p:nä Kesäkuuta 1784 ummisti tämä paljon kärsinyt ja paljon vaikutta

nut nainen silmänsä viimeiseen lepoon lukuisien kuulijainsa siunaama­

na. Hän on jälkimaailmankin kiitollisuuden saavuttanut. Sitä todis­

taa parhaiten se graniittipatsas, joka vielä nyt seisoo Rogelin talon ta­

ustalla matalalla kallionkukkulalla».

Anna haudattiin 18. 7. 1784.

Kuva 92. Gabriel Bergelinin nimikirjoitus Merikarvian kunnan arkistosta.

Valok Teppo Innola.

Anna Rogelista on paljon kirjoitettu. Hänen elämäntarinansa on kertomus nöyrästä alistumisesta ja hengen voitosta, joka ei voi olla lii­

kuttamatta. Hänen saarnojansa ei tietystikään ole silloin voitu merkitä muistiin, mutta kirkkoherra Enebergin selonteot piispalle samoin kuin kaikki se, mitä Anna Rogelista on ensi käden lähteitä olemassa, olisi kohtuullista toimittaa painoasuun. Yhä vieläkin valtaa mielen voima­

kas liikutus ja kunnioitus, kun seisoo tuon Hemanin mainitseman

vaa-Kuva 93. Anna Rogelin muistopatsas hänen kotitalonsa läheisellä kalliolla, josta Annan tiedetään saarnanneen kuulijoilleen. Ympärillä 1940-luvun nuorisoa. Valok

Teppo lnnola.

timattoman muistopatsaan edessä ja kuvittelee hennon Annan voimak­

kaalla ja varmalla äänellä välittävän kallion ympärillä istuville ja seisoville sanankuulijoilleen sitä sanomaa, mitä hän tunsi olevansa kutsuttu julistamaan. Sellaisia ihmeitä saa aikaan sisäinen varmuus.

Patsaassa lukee:

Anna Rogelille,

synt. 17 4/12 51, kuoli. 17 6 /6 84, joka 14 vuotisen sairautensa aikana julisti Elämän sanaa kanssaihmisilleen neuvoksi, varoitukseksi

ja lohdutukseksi, pystytettiin Muistopatsas sata vuotta jälkeen ensimmäisen saarnaamisensa

vuonna 1870 Math. 26:41

Anna Rogelin työ liittyy vanhemman herännäisyyden laitailmiönä ns ekstatismiin, jonka alkujuuret ulottuvat Achreniukseen, kirjoittaa hänestä Aarne Kaitila. Rogelin vaikutus levisi Tyrväälle, Karkkuun, Pirkkalaan, Messukylään, Kangasalle, Orivedelle, Sahalahdelle, Ruo­

vedelle, Kyröön, Ikaalisiin, Lempäälään ja Vesilahdelle. Samoin ilmeni naapuriseurakunnissa, erityisesti Noormarkussa, huomattavia hurmos- ilmiöitä.32

Aikana, jolloin ei koulumuotoista järjestelmällistä kansanopetusta vielä ollut, merkitsi kirkon ja seurakunnan ympärille keskittyvä hen­

gellinen elämä ainoata humanistisen sivistyksen muotoa. Se oli ehkä kaavamaista ahdasmielistä, mutta Anna Rogelin kaltaiset ilmiöt saattoi­

vat kuitenkin ihmiset ajattelemaan ja näkemään muotoa syvemmälle.

Seurakunnan ja uskonnollisen elämän ansiosta heräsi myös harrastus korkeampaa opiskelua kohtaan, joka tosin miltei yksinomaan tähtäsi pa- pinuraan, mutta laajeni myöhemmin käsittämään myös muita kulttuu­

rin aloja; hyödyn aikakaudella tunnettiin erityistä harrastusta luonnon­

tieteitä ja siten myös fysiikkaa ja kemiaa kohtaan.

Lukutaitoa edistettiin perheissä pidettävien aamu- ja iltarukouksien ' avulla. Piispa Witte kehoitti 1725 noudattamaan sellaista menettelyä, että kunakin päivänä luettaisiin yksi katkismuksen pääkappale ja k o k o / huonekunta käyttäisi sunnuntai-iltapäivän katkismuksen oppimiseen.

Kuningas ja säädyt olivat lahjoittaneet Suomen köyhille lapsille joukon katkismuksia, joista Merikarvia sai 14 kappaletta.

Järjestelmällinen lukutaidon opetus oli pantu alulle jo 1600-luvun loppupuoliskolla. Opetus oli pääasiassa ulkolukua, mutta lukutaito alkoi myös yleistyä. Erään oikeusjutun yhteydessä 1742 mainitaan kahden syytetyn osanneen ulkoa katkismuksen kappaleita, mutta ei niihin kuuluvia Lutherin selityksiä.33 Molemmat Getzeliukset olivat lukutaidon todellisia uranuurtajia. Ensimmäistä Herran ehtoollisella käyntiä edelsi jo 1700-luvun keskiväliltä lähtien säännöllisesti rippikoulu.

Tämän järjestelyn merkitystä kansansivistyksen ja lukutaidon kehittä­

jänä ei voi kyllin korkealle arvioida. Eneberg oli tässäkin suhteessa vanhan opettajamaineensa veroinen. Iäkkäämmiltäkin rippivierailta hän kyseli kristinopin pääkohtia, ja ellei Ehtoolliselle pyrkivä osannut esimerkiksi Ehtoollisen merkitystä, ei häntä myöskään — ja vallan joh­

donmukaisesti — Herran armopöytään laskettu. Nuorison opetusta koetettiin kohentaa. Rahvaan oma suhtautuminen asiaan oli usein niskuroiva. Jopa pidettiin lukutaidon oppimista vaarallisenakin asi­

anomaisen sielulle, perkeleen kun oli siten helpompi houkutella häntä säätynsä yläpuolelle pyrkimään. Niinpä piispankäräjillä valitettiin, että nuoriso ei tahtonut tulla lukkarin pitämään kouluun. Piispa kehoitti asettamaan kyläkuntiin soveliaita henkilöitä lapsia opettamaan.

Täi-laisten henkilöiden löytäminen oli tietystikin vaikeata. Piispa vaati, että ennenkuin lapset jätettäisiin kyliin koulutettavaksi, heidän tuli olla ainakin viikon päivät lukkarin koulussa lukutaidon perusteita op­

pimassa.

Rovastinkäräjillä 1767 valitettiin, että seurakuntaan oli muualta muuttanut nuorisoa, joka ei osannut lukea. Heille annettiin parannuk­

sen aikaa Seuraavan toukokuun 1. päivään, mutta jos nämä eivät siihen

Kuva 94. Kirkkoherra G J Ingeliuksen nimikirjoitus ja Erkki Ahlströmin, Mikko Rogelin, Juha Anttilan, Jaakko Marttilan, Iisak Norrgårdin sekä hänen kaimansa, toisen Iisak Norrgårdin puumerkit maaliskuulta 1840, Merikarvian kirkon arkistosta.

Valok Teppo Innola.

mennessä hankkineet lukutaitoa, oli heidät suljettava Pyhältä ehtool­

liselta, pantava jalkapuuhun tai vihdoin jätettävä lain kouriin. Mistä nuorisosta, mistä muuttaneesta ja millä työllä elävästä on kysymys, ei selviä.34

Pyrkimyksenä oli, että lapset ennen 11 ikävuottaan oppisivat luke­

maan. Vanhempien, jotka eivät itse osanneet lapsiaan opettaa, tuli vie­

dä ne lukkarin kouluun. Lukutaidottomien lasten vanhempien tuli suorittaa sakko rupla hopearahaa vaivaiskassaan. Jalkapuulla uhattiin mm Tuorilan torpan tytärtä Sofiaa, joka oli huono lukija, »ellei hän paranna itseään». Eivätkä ponnistelut olleetkaan turhia. Rovastin- tarkastuksessa 1807 havaittiin seurakunnan kristinopin taito moitteet­

tomaksi. Papisto kertoi seurakunnan käyvän jopa 100 hengen voimalla kotikuulusteluissa. Lukusijoja järjestettiin kerran vuodessa 20 luku- lahkossa, todetaan piispantarkastuksessa 1827. Rippikoulu alkaa ke­

väisin ja on järjestetty siten, että se nuoriso, jonka tulee osallistua sii­

hen, kutsutaan ajoissa pappilaan pariksi päiväksi kerrallaan saamaan papilta tarpeellista kristinopin opetusta, jonka jälkeen ne, jotka osaavat kyllin hyvin, pääsevät ripille».:ir’

Lukkarin antaman ja perhekunnissa tapahtuvan lasten sisä- ja ul- kolukuopetuksen lisäksi oli ainoa kansansivistyksen muoto kinkerit eli lukusijat, mutta ne olivatkin varsin tehokkaita, kuten papiston lausunnosta voi päätellä. Pitäjä oli tätä varten jaettu lukuruotuihin, joissa kussakin oli erityinen katsastusmies (uppsyningsman). Mm 1807 oli katsastusmiehinä Köörtilän Juho Honkala, Alakylän Erkki Kuggi, Stupilan Heikki, Kasalan Heikki Ingi, Riispyyn Erkki, Lankosken Juho (kuninkaallisen talousseuran jäsen), Honkajärven Matti, Ylikylän Antti Norrgård ja kirkonkuudennusmies Moggi, Lautjärven Erkki Vanhatalo, Filppulan Heikki Mahlamäki, Juho Lammela ja Juho Peippu.

Seurakuntalaisten käytöstä kiitettiin kirkollisissa tarkastuksissa yleensä hyväksi, mutta valitettiin heidän keskuudessaan esiintyvän taipumusta juopotteluun.:iö

Lähin opinahjo, jonka kautta merikarvialainen poika saattoi pyrkiä akateemisiin korkeuksiin, oli 1640 perustettu Porin triviaalikoulu.

Siellä kävi ajalla 1722— 1842, jolta oppilasluettelot ovat säilyneet, Ulvilasta kaikkiaan 581 oppilasta. Näistä tuli ylioppilaiksi 77, eli 13,3 %.

Nykyisen käsityksen mukaan triviaalikouluun sisältyi sekä alkcis- että oppikouluopetus, ja sekin yksinomaan humanistisissa aineissa. Meri­

karvialta mainitaan samana aikana eri luokilla olleen 65 oppilasta, joista tuli ylioppilaaksi 8.'17 Yhteensä (silloiselta Merikarvialta) 65, joista yliopp 8.

Allaolevassa nimiluettelossa on kuitenkin mainittuna vain 54 oppi­

lasta, mikä johtuu siitä, etteivät (painetut) lähteet mainitse kaikkia vuosia, ja joidenkin oppilaiden kotipaikka on Siikainen, vaikka heidät on Merikarvian yhteydessä mainittu, kuten ylläolevassa lukumääräi- sessäkin tilastossa. Nimet on merkitty matrikkelien alkuperäiseen kir­

joitusmuotoon ja siihen luokkaan, minkä yhteydessä oppilas on mai­

nittu. Ryhmä A käsittää Porin triviaalikoulusta vuosilta 1722, 1733 ja 1737 tunnetut oppilaat, ryhmä B taas saman koulun oppilasmatrik- kelien 1738— 1842 tuntemat merikarvialaiset. Näinollen sama oppilas saattaa esiintyä kahdestikin. Ryhmä A:sta on mainittu vain yksi isän ammatin perusteella. Vaikka eräiden muidenkin isänammatti tiede­

tään, tässä on noudatettu alkuperäistä merkitsemistä.38 Ryhmä A 39

(Ylioppilaiksi valmistuneiden nimen jälessä on merkintä »yo», Satakun­

talaiseen osakuntaan kuuluneiden kohdalla »sk».) A l e m m a n k o l l e g a n l u o k k a :

Johannes Joh Haeggroth, Johannes Is Korsström, 1738 Joh Isaci Lindell, 1739 Jacob Långfors.

Y l e m m ä n k o l l e g a n l u o k k a :

Daniel Jac, Jacobus Henrici Långfors, Ericus Häggroth, 1800 Johannes Gabriel Thomae Kriander.

Ryhmä B4"

A l e m m a n k o l l e g a n l u o k k a : 1738 Ericus Erici Häggroth

1755 Gabriel Erici Fortelius yo kirkkoherran poika 1756 Andreas Halingius talonpojan poika

1764 Isacus Eneberg yo kirkkoherran poika

1790 Thomas Timoteus Thomae Kriander yo kirkkoherran poika 1803 David Emanuel Thomae Kriander yo kirkkoherran poika 1819 Ericus Matthiae Eldén yo talonpojan poika

A p o l o g i s t a n l u o k k a : 1738 Isaacus Joh Backman

1740 Matthias Martini Grönmark opiton (totus rudis)

1746 Johannes Michaelis Sjöberg rutiköyhän rakuunanlesken poika Jacob Pelin talonpojan poika

1747 Abraham Isaci Korsström talonpojan poika

Henricus Isaaci Korsström talonpojan poika, edellisen veli Johannes Grönmark talonpojan poika

1748 Michael Sjöström talonpojan poika Andreas Granlund talonpojan poika 1749 Anders Björkqvist talonpojan poika

Joh Grönmark talonpojan poika Joh Österlund talonpojan poika 1750 Hend Holmberg talonpojan poika

Joh Korsström talonpojan poika 1756 Eric Mellin talonpojan poika

Eric Sundelin talonpojan poika

1757 Henric Johannis Häggroth talonpojan poika 1758 Isaac Backman talonpojan poika

Henric Halingius talonpojan poika ja stm, Heikki Kaasman s 1740 1759 Eric Hedermark räätälin poika, Alakylä, Nybonde?

1761 Matthias Zachariae Lagestedt talonpojan poika, Lautjärven Saka- rintalo s 1750

1762 Thomas Isaaci Grönmark talonpojan poika, Kankun talosta 1766 Jacobus Jacobi Fabrin rautasepän poika s 1751

Henricus Lönroth talonpojan poika 1776 Carolus Caroli Malin perämiehen poika 1781 Petrus Andrae Häggroth talonpojan poika 1785 Henr Henr Melin lukkarin poika

1790 Joh Mich Forselin talonpojan poika

Joh Matth Grönbäck kirkonpalvelijan poika Joh Ericus Fabrén sepän poika

Isaacus Erici Ekros talonpojan poika

1792 Isaacus Henrici Grönfors yo, sk, talonpojan poika 1801 Ericus Erici Blomström talonpojan poika

1803 Joh Henr Strömsten (Alakylä) talonpojan poika 1806 Joh Henr Backman räätälin poika

1826 Mich Michaeli Michelsson talonpojan poika 1837 Henr Henr Grönroos lautamiehen poika

1838 Joh Jacobus Granqvist rusthollarin poika, aikoi merimieheksi 1839 Gust Adolf Holmström, talonpojan poika, lukee puhtaasti sisältä

ja osaa Lutherin pienen katekismuksen.

Isän ammatti on merkitty miltei kaikkien B-ryhmään sisältyvien nimien kohdalle. Ilman sitäkin voimme paikallistaa monta näistä ohdak­

keisen opinpolun kulkijoista, mutta monen kohdalla joudumme ymmälle, opettajat kun antoivat sukunimettömille talonpoikien pojille nimen umpimähkään jonkun kotoisen seikan, isän ammatin ym perusteella.

Tietäisimme ilman muutakin, että »Fabrin» on sepän poika. Näemme, että talonpojat ja käsityöläiset, jopa sotilaatkin, yrittivät mahdollisuuk­

siensa mukaan kouluttaa lapsiaan. Yliopistoon saakka jatkaneiden lukuhan on kuitenkin varsin vähäinen.

Vain kaksi merikarvialaisiksi merkittyä jatkoi siis yliopistossa luku- jaan Satakuntalaiseen osakuntaan kuuluvana. Heistä Hammar oli syn­

tynyt Loimaalla 14. 9. 1682, isä korpraali Kaarle Hammar. Poika on nähtävästi sukulaisena tullut Kellanderien perheeseen ja käynyt täällä päin koulua. Hänet on vihitty 21/10 1708 Margareta Kellanderin kanssa avioliittoon. Hammar oli tullut ylioppilaaksi 1703. Sodan aikana hän tuli pataljoonan saarnaajaksi Riikaan ja kuoli siellä 1710. Poika Tuomas syntyi Merikarvialla 1709.

Grönfors mainitaan talonpojan pojaksi, ja hänen syntymäajakseen 12/5 1779. Päivämäärässä on ilmeisesti virhe, sillä toukokuussa 1779 on syntynyt kaksikin Iisakki Heikinpoikaa, toinen lukkarin Heikki Mellinin, toinen talonpojan Heikki Heikinpojan poika Alakylästä, vaimo Anna Iisakintytär. Tällainen pari on vihitty Merikarvialla 19/12 1773, mutta talon nimeä ei ole mainittu, mutta liitteestä 16 tiedämme, että Bäkin talon sai 1810 toisena osapuolena Iisak Grönfors ja 1834 kokonaan Iisak Grönbäck, joten näyttää siltä, että isäntä on muuttanut samalla nimeä. Joka tapauksessa tämä sodan 1808— 1809 aikana patal­

joonan saarnaajana toiminut (kts s 380) ylioppilas siis palasi maanvilje­

lijäksi, mikä niihin aikoihin ei ollut suinkaan tavallista.41

Satakuntalaisen osakunnan kirjoissa on jo 1694— 95 ollut Olavi Sneckström-niminen ylioppilas, josta matrikkelin julkaisija Mauno Jokipii sanoo lyhyesti »muuten tuntematon». Hän on mitä todennäköi­

simmin Merikarvialta; kirkonkirjojen mukaan Merikarvialla vihittiin 27. 12. 1711 avioliittoon Olavi Sneckström ja Anna Juhontytär Yliky­

lästä. Kun heidän Matti-poikansa 21/9 1712 kastettiin, on isäksi mer­

kitty »Olavi Sneckström-vainaja». Kuitenkaan ei kuolleiden luette­

lossa ole hänen nimeään 1711 eikä 1712 eikä yleensäkään. Toisaalta tiedämme (vrt lukua 4) aliupseeri Sneckströmin mainitun kadon­

neeksi Napuen taistelussa. Olisiko kyseessä sama henkilö ja jompi kumpi kuolintieto erehdys? Kun 1640 perustetun Porin triviaalikou­

lun varhaisimmat oppilasluettelot eivät ole säilyneet, ei Olavi Sneck­

strömin sukuperää voi tarkalleen määrätä. Kuten toisissa yhteyk­

sissä on mainittu, on hyvin mahdollista, että hän on ollut Merikarvian ensimmäisen kirkkoherran pojanpoika.

In document MERIKARVIAN HISTORIA (sivua 46-54)