Perustarpeet

laajentuminen ja näkökentän kapeneminen sekä ruoansulatuksen hidastuminen (Sovijärvi et al. 2018, 43–44).

Toisaalta sympaattisen hermoston aktivoituminen vaikuttaa kehon luonnollisen vuorokausirytmin kulkuun. Herääminen on tästä oivallinen esimerkki. Sympaatti-nen hermosto aktivoi nukkujaa asteittain nostaen sydämensykettä ja verenpainetta juuri ennen heräämistä. Samalla hermosto lähettää lisämunuaisille viestejä, jotta stressihormoni kortisolin eritys käynnistyisi. Tämä vaikuttaa kortisolitulvaan, joka vaikuttaa kehoon ja mieleen juuri ennen heräämistä valmistaen päivän stressitilan-teisiin. Tutkimuksissa on huomattu, että kortisolia erittyy enemmän arkipäivisin kuin viikonloppuisin. Samalla se voi vaikuttaa siihen, miksi esimerkiksi sydänkoh-tauksia sattuu eniten aamuisin; stressihormonipurkaus voi rasittaa jo valmiiksi haa-voittuvassa tilassa olevia sydämiä. (Stamp 2018, 181.)

Positiivisella terveyden katsotaan muodostavan vastavoiman fyysisille ja psyyk-kisille sairauksille (Seligman 2000a, 15). Stressitilanteessa selviytymisen logiikka voi perustua moniin eri tekijöihin. Lottien selviytymistä sota-aikana tutkinut Kaisa Pel-tokorpi (2011, 291) avaa selviytymisen logiikkaa perustamalla onnellisuuden tun-teen jaon Seligmanin (2008b) esille tuomaan kahtun-teen osa-alueeseen: mielihyvään ja nautintoihin. Seligmanin mukaan aito onnellisuus on saavutettavissa sellaisten nau-tintojen kautta, jotka perustuvat hyveiden ja vahvuuksien harjoittamiseen. Toisaalta onnettomat ajat saattavat nousta erityisen sopiviksi vahvuuksien harjoittamiseen, kuten käy ilmi lottien rintamakokemuksista. (Peltokorpi 2011, 291.)

uudelleen ihmisen voimavaroja ja uuden oppimisen taitoja käsittelevän positiivisen psykologian myötä. (Dunderfelt 2017, 70, 72.) Tämän tutkimuksen osalta tarve-hierarkia tarjoaa selkeän perusmallin yksilön perustarpeiden ymmärtämiselle.

Humanistisen psykologian eri aloja ei kudo yhteen yksi yhteinen teoria. Huma-nistiselle psykologialle on pikemminkin ominaista yhteinen näkemys siitä, että ih-misessä on olemassa luovaa potentiaalia. Samalla pyritään löytämään metodeja, joi-den avulla ihminen voi kehittää sisäsyntyisiä mahdollisuuksiaan. (Tamm 2012, 116).

Perustarpeet, yksilön potentiaali ja resilienssi liittyvät yhteen.

Tieteellinen keskustelu on sivunnut yksilön käyttäytymisen ajureita. Eri teo-riakunnat katsovat yksilön käyttäytymiseen vaikuttavan muun muassa yksilö itses-sään, ympäristötekijät, mekanistiset sekä fenomenologiset tekijät (kts. lisää mm.

Deci & Ryan 1980). Motivaatiota voidaan tarkastella motivaation asteen sekä suun-nan suhteen (Ryan & Deci 2000, 54). Työmotivaatio voidaan jakaa sisäisiin ja ul-koisiin motivaatiotekijöihin. Ihmisen psykologisiin tarpeisiin ja arvoihin viittaavat juuri yksilön sisäinen motivaatio. (Lämsä, Päivike & Hautala 2013, 81.)

Deci ja Ryan (1980) kuvaavat yksilön aktiivisuutta ja kiinnostuneisuutta ulko-maailmaa kohtaan yksilöille luontaisen, sisäsyntyisen motivaatiomallin (SDCT, Self-Determination Theory) kautta. Malli nostaa esille erityisesti mielen vaikutuk-sen yksilön käytökvaikutuk-sen ohjurina. Motivaatio perustuu erilaisiin tekijöihin ja toisaalta yksilön tavoitteisiin, jotka yhdessä ja erikseen vaikuttavat yksilön toimintaan. Mo-tivaatio auttaa yksilöitä hankkimaan tietoa heistä itsestään ja ympäröivästä maail-masta osana laajempaa oppimisprosessia (Deci & Ryan 2010, 1–2).

Inhimillisiä tavoitteita ja tarpeita ei voida tarkastella täysin erillään toisistaan.

Tarpeita on niin paljon kuin yksilöitäkin. Yksilöiden biologisen eloonjäämisen tar-peen lisäksi perustarpeet voidaan jakaa kolmeen psykologiseen tarpeeseen. Näitä ovat turvallisuuden tunne, arvostetuksi ja hyväksytyksi tulemisen tarve sekä itse-näisyyden ja erillisyyden tarve. Tarpeiden kohtaamattomuudesta seuraa yksilöta-solla intentionaalista toimintaa, jonka voimakkuus vaihtelee. Yksilöiden intentioita ymmärtämällä pystymme luomaan syvällisemmän käsityksen ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. (Dunderfelt 2015, 44.)

3.4.1 Tarvehierarkia

Ihmispsykologian perustajan, psykologi Abraham Maslow’n tarvehierarkia pohjaa pitkälti humanismiin sekä eksistentialismiin. Yksilö nähdään humanistisessa psyko-logiassa ainutlaatuisena yksilönä ainutlaatuisine ongelmineen ja

mahdollisuuksineen. Tämän lisäksi yksilö on vapaa kehittymään sellaiseksi kuin ha-luaa. Vaikka yksilö on vapaa valitsemaan, on mahdollista, että valinnat eivät ole yksilön kannalta parhaita mahdollisia. Negatiivisista päätöksistä voi kuitenkin op-pia. (kts. Tamm 2012, 118; Maslow 1966.) Yksilöiden käytös, motivaatio sekä tar-peet liittyvät tiiviisti toisiinsa muun muassa yksilöiden itseohjautuvuuden osalta (kts. lisää Maslow, Stephens & Heil 1998).

Terve ihminen pystyy toteuttamaan itseään ja sisäsyntyistä luovaa potentiaali-aan. Yksilöt, jotka pystyvät toteuttamaan itseään, pystyvät yleisesti ottaen käsittele-mään elämässä kohdattavia vaikeuksia keskivertoa paremmin. (Tamm 2012, 119, 126). Maslow’n teoriaa on kritisoitu muun muassa epätieteelliseksi. Erityisesti mar-xismin kannattajat ovat kritisoineet ajatusta kasvamaan pystyvästä, itseään toteut-tavasta yksilöstä elitistisinä. Postmodernin ajan kritiikki on kohdistettu muun mu-assa tarvehierarkian yksilökeskeiselle ajattelutavalle. Postmodernistit näkevät pi-kemminkin yhteiskunnan valtarakenteiden vaikuttavan yksilön kasvuun ja kehityk-seen. Feministit ovat kritisoineet teorian perustuvan muun muassa miehiselle maa-ilmankuvalle ideaaleineen ja tavoitteineen. (Tamm 2012, 127.)

Kuvio 5. Maslow’n tarvehierarkia (Maslow 1987, 43–44).

Oppiminen ja ihanteiden saavuttaminen on yksilölle tärkeää. Sama voima ajaa yk-silöä pyrkimään tarvehierarkiassa eteenpäin. Huomio palaa perustarpeiden pariin tilanteissa, joissa sillä eteneminen ylemmille tarvetasoille on jostain syystä estynyt.

Tarvehierarkian tasojen ei tarvitse olla täysin tyydytettyjä, vaan ne voivat myös osin korvata toisiaan. Organisaation tulisi analysoida tarvehierarkian täyttämisen haas-teita kohdatessaan tarkasti, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet tilanteeseen. (Nissinen 2004, 34–35.) Nissisen syväjohtamisen yhteydessä esiintuoma tarveteoria muistut-taa huomattavasti Maslow’n (1966; 1987) tarvehierarkiaa.

Sotilasyhteisössä tarvehierarkiaa opetetaan syväjohtamisen yhteydessä esitetyn tarvehierarkian kautta. Erona Maslow’n tarvehierarkiaan on alimman tason raken-tuminen turvallisuuden tarpeiden varaan fysiologisten tarpeiden sijaan.

Kuvio 6. Syväjohtamisen tarvehierarkia (Nissinen 2004, 34).

Syväjohtamisen osalta perustarpeeksi nähdään turvallisuus (Nissinen 2004, 34).

Seuraavalla tarvetasolla yksilö pyrkii vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa saamaan sosiaalista hyväksyntää ja arvostusta. Ylimmältä tarvetasolta löytyvät kasvu ja kehittyminen.

Edesmennyt, Formula 1 -maailmassa uransa tehnyt urheilulääkäri ja ortopedi Aki Hintsa (kts. Saari 2015, 193–199) kuvailee esittämänsä energiapyramidin avulla sitä, miten elämänarvojen selkeys ja niiden pohjautuminen muuhunkin kuin työhön auttavat asioiden suhteuttamisessa.

Kuvio 7. Hintsan energiapyramidi (Saari 2015, 200).

Turvallisuus Vuorovaikutus Kasvu ja kehittyminen

Läheiset ihmissuhteet Työ Oma aika

Parhaimmillaan energiapyramidin kerrokset synnyttävät energiaa. Pyramidin pohja rakentuu läheisille ihmissuhteille. Työ ja ja yksilön oma aika muodostavat lopun pyramidista. Henkisen energian käsitteen myötä voidaan tiivistää toimintakyvyn keskeinen ydin: akkuja pitää ladata enemmän kuin niistä ottaa virtaa. Ihminen ei ole Hintsan sanoin suoritustensa summa. Siitä huolimatta moni hakee arvostusta ja hyväksyntää muun muassa työelämässä menestymisestä. Nämä karikot voisivat olla vältettävissä riittävällä yöunella, huolehtimalla siitä, että työstä saa energiaa, jär-jestämällä omaa aikaa sekä määrittämällä omat perusarvonsa ja elämällä niiden mu-kaan.

3.4.2 Merkityksellisyyden tunne

Koettu elämä, onnellisuus ja hyvä olo rakentuvat monista tekijöistä, jotka ovat osin kulttuurisia, osin aikaan liittyviä, osin kokemusmaailmallisia ja osaltaan myös yksi-lökohtaisia. Merkityksellisyyden tunne ja yksilön kokema inhimillinen kohtaaminen ovat ihmislajille olennaisia perusfundamentteja. Kuten Ahponen (2014, 46) toteaa, edellyttää kelvollisen elämän normisto riittävää ”tarpeentyydytystä” eri elämän-areenoilla.

Merkityksellisyyden tunne on yksi keskeisistä tekijöistä yksilön onnellisuuden tunteen muodostumisessa. Toisaalta yksilöiden oma kokemusmaailma, luonteen-piirteet, ympäristötekijät sekä tärkeät ihmissuhteet muokkaavat kokemusta siitä, miten ihminen kokee tulevansa kohdatuksi. Elämän merkityksellisyyden tunne ja onnellisuus kulkevat osittain käsi kädessä (kts. mm. Smith 2018).

Hertzberg, Mausner ja Snyderman (1959) jakavat työmotivaatioon vaikuttavat tekijät tyytyväisyys- ja tyytymättömyystekijöihin. Motivaatiotekijät liittyvät pitkälti työhön ja lisäävät työtyyvyväisyyttä. Motivaatiotekijöitä ovat itse työn lisäksi muun muassa niin saavutukset kuin tunnustus työstä, mahdollisuus kasvaa ja kehittyä työssään sekä vastuu. Hygieniatekijät sen sijaan liittyvät pitkälti työympäristöön.

Hygieniatekijät vaikuttavat useimmiten negatiivisesti työmotivaatioon ja työtyyty-väisyyteen. Hygieniatekijöitä ovat muun muassa henkilösuhteet esimieheen ja työ-tovereihin, työskentelyolosuhteet ja esimerkiksi työturvallisuus.

Yksilön oma persoona vaikuttaa myös kohdatuksi tulemisen tunteeseen. Posii-tiivisuus tai vastakohtana negaPosii-tiivisuus vaikuttavat omalta osaltaan yksilön kohe-renssin tunteeseen. Rauhala (2009, 251–253) esittää kokonaisvaltaisen ihmiskuvan kautta persoonan olemassaolon vaikutuksia fyysiselle, henkiselle ja

situatio-naaliselle olemiselle. Toisaalta on olemassa myös vastaavasti toinen, positiivinen ulottuvuus, persoonan vaikutukselle ihmisen kokonaissysteemiin. (Ibid., 252.)

Persoonan huono olemassaolo

í ê î

Kehollisuus Tajunnallisuus Situationaalisuus

ê ê ê

Kehollinen sairaus Subjektiivisen maailmankuvan

epäsuotuisuus Häiriöt suhteessa situaatioon eli elä-mäntilanteeseen

Persoonan hyvä olemassaolo

í ê î

Kehollisuus Tajunnallisuus Situationaalisuus

ê ê ê

Kehon terveys Maailmankuvan suotuisuus

Ongelmattomat suhteet situaatioon eli elämäntilanteeseen

Kuvio 8. Persoonan vaikutukset yksilöön (Rauhala 2009, 251–252).

Negatiiviset tuntemukset, ympäristötekijöiden aiheuttama negatiivinen painolasti sekä häiriöt suhteessa omaa elämää kohtaan tunnettuun koherenssin tunteeseen vaikuttavat negatiivisesti yksilön preesenssiin. Toisaalta optimismi ja positiiviset kokemukset niin kehollisuuden, tajunnallisuuden kuin situationaalisuuden osalta vaikuttavat myönteisesti yksilön kehoon ja mieleen.

Uusista asioista selvää ottaminen lisää tunnetta elämänhallinnan säilymisestä.

Jotkut turvautuvat pessimismiin säilyttääkseen turvallisuuden tunnettaan. Pessi-mismi vähentää luottamusta tulevaisuutta ja muutosta kohtaan vaikuttaen samalla negatiivisesti luovaan ajatteluun sekä uteliaaseen suhtautumiseen ympäristöön.

(Keinänen ja Martin 2019, 192–193.)