Hypoteettinen aika: potentiaalinen tila ja löyhä kuljeskelu

Oman ajallisen ulottuvuutensa muodostavat haastattelujen kolman-nen teeman, halutun esittämisen tavan tarkastelemisen, hypoteetti-nen, imaginääriseen tulevaisuuteen sijoittuva fantasiataso, jota lähes-tyttiin haastatteluissa suureksi osaksi konditionaalia käyttämällä.

Hypoteettinen mielikuva tuli haastattelutilanteissa todelliseksi ja tämänhetkisyyteen hyvin nopeasti. Se alkoi elää aistimuksina, joista puhuttiin ikään kuin ne olisivat tapahtumassa kertomisen hetkellä.

Kata: Jos sä alkaisit kuulla sillä lailla kevyesti, sitä paikkaa [--]

mistä puhuit, niin mitä sä tekisit? Mitä sussa tapahtuu?

Kristiina: Se ... se kehon painopiste muuttuu myös. Se muuttuu siinä, että se ikään kuin [--] ... no, jos kädet muuttuu kevyem-miksi, ne muuttuu hirveän paljon tarkemmiksi vielä.[--] (3:10) (TH 3: 18,45)

Kun rakennan kysymykseni konditionaalissa, jos alkaisit kuulla, kysy-mys on hypoteettinen, ja vastaamiseen on helppo suhtautua mieli-kuvana, joka ei välttämättä ole aikaisempaan kokemisen todellisuu-teen kiinteästi sidoksissa eikä realistinen. Kristiina ei juutu mietti-mään vastaustensa todenmukaisuutta tavalla, joka voisi estää uusien oivallusten syntymisen ja ajaa hänet selostamaan sellaista, minkä hän on jo aiemmin tietoisesti tietyllä tavalla formuloinut mutta joka ei ehkä enää hänen nykytilanteessaan pitäisikään paikkaansa. Konditio-naalin käyttäminen implikoi uusien ideoiden syntymisen mahdolli-suutta.

Ernesto Spinelli (2005) siteeraa Grantin (1988) artikkelia A Pen by Any Name, jossa kerrotaan, kuinka tutkijat kartoittivat opiskelijoiden suhtautumista tuttuihin ja uusiin objekteihin esittämällä heille kahdentyyppisiä kysymyksiä. Ehdottomiin (unconditional) kysymyk-siin, jotka alkoivat sanoilla tämä on, opiskelijat eivät pystyneet vasta-uksissaan tuottamaan sen enempää tutuille kuin uusillekaan esineille

Hypoteettinen aika: potentiaalinen tila ja löyhä kuljeskelu

esineille luovasti uusia käyttötapoja. (Grant 1988, ks. Spinelli 2005, 57.) Tutkijat osoittavat, miten ehdottomat objektipresentaatiot rajoit-tavat tapaa, jolla asioihin ja esineisiin on mahdollista suhtautua. Tämä ei auta edistämään muuttuvassa maailmassa tarvittavaa kognitiivista joustavuutta. (Grant 1988, 66; mts. 57.)

Aistihaastatteluissa hypoteettisen ulottuvuuden kautta oli mahdol-lista lähestyä vielä eksplisiittisiksi muotoutumattomia kokemisen tapoja ja tuoda niitä intersubjektiiviseen tarkasteluun. Siitä ne saattoivat heijastua edelleen Kristiinan työskentelyyn harjoittelu-tilanteissa. Hypoteettisen kysymyksenasettelun välityksellä oli mah-dollista muodostaa kuvaa vielä toteutumattomasta, imaginaarisesta soittamisesta, joka eli siis kuitenkin jo mielikuvien tasolla Kristiinan mielessä. Seuraava esimerkki koskee kuvitteellista soittotilannetta ja salia, jossa Kristiinasta tuntuisi hyvältä soittaa etydi yleisölle. Esi-merkin lopussa näkeminen kietoutuu amodaalisesti tuntemiseen:

Kristiina näkee, miltä soittaminen tuntuu.

Kata: Jos sä ajattelet tiloja, joissa sä olet soittanut, niin mikä tulisi lähimmäksi?

Kristiina: No heti Tulinbergin sali Oulussa. Esimerkiksi. Se on hyvä esimerkki siitä. Niin se on semmonen, jotenkin siellä on hirveän mukava soittaa. Ja tuota ...

Kata: Jos sä katselet itseäsi soittamassa siellä, niin mistä suunnasta olisi helppo katsoa?

Kristiina: Mun on helppo nähdä se tietysti sivulta, mutta mun on myös helppo jotenkin nähdä, miltä se tuntuu. (1:5) (TH 1:

40,53)

Lehmannin (1997) käsityksen mukaan representaatio aktuaalisesta soittamisen tapahtumisesta synnyttää mentaalirepresentaation halu-tusta esityksestä (desired performance, mts. 156). Tämä voi mieles-täni olla osittain totta. Käsitys sävellyksestä muodostuu, kun siitä saa-daan merkityksellisiä kokemuksia soittotilanteissa. Kristiinan proses-sissa asia näytti olevan elämyksellisesti kuitenkin toisinpäin.

Mieli-Pianistin aistikokemuksen tutkiminen haastattelemalla

kuvakonstellaatio, joka koski haluttua esittämisen tapaa ja tilannetta, heijastui voimakkaasti harjoitteluun ja tuntui pikemminkin ohjaavan sitä. Halutun esityksen tarkasteleminen ensin mielikuvina, sitten nii-den synnyttäminä aistikokemuksina ja lopulta kokemusten muotoile-minen sanallisesti, voimisti kokemusta halutusta esittämisen tavasta ja teki siitä ikään kuin tämänhetkisyydessä elävää todellisuutta.

Kerran tarkaksi mielikuvakonstellaatioksi muotoiltuna ja sanallistet-tuna tämä hypoteettinen soittotilanne ja soittamisen tapa alkoi vetää puoleensa ja sitä kohti suuntautumisesta tuli olennainen, harjoittelua sävyttävä elementti.

Hypoteettinen aika: potentiaalinen tila ja löyhä kuljeskelu

5

VIRE

Pianistin aistikokemuksen tutkiminen haastattelemalla

5 Vire

Tässä luvussa kuvaan ja analysoin Kristiinan vireen keskeisiä piirteitä ja osoitan, miten niistä puhuttiin haastattelutilanteissa, toisin sanoen miten ne nousivat esiin ensin Kristiinan kokemuksen ja sen jälkeen sanallistamisen prosessissa. En ole pyrkinyt hahmottamaan ulkopuo-lelta itse soittamisen systeemiä. Olen lähestynyt sitä sen välityksellä, miten Kristiina luovana subjektina on kuvannut systeemissä toimimis-taan. Hän on kuvannut sitä, millä tavoin hän on eri tilanteissa hah-mottanut aistikokemuksina, miten hän on halunnut etydin soittaa.

Vire pitää Kristiinan sisällä soittamisen systeemissä. Olen avannut Kristiinan haastattelutilanteiden intersubjektiivisesti jaetussa tilassa syntyneiden mielikuvien avulla sitä, millä tavoin hän soittaessaan toi-mii systeemisesti älykkäästi, ja millä asennoitumisen ja aistimisen tapaan liittyvillä ehdoilla se on hänen tapauksessaan mahdollista.

Miltä Kristinasta siis tuntuu ja millainen hänen aistimisen tapansa on, kun hän toimii tarkoituksenmukaisesti? Millaista asennoitumista se edellyttää? Soittamiseen liittyvä systeemiäly on näyttäytynyt aisti-misen kvaliteetteina, asennoituaisti-misen tapoina ja soittamiseen liitty-vinä ajatuksina ja emootioina.

Aistihaastattelut ja niiden prosessissa muodostunut mielikuvakonstel-laatio tavasta, jolla Kristiina halusi etydin esitystilanteessa soittaa, vaikuttivat siten, että hänen kokemuksessaan ja puheessaan alkoi vähitellen kristallisoitua hänen haluamansa, toimiva soittamisen tapa ja siihen liittyvä kehomielen vire. Kristiinan kokemukset harjoittelu-tilanteissa videoiduista etydin keskeytyksettömistä läpimenoista vai-kuttivat niin ikään harjoitteluprosessin alusta alkaen voimakkaasti sen hahmottumiseen, miten etydin keskeytyksettä soittamisen vire poik-keaa ratkaisevasti keskeyttämisen ja lyhyiden fragmenttien toistami-sen sallivaan fragmentaariseen harjoitteluun liittyvästä, toimimista jälkikäteen reflektoivasta kehomielen tilasta. (3.2.16.)

Pyrin analysoimaan Kristiinan virettä, siihen liittyviä asennoitumisen ja aistimisen tapoja, ensisijaisesti niiden haastattelufragmenttien

Vire

avulla, jotka alun perinkin kiinnittivät huomioni vireessä keskeisiin piirteisiin. Ohessa otan esiin joitakin kyseisiä ominaispiirteitä lisää valottavia katkelmia. Olen tietoinen, että jotkut fragmentit tämän päätöksen seurauksena toistuvat analyysissä. Tämä johtuu Kristiinan puheelle tyypillisestä merkitysten rikkaudesta ja kerroksellisuudesta:

sama haastattelufragmentti saattaa olennaisella ja oivaltavalla tavalla avata useampia vireen piirteitä. Käytän erittelyssä ja tulkinnassa apu-na tutkimuksen kolmannessa luvussa esille tuomiani käsitteitä ja aja-tuksia. Viittaan asianomaisiin käsitteisiin osoittamalla paikan, missä niitä kyseisessä luvussa käsitellään.