Selviytymisstrategioiden kuvaaminen ja tutkimuksen keskeiset käsitteet

Aikaisemmat tutkimukset kollektiivisista selviytymisstrategioista voi jakaa kahteen osaan: coping- ja defenssi-keskusteluihin. Tässä tutkimuksessa voidaan hyödyntää molempia keskusteluja ja selviytymisstrategioihin sisällytetään sekä coping että sosiaaliset puolustusmekanismit ja defensiiviset käytännöt.

Copingin, defensiivisten käytäntöjen ja sosiaalisten puolustusmekanismien välinen suhde ei kuitenkaan ole selkeä, eikä näitä käsitteitä ole aikaisemmissa tutkimuksissa käytetty yhteneväisesti. Kyse ei todennäköisesti ole käsitteiden epätäsmällisestä käytöstä, vaan siitä, että ne edustavat erilaisia lähestymistapoja ja ovat syntyneet erilaisesta tutkimusperinteestä. Coping-keskustelu lähtee stressitutkimuksesta, puolustusmekanismeja on tutkittu psykoanalyyttisessa tutkimuksessa, ja defensiivisiä käytäntöjä on eritelty lähinnä organisaation oppimisen yhteydessä.

Defensiiviset käytännöt ja sosiaaliset puolustusmekanismit

Defensiivisten käytäntöjen suhde sosiaalisiin puolustusmekanismeihin ei ole selkeä. Defensiivisten käytäntöjen ja sosiaalisten puolustusmekanismien keskusteluissa puolustusmekanismeja tarkastellaan organisaatio- tai ryhmätasolla, eli tutkitaan, miten organisaatiossa on opittu puolustautumaan tai vähentämään ahdistusta tiettyjä rituaaleja tai toimintatapoja noudattamalla.

Keskustelut (defensiiviset käytännöt/sosiaaliset puolustusmekanismit), jotka edellä on esitetty erillisinä, eroavat keskusteluissa lähinnä toiminnan tietoisuuden ja realiteettilähtöisyyden perusteella. Defensiiviset käytännöt on määritelty reaktiivisiksi ja suojaaviksi toimintatavoiksi, joilla organisaatiossa tai tietyssä ryhmässä puolustaudutaan epäonnistumisten pelolta, noloilta tilanteilta tai yleensä vältetään uhkaa tai vaatimuksia.

(Ashforth & Lee 1990, Stacey 1993, Argyris 1990) Defensiiviset käytännöt ovat rationaalisesti ymmärrettäviä toimintatapoja, joiden tavoitteena on puolustautuminen. Sosiaaliset puolustusmekanismit puolestaan ilmenevät institutionalisoituneina toimintarutiineina, joilla ahdistusta pyritään vähentämään tai hallitsemaan. Sosiaalisissa puolustusmekanismeissa yhteys todellisuuteen kuitenkin vääristyy, koska ensisijaisena tavoitteena on pyrkimys vähentää ahdistusta ja pelkoja. Tämä tekee toiminnasta joustamatonta, ja organisaation kyky sopeutua toimintaympäristön muutoksiin heikkenee. (Jaques 1955, Menzies 1960, Fineman 1996) Stacey (1993) erottelee defensiiviset käytännöt ja sosiaaliset puolustusmekanismit toisistaan. Hän ei kuitenkaan erityisemmin perustele erottelua, mutta käsittelee sosiaalisia puolustusmekanismeja otsikolla “Unconscious processes and their impact on organisational learning“. Ennen tätä hän käsittelee organisaation defensiivisiä käytäntöjä (organisational defence routines). Stacey näyttää näin erottelevan defensiiviset käytännöt ja sosiaaliset puolustusmekanismit sen perusteella, että hän katsoo sosiaalisten puolustusmekanismien kuuluvan tiedostamattomiin prosesseihin. Ashforth ja Lee (1990) puolestaan nimittävät psykoanalyyttisen perinteen mukaisia puolustusmekanismeja kognitiivisiksi puolustusmekanismeiksi. He tekevät näin eron defensiivisen käyttäytymisen ja kognitiivisten puolustusmekanismien välille. He kuitenkin sisällyttävät syntipukkien käytön ja muiden syyttämisen defensiiviseen käyttäytymiseen.

Coping ja puolustusmekanismit

Lazaruksen (1976) mukaan lievittäminen voi suuntautua tunteiden aiheuttajaan tai omiin sisäisiin tuntemuksiin, ja tällaisia puolustusmekanismeja ovat hänen mukaansa mm. kieltäminen ja projektio.

Lazarus sijoittaa näin puolustusmekanismit yhdeksi coping-käyttäytymisen

89

jättäminen selviytymiskeinojen ulkopuolelle on ongelmallista, koska silloin päädytään miettimään selviytymisen onnistumista. Tässä tutkimuksessa lähdetään myös siitä, että selviytymiskeinoihin kuuluu puolustusmekanismien käyttö. Tutkimusaineisto ei edes mahdollistaisi erottelun tekemistä tietoisuuden asteen tai realiteettilähtöisyyden perusteella.

Tässä tutkimuksessa pyritään kuvaamaan tunnistamaan tietylle tai useammalle henkilöstöryhmälle tyypillisiä selviytymiskeinoja, joiden kokonaisuutta tässä kutsutaan selviytymisstrategioiksi.

Selviytymisstrategioita voidaan tunnistaa ja ymmärtää käyttäytymisessä ilmenevien tavoitteiden avulla. Kollektiivisuus viittaa tarkastelutasoon, joka voi olla henkilöstöryhmä, useampi henkilöstöryhmä tai organisaatio.

Näin selviytymisstrategioita voidaan tarkastella myös organisaatiossa vakiintuneesti noudatettavien rituaalien ja käytäntöjen avulla eli toimintatavoissa ja normeissa ilmenevien defensiivisten käytäntöjen ja sosiaalisten puolustusmekanismien avulla. Tässä tutkimuksessa on näin lähdetty siitä, että selviytymisstrategiat kattavat myös defensiiviset käytännöt ja sosiaaliset puolustusmekanismit. Kun kollektiivisiin selviytymisstrategioihin sisällytetään defensiivisten käytäntöjen ja sosiaalisten puolustusmekanismien käsitteet, voidaan syventää saneerausten vaikutusten analysointia ja kuvata tunnereaktioita. Taistelun metaforan avulla voi yksinkertaistaa ja pelkistää, että selviytymisstrategiat ovat taktiikan luomista ja erilaisten keinojen käyttämistä: hyökkäystä, suojautumista, puolustautumista tai pakenemista.

Taulukko 5 Kollektiivisten selviytymisstrategioiden kuvaus kriisiytyneessä organisaatiossa

kollektiivinen selviytymisstrategia

ilmeneminen henkilöstöryhmien

selviytymisstrategiat

johonkin henkilöstöryhmään kuuluvien henkilöiden tyypillisesti noudattamien selviytymiskeinojen kokonaisuus, joka on ymmärrettävissä tietoisesti tai tiedostamattomasti valittujen tavoitteiden avulla

ilmenevät yhden tai useamman henkilöstöryhmän käyttäytymisessä

Tutkimuksen keskeiset käsitteet

Tutkimuksen kannalta keskeisiä käsitteitä ovat organisaation köyhtyminen (decline), saneeraus (downsizing) ja selviytymisstrategiat. Edellisessä luvussa olen jo käsitellyt näiden käsitteiden määrittelyä. Seuraavassa pohdin, miten näitä käsitteitä on tässä tutkimuskontekstissa

operationalisoitu ja rajattu, sekä mikä on niiden keskinäinen suhde.

Operationalisointi ja rajaus ovat valintoja, koska teoreettiselle käsitteelle on mahdollista määritellä useita vastineita (Hirsjärvi et al. 1998).

Organisaation köyhtyminen (decline) on kehityssuunta, jossa organisaation voimavarat vähenevät. Organisaation voimavaroja ovat esimerkiksi henkilöstön osaaminen sekä taloudelliset ja fyysiset resurssit.

Köyhtyminen voi olla henkistä tai taloudellista tai molempia. Esimerkiksi yrityksen kulttuuri voi köyhtyä, tai omavaraisuusaste ja tase voivat heikentyä. Tässä tutkimuksen kohteena olevan yrityksen köyhtymistä on kuvattu taloudellisilla tunnusluvuilla eli yrityksen tuloskehityksellä.

Köyhtyminen on kehityssuunta, joka voi johtua yrityksessä aikaisemmin tehdyistä päätöksistä, ja köyhtyminen voi olla syynä saneerauspäätökseen.

Yksi vaihtoehto olisi ollut kuvata yrityskulttuurin kehittymistä esimerkiksi osaamisen näkökulmasta. Tutkimusaineisto ei kuitenkaan mahdollista tällaista valintaa, vaan siihen olisi todennäköisesti tarvittu pitkittäistutkimus, ja aineiston saatavuus olisi voinut muodostua esteeksi.

Yrityksen tuloskehityksen tarkastelu tuntuu tässä riittävältä, koska tutkimusongelman kannalta on tarpeen ainoastaan kuvata toimintaympäristö, jossa henkilöt toimivat. Köyhtyminen on vielä rajattu niin, että tarkastellaan organisaatiota, jonka köyhtyminen on jatkunut pitkään ja joka ajautuu kriisistä toiseen. Tällaista olemassaolostaan kamppailevaa ja kriisikierteessä olevaa organisaatiota on nimitetty kriisiytyneeksi. Organisaation köyhtyminen on siis operationalisoitu kriisiytyneeksi yritykseksi, ja kriisiytyminen on kuvattu tuloskehityksen avulla.

Köyhtymistä voi tarkastella monesta lähtökohdasta. Tässä köyhtyminen nähdään kulttuurisena ilmiönä. Kulttuurisena ilmiönäkin köyhtymistä voi tutkia monesta näkökulmasta: kehitysvaiheiden näkökulmasta, yrityksen ominaispiirteinä tai kierteenä alaspäin. Tässä tutkimuksessa pyrin toisaalta kuvaamaan, minkälainen yritys oli (ominaispiirteiden kautta) ja toisaalta hyödynnän aikaisempia tutkimuksia organisaatioiden kierteistä alaspäin ja pahan kierteistä. Käytän termejä pahan kierre tai kriisikierre, mutta viittaan sillä aikaisempiin tutkimuksiin sekä kierteistä alaspäin että pahan kierteistä. Näen pahan kierteen mallina, joka kuvaa organisaatiossa ilmenevää dynamiikkaa: toistuvia ja vahvistuvia kierteitä eli negatiivisia silmukoita (Ropo & Hunt 1999). Tulkintani on, että tutkimuksen kohteena ollut yritys oli kriisiytynyt ja pahan kierteessä.

Saneeraus (downsizing) on tarkoituksellinen toimenpide tai useampia toimenpiteitä, jolla yrityksen tilannetta pyritään korjaamaan tai kehityssuunta muuttamaan. Saneeraus voi tarkoittaa hyvin monenlaisia

91

myymisestä, henkilöstön osa-aikaistamista, lomautuksia tai erilaisia eläkejärjestelyjä sekä muita järjestelyjä, joilla henkilöstömäärää tai henkilöstökuluja vähennetään. Tässä tutkimuksessa saneerauksella tarkoitetaan nimenomaan henkilöstön vähentämistä. Käsitteen operationaalinen määritelmä on henkilöstön irtisanomiset. Irtisanomisia on kuvattu johtoryhmän toimenpiteinä, vaikka päätökset eivät aina olleet selviä ja joissain tapauksissa päätöksen irtisanomisesta oli saattanut tehdä toimitusjohtaja tai hallitus. Saneeraukset eivät tässä tutkimuksessa ole tutkimuksen kohteena, vaan ne ovat tutkimuskontekstia. Tutkimus tulokset auttavat ymmärtämään, miksi saneeraukset eivät useinkaan onnistu toivotulla tavalla.

Selviytymisstrategioilla tarkoitetaan tässä henkilöiden ja ryhmien tavoitteiden ja erilaisten selviytymiskeinojen käyttöä vaikeassa ja pitkään jatkuvassa tilanteessa. Strategia viittaa ihmisen tai ryhmän tyypillisiin valintoihin erilaisten toimintavaihtoehtojen välillä. Valinta voi olla tietoista tai tiedostamatonta. Selviytymisstrategiat voivat olla myös yrityksen kulttuuriin juurtuneita toimintarutiineja, joita pidetään itsestäänselvänä eikä niitä kyseenalaisteta. Tällaisten toimintarutiinien avulla pyritään välttämään tai vähentämään ahdistuksen, syyllisyyden tai epävarmuuden kokemista.

Selviytymisstrategiat ovat opittuja toimintatapoja, joita voidaan ymmärtää toiminnassa ilmenevien tavoitteiden avulla. Strategiavalintoja ohjaavat mm. henkilön tai ryhmän tulkinnat tilanteesta, käytettävissä olevista voimavaroista ja keinoista. Strategia sisältää monia erilaisia keinoja, joiden noudattamisen tekee ymmärrettäväksi juuri tilanteen ja keinojen tulkinta ja sitä kautta ilmenevät tavoitteet. Voidaan puhua selviytymistavoitteesta, esimerkiksi työpaikan säilyttämisestä tai ahdistuksen lievittämisestä. Tämä tavoite vaikuttaa myös selviytymiskeinojen valintaan.

Uskon, että henkilö käyttää monia keinoja yhtä aikaa ja peräkkäin, eli kyse on reaktioista kulloiseenkin tilanteeseen, sellaisena kuin se tulkitaan. Näin selviytymisstrategia tarkoittaa valintoja, joita henkilö tekee. Yksittäisen henkilön tasolla persoonallisuudenpiirteet vaikuttavat tulkintaan käytettävissä olevista keinoista ja niiden valintaan. Tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan olla kiinnostuneita henkilöiden persoonallisuudenpiirteistä, vaan henkilöstöryhmien erilaisesta asemasta ja käytettävissä olevista voimavaroista sekä niiden kautta ymmärrettävistä valinnoista. Sisällytän tässä selviytymisstrategiaan kaikki ne keinot, joita henkilöt tai ryhmät kriisiytyneessä organisaatiossa käyttävät hallitakseen elämisen ehtoja.

Keinoja on luokiteltu eri tavoin. Tässä selviytymisstrategiaan luetaan kaikki ne keinot, joilla jäljelle jäävät pyrkivät hallitsemaan

kuormitustekijöitä ja selviämään niistä menestyksellisesti.

Selviytymiskeinoja lähestytään näin hyvin aineistolähtöisesti.

Selviytymisstrategian käsitteen käyttö on tässä tutkimuksessa keino pelkistää, mitä organisaatiossa tapahtuu eli tapa kuvata, miten henkilöstö reagoi kriisiytyneessä organisaatiossa. Pyrkimykseni on empaattisesti ymmärtää ja samalla konstruoida kriisiytyneessä organisaatiossa ilmenevää käyttäytymistä. Selviytymisstrategian käsite on ainoastaan keino pelkistää ja tehdä tätä käyttäytymistä ymmärrettäväksi. Selviytymisstrategian käsitteen avulla voidaan pelkistää kriisiytyneen organisaation dynamiikkaa.

Yhteenveto keskeisistä käsitteistä, niiden operationalisoinnista ja kuvaamisesta on seuraavassa esitetty taulukkona.

Taulukko 6 Tutkimuksen keskeiset käsitteet

käsite käsitteen

93

Kun organisaatio köyhtyy, johto yrittää toimenpiteillään vaikuttaa organisaation toimintaan parantaakseen yrityksen tulosta tai tehokkuutta.

Johdon toimenpiteiden (saneerausten) aiheuttamat selviytymisstrategiat vaikuttavat kuitenkin toisensuuntaisesti. Henkilöstöryhmät vastaavat tilanteeseen erilaisilla selviytymisstrategioilla eli johdon toimenpiteillä on ei-aiottuja seurauksia organisaation toimintaan. Näitä ei-aiottuja seurauksia tutkin psykodynaamisesta viitekehyksestä.

95