siirrolla voi olla tekstissä päällekkäisiä funktioita tai ne ovat monitulkintaisia (esim. Dudley-Evans 1994, Holmes, R.

1997; Tiililä 2007: 112–113, Mäntynen 2006: 57–58). Bhatia (esim. 1993, 1996 ja 2004:

87, 157) pitää tekstin viestintätarkoitusta osin ongelmallisena lähtökohtana tekstilajin ja sen jaksojen määrittelylle siksi, että teksti voi yhteisöllisesti tunnistettavien tarkoitustensa lisäksi toteuttaa myös kielenkäyttäjän henkilökohtaisia intentioita ja niiden erottaminen toisistaan voi olla vaikeaa (myös Miller 1984: 162). Koska tekstin päämäärä tai viestintä-tarkoitus on pikemminkin tekstinulkoinen kuin tekstinsisäinen muuttuja, siirto ei ole määri-teltävissä pelkästään lingvistisin perustein (mm. Dudley-Evans 1994), vaan myös esiin-tymäympäristö ja laajempi sosiaalinen konteksti on otettava analyysissä huomioon (myös Connor ja Mauranen 1999). Dudley-Evans (1994: 226) toteaa – tutkimukseeni hyvin sopi-vasti – siirron luokittelun perustuvan lingvistisen evidenssin lisäksi tekstin sisällön ja dis-kurssiyhteisön tekstiin kohdentamien odotusten ymmärtämiseen.

Seuraavassa tuon esille tekstijakson tunnistamiseen liittyviä näkökohtia ja tekstilajitut-kimuksessa tehtyjä ratkaisuja, jotka samalla täydentävät kuvaa siirrosta oman tutkimuk-seni analyysiyksikkönä.

Siirron tunnistamisessa ja sen funktion tulkinnassa käytettyjä kriteereitä aiemmissa tutkimuksissa ovat olleet muun muassa:

- jakson sijainti koko tekstissä tai tekstinosassa

- typografiset signaalit, kuten tekstin alku- tai loppuasema, jakson suhde pää- ja alaotsikoihin, kappale- ja virkeraja, tekstin osien numerointi - jakson asema suhteessa muihin jaksoihin, esim. ennen, jälkeen,

yhdes-sä tai sarjana toisen tai useamman siirron kanssa

- tekstijakson leksikaalis-kieliopilliset piirteet: sananvalinta, toistuvat fraa-sit tai leksikaaliset piirrekimput, teeman tai topiikin kulku, tempus, mo-daaliset ainekset ja tekijän ilmaiseminen sekä

- metatekstuaaliset vihjeet. (Esim. Dudley-Evans 1994, Swales 1990 ja 2004, Bhatia 1993, Holmes, R. 1997, Nwogy 1997, Connor ja Mauranen 1999, Yang ja Allison 2003, Kwan 2006, Basturkmen 2011.)

Osa siirroista on helposti tunnistettavissa, esimerkiksi pelkästään jo toistuvien leksikaalis-ten ilmipiirteidensä perusteella. Toisleksikaalis-ten tunnistaminen taas vaatii välttämättä useamman

114

yhtäaikaisen kriteerin huomioon ottamista. (Esim. Dudley-Evans 1994: 226, Connor ja Mauranen 1999: 52, Swales 2004: 220.) Yleensä onkin sovellettu vähintään kahta kritee-riä, esimerkiksi virkerajaa ja jakson leksikaalis-kieliopillisia piirteitä (esim. Holmes, R.

1997). Aina siirron luokittelu ole näilläkään perustein tyhjentävästi ratkaistavissa, vaan identifioinnissa on otettava lisäksi huomioon siirron konteksti, kuten missä tekstilajissa, missä tekstinosassa tai missä kohdassa tekstiä jakso esiintyy tai missä diskurssiyhteisös-sä teksti tuotetaan ja kulutetaan (esim. Dudley-Evans 1994, Samraj 2002, Lorés 2004).

Swalesin (2004: 229) mukaan siirron tunnistamisessa ei myöskään kokonaan voida sul-kea pois intuition merkitystä: siirtojen tulkintaa ohjaavat myös ne skeemat, joiden varassa olemme tottuneet eri tekstilajeja ja niiden rakenteita lukemaan (samoin Dudley-Evans 1994: 227).

Dudley-Evansin (1994: 227) ja Bhatian (1993) mukaan siirtojen tunnistamisen luotet-tavuutta voi vahvistaa tarkistuttamalla tulkinnat diskurssiyhteisöön kuuluvan jäsenen avul-la. Hasan (1985: 67–68) tähdentää, ettei jaksoanalyysin tulisi perustua tutkijan intuitioon tai ad hoc -tyyppiseen päättelyyn, vaan huolelliseen analyysiin. Koska tämän tutkimuksen tekijänä toimin tekstintutkija-tekstinohjaajan kaksoisroolissa tutkittavan diskurssiyhteisön sisällä, oletan kuitenkin, että tutkijan intuition käyttö voi myös merkittävästi täydentää muuta analyysiä.

Siirtoanalyysisovellusten vähäisyydestä huolimatta tekstijaksojen analyyttinen tarkas-telu ei ole suomalaisessa kielentutkimuksessa mitenkään uutta. Skemaattisia jaksoja on tutkinut esimerkiksi Mäntynen (2003), joka on soveltanut Hoeyn (1983 ja 2001) ongel-manratkaisujäsennysmallia tutkiessaan kielijuttuja tekstilajina. Kompan (2012) tutkimuk-sessa suomi toisena kielenä -ylioppilaskokeen rakenteesta yhdistyvät retorisen rakenteen teoria (RST) ja koulukirjoittamisen tutkimuksen perinteet. Analysoidessaan tekstin osien välisiä suhteita hän tarkastelee muun muassa kirjoitelman aloitusten ja lopetusten sekä kappalejaon funktioita. Tomi Visakko (2007) on tutkinut elokuva-arvostelun funktionaalisia jaksoja, ja hän pitää erityisesti arvostelun lopetusjaksoa tekstin kokonaisrakenteessa re-torisesti merkityksellisenä. Inka Mikkonen (2010) on analysoinut koulussa kirjoitetuista yleisönosastokirjoituksista sekä muodollisia (esim. aloitus, lopetus) että funktionaalisia jaksoja (esim. myönnytys, ohje). Honkasen (2012) direktiiviä koskevassa tutkimuksessa fokus on yhdessä viraston ryhmäkirjeelle ominaisessa jaksotyypissä, kehotusjaksossa.

Valtonen (2012) taas on perehtynyt prototyyppisen uutisen funktionaalisiin jaksoihin Teun van Dijkin (1988) uutisskeemaa ja Egon Werlichin (1979) tekstityyppijaottelua yhdistäen.

Tekstin jaksojen tai osien tunnistamisen tavat ja motiivit tapaavat siis vaihdella kunkin tutkijan tutkimusintressin ja hyödyntämän teoriataustan mukaan. Yleensä jaksojen erotte-lun ja tunnistamisen problematisointi on tekstintutkimuksessa silti melko vähäistä tai lä-hinnä muun tarkastelun ohessa esiin nouseva seikka, kuten Komppa (2012: 122) on esi-merkiksi kappalejaon kohdalla havainnut. Poikkeuksia tästä ovat Tiililän (2007: 82–115) aineistoanalyysiin saakka viety pohdinta tekstilajin jaksojen tunnistamisen problematiikas-ta sekä samaan aiheeseen keskittynyt Honkasen ja Tiililän (2012) artikkeli.

Tiililä (2007) soveltaa omassa tutkimuksessaan kuljetuspalvelupäätösten rakenteesta sekä genreteoriaan että SF-traditioon nojaavaa lingvististä tekstilajianalyysiä. Tiililän (mt.) analyysissä tehdyt tekstin jaksotukseen liittyvät pohdinnat ja ratkaisut ovat osin hyvin sa-mantapaisia kuin tämän tutkimuksen siirtoanalyysissä vastaan tulevat. Tiililä (mts. 83, 114) nostaa esiin tekstijaksojen erottelussa käytetyt typografiset, muodolliset ja

funktio-115

naaliset kriteerit sekä niistä johtuvat erot jaksojen nimeämisessä tai käytetyn lingvistisen evidenssin määrässä. Tiililä pitää merkityksen ja muodon erottamista tekstin jaksottelukri-teereinä epäonnistuneena ratkaisuna, koska eri järjestelmät luovat merkityksiä nimen-omaan yhdessä. Pelkästään otsikoinnin tai typografisten kokonaisuuksien perusteella analysoituna jaksotus jää helposti liian yleiselle tasolle, joten Tiililä (mts. 83–87) on pää-tynyt ottamaan jaksoanalyysissään huomioon sekä leksikaalis-kieliopilliset piirrekimput että muutokset aiheessa, näkökulmassa ja typografiassa (samoin Eggins 1994: 41–46).

Honkanen ja Tiililä (2012) pohtivat jaksoanalyysin metodisia haasteita, esimerkiksi si-tä, miten tulkita jaksotusta, jossa typografiset ja lingvistiset kriteerit tuottavat keskenään ristiriitaisia merkityksiä, ja sitä, sopiiko jaksoanalyysi kaikenlaisten aineistojen analyysiin yhtä hyvin. Empiirisen analyysinsä perusteella Honkanen ja Tiililä (mts. 225) ehdottavat, että jaksojen tunnistaminen perustuisi entistä systemaattisemmin eksplisiittisesti ilmaistu-jen konstruktioiden varaan. Heidän mukaansa implisiittisesti ilmaistut merkitykset johtavat usein siihen, että analyysissä jakson todetaan toteuttavan samanaikaisesti useita tehtä-viä. (Ks. myös Tiililä 2007: 86, 113.) Samalla Honkanen ja Tiililä (2012: 227) kuitenkin toteavat, ettei jaksorakenteen yksiselitteinen tulkinta ole välttämättä aina realistinen pää-määrä, vaan metodiset ratkaisut on tehtävä kulloistenkin tutkimustavoitteiden mukaisesti.

Käytännössä tämä tarkoittanee muun muassa sitä, että esimerkiksi kieliopin tai vuorovai-kutuksen tutkija seuloo tekstijaksoja eri tarkkuudella kuin tekstilajitutkimuksen pedagogi-sista implikaatioista kiinnostunut.¹³⁷

Siirtoanalyysiä soveltaville tekstintutkijoille tekstijaksojen erottelu on analyysin olen-nainen osa. Siirtojaksoja tunnistettaessa joudutaan kuitenkin pohtimaan samoja asioita kuin tekstilajeja eroteltaessa yleensä: milloin esiintymä on joko piirteiltään ja tavoitteiltaan riittävän samankaltainen ollakseen vielä samaa ”lajia” ja milloin kyseessä on jo eri laji (ks.

myös luku 6.3.1). Mikäli yksittäinen esiintymä ei riittävän hyvin vastaa diskurssiyhteisön – tiedostettuja tai tiedostamattomia – odotuksia tekstilajin prototyyppistä, tekstin viestintä-tarkoitus ei toteudu eikä kommunikaatio suju (esim. Bhatia 1993: 14). Siirtoja eroteltaessa pohditaan lisäksi erityisesti, mistä siirto alkaa ja milloin se loppuu ja miten vaihtokohdan tai siirtymän voi ylipäätään tunnistaa. Alex Henryn ja Robert L. Roseberryn (1999: 481) mukaan siirron raja on siinä kohdassa, jossa kirjoittajan viestintätarkoitus vaihtuu. Gen-reanalyyttisessä tekstintutkimuksessa on laajalti hyväksytty oletus siitä, että siirto on tun-nistettavissa tekstissä sekä sille tyypillisen funktion ja sitä tyypillisesti todentavien leksi-kaalis-kieliopillisten piirteiden perusteella. Vaikka siirto on ensisijaisesti sosioretorinen yksikkö, tietyn diskurssiyhteisön tietyssä tekstilajissa esiintyessään siitä voidaan erotella toistuvia lingvistisiä piirteitä ja niiden muodostamia toisteisia kuvioita. (Mauranen 1993, Connor ja Mauranen 1999: 51, Swales 2004: 229.) Myös oma tutkimukseni nojaa tähän lähtökohtaan.

Siirtorakenneanalyysissä pyritään kuvaamaan tarkastellun tekstin globaali rakenne eli kaikki tekstin jaksot synoptisesti koko tekstin alusta sen loppuun saakka. Analyysissä kaikki jaksot ovat periaatteessa yhtä merkitseviä. Kuten olen edellä todennut, tekstin aloi-tuksia ja lopealoi-tuksia on tekstintutkimuksessa aiemmin tarkasteltu ja myös mallinnettu eri tavoin ja eri tarkoituksiin. Sen sijaan tekstin keski- tai käsittelyosan (engl. body)

137 Shore (2012a: 139–140) viittaa analyysin tarkkuustasoon Hallidayn käsitteellä hienojakoi-suus (engl. delicacy) ja korostaa, samoin kuin Honkanen ja Tiililä (2012), kuvaustarkkuuden riip-puvan tutkimuksen tavoitteista.

116

heisena ja -tulkintaisena pidettyä rakennetta on pidetty vaikeampana analysoida ja mal-lintaa (esim. Hopkins ja Dudley-Evans 1988). Koko tekstin jaksojäsennyksen kuvaukset ovat siksi melko harvinaisia.