Syrjäytymisen eri mallit

Eri tutkijat ovat määritelleet syrjäytymistä erilaisten mallien avulla. Malleissa on havait-tavissa samankaltaisuuksia ja ne määrittävät syrjäytymisen tarkasti esimerkiksi eri vai-heiden kautta. Seuraavaksi tarkastelemme tarkemmin Takalan (1992), Kurosen (2010) sekä Jahnukaisen ja Järvisen (2001) malleja syrjäytymisestä. Jahnukaisen ja Järvisen (2001) syrjäytymisen prosessimalli pohjautuu muun muassa Takalan (1992) ajatuksiin syrjäytymisestä.

Mikko Takala (1992) on lähtenyt tarkastelemaan syrjäytymistä koulusta johtuvien ongel-mien kautta. Koulussa syrjäytyneille on ominaista vahva koulukielteisyys. Kyseinen ryhmä koostuu Takalan (1992) mukaan lähinnä pojista, jotka joutuvat ilman koulutusta ja työkokemusta työttömiksi. Mitä pidemmälle syrjäytymisprosessi menee, sitä vaikeam-paa nuorten on löytää takaisin yhteiskuntaan. (Takala 1992, 37.)

Takalan (1992) tutkimuksessa tarkastellaan syrjäytymisprosessin eri vaiheita, joista en-simmäinen on vaikeudet koulussa. Toinen vaihe on koulusta syrjäytyminen, jonka oireena on kouluallergia. Kolmantena vaiheena Takala (1992) mainitsee työvoimatoimisto n kautta kokeilun työmarkkinoilla, jota seuraa syrjäytymisen neljäs vaihe, eli työn vierok-suminen. Viides syrjäytymisen vaihe on totaalinen vetäytyminen yhteiskunnasta, johon liittyy esimerkiksi alkoholismia ja sosiaalitoimiston asiakkuus. (Takala 1992, 37.)

Syrjäytymisen vaiheet Takalan (1992) mukaan ovat siis seuraavat:

1) vaikeudet koulussa, kotona tai sosiaalisessa ympäristössä 2) koulun keskeyttäminen tai alisuorittaminen (kouluallergia)

3) työmarkkinavaihe, jossa ajautuminen huonoon työmarkkina-asemaan

4) täydellinen syrjäytyminen (työn vieroksunta, kriminalisoituminen, alkoholisoitu-minen, eristäytyminen)

5) laitostuminen tai eristäminen muusta yhteiskunnasta (Takala 1992, 38.)

Takalan (1992) tutkimuksen aikana korostui jokaisen nuoren kohdalla kodin merkitys.

Perheen syrjäytyminen saattaa tulla esiin monin eri tavoin. Toisaalta voi olla, että aino-astaan perheen lapset ilmentävät syrjäytyneisyyttä omissa elämissään. Jos lapsen tai nuo-ren elämässä tapahtuu lähiyhteisön munuo-reneminen, heikkenevät sosiaalinen tuki ja kont-rolli samalla. Tämän kaiken tapahtuessa jo ennen lapsen kouluikää, voidaan puhua syr-jäytymiskehityksen alkaneen ennen kouluun tuloa. Takalan (1992) mukaan voidaan myös ajatella syrjäytyneen perheen synnyttävän syrjäytyneitä lapsia. Koulun haaste onkin ottaa kantaa siihen, kuinka paljon koulun on tehtävä vaikuttaakseen sosiaaliseen syrjäytymi-seen ja sen ilmiöihin. (Takala 1992, 161.)

Takalan (1992) projektiin osallistuneiden nuorten oma kokemus asioistaan oli tutkimuk-sessa hyvin tärkeä asia. Erityisen tärkeää on, että kouluallergikko saadaan integroitua ta-kaisin yhteiskuntaan ja hän innostuu ammattitaidon hankkimisesta ja ymmärtää mitä kou-lutuksen hankkiminen hänelle itselleen todella merkitsee. (Takala 1992, 163.)

Verrattuna Takalaan (1992) Kuronen (2010) tarkastelee syrjäytymistä yleisemmällä ta-solla. Hän ei ota suoraan tarkastelun kohteeksi koulua, mutta mallit muistuttavat vaiheil-taan toisiaan. Kuronen (2010) ottaa väitöskirjassaan esille viisi ehtoa, jotka kuvastavat syrjäytymistä. Ensimmäinen ehdoista on negatiivinen muutos elämäntilanteessa. Toinen ehto on ulosajautuminen yhteiskunnan merkittäviltä toiminta-alueilta, esimerkiksi työstä.

Kolmannen syrjäytymisen ehdon Kuronen (2010) määrittää ongelmien kuormittumise na sekä niiden hallitsemattomuutena. Tätä seuraa neljäs ehto, joka on yhteiskunnan normaa-lista ja hyväksytystä tilanteesta poikkeaminen. Viides ja viimeinen ehto on elämänhalli n-nan katoaminen kokonaan. Jos yksikin kyseisistä ehdoista puuttuu, ei varmuudella voida puhua syrjäytymisestä. Syrjäytymisestä ei myöskään ole kysymys, jos yksilö on tahalli-sesti ja omasta halustaan jäänyt yhteiskunnan ulkopuolelle. (Kuronen 2010, 54–55.)

Kurosen (2010) mukaan syrjäytymisen ehdot ovat siis:

1) negatiivinen muutos elämäntilanteessa

2) yhteiskunnassa ulosajautuminen merkittäviltä toiminta-alueilta 3) ongelmien kuormittuminen ja niiden hallitsemattomuus

4) yhteiskunnassa normaalista ja hyväksytystä tilanteesta poikkeaminen 5) elämänhallinnan katoaminen

(Kuronen 2010, 54–55.)

Järvinen ja Jahnukainen (2001) ovat luoneet syrjäytymisen prosessimallin, jonka pohjalla on muun muassa Takalan (1992) malli syrjäytymisestä. Järvisen ja Jahnukaisen (2001) mallissa syrjäytymistä tarkastellaan yksilötason kautta. Kyseisessä mallissa on viisi tasoa, joista ensimmäinen tarkoittaa ongelmia koulussa. Sitä seuraa toinen taso, joka tarkoittaa epäonnistumista koulussa ja koulun keskeyttämistä. Kolmannella tasolla keskiössä on heikko työmarkkina-asema ja neljännellä tasolla esiin nousevat taloudelliset ongelmat sekä riippuvuus hyvinvointivaltiosta. Viides ja viimeinen taso kuvaa elämänhallinnallis ia ongelmia kuten päihde- ja mielenterveysongelmia, riippuvuuksia, sairauksia sekä rikolli-suutta. (Järvinen & Jahnukainen 2001, 133–135.)

Järvisen ja Jahnukaisen (2001) mukaan syrjäytymisen tasot ovat siis seuraavat:

1) Ongelmia kotona ja/tai koulussa

2) Epäonnistuminen koulussa, koulun keskeyttäminen 3) Heikko asema työmarkkinoilla

4) Taloudelliset ongelmat. Riippuvuus hyvinvointivaltiosta

5) Elämänhallinnan ongelmat (päihde- ja mielenterveysongelmat, rikollisuus) (Järvinen & Jahnukainen 2001, 135.)

Tämän mallin pohjalta syrjäytyminen käsitteellistetään huono-osaisuuden syveneväks i jatkumoksi ja syrjäytymisprosessin katsotaan alkavan usein jo varhaislapsuudessa. Var-haislapsuudessa lapset omaksuvat asenteet, arvot ja toiminnan mallit eli ne perusvalmi u-det, joiden johdattelemina he aikuistuvat ja sijoittuvat yhteiskuntaan. Esimerkiksi koti-tausta ja varhaislapsuuden elinolot määrittävät pitkälle kouluun sopeutumista, koulume-nestystä ja jatkokoulutusvalintoja. Nämä tekijät esiintyvät mallin ensimmäisellä ja toi-sella tasolla. (Järvinen & Jahnukainen 2001, 133.)

Järvisen ja Jahnukaisen (2001) mukaan koulu ei onnistu riittävässä määrin tasaamaan op-pilaiden eri lähtökohtien tuottamia eroja vaan koulutulokkaiden sopeutumattomuus sekä oppimisvaikeudet ennakoivat pikemminkin syvenevää epäonnistumisen kierrettä. Tämä voi näkyä siirtona erityisluokalle tai ääritapauksena oppivelvollisuuden keskeyttämise nä.

Nämä tekijät vaikuttavat oppilaan jatkokoulutukseen, sillä peruskoulussa epäonnistumi-nen on yhteydessä jatkokoulutuspaikan karsiutumiseen, mikä puolestaan johtaa suurella todennäköisyydellä heikkoon ja epävarmaan työmarkkina-asemaan. Heikko ja epävarma työmarkkina-asema on suoraan prosessimallin kolmas vaihe. (Järvinen & Jahnukaine n 2001, 133–134.)

Syrjäytymiseen eli huono-osaistumisen viimeiseen tasoon liittyvät erilaiset elämänhalli n-nan ongelmat ja usein myös erilaiset riippuvuudet ja sairaudet. Tässä vaiheessa syrjäyty-misprosessia yksilöä yhteiskuntaan liittävät siteet ovat jo monilta osin katkenneet. (Järvi-nen & Jahnukai(Järvi-nen 2001, 134.)

Kriittistä Järvisen ja Jahnukaisen (2001) mielestä heidän mallissaan on se, että alkuun päästyään syrjäytymisprosessi etenisi aina ennalta määrätyllä tavalla. Toisena puutteena mallissa voidaan pitää sitä, että jatkumo ottaa huomioon vain ne yksilöt, joilla syrjäyty-minen alkaa elämänprosessin alkupäässä. Eri tasoille on mahdollista kiinnittyä myöhem-minkin, esimerkiksi yhteiskunnallisten muutosten myötä. Lomautukset tai muu suurtyöt-tömyys voi tuoda mukanaan muita ongelmia ja näin kasautuen aiheuttaa riskin syrjäyty-miseen. (Järvinen & Jahnukainen 2001, 135.)

Järvisen ja Jahnukaisen (2001) mukaan yleisellä tasolla voidaan ajatella, että syrjäytymi-sen prosessimallin mukainen elämänkulun malli toteutuu todennäköisimmin niiden yksi-löiden kohdalla, joiden elämässä on niukasti suojaavia tekijöitä tai jotka eivät osaa tai ei

voi käyttää näitä resursseja hyödykseen. Tärkeää on kuitenkin huomata, että seurantatut-kimuksissa on havaittu mahdollisuus välttää edellä esitetyn kaltainen elämänpolku. Toi-sin sanoen suotuisissa olosuhteissa kaikilla prosesToi-sin tasoilla on mahdollisuus katkaista alkanut syrjäytymiskierre. Voimakas sosiaalinen tuki voi olla murroskohdassa ratkaiseva syrjäytymiskierteen jatkumista ehkäisevä tekijä. (Järvinen & Jahnukainen 2001, 136.)

Tämän tutkimuksen teoriaosuudessa olemme todenneet syrjäytymisen alkavan mahdolli-sesti jo ennen kouluikää tai koulun aikana. Koska syrjäytyminen etenee vaiheittain pro-sessin tavoin, on varhainen puuttuminen ensiarvoisen tärkeää. Seuraavaksi tarkastelemme tarkemmin koulun ja syrjäytymisen yhteyttä.