Savuton ruuti ja viranomaiset

Nobelin ja muiden pioneerien luoma uusi teollisuudenalalla ei toimintansa kahtena ensim-mäisenä vuosikymmenenä ollut käytännössä mitään tekemistä sodankäynnin kanssa, koska dynamiitin valmistajien tarvitsemia materiaaleja, nitroglyseriiniä ja nitroselluloosaa, ei osattu käyttää aseiden ammuksissa.⁴⁸⁰ Sodankäynti perustui edelleen vanhan mustan ruudin käyttöön ja alan tuotekehittely perustui lähinnä sen parantamiseen. Tilanteen muuttumisen taustalla oli jälleen Alfred Nobel, joka 1880-luvulla oli alkanut kiinnostua sotamateriaalin kehittämisestä. Näkyvin tulos tästä oli 1887 patentoitu ballistiitti, joka oli ensimmäinen onnistunut nitroglyseriini ja -selluloosapohjainen, ammuksiin tarkoitettu räjähde.⁴⁸¹ Sen ja muiden kehitettyjen ”savuttomien ruutien” myötä ammusten tarkkuus, kantomatka ja tark-kuus paranivat samalla kuin mustan ruudille ominainen savu taistelukentällä väheni.⁴⁸²

Ballistiitti merkitsi Nobel Trust Companyn laajentumista sotamateriaalin tuotantoon, mikä oli loogista jatkoa yrityksen johdon muotoilemalla politiikalle etsiä uusia markkinoita aina kun tuotot vanhoille aloilla laskivat.⁴⁸³ Laajentuminen sotamateriaalin tuotantoon osoittau-tuikin seuraavien vuosikymmenien aikana erittäin tuottoisaksi ratkaisuksi. Alku tosin oli vähemmän lupaava. Toivoen Britannian valtion suuria tilauksia Nobel esitteli 1888 kek-sintönsä kolmesta jäsenestä ja sihteeristä koostuvalle komitealle, joka oli asetettu sotami-nisteriön avuksi analysoimaan erilaisten uusien savuttomien ruutilaatujen soveltuvuutta asevoimien tarpeisiin. Tilauksia Nobel ei saanut, vaikka hän oli esitellyt keksintönsä ko-mitealle yksityiskohtaisesti. Sen sijaan komitean puheenjohtaja, jo edellä mainittu profes-sori, sir Fredrick Abel, ja sen jäsenenä toiminut professori James Dewar patentoivat 1889 uuden kordiitiksi kutsumansa räjähdysaineen, jonka kemiallinen koostumus oli lähes sama kuin ballistiitin!⁴⁸⁴ Vuonna 1890 Abelin komitea järjesti koeammunnat, jossa oli tarkoitus valita paras eri keksinnöistä. Komitea päätyi ehdottomaan omaa kordiittiaan asevoimien käyttöön, mitä suositusta sotaministeriö noudatti. Tämän jälkeen Abel ja Dewar luovuttivat oikeudet patentin hyödyntämiseen Britanniassa valtiolle, joka rakensi Waltham Abbeyhin oman kordiittitehtaan. Kordiittipatenttien ulkomaiset Abel ja Dewar myivät eri tahoille epäilemättä suurta korvausta vastaan.⁴⁸⁵

Tätä prosessia seuratessaan Alfred Nobel ei ollut ainoa, joka tunsi itsensä huijatuksi. Myös Hiram Maxim katsoi kordiitin muistuttavan omaa, komitean hylkäämää keksintöään.

479Report from the Select Committee on Explosive Substances 1874, Q. 3439.

480Reader 1970, s. 23.

481Reader 1970, s. 125, 128-130.

482Bond 1983, s. 41.

483The Times 3.6.1899.

484Reader 1970, s. 140-141.

485Hansard: 4th ser. vol. xvi 17.8.1893, c. 429-432.

säksi toistakymmentä muuta vähemmän onnistunutta keksijää oli esitellyt komitealle työn-sä tuloksia. Asia aiheutti julkisen kohun, jonka myötä sotaministeriö, Abel ja Dewar jou-tuivat voimakkaiden hyökkäysten kohteeksi. Heidän menestystään keksijöinä selitettiin usein virka-aseman väärinkäytöllä: ”no other inventors were so favoured as to have eigh-teen others submit their best ideas to them.”⁴⁸⁶ Kiista levisi parlamenttiin asti, jossa Tho-mas Cochrane otti asian esille maaliskuussa 1893. Hän edusti skotlantilaista Pohjois-Ayrshiren vaalipiiriä, jossa sijaitsivat Nobel´s Explosivesin Ardeerin tehtaat. Cochrane sai rinnalleen pian muita parlamentaarikkoja, jotka olivat perehtyneet kiistan yksityiskohtiin.

Sotaministeriön edustajat vastasivat kritiikkiin vetoamalla yleensä siihen, että asia oli siir-tynyt pois ministeriön käsistä oikeusistuimen päätettäväksi Nobelin ryhdyttyä puolusta-maan sitä kautta etujaan.⁴⁸⁷

Koska valtiota Britanniassa ei ollut mahdollisuutta haastaa oikeuteen, Nobelin haaste koh-distui nimellisesti sotaministeriön sotamateriaalitehtaiden johtajaan William Andersoniin.

Molemmat osapuolet olivat vahvasti motivoituneita puolustamaan asiaansa. Voitto olisi merkinnyt Nobelille yksinoikeutta nitroselluloosa ja -glyseriinipohjaisiin räjähteisiin Bri-tanniassa ja siten valtavia voittoja. Tämän sotaministeriön virkamiehet olivat päättäneet vakaasti estää, koska he eivät halunneet tulla riippuvaisiksi yhdestä yrityksestä. Siinä he onnistuivatkin: Vuoteen 1895 venynyt oikeusjuttu kääntyi Nobelin tappioksi kaikissa oike-usasteissa.⁴⁸⁸ Siten sen uhkaava monopoli oli tuhottu alkuunsa, mikä ei kuitenkaan merkin-nyt paluuta vapaan kilpailun oloihin.

Waltham Abbeyn tehdas pystyi 1890-luvun loppuun asti tuottamaan lähes kaiken Britanni-an maavoimien tarvitsemBritanni-an kordiittin, mutta vain osBritanni-an laivaston tarvitsemasta kordiitista.

Siten Royal Navy joutui kääntymään yksityisen räjähdysaineteollisuuden puoleen jo 1894.

Tuolloin ei vielä ollut olemassa varsinaista kordiittiteollisuutta, mutta Nobelin patentiin murtaminen toi nopeasti alalle tuottajia, jotka alkoivat käynnistää aineen tuotantoa. Viran-omaiset vauhdittivat prosessia kutsumalla ulkopuolisten yritysten edustajia tutustumaan Waltham Abbeyn tehtaaseen ja antamalla näille oikeuden kopioida tuotantoprosessi omaan käyttöönsä.⁴⁸⁹ Tuotannon aloittamiseen halukkaita yrityksiä löytyi helposti, koska Royal Navyn valtavan koon seurauksena Britannian valtio oli maailman suurin savuttoman ruu-din ostaja, jonka ammusten tarve kilpavarustelun kiihtyessä jatkuvasti kasvoi. Toisaalta tuotteen sotilaallisen luonteen seurauksena ei yksityisiä asiakkaita ollut, ja monet ulkomai-set hallitukulkomai-set taas tilasivat ruutinsa mieluummin kotimaisilta valmistajilta.⁴⁹⁰

486Trebilcock 1966, s. 376; Haldane 1929, s. 65; The Times mm. 2.9.1893, 5.9.1893, 7.9.1893, 12.9.1893, 14.9.1893, 18.9.1893.

487Hansard: 4th ser. vol. ix 7.3.1893, c. 1239; 9.3.1893, c. 1442; 11.3.1893, c. 1705-1706; vol. xvi 17.8.1893, c. 429-432; 21.8.1893, c. 633-636; 24.8.1893, c. 976-978; 28.8.1893, c. 1206-1207; 29.8.1893, c. 1361-1262;

vol. xix 8.12.1893, c. 829; vol. xx 11.1.1894, c. 1338.

488Reader 1970, s. 142-143.

489Hansard: 4th ser. vol. xxviii 6.8.1894, c. 126.

490Trebilcock 1966, s. 366.

Laivaston ja armeijan tilausten kohdentaminen tapahtui virallisesti tarjouskilpailun pohjal-ta. 1890-luvulla todellinen tilanne jäi varsin kauaksi laissez fairen ihanteispohjal-ta. Tar-jouskilpailuja kyllä järjestettiin, mutta tilausten saajat valittiin armeijan ja laivaston tär-keimpinä pitämien kriteerien pohjalta, joista yksi vain harvoin oli hinta. Upseereille sillä oli varsin vähän merkitystä verrattuna esimerkiksi luotettavuuteen, laatuun, nopeaan toi-mitukseen ja tuotantokapasiteetin säilymiseen.

Britannian asevoimat tilasivat ensimmäisen suuren erän (1200 tonnia) kordiittia yksityisiltä valmistajilta 1894. Tarjouksia sen valmistamisesta sai esittää vain kuusi ennalta määrättyä yritystä, joista tarjouksen esittivät Nobel´s Explosives, Kynoch Ltd. ja National Explosives Company Ltd. Nobelin etuna olisi voinut olettaa olevan suuri räjähdysaineiden tuotantoka-pasiteetti mutta sen taakkana olivat käynnissä oleva katkera oikeusriita ja selvästi kallein tarjous, 4 shillinkiä 3 pennyä naulalta. Kynochin tarjous oli 3s ja National Explosivesin 2s 10,5d. Tilaus jaettiin puoliksi kahden yrityksen, Kynoch Ltd:n ja National Explosives Companyn kesken, joista edellinen pakotettiin laskemaan tarjoustaan National Explosive-sin tasolle, mikä oli varExplosive-sin lähellä Waltham Abbeyn määrittelemää ihannehintaa, kahta shillinkiä. Mahdollisuutta tarjouksen laskemiseen ei tarjottu Nobelille.⁴⁹¹

Vuoden 1894 tarjouskilpailussa Kynoch ja National Explosives saavuttivat eräänlaisen suosituimmuusaseman armeijan kordiittitilausten osalta, jonka he menestyksellisesti pitivät aina seuraavalle vuosikymmenelle asti. Vuoden 1898 suuren kordiittitilauksen yhteydessä kaksi yritystä saivat jälleen suurimmat tarjoukset, sen jälkeen kun Kynochille oli annettu mahdollisuus laskea kilpailijoitaan kalliimpaa tarjoustaan.⁴⁹² Kyseisenä vuonna kaksi yri-tystä toimittivat yhteensä 89 % Britannian asevoimien yksityisiltä ostamasta kordiitista, vaikka alalle oli ilmestynyt vuosikymmenen aikana monia uusia kilpailijoita.⁴⁹³ Tällä oli erittäin suuri merkitys etuoikeutetuille yrityksille, koska Britannian räjähdysaineteollisuu-dessa vallitsi tuolloin voimakas kilpailu, joka leikkasi selvästi hintoja ja voittoja samalla kun tuotantokustannukset nousivat.⁴⁹⁴

Kaksikon suhteellisen valta-aseman mursi vasta 1899 alkanut buurisota. Kaikkien muiden sotamateriaalin tavoin Britannian maavoimien tarvitseman ruudin määrä ylitti kaikki en-nakkoarviot. Britannian maavoimat ryhtyivät nyt ensimmäistä kertaa laajamittaisesti osta-maan kordiittia yksityisiltä yrityksiltä. Tämä merkitsi uusien valmistajien tarvetta. 1899 Kynochin ja National Explosivesin osuus tilauksista oli enää 53 %, vaikka niiden toimit-taman kordiitin yhteenlaskettu määrä kasvoikin absoluuttisesti edellisestä vuodesta. Uu-sista tuottajista tärkein oli Nobel´s Explosives, jonka osuus tuona vuonna oli 21 %

491Report From the Select Commitee on War Office Contracts 1900, s. viii.

492Report From the Select Commitee on War Office Contracts 1900, Q. 5945-5946.

493Reader 1970, Appendix IV, Table A4(j).

494The Times 16.3.1900, 26.4.1900, 15.2.1901.

mien tarvitsemasta kordiitista.⁴⁹⁵ Tilausten antaminen sille oli teko, jonka sotaministeriön ammushankinnoista vastaavat upseerit olisivat halunneet voimakkaasti välttää, mutta alan suurimman yrityksen hylkiminen sodan oloissa ei ollut enää mahdollista.⁴⁹⁶

Uusien yritysten nousu Britannian armeijan tarvitseman kordiitin toimittajaksi ei heikentä-nyt hankintaviranomaisten käsitystä Kynochin ja National Explosivesin ylivertaisesta luotettavuudesta. Laivasto ei suoranaisesti osallistunut buurisodan taisteluihin, joten sen kordiitin kulutus ei kasvanut oleellisesti. Siten sillä ei ollut akuuttia tarvetta löytää uusia ruudintoimittajia eikä ilmiselvästi haluakaan. Itse asiassa sen piirissä pidettiin ihanneratkai-suna tilannetta, jossa amiraliteetti asioisi edelleen vain Kynochin ja National Explosivesin kanssa ja sotaministeriö puolestaan joutuisi hankkimaan omat tuottajansa. Ottaen huomi-oon että molempien ministeriöiden viranomaiset pitivät kahta ”hovihankkijaa” markkinoi-den luotettavimpina yrityksinä, tätä ratkaisua kannattaessaan amiraliteetin viranomaiset eivät olleet ajatelleet ainakaan sotaministeriön etua. Sen edustajat eivät hyväksyneetkään tuottajien jakamista, mihin ei suostunut myöskään Kynoch, joka pyrki saamaan osansa molempien aselajien tilauksista.⁴⁹⁷

Amiraliteetin virkamiesten toiminta vuosien 1899 ja 1900 suurten laivaston kordiittitilaus-ten yhteydessä osoitti selvästi ministeriön pyrkimykseen jatkaa erityissuhdettaan. Vuoden 1899 tilauksesta Kynoch sai lähes puolet,⁴⁹⁸ mutta vuoden 1900 alussa tilauksen jakaminen vanhaan tapaan ei enää onnistunut. Tammikuun lopussa 1900 DAC Alfred Major⁴⁹⁹ pyysi tarjouksia 2,24 miljoonan naulan eli yli 1000 tonnin laivaston kordiittierän valmistamisesta seitsemältä yritykseltä, jotka olivat sotaministeriön luettelossa. Saamiensa tarjouksien pohjalta Major ehdotti tilauksien jakamista kuuden yrityksen kesken. Ehdotus torjuttiin jyrkästi amiraliteetissa, joka halusi vanhaan tapaan jakaa tilauksen kahden hovihankkijansa kesken. National Explosivesin osalta tämä oli ymmärrettävää, koska sen esittämä tarjous oli sekä hinnan että toimitusajan puolesta paras. Kynochin hinta oli kuitenkin korkein, jo-ten amiraliteetti päätti jälleen laskea sitä.⁵⁰⁰ Normaalisti amiraliteetilla olisi ollut viimeinen sana sen omiin tilauksiin, mutta tällä kertaa sotaministeriön DAC ja finanssisihteeri aset-tuivat vastustamaan amiraliteetin jakosuunnitelmaa.⁵⁰¹ Amiraliteetin ja sotaministeriön

495Reader 1970, Appendix IV, Table A4(j).

496Reader 1970, s. 148.

497Amiraliteetin omaperäisen teorian mukaan yritys, joka toimittaisi kordiittia molemmille aselajeille, joutuisi näiden molempien ”ahdistelemaksi”, joten toimittajien jakaminen ministeriöiden kesken olisi kaikkien osa-puolten etujen mukaista. Tämä teoria ei saanut ymmärrystä enempää sotaministeriön, vuoden 1900 komitean jäsenten kuin tilauskantansa maksimoimiseen pyrkivän Kynochinkaan piirissä. Report From the Select Commitee on War Office Contracts 1900, Q. 5821, 5944-5945, 6033-6034, 6040, 6296-6299.

498The Times 16.10.1900.

499Ministeriöiden välisen vanhan työnjaon pohjalta sotaministeriön DAC huolehti käytännön järjestelyistä myös laivaston räjähdysainetilauksien yhteydessä, vaikka amiraliteetin johtokunnalla olikin asiassa viralli-sesti lopullinen päätösvalta. Report From the Select Commitee on War Office Contracts 1900, Q. 5761, 5762, 5927.

500Report From the Select Commitee on War Office Contracts 1900, Q. 5701-5767.

501Report From the Select Commitee on War Office Contracts 1900, Q. 5722-5773, 5786, 6416.

nanssisihteerien tapaamisen ja muiden neuvottelujen pohjalta Majorin uuden ehdotuksen pohjalta jakamaan tilaus huhtikuussa neljän yrityksen kesken, joista Kynochin osuus oli pienin.⁵⁰² Ratkaisu, johon amiraliteetin DNO, kontra-amiraali Jeffreys oli tyytymätön.⁵⁰³

Sotaministeriön edustajien pyrkimys jakaa laivaston tilauksia aikaisempaa useammalle yri-tykselle, ei estänyt sitä suuntaamasta huhti- ja toukokuussa 1900 noin puolta kahdesta maa-voimien suuresta kordiittitilauksesta Kynochille.⁵⁰⁴ Heidän käsityksenä Kynochista oli lai-vaston tapaan korkea ja Majorin kritiikki kohdistui lähinnä tilausmenettelyyn.⁵⁰⁵

Kynochin ja National Explosivesin suosiminen herätti pahaa verta alan muiden yritysten keskuudessa ja monet niistä eivät jääneet toimettomina seuraamaan tilannetta. Huomattu-aan, että etuoikeutettuja yrityksiä vastaan ei voinut kamppailla perinteisillä markkinatalou-den menetelmillä, kuten hinnalla tai laadulla, monet yritykset olivat valmiita tarttumaan muihin keinoihin. Kaksi yritystä, Smokeless Powder Company ja Normal Powder Syndi-cate lähettivät jo 1895 parlamentin alahuoneeseen etuoikeutettuja kilpailijoitaan musta-maalavia kiertokirjeitä.⁵⁰⁶ Lukuisat muut tilausten jakoon kohdistuneet valitukset johtivat lopulta siihen, että vuonna 1900 asetettiin virallinen parlamentaarinen komitea tutkimaan tilauksiin liittyviä mahdollisia väärinkäytöksiä.

Komitean edessä todistaneet upseerit joutuivat ymmärrettävästi puolustautumaan puolu-eellisuusepäilyjä vastaan. Amiraliteetin DNO, kontra-amiraali E.F.Jeffreys kertoi komite-alle Kynochin saaneen tilaukset myös vuosina 1898 ja 1900, koska aiempien kokemusten perusteella siltä voitiin olettaa saatavan nopeampia ja laadukkaampia kordiittitoimituksia kuin muilta yrityksiltä. Jeffreysin yksiselitteisen kommentin mukaan Kynoch ja National Explosives olivat ”the two best firms in the market.”⁵⁰⁷ Komitean keräämien tietojen valos-sa väite tuntuu oudolta. Kynoch oli 1900 muita yrityksiä selvemmin jäljessä toimituvalos-saika- toimitusaika-taulustaan⁵⁰⁸ ja sen viimeisimpien tilauksien laatutaso oli osoittautunut heikoksi. Wool-wichin tarkastajat olivat hylänneet 1899-1900 peräti 54 % Kynochin toimittamasta kordii-tista heikon laadun vuoksi. Tarkastusviranomaiset hylkäsivät normaalisti osan yritysten toimittamasta kordiitista, mutta Kynochin luku oli korkeampi kuin muilla tutkituilla yrityk-sillä. Parhaimmat yritykset viimeisten toimitusten laatutason perusteella olivat Cotton Powder ja National Explosives. Edellisen kordiitista oli hyväksytty 89 % ja jälkimmäisen 69 %.⁵⁰⁹ DNO Jeffreys ei pitänyt näitä viimeisimpiä lukuja oleellisina, vaan hän viittasi

502Report From the Select Commitee on War Office Contracts 1900, Q. 5828, 5853-5854.

503Report From the Select Commitee on War Office Contracts 1900, Q. 5958-5960.

504The Times 20.10.1900; Report From the Select Commitee on War Office Contracts 1900, Q. 6294-6295.

505Report From the Select Commitee on War Office Contracts 1900, Q. 5772-5773, 5814.

506Trebilcock 1966, s. 378.

507Report From the Select Commitee on War Office Contracts 1900, Q. 5974.

508Report From the Select Commitee on War Office Contracts 1900, Q. 7199-7220, 8082.

509Report From the Select Commitee on War Office Contracts 1900, Q. 5824-5827.

vain edeltävien vuosien tutkimuksiin, joissa Kynoch oli pärjännyt yhtä hyvin kuin National Explosives.⁵¹⁰

Vaikka Jeffreys olisikin ollut tyytyväinen Kynochin tuotteiden laatuun ja toimitusaikoihin, sitä eivät olleet kaikki ne sotaministeriön edustajat, jotka seurasivat materiaalin soveltu-mista todellisen sodan olosuhteisiin eteläisessä Afrikassa. Maavoimien materiaalihuollosta vastaava kenraali Brackenbury oli katkerana tammikuussa 1900 valittanut kirjeessään so-taministerille, Lansdownen markiisille Kynochin toimittamien kivääripatruunoiden erittäin huonoa laatua.⁵¹¹ Oppositiossa olevia liberaaleja edustava Reginald McKenna nosti asian esille parlamentissa, mutta sotaministeriön finanssisihteerin Joseph Powell-Williamsin mukaan kyseessä oli vain yksittäinen epäonnistuminen ja yrityksen tuotanto oli muuten ollut laadukasta.⁵¹² Julkisesti kummankaan aselajin edustajat eivät olleet halukkaita myön-tämään tehneensä vakavia virheitä sotamateriaalin hankinnassa.

Kun todisteita väärinkäytöksistä ei löytynyt, komitea totesi (1.8.1900) vakuuttuneensa, että tilausten ainoana myöntämisperusteena oli ollut yleinen etu. Käytännössä ainoana korjaus-ehdotuksenaan se kehotti jatkossa antamaan mahdollisuuden tarjousten muuttamiseen muillekin kuin vain kahdelle yritykselle.⁵¹³ Tämä suhteellisen maltillinen loppulausunto ei syntynyt yksimielisesti. Vähemmistöön jääneet jäsenet olivat vaatineet selvästi kriittisem-pää arviota hankintaviranomaisten toiminnasta.⁵¹⁴ Ilman seurauksia komitean toiminta ei kuitenkaan jäänyt. Vaikka komitean loppulausunto oli sotamateriaalihankinnoista vastaavi-en upseerivastaavi-en kannalta myönteinvastaavi-en, näiltä ei ollut voinut jäädä huomaamatta mitvastaavi-en vaikeaa oli ollut löytää rationaalisia ja julkisuuden kestäviä perusteluja aikaisemmalle toiminnalle, kun se joutui tutkinnan kohteeksi. Tämä epäilemättä vaikutti tilauksien jakaantumiseen jatkossa.

Komitean toiminnan päättyminen ei poistanut asiaa julkisuuden valokeilasta. The Timesin palstoilla käytiin loka- ja marraskuussa 1900 kiivasta keskustelua komitean raporttiin pe-rehtyneiden lukijoiden kritisoidessa voimakkaasti hankintaviranomaisia, jotka luonnolli-sesti puolustautuivat hyökkäyksiä vastaan. Tilauspäätöksiä tehneitä henkilöitä syytettiin yleensä ammattitaidon puutteesta ja puolueellisuudesta.⁵¹⁵ Nimimerkki ”Administrator”

näki taustalla osastopäälliköiden nopean vaihtuvuuden, minkä seurauksena he ovat riippu-vaisia pitkään tehtävissään toimineista alaisistaan. Siten heillä oli hyvin vähän mahdolli-suuksia muuttaa alaisuuteensa saamansa osaston toimintaa, ja sen toiminnalle leimalliset

510Report From the Select Commitee on War Office Contracts 1900, Q. 5941-5944, 5997.

511Pakenham 1979, s. 466.

512Hansard: 4th ser. vol. lxxx 20.3.1900, c. 1330, 1334.

513Report From the Select Commitee on War Office Contracts 1900, s. ix.

514Report From the Select Commitee on War Office Contracts 1900, Q. s. xxiv-xxix; The Times 18.10.1900, 22.10. 1900.

515The Times 16.10, 17.10, 18.10, 20.10, 16.11, 23.11 ja 27.11.1900

käytännöt ja perinteet muuttuivat hyvin vähän ulkopuolisista muutosvaatimuksista huoli-matta.⁵¹⁶

Virkamiesten ammattitaitoa enemmän poliitikkoja kiinnosti muiden poliitikkojen rooli hankinnoissa. Lontoolainen Morning Leader julkaisi vuoden alussa artikkelin tunnetun Chamberlainin poliitikkosuvun ja tiettyjen sotamateriaalia valmistavien yritysten välisistä yhteyksistä. Huomio keskittyi eteenkin Kynochiin, koska suvun jäsenet omistivat lehden tietojen mukaan yhtiön osakkeita 250 000 punnan arvosta ja yhtiötä johti Arthur Cham-berlain, vaikutusvaltaisen ja kiistellyn siirtomaaministeri Joseph Chamberlainin veli. Näi-den yhteyksien katsottiin olevan syynä mm. siihen, että Kynochin osakkeen arvo oli nous-sut 15:sta 20 puntaan 1895 kun Joseph Chamberlainista oli tullut siirtomaaministeri. Mui-den alan yritysten osakkeiMui-den hinnoissa ei ollut tapahtunut vastaavaa nousua.⁵¹⁷

Vaalien läheisyyden kannustamana mahdolliseen skandaaliin tarttuivat pian Chamberlainin poliittiset vastustajat. Tämän asemaa tuskin helpotti se, että hallituksen kriitikot olivat jo aikaisemmin nimennet buurisodan ”Chamberlainin sodaksi” katsoen sen syntyneen eteläi-sen Afrikan asioista vastanneen ministerin aggressiivieteläi-sen politiikan tuloketeläi-sena.⁵¹⁸ Kynochin tapauksessa kriitikkojen kärkeen astui nuori, mutta näkyvä parlamentaarikko, David Lloyd George, joka oli Chamberlainin politiikan kiivas vastustaja. Lloyd George oli käsitellyt Chamberlainin ja Kynochin välisiä suhteita jo puheessaan parlamenttivaalien alla 1895⁵¹⁹ ja jälleen vaalien alla elokuussa 1900 hän tarttui uudelleen aiheeseen. Viitaten sotaministeri-ön tilauksia käsitelleen komitean raporttiin, Lloyd George syytti alahuoneessa Chamberlai-nia käytännössä henkilökohtaisen taloudellisen hyödyn tavoittelusta. Selvästi närkästynyt siirtomaaministeri puolustautui toteamalla ettei hänellä ollut mitään tekemistä veljensä liiketoiminnan kanssa samalla tavalla kuin tällä ei ollut mitään tekemistä ministerin politii-kan politii-kanssa.⁵²⁰

Vaalien jälkeen 10.12.1900 Lloyd George palasi aiheeseen esittelemällä lakiehdotuksen, jonka mukaan hallituksen ministerillä ei saisi olla ”suoraa tai epäsuoraa” osuutta yrityk-sestä, joka kilpailee valtion tilauksesta. Perusteluna lakiehdotukselleen hän otti esille

516The Times 23.11.1900.

517Marder 1940, s. 28; Pakenham 1979, s. 466-467. George Kynoch & Co. Ltd.:n (vuodesta 1897 Kynoch Ltd.) perustaja oli birminghamilainen George Kynoch, joka oli vuodesta 1862 rakentanut kotikaupungissaan kukoistavaa ammuksia ja ruutia valmistavaa yritystä. Sen hän oli muuttanut osakeyhtiöksi 1884, jatkaen itse toimitusjohtajana. Riitauduttuaan 1888 muiden osakkaiden muodostaman yhtiön johtokunnan kanssa George Kynoch joutui eroamaan. Seuraavana vuonna yhtiön johtoon valittiin Arthur Chamberlain (Reader 1970, s.

145, 490). Kynoch Ltd. ei ollut ”vain” ammusten valmistaja. Vaikka yhtiön suhde tärkeimpään asiakkaaseen eli Britannian valtioon oli pitkään vakaa, George Kynochin seuraajat jatkoivat hänen aloittamaansa laajentu-mista muille aloille ja 1900-luvun alussa Kynoch valmisti mm. erilaisia metallituotteita paperia, saippuaa ja kynttilöitä. Syyksi laajentumiselle Kynochin johtokunta ilmoitti ammusten kysynnän voimakkaat vaihtelut.

The Times 20.10.1900, 19.6.1902.

518Jay 1981, s. 241.

519Grigg 1974, s 13-17.

520Hansard: 4th ser. vol. lxxxvii 8.8.1900, c. 1011-1014.

Chamberlainin suvun useissa yrityksissä omistamat osakkeet. Lloyd George sai ehdotuk-sellaan aikaan vilkkaan keskustelun, joka jakoi alahuoneen voimakkaasti kahtia pitkälti puoluerajojen mukaisesti. Siten ehdotus kaadettiin huolimatta opposition Chamberlainin kohdistamasta voimakkaasta kritiikistä.⁵²¹ Chamberlainin asemaa kriisi ei siten kaatanut, mikä oli osaltaan Arthur Balfourin ansiota. Tämä oli puolustanut ministerikollegansa me-nestyksekkäästi kääntämällä kysymyksen viranhaltijan laajojen yhteiskunnallisten suhtei-den hyödyllisyyteen,⁵²² minkä jälkeen asia hautautui alahuoneessa vähitellen muiden puo-luepoliittisten ristiriitojen joukkoon.

Vuosina 1900-1903 toimeenpannun maavoimien aseistuksen kehittämisohjelman ja buuri-sodan seurauksena ammusten kysyntä kasvoi huomattavasti, joten laivaston ja maavoimien hankkijoiksi oli otettava uusia yrityksiä, mihin epäilemättä ajoi myös vuoden 1900 komi-teakuulustelut. Tilauksia alettiin nyt jakaa kaikille niille kuudelle yrityksille, jotka olivat olleet vuoden 1894 luettelossa. Tosin kaksi “hovihankkijaa” saivat yleensä suurimmat rä-jähdysainetilaukset aina vuoteen 1907 asti, jolloin molemmat yritykset suljettiin täysin tilausten ulkopuolelle ilmeisesti huonolaatuisten toimitusten seurauksena. Useimmat vuo-den 1894 jälkeen alalle tulleet yritykset oli edelleen suljettu tilausmahdollisuuksien ulko-puolelle.⁵²³

Useimmilla viranomaisten tilausten jakaantumiseen tyytymättömillä yrityksillä ei ollut oleellista mahdollisuutta muuttaa tilannetta. Tilanne oli toinen Nobel-Dynamite Trust Companyn osalta, jolla oli alan suurimmat taloudelliset resurssit ja innovatiivinen johto.

Vaikka Nobel-yritykset olivat aloittaneet toimintansa siviilipuolen räjähdetoimittajana, 1890-luvulle tultaessa trustin johto oli päättänyt vallata markkinat myös sotilaallisella puolella, jonka markkinanäkymät kiihtyvän kilpavarustelun oloissa olivat erityisen hyvät.

Yhtiö oli saanut huomattavia tilauksia ja lisenssituloja ballistiitistaan ulkomailta, ja se aikoi saada osansa myös Britannian valtion tilauksista.⁵²⁴

Jäätyään 1894 ruutitilausten ulkopuolelle Nobel Trustin johto alkoi välittömästi suunnitel-la, millä keinoilla se voisi kiertää hankintaviranomaisten päätöksiä ja saada osansa julkista tilauksista. Se aloittikin pian neuvottelut tuotannollista yhteistyöstä ja tilausten jakamisesta pahimpana brittiläisenä kilpailijanaan pitämänsä Kynochin kanssa, ja näiden jo loppusuo-ralle ehtineiden neuvottelujen päättyminen tuloksettomana 1896 oli epäilemättä amirali-teetin ja maavoimien hankintaviranomaisille helpotus.⁵²⁵ Nobelin johdon keinot eivät lop-puneet siihen. Se käytti omaa valtavaa tuotantokapasiteettiaan hyväkseen 1890-luvulla myyden erittäin korkeilla hinnoilla kordiitin valmistusaineita sekä valtiollisille että

521Hansard: 4th ser. vol. lxxxviii 10.12.1900, c. 397-480.

522Judd 1977, s. 226.

523Trebilcock 1966, s. 369; Reader 1970, s. 191, Appendix IV, Table A4(j).

524Reader 1970, s. 143-144, 173, 191.

525Trebilcock 1966, s. 371; Reader 1970, s.145-146.

sille kilpailjoilleen, kun aineista oli pulaa markkinoilla.⁵²⁶ Vuosikymmenen lopussa se yritti jopa hankkia itselleen monopolin näiden aineiden myyntiin ostamalla kaikki markkinoilla olleet varastot.⁵²⁷

Oman asemansa vahvistamisen kannalta Nobelin tuloksekkaimmaksi menetelmäksi osoit-tautuivat yritysostot. 1897 se osti osan BSA:n liiketoiminnasta hyökäten näin Kynochia vastaan sen kotikaupungissa. Kynoch oli laajentanut toimintaansa metalliteollisuuden puolelle, ja sen siellä tekemien voittojen leikkaaminen oli Nobel´s Explosivesin toimitus-johtajan Thomas Johnstonin määrittelemänä tavoite. 1898 Nobel´s Explosives aloitti yri-tysostot omalla alallaan ostamalla British Explosives Syndicate Ltd.:n, vasta vuonna 1891 perustetun kilpailijan.⁵²⁸ 1907 Nobel osti määräysvallan New Explosivesissa⁵²⁹ ja 1911 Cotton Powderissa.⁵³⁰ Osakkeiden haaliminen tapahtui salaisesti, koska Nobel´s Explosive-sin johto arvasi sotaministeriön ja amiraliteetin suhtautuvan kielteisesti yrityksen pyrki-myksiin hallita markkinoita, vaikka ne eivät enää suhtautuneetkaan siihen buurisodan jäl-keen samanlaisella vastenmielisyydellä kuin ennen sitä. Nobelin omissa asiakirjoissa ei näiden uusien salaisten tytäryhtiöiden nimiä koskaan mainittu, vaan niihin viitattiin ”E”,

”X” ja ”L” -yhtiöinä.⁵³¹ Salailupyrkimykset olivat ilmeisen onnistuneita, sillä Nobel-yhtiöiden historiaa tutkinut W.J. Reader tuli tutkimuksissaan siihen tulokseen, etteivät kor-diittitilauksista Cotton Powderin ja New Explosivesin kanssa neuvotelleet brittivi-ranomaiset tienneet ennen I maailmansotaa asioivansa Nobelin tytäryhtiöiden kanssa, vaan pitivät näitä sen kilpailijoina!⁵³²

Nobelin toiminta oli niin tuloksellista, että vuoteen 1913 mennessä Nobel´s Explosives, sen julkiset ja salaiset tytäryhtiöt, ja trustin liittolaisten omistama Chilworth Gunpowder toimittivat yhdessä 75 % Britannian valtion tarvitsemasta kordiitista, Nobelin ”virallisen”

osuuden ollessa vain 33 %.⁵³³ Näin asevoimien hankintaviranomaisten pyrkimys estää sen

osuuden ollessa vain 33 %.⁵³³ Näin asevoimien hankintaviranomaisten pyrkimys estää sen

In document "You must trust somebody" : Valtio, liberalismi ja sotatarviketeollisuus Britanniassa 1884-1905 (sivua 103-111)