2.3.1 Sairaanhoitajien mentorointikokemuksia
Mentoreina tai aktoreina toimineilla sairaanhoitajilla on samankaltaisia kokemuksia ja näkemyksiä mentoroinnista huolimatta siitä kummassa roolissa he olivat toimineet (Wolak ym.
2009). Aktoreina toimineista sairaanhoitajista osa suositteli mentoroinnin aloittamista uusille työntekijöille heti perehdyttämisjakson jälkeen omaan myönteiseen mentorointikokemukseensa perustuen (Maddalena ym. 2012). Mentoroinnilla voidaan heidän mukaansa luoda ympäristö, missä ammatillinen kehittyminen ja kasvu olisi mahdollista sekä noviisille että kokeneemmalle hoitajalle (Wolak ym. 2009, Lamb & Norton 2018).
Säännöllisesti toteutuneet mentorointitapaamiset tukivat mentorointisuhdetta sekä
psykososiaalista mentorointia aktorin ja mentorin välillä (Nikki ym. 2010). Aktorina toimineet sairaanhoitajat kertoivat havainneensa, että mentorit kantavat usein suurta vastuuta mentorointisuhteesta. Mentorit olivat taas tunnistaneet aktoreillaan olevan haasteita siirtyä opiskelijan roolista sairaanhoitajan rooliin (Hale 2018).
Sairaanhoitajat, jotka tapasivat mentoreitaan säännöllisesti, kokivat saaneensa mentoriltaan arvokasta ammatillista tukea sekä opetusta ja ohjausta tarvitsemiinsa kliinisiin taitoihin (Wolak ym. 2009, Lamb & Norton 2018). Kollegan valmius antaa tukea lisäsi noviisisairaanhoitajan itseluottamusta (ten Hoeven ym. 2018) omiin taitoihinsa sekä motivoi kehittämään niitä edelleen. (Sanzero Eller ym. 2014). Mentoroinnissa mukana olleet sairaanhoitajat luottivat itseensä paremmin sairaanhoitajana mentoroinnin päätyttyä (Hollywood 2011, Latham ym.
2011).
Noviisisairaanhoitajien sosiaalisissa suhteissa ja työsuorituksissa oli nähtävissä myös parantumista. Mentorointi vähensi myös työpaikalla ristiriitatilanteiden syntymistä (Nikki ym.
2010). Mentori auttoi noviisisairaanhoitajia tuntemaan olonsa miellyttävämmäksi uudessa työyksikössä sekä rohkaisi heitä tekemään kysymyksiä (Wolak ym. 2009, Latham ym. 2011).
Jos aktoreilla oli ollut mahdollisuus keskustella mentoreidensa kanssa myös muina aikoina kuin sovittuina mentorointitapaamisilla tai yhdessä työskennellessä, kokivat he pystyvänsä keskustelemaan mentoreidensa kanssa kysymyksistä, jotka syntyivät juuri siinä hetkessä (Wolak ym. 2009, Lamb ym. 2018). Mentoria kuvattiin henkilöksi, joka mahdollisti sen, että aktori sai vastaukset kysymyksiinsä (Latham ym. 2011) sekä loi omalla toiminnallaan aktorille oppimistilanteita (Wolak ym. 2009, Lamb ym. 2018).
Mentorointi mahdollisti noviisisairaanhoitajalle jakaa kokemuksiaan sekä keskustella kohtaamistaan ristiriidoista ja mahdollisista omista epärealistisista odotuksistaan kokeneemman hoitajan kanssa. Noviisisairaanhoitajat kokivat kollegoiden tuen ja positiivisen palautteen merkityksellisenä aloittaessaan työt kompleksisessa ympäristössä kuten esimerkiksi vastasyntyneiden teho-osastolla tai stressaavissa ja vaativissa tilanteissa kuten esimerkiksi potilaan kuoleman jälkeen omien tunteiden ja tuntemusten selvittelyssä. (ten Hoeven ym.
2018b.)
Sairaanhoitajat tunnistivat mentoroinnissa myös kehitettäviä asioita. Haasteita oli koettu mentorointisuhteessa ja sen kehittymisessä (Hale 2018), riittävän ajan saannissa mentoroinnille (Nikki ym.2010, Hale 2018, Zhang ym. 2016.) ja sitoutumisessa mentorointiin (Zhang ym.
2016). Mentoroinnin epäonnistumiseen aktorin roolissa toimineet esittivät yhdeksi syyksi
mentorin koulutuksen puutteen (Nikki ym. 2010). Sairaanhoitajat toivatkin esille sitä, että mentorit tarvitsevat koulutusta ennen mentoroinnin alkua sekä tukea mentorina toimimiseen mentoroinnin aikana. (Maddalena ym. 2012.)
Sairaanhoitajat kokivat tärkeäksi sen, että saivat itse olla mukana päätöksenteossa mentoriparin valitsemisessa. Parin yhteensopivuus ja parin välinen henkilökemia ovat sairaanhoitajien mielestä keskeisimmät tekijät mentorointisuhteen onnistumiselle. (Nikki ym. 2010, Zhang ym.
2016.) Esimiehen valitsema mentoripari voi aiheuttaa paineita parin molemmille osapuolille, mikä ei tue toimivan mentorointisuhteen kehittymistä. (Nikki ym. 2010.) Zhangin ym. (2016) mukaan aktorin valitsema mentori ei tarvitse välttämättä olla samasta hoitotyön yksiköstä, sillä mentoriparin välinen luottamuksen ja objektiivisuuden on nähty kasvavan, jos osapuolet työskentelevät eri osastoilla. Sopivan mentoriparin löytyminen on yksi keskeisimmistä asioista mentoroinnissa.
Mentorointia edistävinä tekijöinä sairaanhoitajat nimesivät esimiehiltään ja kollegoiltaan saadun tuen, tiimimäisen työskentelytavan, vapaaehtoisuuden ja miellyttävän työilmapiirin (Nikki ym. 2010). Mentorina toimiminen auttoi sairaanhoitajia palauttamaan mieleen, millaista oli olla noviisisairaanhoitaja sekä mitä he käyvät läpi sairaanhoitajan uran alkuvaiheessa.
Mentorointi antoi mahdollisuuden sekä opettaa että itse oppia. (Wolak ym. 2009.) He tunsivat edistävänsä aktoreidensa työntekoa ja kokivat iloa nähdessään heidän kehittyvän ammatillisesti (Wolak ym. 2009). Toki mentoroinnissa voi mentorilta siirtyä myös huonot käytänteet (Nikki ym. 2010).
2.3.2 Sairaanhoitajien mentorointiodotuksia
Sairaanhoitajat odottivat mentoriltaan tietynlaisia ominaisuuksia kuten asiantuntijuutta, aitoutta, kykyä ymmärtää ja lukea toista ihmistä ja vastuullisuutta (Jokinen ym. 2010) sekä vuorovaikutustaitoja (Nikki ym. 2010.) Asiantuntijana mentorilla odotettiin olevan vahva ammattitaito sairaanhoitajana (Komaratat & Oumtanee 2009, Jokinen ym. 2010, Sanzero Eller ym. 2014), jolla on enemmän lasten ja nuorten hoitotyön työkokemusta kuin aktorilla itsellään (Jokinen ym. 2010). Mentorin asiantuntijuuden odotettiin sisältävän koulutukseen, työkokemukseen ja elämänkokemukseen perustuvaa hoitotyön asiantuntijuutta, mitkä tukivat ja vahvistivat mentorointisuhdetta aktorin kanssa. Mentorin kyvykkyys ilmeni hyvissä vuorovaikutus- ja ohjaustaidoissa sekä taidossa antaa rakentavaa palautetta aktorille ja
vastavuoroisuutena (Jokinen ym. 2010). Aktoreina toimineet sairaanhoitajat toivoivat mentorin antavan myös kannustavaa palautetta (Sanzero Eller ym.2014). Mentori näyttäytyi aktorin vertaisena oppimisessa, mikä voidaan nähdä mentorin haluna oppia mentoroitavaltaan.
Mentorin motivaatio aktorin ja itsensä kehittämiseen sekä sitoutuminen mentorointiin ja positiivinen suhtautuminen mentorointiin nähdään mentorin vastuullisuuteen kuuluvina osatekijöinä. (Jokinen ym. 2010.)
Aitous näkyi mentorin toiminnassa omana itsenään toimimisena, avoimuutena, rehellisyytenä sekä toisen ihmisen kunnioittamisena ja arvostamisena. Mentorin vastuullisuus ilmeni mentorointiin sitoutumisena sekä motivoitumisena ja myönteisenä asenteena. (Jokinen ym.
2010.) Noviisisairaanhoitajat näkivät mentorin keskeiseksi rooliksi roolimallina toimimisen (Nikki ym. 2010, Harrington 2011, Jokinen ym. 2010). Sairaanhoitajat kuvasivat mentoria mentorointisuhteessa lisäksi kanssakulkijana, sairaanhoitajan ammattiin sosiaalistajana sekä suunnan näyttäjänä ja motivaattorina (Nikki ym. 2010). Mentorin tulisi pystyä tarkastelemaan myös omaa toimintaansa sairaanhoitajana kriittisesti, mikä voidaan nähdä vaihtoehtoisten toimintatapojen löytämisenä.
Toimivassa mentorointisuhteessa odotetaan molempien osapuolten olevan motivoituneita mentoroinnista. Motivoitunut mentoripari laatii yhdessä tavoitteet mentorointisuhteelle.
Mentorin ja aktorin välillä vallitsee keskinäinen kunnioitus ja luottamus. Toimivaa mentorointisuhdetta voidaan kuvata välittäväksi suhteeksi, joka sisältää tiedonvaihtoa, yhteistyötä, mutta myös aktorin itsenäisesti toimimista ja mentorin roolimallina oloa. (Juusela 2006, Kupias & Salo 2014, Sanzero Eller ym. 2014.) Aktorin ja mentorin tuntema keskinäinen yhteisöllisyyden tunne voi synnyttää aktorissa halun tehdä hänen mentorinsa ylpeäksi (Wolak ym. 2009). Mentoroinnin tulisi perustua mentoriparin keskinäiseen luottamukseen ja aktorin tarpeisiin, eikä organisaation yleisiin toimintaperiaatteisiin (Maddalena ym. 2012).
Sairaanhoitajat odottavat mentorointisuhteelta avointa vuorovaikutusta. Avoin vuorovaikutus edellyttää mentorisuhteen molemmilta osapuolilta kykyä kuunnella ja keskustella. (Jokinen ym.2010, Nikki ym. 2010, Sanzero Eller ym. 2014, Hale & Phillips 2018.) Mentoriparin kyky kuunnella toisiaan sekä keskustella toistensa kanssa edistää heidän keskinäisen luottamuksensa syntymistä, minkä sairaanhoitajat ovat todenneet toimivan mentorisuhteen tärkeimmäksi osatekijäksi (Sanzero Eller ym. 2014, Hale & Phillips 2018).