Organisaatioympäristö ja arvioinnin vaikuttavuus

Ammatillisen osaamisen lisäksi oleellinen tekijä arvioinnin onnistuneisuudessa on organisatorinen toimintaympäristö, jossa lastensuojelua toteutetaan (McBeath ym.

2014; Yoo 2002; 2005; Yoo ym 2007; Munro 2011; Thomas 2010). Hyvin tehty arviointi on todennäköisempää lastensuojeluorganisaatiossa, joka on organisoitu ja resursoitu hyvin. Organisaatio luo lastensuojelutyön onnistumiselle kulttuurin johtamisen, re-sursoinnin ja työn organisoinnin keinoin. Organisaatiolla on tärkeä osa myös työnte-kijöiden asiantuntijataitojen ylläpitämisessä ja työssä kehittymisen mahdollistajana.

Laadukkaan arvioinnin edellytysten voi ajatella rakentuvan taloudellisista resurs-seista vastaavien päätöksentekijöiden ja työtä organisoivien johtavien viranhaltijoi-den valintojen tuloksena. Organisaatiot voivat toiminnallaan varmistaa arvioinnin laadukasta toteuttamista eri keinoin, mutta ne voivat valinnoillaan myös rakentaa kulttuuria, jossa arviointiin liittyvien virheiden mahdollisuus saattaa kasvaa merkit-tävästi (Munro 2019).

Kiinnostus lastensuojelun toimenpiteiden onnistuneisuutta ja vaikuttavuutta kos-kevaan tutkimukseen on lisääntynyt 2000–luvun aikana (Munro 2005; 2019; Yoo ym.

2007). Tutkimuksissa keskeisenä tarkastelutapana on ollut lähestyä vaikuttavuutta lastensuojelun toimenpiteiden ja interventioiden suunnasta ja tulkita vaikuttavuu-den mekanismeja suoraan toimenpiteistä tai asiakkaan ominaisuuksista johtuviksi.

Tutkimuksissa kuitenkin oletetaan liian yksisuuntaisesti, että toimenpide (esimerkiksi palvelun kesto tai toistuvuus) yksin määrää tai ratkaisee siitä seuraavan asiakastason lopputuloksen.

Lastensuojelun vaikuttavuutta tutkittaessa ja tulkittaessa siihen vaikuttavia te-kijöitä tulee huomioida myös organisatorista kontekstia ja kulttuuria määrittävien tekijöiden vaikutus (Yoo ym. 2007). Vaikka organisatorisilla tekijöillä on tiedetty ole-van merkittävä osuus lastensuojelupalveluiden asiakastason vaikuttavuudessa, on ne jätetty tutkimuksellisesti vähälle huomiolle eikä niiden vaikutusmekanismeja ole tutkittu laajasti. Organisatoriseen kontekstiin ja kulttuuriin sisältyvät tekijät kuitenkin määrittävät esimerkiksi sitä, miksi lastensuojelun asiakkaita autetaan ja kuinka heitä autetaan. Organisatorinen konteksti määrittää myös niitä tavoitteita, joita lastensuoje-lun toimenpiteille asetetaan asiakastasolla (Rousu 2007; Glisson 2006; 2012; Patti 2009;

Yoo ym. 2007). Organisaatiolla, resursseilla ja byrokraattisella järjestelmällä voi olla jopa enemmän merkitystä päätöksentekoa ohjaavissa tekijöissä kuin tekijöillä, jotka liittyvät lapseen ja hänen perheeseensä (Holland 1999).

Angloamerikkalaisissa maissa on tuotettu tutkimustietoa arviointiin ja virhear-viointiin liittyen. Tutkimusten kautta on voitu jäljittää arvioinnin onnistuneisuuteen edistävästi tai estävästi vaikuttaneita tekijöitä. Tiedetään, että arvioinnin onnistumi-seen liittyvät tekijät voidaan jakaa karkeasti lapsi ja perhekohtaisiin tekijöihin, työn-tekijään liittyviin ammatillisiin ja persoonallisiin tekijöihin ja työpaikkaa koskeviin organisatorisiin tekijöihin. Tutkimuksissa on voitu todentaa, että nämä tekijät ovat osaselittäjinä arvioinnin onnistuneisuudessa, vaikuttavuudessa ja tuloksellisuudes-sa (Shlonsky ja Mildon 2017; Horwath 2007; Munro 2010; Thomas 2010). Erityisesti organisaatiolla ja laajemmalla organisatorisella kontekstilla on vaikutusta lastensuo-jelupalvelujen asiakastason tuloksellisuuteen (Yoo 2002; 2004; Yoo ym. 2007; Wilson 2009; Smith ja Donovan 2003).

Hallinnolla ja johtamisella on oleellinen rooli kaikenlaisissa hyvinvointipalveluor-ganisaatioissa, kuten lastensuojelupalvelujen kokonaistoimivuudessa, tehokkuudes-sa ja vaikuttavuudestehokkuudes-sa (Rousu 2007; Cleaver ja Walker 2004; Patti 2009). Rino Patti (2009, 4) toteaa, että sosiaalipalveluiden hallinnon ensisijainen tavoite ja päämäärä on edistää palvelutehokkuutta ja vaikuttavuutta (esimerkiksi niin, että asiakkaan tilanne kohenee). Sosiaalipalvelujen alalla ei kuitenkaan ole määritetty sellaista hallinnonta-paa, joka vahvistaisit tätä tavoitetta. Selityksenä tähän Patti (2009, 7) näkee sen, että sosiaalipalvelujen alalla ei ole riittävästi kehitetty eikä tutkittu organisaatioteorioita, jotka tukisivat palveluille asetettuja päämääriä (ks. myös Rousu; 2007; Hasenfeld 2000;

Yoo ym. 2007, 57).

Organisaation toiminnan eri osa-alueet perustuvat yleisimmin systeemiteoreetti-seen ajatteluun. Eileen Munro (2005; 2018) esittää systeemisen lähestymistavan arvi-oinnin ja päätöksenteon onnistuneisuuden tarkasteluun lastensuojelussa. Se huomioi yksilöllisten ja inhimillisten tekijöiden ohella myös organisaatiokulttuuria, työn tek-nistä tukea ja työntekijän työskentelytapaa selittävien tekijöiden yhteisvaikutuksen.

Yoo ym. (2007) tutkimuksessa esitellään lastensuojelupalveluihin soveltuva käsit-teellinen kehys, jossa kuvataan organisatoriseen kontekstiin sisältyvät eri osa-alueet systeemiteoreettiseen ajatteluun perustuen. Organisatorisen kontekstin eri osa-alueet

jakaantuvat ulkoista ympäristöä kuvaavaan organisaatiorakenteeseen, työyksikköä kuvaaviin työolosuhteisiin ja työntekijän yksilötasoa kuvaaviin yksilöominaisuuk-siin ja ammattiominaisuukyksilöominaisuuk-siin. Näiden osa-alueiden vaikutusta lastensuojelupalve-luiden tuloksellisuuteen on kuitenkin tutkittu verrattain vähän. Donald J. Baumann ym. (2014) ovat kehittäneet lastensuojelussa tehtävän päätöksenteon vaikuttavuuden osatekijöiden ekologisen viitekehyksen. Viitekehyksessä organisaatiotekijöitä kuva-taan organisaatiokulttuurin ja ilmapiirin tekijöillä, organisaatiossa yhteisesti pääte-tyillä menettelytavoilla, joiden mukaan päätöksentekoa toteutetaan, valvonnan ja ohjauksen rakenteilla, koulutusmahdollisuuksilla ja palveluiden resursoinnilla (ks.

myös Miseung 2010).

Organisaatioteorioissa ja organisaatiotutkimuksessa korostuu tavallisimmin kol-me eri näkökulmaa, joiden kautta tutkitaan organisaation vaikuttavuutta ja tulok-sellisuutta. Näkökulmat ovat organisaation toimivuus, organisaation kehittäminen ja johtajuus (Simola ja Kinnunen 2008, 120). Organisaation toimintaa kuvataan ta-vallisimmin organisaatiokulttuurin ja organisaatioilmapiirin käsittein, joiden avulla kuvataan työntekijöiden havaintoja, näkemyksiä ja kokemuksia oman organisaation toiminnasta ja toimivuudesta. Organisaation toimintaan sisältyy myös työntekijöiden motivoinnin ja työhyvinvoinnin kysymykset. Lastensuojelutyössä työnantajaorgani-saatioiden vastuulla on keskeisesti lastensuojelun henkilöstön ja johdon riittävästä osaamisesta ja työnohjauksesta huolehtiminen (Gould 2004; Karvinen-Niinikoski 2004). Lastensuojelun onnistuneisuudessa ja vaikuttavuudessa merkittävä osatekijä on ammatillisesti taitava ja osaava työntekijä, jolle työnantajaorganisaatio mahdollis-taa riittävän osaamisen ja työyhteisöllisen tuen asiantuntijuutensa käyttöön.

Organisatoristen tekijöiden vaikutusta suomalaiseen lastensuojelun arviointityös-kentelyyn on tutkittu varsin vähän (ks. kuitenkin Rousu 2007). On kuitenkin oletet-tavaa, että arviointia ja sen vaikuttavuutta koskevalle tutkimustiedolle on tarvetta, koska monet angloamerikkalaiseen lastensuojeluun liitettävät piirteet yleistyvät myös meillä Suomessa. Esimerkkeinä voidaan mainita niin kutsutun ”uuden julkisjohta-misen” (New Public Management) edellyttämät vaatimukset työskentelyn tehok-kuudesta ja vaikuttavuudesta sekä ns. ”näyttöperustaiset” (Evidence Based Practice) vaatimukset työskentelyn läpinäkyvyydestä ja selontekovelvollisuudesta (Webb 2002;

Turney 2012, 160; Juhila 2009; Halvorsen 2009; Harrikari 2008; Satka ja Harrikari 2008;

Lapinleimu 2015).

Lastensuojelun uudistumispyrkimykset ja työn vaikuttavuuden vaade haasta-vat lastensuojelun organisaatiot kehittämään arvioinnin käytäntöjä ja tiedonmuo-dostuksen prosesseja niin, että lastensuojelutyön vaikuttavuuden tavoite toteutuu.

Arvioinnin työkäytäntöjen kehittämisessä ja muuttamisessa organisaation ja johdon sitoutuminen on ratkaisevaa. Arviointikäytäntöjen kehittämisessä työntekijöillä tu-lee olla mahdollisuus kokemusten reflektointiin ja sen pohjalta tapahtuvaan oppimi-seen (Munro 2010; 2011; 2018; 2019). Tätä kautta uudet tavat tehdä arviointia tulevat osaksi työntekijöiden osaamista ja vakiintuvat työkäytännöiksi. Työn johtamisella ja organisaation uudistamispyrkimyksillä on vaikutusta lastensuojelussa vaadittavaan asiantuntijuuteen, joka kehittyy ammatillisen reflektiokyvyn välityksellä. Arvioinnin käytäntöjen uudistaminen ei kuitenkaan tapahdu yksin työntekijän reflektion varassa, vaan sen tulisi koskea myös kokonaisia työyhteisöjä ja lastensuojelun organisaatioita (Munro 2010; 2018; Petrelius ym. 2016; Yliruka 2015).

Lapsen tilanteen arviointiosaamisen vahvistumisen edellytyksenä ovat työnanta-jaorganisaatiot, jotka mahdollistavat arvioinnille toimintaympäristön, jossa arvioin-nista, sen sisällöstä, rakenteesta ja tavoitteesta on yhteinen ymmärrys. Keskeistä on

myös työnantajan ja esimiestason taholta tullut arvostus lastensuojeluntyöntekijöiden asiantuntijuudelle, osaamiselle ja työyhteisöjen reflektiivisten rakenteiden mahdollis-tamiselle (Munro 2010; 2011; 2019; Yliruka 2015). Lastensuojelutyölle tulisi mahdol-listaa työympäristö, joka edesauttaa hyvää ja kriittistä päättelykykyä myös silloin, kun tapahtuu arvioinnin ja päätöksenteon virheitä. Tämä edellyttää organisaatio- ja työkulttuuria, joka rohkaisee ajattelemaan ja oppimaan. Reflektiokyky kohdentuu työntekijän omien ja henkilökohtaisten lähtökohtien tiedostamiseen ja niiden jatku-vaan arviointiin (Schön 1983; Gould 2004; Munro 2010; 2011; 2018; Gould ja Baldwin 2012). Lapsen tilanteen arviointi ja sen kehittäminen sosiaalityössä edellyttää sitä tekeviltä sosiaalityöntekijöiltä vahvaa ammatillista osaamista ja tietoon perustuvaa asiantuntijuutta, jota voidaan tukea organisaation mahdollistamien työntekijöitä kan-nustavien, reflektiivisten ja työssäoppimisen käytäntöjen kautta (Munro 2011;2018;

Gambrill 2005).