Mentoroinnin sisältö (kuvio 6) perustuu tutkimukseen osallistuneiden sairaanhoitajien mentoroinnin sekä lasten ja nuorten hoitotyön kokemuksiin. Mentoroinnin sisältö muodosti kolme pääluokkaa: eri ikäisten lasten ja nuorten hoitotyö sekä lapsen ja perheen kohtaaminen erilaisissa tilanteissa ja hoitajana kasvaminen lasten ja nuorten hoitotyössä (kuvio 6).
Kuvio 6. Lasten ja nuorten hoitotyössä toimivien sairaanhoitajien kuvaus mentoroinnin sisällöstä lasten ja nuorten hoitotyössä.
Eri ikäiset lasten ja nuorten - hoitotyö alaluokka sisältää: eri ikäiset lapset ja nuoret potilaina sekä lastenhoitotyön periaatteita ja hiljaisen tiedon. Tutkimukseen osallistuneet sairaanhoitajat toivat esille potilaiden laajaa ikäjakaumaa lasten ja nuorten klinikassa. Potilaana voi olla viikon parin ikäinen vauva aina nuoreen aikuiseen saakka. Vanhempien potilaiden hoitosuhteen jatkumiseen lasten ja nuorten klinikassa tutkimukseen osallistuneiden sairaanhoitajien mukaan vaikuttaa nuoren selviytyminen sairautensa kanssa. Nuoren ikä ei ole siis ainoa kriteeri nuorten hoidon siirtämiseen aikuisten osastolle. Esimerkiksi jos nuoren syöpähoidot on aloitettu lasten ja nuorten klinikalla, jatketaan hänen hoitoansa pääsääntöisesti lasten ja nuorten klinikalla
Mentoroinnin
syöpähoitojen loppuun saakka. Sairaanhoitajien mukaan lapsen ja nuoren ikä- ja kehitysvaihe sekä myös heidän fyysinen kokonsa vaikuttavat heidän hoitoonsa.
”…periaatteessa 16 on se raja.” (RH2)
”Sitten ei vain biologinen ikä vaan myös kokoerot on näitä päälle 100 kilosia ja sitten on näitä reilu 2 kilosia että semmonen hahmottaminen”…(RH5)
Tutkimukseen osallistuneet lasten ja nuorten klinikan sairaanhoitajat toivat esille mentoroinnin antavan mahdollisuuden käydä läpi yksikkönsä erilaisia hoitoprotokollia sekä erikoishoitoja kuten esimerkiksi botox-hoidot tai syöpähoidot toimintayksikön mukaan. Haastatteluissa sairaanhoitajat kuvasivat, kuinka erilaista on esimerkiksi hoitaa hengitystieinfektiolasta kuin kirurgista lasta. Infektio- tai kirurgisen lapsen hoidoissa korostuvat hieman erilaiset asiat, jotka lasta hoitavan hoitajan tulee tietää ja osata arvioida. Saattohoito mainittiin sairaanhoitajien haastatteluissa aiheeksi, johon uudemmat työntekijät kaipaavat useimmiten syventymistä, koska siihen ei ole saanut välttämättä kokemusta opiskeluaikana tai aiemmissa työyksiköissä.
Tutkimukseen osallistuneiden sairaanhoitajien haastatteluissa nousi yhdeksi mentoroinnin keskustelun aiheeksi lisäksi lasten ja nuorten lääkehoito. Lääkehoitoa kuvattiin tärkeänä osana lasten ja nuorten hoitotyötä, johon kuuluu sairaanhoitajien mukaan lääkeosaamisen lisäksi oikeanlainen asenne, aseptiikka, keskittyminen ja vastuu. Lasten ja nuorten klinikassa työskentelevän sairaanhoitajan tulee oppia hahmottamaan, minkälaista lääkehoitoa tehdään ja minkälaisia lääkeannoksia lapsille annetaan.
Perhekeskeisyys koettiin keskeisimmäksi lapsen ja nuoren hoitoa ohjaavaksi periaatteeksi, joka näkyy lasten ja klinikan yksiköiden toiminnassa. Sairaanhoitajat painottivat, että asiakkaana ei ole pelkästään lapsi tai nuori vaan koko hänen perheensä, mikä tulee ottaa huomioon hänen hoidossaan ja hoidon suunnittelussa. Perheitä kuvattiin keskenään hyvin erilaisiksi. Esimerkiksi hoitajana ei voi olettaa, että kun tulee kaksi aikuista lapsen kanssa, että he ovat lapsen vanhemmat. Tutkimukseen osallistuneiden sairaanhoitajien mukaan vanhempien perhekäsitys on muuttunut, mutta sillä ei koettu olevan merkitystä perhekeskeiseen toimintatapaan, jota toteutettiin kaikissa tutkimukseen osallistuneissa yksiköissä. Lasten hoitotyön periaatteista nostettiin sairaanhoitajien haastatteluissa esille myös hoidon kokonaisvaltaisuus ja yksilöllisyys. Sairaanhoitajat kuvasivat yksilöllisyyden huomioimisen merkitystä lapsen hoidon suunnittelussa ja hoidossa. Lapsen ja hänen perheensä tavat ja tottumukset ovat
keskeisiä asioita lapsen hoidon suunnittelussa ja hoidossa. Hoitajat toivat esille, että perheen tavat ja tottumukset huomioimalla, voidaan perheen pärjääminen varmistaa kotona sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Tutkimukseen osallistuneet sairaanhoitajat kertoivat myös, että perheiden tavat ja tottumukset voivat välillä tuntua hoitajasta oudoille.
”Jokainen perhe on omanlaisensa ja sen mukkaan sitten heidän polkunsa räätälöidään, et mikä on millekin perheelle sopivin.” (RH4)
”Vanhemmat ovat lapsensa asiantuntijoita, kuinka lapsi käyttäytyy ja minkälainen on…”
(RH3)
Lasten ja nuorten hoitotyön hiljaista tietoa tutkimukseen osallistuneet sairaanhoitajat kuvasivat kokemustietoon perustuviksi hoitotyön keinoiksi. Hiljainen tieto koettiin auttavan sairaanhoitajia selviämään erilaisista vastaan tulevista hankalista tilanteista. Sairaanhoitajat kuvasivat tilanteita, missä hiljaista tietoa olisi mahdollista mallia näyttämällä siirtää.
Mentoriparin työskennellessä työparina olisi mahdollista tehdä yhdessä esimerkiksi kirurgiselle potilaalle haavanhoito, jossa hoitajan kuuluu arvioida haavan kuntoa sekä sen mukaan valita haavaan sopivat taitokset. Vuodepotilaan asennon vaihdot ja siirtämiset tuotiin esille myös tutkimukseen osallistuneiden sairaanhoitajien haastatteluissa tilanteina, missä voidaan hiljaista tietoa välittää noviisisairaanhoitajalle. Hengitysvaikeuspotilaan kohdalla mentoripari voisi yhdessä arvioida hengitystä ja lääkkeenannon tarvetta: milloin on lääkkeen aika ja milloin voi vielä seurailla. Tutkimukseen osallistuneiden sairaanhoitajien mukaan lasten ja nuorten hoitotyön hiljaista tietoa siirtyy tiedon tasolla aktorille yhteisissä tapaamisissa esimerkkien ja mentorin antamien käytännön vinkkien avulla sekä yksikön hoitokulttuurista keskustelemalla.
”Mulle opetti lastenhoitaja semmosen kaavan, millä lasketaan vauvan maidontarve vuorokaudessa, mitä ei koulussa opetettu.” (RH5)
”…yheltä potilaalta yrittivät ottaa kestokatetria pois, ja se ei lähtenytkään niin minä sanoin, että pistäkkää katetriin korkki ja poika kävelemään. Se katetri tipahti siihen lattialle. Niin elikkä tämmösiä ihan kokemustietoon perustavia käytäntöjä, ei tarvii heti hättäillä ja tuskanhiki nousta, apua nyt on rakossa joku vika, tai tukos.” (RH 5)
”…voi vinkkejä antaa ihan käytännön asioihin.” (RH3)
Tutkimukseen osallistuneet sairaanhoitajat kuvasivat ryhmähaastatteluissa lapsen ja perheen kohtaamista erilaisissa tilanteissa. Kohtaamistilanteista muodostui kaksi alakategoriaa
turvallinen lapsen ja perheen kohtaaminen, ja haastavien vanhempien ja perheiden kohtaaminen. Sairaanhoitajat kuvasivat haastatteluissa lapsen ja perheen kohtaamisen merkitystä. Hoitajan aito läsnäolo lapsen ja perheen kanssa ja heidän kuuntelunsa koettiin keskeisiksi asioiksi, jotka vaikuttavat keskinäisen luottamuksen syntymiseen lapsen ja hänen perheensä kanssa. Sairaanhoitajien mukaan aito kohtaaminen lapsen ja perheen kanssa voi tuottaa sellaista tietoa, mitä ei välttämättä saa pelkästään esimerkiksi verensokerimittarin lukemia tulkitsemalla.
Lapsen sairauden vakavuus, lapsen vointi ja hänen perheensä ovat yhteydessä siihen, miten turvallinen lapsen ja perheen kohtaaminen toteutuu. Hoitaja voi myös jännittää lapsen ja perheen ensimmäistä kohtaamista. Sairaanhoitajat kuvasivat haastavia vanhempia hankaliksi, syyllistäviksi tai torjuviksi. Haastavat vanhemmat voivat epäillä lapsensa saamaa hoitoa.
Hoitovälineiden tekniikka kehittyy kaiken aikaa, ja vanhemmat voivat tietää hoitajaa enemmän uusimmista markkinoilla olevista hoitotarvikkeista esimerkiksi diabeteksen hoitoon liittyvistä välineistä. Lasten ja nuorten klinikalla on sovittu, mitä välineitä käytetään. Tämä voi tuoda ristiriitoja lasten vanhempien kanssa, jos ei puhuta samaa kieltä, vaan toinen hoitaja lupaa ja toinen taas kieltää. Tutkimukseen osallistuneet sairaanhoitajat kuvasivat myös vanhempien voivan suhtautua myös pessimistisesti lapsensa hoitoon, jolloin hoidossa ei mikään tunnu onnistuvan tai lasta pitäisi hoitaa vanhempien mielestä toisella tavalla. Toisaalta sairaanhoitajien mielestä haastavia voivat olla myös vanhemmat, jotka eivät koe lapsellaan olevan hoidon tarvetta.
”Se kun tulee uus perhe. Se on sokki heillekin tulla tänne, miten siinä toimit, ja rauhallisuus ja muut kaikki vastaanotossa ja muuta tämmösiä me puhuttiin.” (RH1)
”No jotkut voi olla kauheen semmosia joko syyllistäviä tai hyvin torjuvia tai jotenkin semmosella asenteella liikenteessä, että ei oikein mikkään oo hyvin eikä mikkään kelpaa, vaikka kaikki menis ihan oppikirjan mukkaan ehkä ne on niitä hankalia.” (RH5)
Hoitajana kasvaminen lasten ja nuorten hoitotyössä muodostui kolme alaluokkaa;
epäonnistuminen ja onnistuminen hoitajana sekä osaamisen, kehittymisen tarpeet hoitajana, ja omien rajojen löytyminen hoitajana. Sairaanhoitajat kuvasivat epäonnistumisen kokemuksia tilanteina, jotka jäävät mieleen hyvässä ja pahassa. Onnistuneiden ja epäonnistuneiden tilanteiden läpikäyminen on sairaanhoitajien mukaan hyödyllistä oppimisen kannalta. Samalla tuotiin esille myös sitä, että elämä jatkuu, vaikka kaikki ei aina onnistukaan. Mentorina
toimineet sairaanhoitajat totesivat, että aina ei heilläkään ole valmiita vastauksia. Tämän kaltaisten esimerkkien koettiin antavan uusille työntekijöille perspektiiviä.
Tutkimukseen osallistuneet nuoremmat sairaanhoitajat pohtivat, kohtaako oma osaaminen sairaanhoitajana ja työyksikön tarve sekä millaisia vahvuuksia ja heikkouksia kokemattomammalla sairaanhoitajana on lasten ja nuorten klinikalla. Sairaanhoitajien mukaan tarvetta on käydä keskustelua erilaisten perheiden kanssa toimimisesta, perhehoitotyöstä ja moniammatillisesta yhteistyöstä. Tutkimukseen osallistuneiden sairaanhoitajien mukaan monesti uusi työntekijä vaatii itseltään enemmän kuin tarpeeksi. Siten omien rajojen löytyminen sairaanhoitajana koettiin tärkeäksi työssä jaksamisen kannalta. Uudelle työntekijälle toivottiin armeliaisuutta itseään kohtaan. Tutkimukseen osallistuneet kokeneemmat sairaanhoitajat totesivat yhteenvetona, että koskaan ei olla valmiita hoitajina.
Joka päivä voidaan oppia jotakin uutta.
”… esimerkithän on aina hyviä. Jos joku kertoo mikä ei oo onnistunut ja sitten toisaalta joku myöntää, että muistan loppu ikäni, että sanoin jotakin hölmöä vanhemmille. Elämä jatkuu, eikä niitä toinna sitten jäähä miettimään, mutta esimerkit ovat kyllä aika hyviä, oli ne hyviä tai huonoja tai epäonnistuneita kokemuksia tai sitten niitä onnistumisen kokemuksia.” (RH1)
”Monestehihan sitä nuorempana, vähempänä kokeneena oottaa iteltäkkii liikoja ehkä, että semmonen tuki siihen tässä nyt opetellaan yhessä”... (RH1)