Arsenaalin uudet haastajat

Britannian armeijan ja laivaston tarvitsemien aseiden tuotannon siirtäminen sotaministe-riön tehtaiden yksinoikeudeksi oli vakava isku syntymässä olevalle modernille brittiläiselle aseteollisuudelle. Valtion lisäksi kotimaasta ei ymmärrettävästi löytynyt muita tahoja, jotka olisivat tarvinneet Armstrongin tai Whitworthin raskaita tykkejä. Käsiaseille löytyi jonkin verran yksityistä kysyntää, mutta sekin oli julkisen vallan tarpeisiin suhteutettuna pieni-muotoista. Näissä olosuhteissa yksityisten tuottajien pelastukseksi nousivat sodankäynnin

158Pollard 1952, s. 107.

159The Times 11.8.1862.

160The Times 28.12.1896.

161Valtakunnallisesti Brown ei ollut eturivissä Bessemerin menetelmän hyödyntämisessä, vaan Sheffieldin yrittäjät suhtautuivat vuosia kriittisesti menetelmään. John Brown and Companyn johto kiinnostui Besseme-rin menetelmästä vakavasti vasta kun eversti Wilmot oli vienyt John Brownin ja J.D. Ellisin Brown and Co.:n naapurissa sijainneeseen Bessemerin tehtaaseen tutustumaan teräksen valmistukseen. Bessemer 1905, luku XIII elektr.

162Carr and Taplin 1962, s. 86; Birch 1967, s. 313, 327.

163Brassey´s Naval Annual 1886, s. 31.

164Birch 1967, s. 313, 327. John Brown Ltd.:n nopea kasvu ei lopulta taannut sen perustajan taloudellista menestystä. Osakeyhtiöksi muuttumisen jälkeen 1864 yritykseen oli tullut uusia vaikutusvaltaisia osakkeen-omistajia, jotka pyrkivät vaikuttamaan yrityksen johtamiseen. Autokraattinen Brown ei hyväksynyt tätä ja vuonna 1871 hän erosi sen johdosta. Myöhemmin John Brown oli perustamassa uutta terästeollisuusyritystä (Brown, Bayley and Dixon) kuollen kuitenkin lopulta lähes rahattomana 80-vuotiaana 1896. Carr & Taplin 1962, s. 86.

teollistumisen myötä moninkertaistuneet ulkomaiset markkinat, joilla teollistumisen edel-läkävijän teknologinen edistyneisyys nousi vahvaksi kilpailueduksi. Brittien ainoa varteen-otettava kilpailija oli aluksi saksalainen Krupp. Toimintansa sivutuotteena Britannian hal-litus oli näin tullut epäsuorasti vaikuttaneeksi oleellisella tavalla aseteollisuuden kansain-välistymiseen.¹⁶⁵

Sir William Armstrong toipui nopeasti julkisen hallinnon piirissä luomansa uran katkeami-sesta. Vanhan, 1858 solmitun sopimuksen pohjalta hän sai ottaa haltuunsa armeijalle tar-peettomaksi käyneen Elswickin laitoksen, jonka hän yhdisti 1864 siviilipuolelle hydraulisia koneita valmistaneen tehtaansa kanssa luoden siten uuden yrityksen, Sir William Arm-strong & Companyn. Tuolloin se työllisti yhteensä 3800 henkeä, joista 3000 toimi sota-materiaalin tuotannossa. Siten se oli jo yksi Britannian suurimmista koneenrakennusteolli-suuden yrityksistä. Armstrongin jo itsessään huomattavia teknisiä ja johtamistaidollisia kykyjä täydensivät hänen liikekumppaninsa ja alijohtajansa. Yhtiön arvojärjestyksessä toinen oli aluksi G.W. Cruddas, mutta seuraavina vuosikymmeninä hänen tilalleen nousi-vat ensin Armstrongin vanhan ystävän James Rendelin pojat George, Stuart ja Hamilton ja lopulta kapteeni Andrew Noble. Viimeksi mainittu oli armeijan johtavia tykistöasiantunti-joita, jonka ammattitaitoa oli hyödynnetty lukuisissa komiteoissa, mukaan lukien siinä vuoden 1858 komiteassa, joka oli päättänyt Armstrongin tykin valinnasta. Noblen jo vuon-na 1860 tapahtunut palkkaaminen¹⁶⁶ Armstrongin palvelukseen loi vahvan ennakkota-pauksen pian normaaliksi muuttuneelle käytännölle eli sotateollisuusyritysten pyrkimyk-sille värvätä teknisesti taitavimmat upseerit asevoimista yritysten palvelukseen.

Armstrongin aseille löytyi ensin parhaat markkinat Yhdysvalloista, jonka sisällissodan mo-lemmille osapuolille yhtiö myi aseita. 1860-luvun loppuun mennessä asiakkaiksi oli saatu myös Itävallan, Italian, Espanjan, Egyptin, Tanskan, Hollannin, Chilen ja Perun hallitukset.

Menestyksistä huolimatta kilpailu Kruppin kanssa oli kovaa ja sen toimintaa seurattiin tar-kasti. Brittiläisten yritysten keskinäisessä kilpailussa Armstrong sen sijaan onnistui pääse-mään selvästi Whitworthin edelle.¹⁶⁷ Tämä heijastui yritysten kasvuvauhtien eroon, Whit-worth työllisti 1860-luvun puolessa välissä vain noin 650 henkeä.¹⁶⁸

Armstrongin menestys kansainvälisillä markkinoilla ei ennen 1880-luvun alkua oleellisesti muuttanut brittiviranomaisten suhtautumista siihen. Vuosina 1863-1878 Britannian armei-jan asetilaukset yritykseltä olivat keskimäärin vaatimattomat 1600 puntaa vuodessa.¹⁶⁹ Yh-tiön kehitys jatkui tästä huolimatta suotuisana, ja 1880-luvulla se laajensi toimintaansa alkamalla valmistaa itse aseiden valmistamisessa tarvittavaa terästä Elswickissä. Samalla

165McNeill 1984, s. 238-241; Scott 1963, s.31-35.

166Scott 1963, s. 30-31; Saul 1968, s. 186-187; Hogg 1963, II s. 803.

167Scott 1963, s. 32-33.

168Saul 1968, s. 187.

169Vertailun vuoksi mainittakoon, että pelkästään vuosina 1864-1866 Armstrong myi Italialle aseita 100000 punnalla, maan laivaston valittua yhtiön tykin pääaseekseen. Scott 1963, s. 33-34.

vuosikymmenellä toimintaa laajennettiin sotalaivojen valmistamiseen Tyne-joella sijain-neen Charles Mitchellin telakan hankkimisen myötä. Laajentumisen yhteydessä Armstrong

& Co. muutettiin 1883 osakeyhtiöksi nimeltä Sir W.G. Armstrong, Mitchell & Co. Ltd.

Tuolloin yrityksen johto oli jo alkanut siirtyä pois ikääntyvän sir Williamin Armstrongin (vuodesta 1887 lordi Armstrong) käsistä, vaikka tämä kuoli vasta 90-vuotiaana vuonna 1900. Stuart ja George Rendel puolestaan irtautuivat 1880-luvulla yrityksen aktiivisesta toiminnasta. Rendelien lähtö ei välttämättä ollut vapaaehtoista, sillä he itse kokivat And-rew Noblen työntäneen kilpailijoikseen kokemat veljekset syrjään. Joka tapauksessa Ren-delien lähtö jätti kentän vapaaksi Noblelle, joka otti käytännön vallan käsiinsä yrityk-sessä.¹⁷⁰

Rendelien veljesten uudet urat olivat vaikuttavia. Stuart Rendel valittiin 1880 parlament-tiin, hänen voitettuaan Montgomeryshiren vaalipiirissä Charles Williams-Wynnin, jonka suku oli edustanut paikkakuntaa lähes vuosisadan¹⁷¹ ja Stuart Rendelistä kehittyi pian vai-kutusvaltainen liberaalipoliitikko. George Rendelistä tuli 1882 amiraliteetin siviililordi.

Molempien uudet asemat tarjosivat yrityksen kehitykselle arvokasta vaikutusvaltaa, mutta Armstrong näki asian eri tavoin. Hänestä erityisesti parlamenttityöskentely oli ajan haas-kausta.¹⁷²

Armstrong Ltd. oli pelastunut kotimaan markkinoiden menetyksestä aiheutuneesta kriisistä ulkomaisen kysynnän avulla. Sama ratkaisun löysivät myös birminghamilaiset ja lontoolai-set käsiaseiden valmistajat, jotka olivat menettäneet perinteilontoolai-set markkinansa Enfieldin tehtaan laajentamisen myötä. Voidakseen menestyä kansainvälisillä markkinoilla niiden oli koneellistettava tuotantonsa, mikä vaati pääomia, joita pienyrittäjillä ei itsenäisinä ollut.

Tuloksena oli kaksi suurta fuusiota, joissa syntyi 1860-luvulla kaksi uutta yritystä: Bir-mingham Small Arms Company ja London Small Arms Company.¹⁷³ Niiden modernisoitu tuotantokyky ylitti Enfieldin tason. Vuonna 1863 Enfield tuotti 100 000 kivääriä samalla kun BSA valmisti 460 000 ja LSA 210 000 aseen piippua. Yksityisestä tuotannosta Bri-tannian valtio osti vain 19 000 kappaletta, lopuista pääosa myytiin ulkomaille.¹⁷⁴ Vuosina 1864-1878 kaikista Britannian valtion käsiasetilauksista vain neljäsosa suuntautui yksityi-sille markkinoille.¹⁷⁵

Muita yhtiöitä paremmin suhteiden luomisessa Britannian viranomaisiin onnistui sheffiel-diläinen Thomas Firth & Sons, joka sai vuosikausiksi käytännössä yksinoikeuden armeijan tarvitseman teräksen toimittamiseen. Lisäksi yhtiö onnistui myymään hallitukselle itse valmistamiaan tykkejä. Firthin oman tuotekehityksen tunnetuin saavutus oli sen 1876

170Scott 1963, s. 31-34, 90-91.

171The Times 5.6.1913.

172Scott 1963, s. 34.

173McNeill 1984, s. 234.

174McNeill 1984, s. 236.

175Saul 1967, s. 123 viite 3.

mistama tykki, joka kykeni läpäisemään silloisissa aluksissa käytössä olleet 22 tuuman raudasta valmistetut panssarilevyt, mikä puolestaan pakotti siirtymään uudenlaisiin teräs-pinnoitteisiin levyihin.¹⁷⁶ Vaikka Firthin teräksen laatutaso oli kiistattoman korkea, on vai-kea uskoa, että se oli maailman johtavan terästeollisuusmaan ainoa yritys, joka kykeni tuottamaan aseiden valmistukseen kelpaavaa terästä.

176DNB, Vol. XIX (1889), s. 49-50; Carr and Taplin 1962, s. 87.

5. Kansainvälinen politiikka ja Britannian sotilasmenot 1884-1905