Semioottisia siirtymiä kielessä

Seuraavissa keskustelukatkelmissa semioottisen vaikutus on erityi-sellä tavalla tuntuva. Liukuminen sanojen samankaltaisten äänne-asujen, kielen melodisen prosodian lävitse merkityksestä toiseen näkyy, tuntuu ja kuuluu konkreettisesti. Ensimmäisessä, viidennestä haastattelusta peräisin olevassa keskustelussa pohditaan mielikuvaa halutusta esityksestä.

Kata: Jos sä ajattelet tämänhetkisen kokemuksen perusteella optimaalista esitystä ja kuulet kun se lähtee menemään, niin mistä sä tiedät, että tämä on ihanaa?

Kristiina: Siitä äänestähän sen kuulee. Että siinä on paljon siis semmosta kihelmöintiä ja valoa ja keveyttä. Niin silloin se on hirveän värikäs36. Että sehän, hirveän usein semmonen tahmainen ääni, niin ... tai liian raskas ääni, niin ei siinä ole

Semioottisia siirtymiä kielessä

sitä ääntä on paljon, ja se tulee helposti, niin siinä täytyisi olla sitä väriä ja värinää, että se toimii.

Kata: Onko väri ja värinä jotenkin yhteydessä toisiinsa?

Kristiina: No sillä tavalla, että jos on paljon väriä, siinä on paljon semmosta resonanssia, semmosta kevyttä resonanssia, ja ne niin kuin, yleensä on niin, että jos ei ole väriä ja on ...

tukkoinen ääni, niin ei ole myöskään resonanssia. Semmosta ...

(5:4) (TH 5; 29,28)

Värinä muistuttaa äänneasultaan väriä, ja näin kaksi lähtökohtaisesti merkityksiltään erilaista ja eri aistialueisiin liittyvää asiaa linkittyy toisiinsa. Hämmästyin haastattelutilanteessa, halusin tarkentaa ja kysyin, liittyivätkö väri ja värinä toisiinsa. Värinä tulee vastauksessa rinnastetuksi resonanssiin, jolloin sanan merkitys ikään kuin siirtyy lisää. Koko esimerkissä korostuu ä-äänne ja tämä värittää voimak-kaasti puheen sointia³⁷.

Värinä on aikaisemmin Kristiinan puheessa esiintynyt muodossa vä-reily ja tarkoittanut fyysistä, sointiin ja soittamiseen liittyvää tunte-musta sekä pianoteknistä soittotapaa, käden väreilyä.

Kristiina: Sitä mä mietin, että se, kun siinä, kun siihen liittyy se semmonen mun mielestäni väreily, että miten se näkyy. Kun se liikehän ei voi olla kauhean iso sen takia, että se on semmonen niin kuin, niin kuin väreilevä. (3:17) (TH 3. 47,50)

Seuraavassa jaksossa puhutaan kyseisenä haastattelupäivänä aikai-semmin tapahtuneesta harjoittelemisesta.

Kata: Jos sä tunnustelet semmoista jäntevää kämmentä, niin minkä kokoiselta se tuntuu?

Kristiina: Se tuntuu kauhean kokonaiselta. Että ... mä jotenkin aika usein yllätyn, jos mä katson mun soittoa, että mun käteni onkin niin pieni kuin se on. Et se ei tunnu niin pieneltä silloin,

37 Olen kiitollinen Kari Kurkelalle, joka kiinnitti huomioni tähän seikkaan.

Pianistin aistikokemuksen tutkiminen haastattelemalla

kun soittaa. Tuossakin on aika isoja sointuja, niin ... ( 6:4) (TH 6: 54,12)

Kokoon liittyvä sana kokoinen siirtää merkityksen edelleen kokemuk-seen kokonaisuudesta. Kristiina jatkaa kommentoimalla kätensä pientä kokoa, jolloin merkitys palaa lähtökohtaan. Lauseen jääminen kesken, avoimeksi, antaa tilaa semioottiselle häilyvälle merkitykselli-syydelle: ajatusta ei viedä loppuun, eikä sen merkitystä myöskään suljeta eli lyödä lukkoon.

Toinen vastaava kokoon ja kokonaisuuteen liittyvien ajatusten liuku-minen toisiinsa tapahtuu seuraavassa, neljännestä haastattelusta peräisin olevassa katkelmassa.

Kata: Jos tunnustelet sisäkautta, niin kuinka laajalta sun keho tuntuu?

Kristiina: ... En mä tiedä, mutta kauhean kokonaiselta se tuntuu. Tavallaan raajattomalta. Siis ei rajattomalta, vaan ... ei ole sellainen olo, että on kauheasti … että olisi erillisiä ulok-keita, vaan on semmonen olo, että se on kokonainen. Mutta se ei nyt tietysti ole mahdollinen, kun sitten on kädet ja jalat, mutta, mutta se tuntuu semmoselta … niin, se sulautuva olohan on yleensä silloin, kun on hyvä olo. Niin on päässä rauhallinen olo. (4:10) (TH 4; 42,47)

Tässä sana laaja vie ajatukset kokoon ja siitä liukumalla kokonai-suuteen. Kokonaisuus kuljettaa ajatuksen raajattomuuden käsittee-seen, jota Kristiina haluaa tarkentaa rinnastamalla sen rajattomuu-teen ja pyrkii täsmentämään minulle, että kysymys ei kuitenkaan siis ole rajattomuudesta. Kokonaisesta ja raajattomasta Kristiinan mie-leen tulee sulautuva olo, hyvän olon tila, jossa keho ei juuri tunnu.

Sanoittamisen prosessi vie tuntumisen ajatuksen kehon tunnustele-misen kautta ehkä myös osin emotionaaliseen elämän tunteeseen.

Viimeisen lauseen loppu keriytyy takaisin kokonaisuuden sulautuvaan

Semioottisia siirtymiä kielessä

Kristiina: Ja silloin keho ei tunnu kauheasti miltään. Ja jos sä rupeat tunnustelemaan, niin sitten se tuntuu ehkä, se tuntuu semmoinen elämän tunne kehossa, mutta että … silloin ei tunnu erikseen. (4:10)(TH 4; 42,47)

Parin minuutin kuluttua keskustelu on kulkeutunut käsittelemään sisäistä puhetta eli sanallista ajattelua (3.7.1) ja jatkuu seuraavasti:

Kata: Missä se sisäinen puhe kuuluu silloin, kun se ei ole niin aktiivinen? Onko se pään alueella, takana tai muualla, alempana, ylempänä?

Kristiina: Mä en kyllä osaa vastata, mä sanoisin niin kuin … että pään alueella, mutta ... silloin, kun se ei ole aktiivinen, se menee enemmän kehoon varmaan, että se ... se ei ole niin sellainen ... päältä päsmäävä.

Kata: Minkä tyyppisiä ne ajatukset silloin on, kun se ei päsmää päälle?

Kristiina: En mä tiedä, siinä on myös … silloin siinä on

semmonen, tuota, semmonen, että minkähänlainen tänään ...

tavallaan se ajatus myös, että niin kuin … ai, tuo kuulosti tuolta, no soitanpa noin. Siis se on tavallaan havahtuvainen siinä hetkessä, mutta se ei … se ei soita jotain tiettyä tapaa soittaa, vaan silloin se on aika paljon semmonen ... reagoi siihen ...

sitten voi just käydä niin, no odotanpa tuota vähän, olipa hassu, no mennäänpä eteenpäin. Sitten semmonen, että tulee sellaisia spontaaneja ajatuksia, että tekee jotain ihan eri tavalla kuin on harjoitellut tai suunnitellut. Se antaa sille niin kuin mahdollisuuden. (4:11) (TH 4: 45,32)

Pään alueen ajatteleminen johtaa kielikuvaan päältä päsmäävä, jolla Kristiina viittaa voimakkaaseen tahtomiseen liittyviin, soittamista dominoiviin ajattelemisen tapoihin. Jatko on mielestäni elävä kuvaus dynaamisessa systeemissä kuljeskelevasta, avoimen tarkkaavaisuu-den tilassa olevasta pianistista. Teettinen (3.6.1) sallii sopivasti semioottisen merkityksen pääsyn symboliseen järjestykseen, jota se ei kuitenkaan riko. Kristiinan on mahdollista olla vastaanottavaisen

Pianistin aistikokemuksen tutkiminen haastattelemalla

asenteen vallassa, nojautua liikkeelliseen hahmottamiseen (3.4.6) ja löytää tuore reagoimisen tapa sille, miten edellä tuli juuri soitetuksi.

Voi olla läsnä ja herkkä havahtumaan, vanhan soittamisen mallin toistamisen sijasta (3.4.7). Lopputulos voi olla osin ennalta arvaama-ton. Kristiinalta tämä edellyttää aktiivista dynaamiseen prosessiin suostumista ja itsensä altistamista prosessin vaikutuksille (3.5.2).

Kristiinan ilmaisu mahdollisuuden antaminen assosioituu mielessäni liiasta kontrollista irti päästämiseen, jolloin tehdään tilaa spontaa-neille ajatuksille (5.4.10).