Ensimmäisessä varsinaisessa kysymyksessä, kysyimme ikäihmisiltä, kuinka usein he olivat osallis-tuneet seurakunnan toimintaan ennen koronapandemiaa. Valittavana oli kymmenen vaihtoehtoa al-kaen siitä, että osallistui tilaisuuksiin enemmän kuin kerran viikossa päättyen siihen, ettei osallistu-nut toimintaan laisinkaan. Havaitsimme suoran yhteneväisyyden seurakunnan tilaisuuksiin osallis-tumisen ja seurakunnan jäsenyyden välillä: vain ne, jotka eivät kuuluneet mihinkään seurakuntaan, eivät osallistuneet lainkaan seurakunnan tilaisuuksiin. Sen sijaan vastaajat, jotka olivat jonkin seura-kunnan jäseniä, myös osallistuivat johonkin seuraseura-kunnan järjestämään toimintaan. Henkilöitä, jotka eivät osallistuneet seurakunnan tilaisuuksiin lainkaan oli kokonaisuudessaan 12 vastaajaa (9%).
Toisen ääripään, eli useammin kuin kerran viikossa tilaisuuksiin osallistuvien määrä oli 8 henkilöä (6%). Valtaosa vastaajista, 23 henkilöä (17,3%) osallistui kerran viikossa, kaksi kertaa kuukaudessa osallistuvia oli 22 henkilöä (16,5%), kerran kuukaudessa osallistuvia 15 henkilöä (11,3%), useam-min kuin kerran puolessa vuodessa osallistuvia oli 17 henkilöä (12,8%), kerran puolessa vuodessa osallistuvia oli seitsemän henkilöä (5,3%), muutamia kertoja vuodessa osallistuvia oli 10 henkilöä (7,5%), kerran vuodessa osallistuvia oli yksi henkilö (0,8%) ja satunnaisesti tilaisuuksiin osallistu-via oli 18 henkilöä (13,5%).
Näiden rastitettavien vaihtoehtojen alapuolella oli viivasto avoimia vastauksia varten, johon sai tar-kentaa, missä tilaisuuksissa vastaajat olivat käyneet. Tilaisuus, jossa vastaajat olivat käyneet eniten ennen pandemiaa, oli jumalanpalvelus. Se oli kirjoitettuna 52 lomakkeeseen. Seuraavaksi eniten oli osallistuttu kerhoihin, 38 vastausta, joulukirkkoon 23 vastausta, muihin seurakunnan järjestämiin ti-laisuuksiin, kuten rukousiltoihin, esityksiin, raamattupiireihin ja niin edelleen, oli osallistunut 14 vastaajaa, musiikki-iltoihin 13 vastaajaa, samoin perhejuhliin 13 vastaajaa. Hautajaisiin osallistumi-sesta oli 12 mainintaa, häistä seitsemän, seuroista viisi, sukujuhlista neljä, hartaustilaisuuksista kol-me ja ristiäisistä kaksi mainintaa. Pääsiäinen, retket, kuoro ja vapaaehtoistyö oli mainittu kutakin yhden kerran. Lisäksi yksittäisiä vastauksia tuli rippijuhlista, diakoniatapaamisista, diakoniaruokai-lusta sekä jumalanpalvelusten katsomisesta televisiosta. Huomioitava alueellinen ero vastauksissa oli, että seurat mainittiin ainoastaan Kauhavan seurakunnan alueelta tulleissa vastauksissa.
Diakoniatyöntekijöiden haastatteluista kävi ilmi, että heidän pandemiaa edeltäneeseen työnkuvaan-sa kuului kaikkia tavanomaisia toimintoja, kuten eläkeläiskerhoja, hartauksia laitoksistyönkuvaan-sa,
syntymä-päiväkäyntejä, sururyhmiä, ompeluseuroja, diakoniatapaamisia, ruokailuja, kotikäyntejä, virsilaulu-tilaisuuksia ja niin edelleen. Diakonien vastaukset olivat linjassa sekä ikäihmisten vastausten kans-sa, näkemyseroja ei siis tästä kohdasta löytynyt. Työnkuva vaikutti vastaavan myös vuoden 2020 diakoniabarometrin näkemystä, jossa diakoniatyön keskeisimmät työalueet ovat seurakunnan tilois-sa tapahtuvaa asiakastyötä, taloudellista avustamista ja ruoka-avun antamista sekä sielunhoitoa.140
Toisen kysymyksemme tarkoituksena oli kartoittaa, miten tärkeää seurakunnan järjestämä toiminta oli vastaajille ennen pandemian alkamista. Saadut tulokset osoittavat, että mitä vanhempi ihminen, sitä tärkeämpää se on ollut. Kun laskimme keskiarvoja seurakunnan järjestämän toiminnan tärkey-destä eri ikäluokille, havaitsimme, että 90–100-vuotiaiden kategoriassa oli suurimmat prosentti-osuudet. Tässä ryhmässä 36,8% piti toimintaa erittäin tärkeänä, 26,3% piti hyvin tärkeänä, 21,1%
tärkeänä, 10,5% ei osannut sanoa, ja 5,3%:lle se ei ollut juurikaan tärkeää. Merkityksetöntä se ei ol-lut yhdellekään tähän ikäryhmään kuuluvalle. Tutkimustuloksemme vahvistavat piispa Keskitalon, Spännärin & Laceullen, Kosken ja monen muun tutkijan näkemyksen, että iän karttuessa uskonnon-harjoittaminen, samoin kuin uskonnon merkitys, korostuvat. Uskonnon merkitys on vanhemmalla iällä erityisen tärkeää,141
Vastausten perusteella seuraavaksi eniten toimintaa tärkeänä pitävä ryhmä oli 80–89-vuotiaat, joista 22,2% piti sitä erittäin tärkeänä, 25,9% hyvin tärkeänä, 22,2% tärkeänä, 24,1% ei osannut sanoa, ja 3,7% vastasi, ettei asia ole juurikaan tärkeä. Tässä ikäryhmässä löytyi myös 1,9% heitä, joille asia oli merkityksetön. Nuorimmassa ikäkategoriassa, 70–79-vuotiaat, löytyi eniten heitä, joille seura-kunnan järjestämä toiminta oli täysin merkityksetöntä, peräti 5%. Ei juurikaan tärkeää vastasi 6,7%
tästä ryhmästä, ja heitä, jotka eivät osanneet sanoa oli 11,7%. Isoin osa ikäryhmästä piti kuitenkin asiaa tärkeänä 31,7% osuudella. Hyvin tärkeänä pitävien osuus oli 21,7% ja erittäin tärkeänä 23,3%.
Kaikkien ikäryhmien ajattelutapa sukupuolen mukaan jaoteltuna näkyy Kuviossa 5. Siitä selviää, että naiset pitävät kaiken kaikkiaan seurakunnan järjestämää toimintaa hieman tärkeämpänä kuin miehet.
140 Alava et al. 2020, 114.
141 Keskitalo 2021. Katsottu 16.11.2021; Koski et al. 2005, 17; Spännäri 2018, 161; Spännäri & Laceulle 2021. Katsottu 16.11.2021.
Kuvio 5. Seurakunnan järjestämän toiminnan tärkeys vastaajien sukupuolen mukaan jaoteltuna.142
Tässä kysymyksessä oli myös mahdollisuus perustella avoimelle viivastolle syitä siihen, miksi toi-minta on tai ei ole tärkeää. Vastauksista syntyi kuva, että 70–79-vuotiaiden ryhmässä useiden elämä on niin aktiivista, että vastauksen, asia ei ole juurikaan tärkeä tai se on merkityksetön valinneiden syinä mainittiin kiire, tai on muuta tekemistä. Vastattiin syyksi sekin, että usko ei ole tärkeää vas-taajan elämässä. Myös 80–90-vuotiaiden ryhmässä samoin vastanneet perustelivat samoilla argu-menteilla, eli ei ehdi tai ei kiinnosta. Ei osaa sanoa -vastanneet perustelivat syitä muun muassa näin:
”Hienoja asioita, mutta itse en käy.” (N80)
”Hyvää työtä tekevät, ei minulle tärkeää.” (M75)
Hyvin tärkeänä tai erittäin tärkeänä vastausten perustelut voitiin jakaa käytännössä kahteen eri kate-goriaan: uskoon ja hengelliseen elämään liittyvät perusteet ja sosiaalisiin suhteisiin liittyvät perus-teet. Uskoon ja hengelliseen elämään liittyvinä argumentteina esitettiin esimerkiksi, että: ”Jumala on tärkeä ja taivaaseen pääsemisestä on pidettävä huoli”, ”tilaisuuksissa voi vahvistaa uskoaan”,
”Jumala on minulle tärkein kaikista”, ”lapsille Jumalan sanaa täytyy kertoa”, ”uskonto on minulle hyvin tärkeä asia. Olen aina ollut uskovainen ja olen loppuun asti”, ”haluan olla Jumalan lapsi ja päästä taivaaseen” ja ”nyt sairauksien myötä yhteys Jumalaan on löytynyt ja olen saanut armon jat-kaa elämääni”. Sosiaalisiin suhteisiin liittyvissä perusteluissa ilmeni esimerkiksi, että: ”ruokapalve-lut ja retket ynnä muut tärkeitä”, ”vanhemmista ihmisistä huolehtiminen”, ”sisältöä elämään”, ”es-tää yksinäisyyttä”, ”ainut paikka missä näki muita ihmisiä”, ”touhuaminen seurakunnassa on elämä-ni tarkoitus – olen Jumalan työntekijä” ja ”koska seurakunnan järjestämää, tapasi ihmisiä ja sai kuu-lua siihen hengelliseen porukkaan”.
142 Yksi vastaajista, joka ei halunnut kertoa sukupuoltaan, vastasi toiminnan tärkeydestä, että ei osaa sanoa. Sukupuoles-taan vaienneita vastaajia oli vain yksi, joten palkki on siksi korkea (100%)
Niiden henkilöiden vastaukset, jotka pitivät toimintaa tärkeänä, voitiin kategorisoida kolmenlaisin perustein: uskoon ja hengelliseen elämään liittyvin perustein, sosiaalisiin suhteisiin liittyvin tein, ja kirkon arvostamisesta kertovin perustein. Uskoon ja hengelliseen elämään liittyvinä perus-teina mainittiin muun muassa seuraavia seikkoja: ”usko Jumalaan on elämän perusta”, ”Jumalan sana on tärkeää”, ”usko Jumalaan ja kuoleman jälkeiseen taivaaseen”, ”halu kuulua kristilliseen yh-teisöön”, ”hengellinen toiminta on tärkeää”, ”hengellisyys ja raamatunluku tärkeitä” ja ”mukavat muistot rippikoulusta”. Sosiaalisiin suhteisiin liittyvinä perusteina mainittiin esimerkiksi, että: ”ei ole yksinäinen”, ”tapaa muitakin”, ”tapaa ystäviä” ja ”harrastus”. Kirkon arvostamisesta kertovista argumenteista nostamme esiin kaksi esimerkkivastausta: ”seurakunnan työ on hyvää kaikille” ja
”kirkot tekevät hyvää työtä”.
Yksi vastaajista halusi selventää, että arvostaa kirkon toimintaa ateistisesta maailmankatsomukses-taan huolimatta:
”On se hyvää työtä, vaikka itse en enää uskokaan Jumalaan” (N70)
Vastauksissa näkyi selvästi, kuinka tärkeää osallisuuden kokemus on ikäihmisille. Kuuluminen sa-maan porukkaan, sosiaaliset kontaktit ja ystävien tapaamiset sekä hengellisyydestä huolehtiminen toivat heidän elämäänsä merkityksellisyyttä. Kysyimme myös diakoniatyöntekijöiden mielipidettä asiasta, kuinka tärkeänä he pitävät osallisuuden kokemusta ikäihmisille. Vastauksista käy ilmi, että heidän mielestään osallisuus on todella tärkeä asia, jolla on positiivisia vaikutuksia mielentervey-teenkin, koska se estää esimerkiksi masennusta. Osallisuus torjuu yksinäisyyttä, tukee ja ylläpitää toimintakykyä ja tapaamisissa pääsee jakamaan omia asioitaan. Kaksi haastattelemaanne diakonia toteaa osallisuudesta esimerkiksi näin:
”Erittäin tärkeää, että tuntee kuuluvansa seurakuntaan. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän sosiaalinen piiri kapenee, puoliso menehtyy, ei lapsia...” (HA1)
”Tärkeää...tulee vaihtelua viikkoon, kaatuu seinät päälle, kun ei ketään näe. Näkee muita ihmisiä ja kohtaamisia voi muistella jälkikäteen.” (HA2)
Osallisuuden merkityksen ikäihmisille toivat esille myös muut haastattelemamme diakoniatyönteki-jät. Diakoniatyöntekijöiden näkemykset näyttävätkin heijastavan hyvin sekä ikäihmisten ajatuksia että sitä, mitä Raivio & Karjalainen asiasta toteavat, tai mitä kirkon verkkosivuilla osallisuudesta
kerrotaan, eli osallisuus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat suojaavina tekijöinä erilaisia hyvinvoin-tivajeita, kuten syrjäytymistä vastaan. Lisäksi suhteen ylläpito yhteisön jäsenyyteen lisää osallisuut-ta ja helpotosallisuut-taa vaikutosallisuut-tamisosallisuut-ta oman elämän kulkuun ja yhteisiin asioihin.143