Oppilassuhteet

Oppilassuhteet kiertolaisten kokemana

Pätkätyön vaikutukset varsinaiseen opetustyöhön riippuvat haastateltavien kokemusten mukaan työsuhteen pituudesta. Opetustyötä haastateltavat pitivät kaikkialla samanlaisena perustyönä, enemmän eroja löytyi kouluyhteisöistä, niiden toimintavoista ja henkilökunnasta. Kysyessäni haastateltavilta pätkätyön ja opettajuuden yhteensopivuudesta sain hyvin usein vastaukseksi, ettei pätkätyö ole varsinkaan oppilaan kannalta ideaali tilanne. Näkemys painottui erityisesti kiertolaisten kokemuksissa. Pätkätyö tuo turvattomuutta ja jatkuvaa muutosta opetustyön arkeen, mikä voi heijastua myös oppilaiden kokemuksiin.

”… ja sitte ku määräaikaisena on lyhyen pätkän, ni on se oppilaillekki kurjaa, ku siellä vaihtuu se naama. Et varsinki pienemmät lapset, ne tarvis sitä pysyvyyttä, et samat opettajat pysyis. Et omalta kouluajalta muistaa, ku meillä oli ekaluokalla koko ajan eri sijainen. Et jääny ittellekki mieleen. et kuka meillä nytte on.” (Jonna 2007)

Pätkätyö nähtiin lasten näkökulmasta usein negatiivisena, vaikka opettajalle itselleen pätkätyö olisikin ollut elämäntilanteeseen sopiva vaihtoehto. Jonnan kokemuksien mukaan pätkätyön haitallisuus oppilassuhteisiin ilmeni etenkin pienten lasten kohdalla.

Opettajan työhön nähtiin kuuluvan paljon muutakin kasvatustyötä kuin pelkkä substanssin opettaminen. Varsinkin lyhyissä sijaisuuksissa opettaminen nähtiin toissijaisena tehtävänä:

tärkeintä oli, että luokkaan saatiin joku aikuinen katsomaan lapsien perään. Lyhytaikainen sijainen pystyy toimimaan kasvatustyössä toivotunlaiseen käyttäytymiseen ohjaajana, mikä on osa koulun tehtävää yhteiskuntaan sosiaalistajana: koulun tulee siirtää kulttuuriperintöä, turvata

yhteiskunnan jatkuminen ja sosiaalistaa lapset ja nuoret yhteiskunnan jäseniksi (Antikainen, Rinne & Koski 2006). Oppilaan lähtökohdista pätkätyön koettiin haittaavan pitkäjänteistä lapsen ja nuoren oppimisen tukemista. Erityisen huolestuttavana nähtiin, jos saman oppilaan kohdalle rakentui pätkätyöopettajien putki, jolloin se saattoi haitata turvallisen ilmapiirin ja opettaja-oppilas suhteen luomista. Koulu nähtiin paikkana, instituutiona, jonka tarkoitus olisi tarjota turvallisuutta, ei hajaannusta.

”No, jos sitä ajattelee lasten näkökulmasta, se on hirvittävän huono, on todella vakava asia. Oon kuullu, et oppilailla on vaihtunu opettaja puolen vuoden tai vuoden välein koko yläaste, et sitä vaan sattuu ryhmät menee niin. En mä nyt sano, et se on fataalia loppuelämän kannalta, eikä ne sen takii pääsee hyvään ammattiin, mut ei se sitä ainakaan tue, et jää jonku aineen opetus sillai. Et jos joku on hirvittävän paljon pois, ja sitä paikkaillaan sijaisilla, ni kyllä se näkyy väistämättä, et ei sitä pysty kukaan paikkaan joka tulee pätkätyöläisenä, et ei se sovi. Et ne on just siinä iässä, ellei siihen luoda suhdetta ja jotain auktoriteettia, et niille ois jotain väliä olla käyttäytymättä huonosti, ei sitä loputtomiin voi uhkailla, et kokeeseen tulee nämä asiat.” (Jukka 2007)

Jukan kokemuksissa ilmeni myös huoli aineen opetuksen heikosta laadusta, jos yhden oppilaan kohdalle osui useita sijaisia: sijaisopettajalla ei ollut useinkaan yhtä vahvaa aineen hallintaa kuin vakituisella opettajalla. Sijaisen rooli oli lyhyissä työsuhteissa lähinnä luokan vahtija.

”Sehän on ihan vitsi välillä. Jos opettaja on valmistellut sen etukäteen, ja mulla on 2-3 päivää samaa ryhmää, ni on ihan selkeesti nähtävissä. Se, et ku sitä ryhmää näkee tokan ja kolmannen kerran, se on ihan eri, kun ekan kerran. Eka kerta on ihan naurettavaa. Ajatushan on se, et joku on siellä vahtimassa niitä.” (Jukka 2007)

Pahimmillaan pätkätyö aiheutti kelvotonta opetuksen laatua, epävarmuutta ja oman elämän suunnittelemisen vaikeutta. Työssä jaksaminen ja motivaatio joutuivat kovalle koetukselle.

Pitkään jatkunut pätkätyö saattoi vaikuttaa opetukseen ja oppilassuhteisiin todella negatiivisesti.

Karkeimmin tämä näkyi opettajan jäädessä jumiin pätkätyömaailmaan, vaikka hän olisi halunnut saada vakituisen työn. Pätkätyö asettikin suuren haasteen opettajan pedagogisten ideaalien ja opetustodellisuuden kohtaamiselle, kuten Villen puheesta ilmenee:

”Kyllä totta kai se heijastuu, en mä pidä ollenkaan semmoisia tunteja, mitä mä oon aikaisemmin pitäny, et ammatillinen kehitys on ihan nollassa ja motivaatio samaten ja kiinnostus. Ei vois vähempää kiinnostaa ja mä luulen et se on hyvin yleinen ilmiö pätkätöiden tekijöillä ja kiertokoulun opettajilla, et missään ei oo sisällä: sitä tulee ja menee kuin nelosen ratikka, ei koskaan tiiä mihin se tulee ja mihin se menee. Et kyl se heijastuu, kyl mä pidän hirveen huonoja tunteja ja opetan tosi huonosti ja mä nään ite, et tää on ihan puuta heinää mitä mä teen ja oon ite päättänytki et tämmöistä tasoo

jos mä en pysty parantaa, niin mä lähden pois. Et sitä ei pidä jatkaa, se ei oo kenenkään etu, et opettajat ei oo motivoituneita tai kiinnostuneita asioista.” (Ville 2007)

Oppilassuhteet vakiosijaisten kokemana

Erityisesti vakiosijaisten vastauksissa ilmeni vastakkainen näkökanta, jossa yläasteikäisiä lapsia ja nuoria pidettiin luonteeltaan sopeutuvaisina, eikä pätkätyön arveltu haittaavan heidän oppimistaan ja kehittymistään. Vastaajat kokivat, että heidän oman opetuksensa laatu ei ollut riippuvainen pätkätöistä ja että pätkätyö työn muotona sopi heille hyvin. Muutoksessa elämisen on kuitenkin todettu hankaloittavan sosiaalisten siteiden muodostumista (vrt. Sennet 2002).

Opettajakaan ei hetkessä opi tuntemaan oppilasta tai hänen oppimistapojaan. Miten opettaja sitten pystyy kohtaamaan oppilaan ja vastaamaan hänen tarpeisiinsa, jos hän ei tunne tätä? Ilkka selitti sopeutumista yläkoulun luonteella, jossa jaksosysteemiin tottuneet oppilaat olivat tottuneet myös opettajavaihdoksiin.

”No oppilaathan sopeutuu aika hyvin. Tässä koulussa on ollu sellainen systeemi, et yks jakso on kuus viikkoo. Et mä en välttämättä opeta yhtä oppilasta ku sen kuus viikkoo ja toisaalta mä opettajana koen sen, et se on hyvä asia, koska jos sitte tulee oppilas, jonka kanssa menee sukset ihan ristiin, ni ei tartte kärsiä kuin se kuus viikkoo.

Et se on aika vaikee astua luokkaan, jossa on oppilas, jonka kanssa ei mee hyvin. Et jotenki musta tuntuu, et on hyvä ku opettaja vaihtuu, ja musta tuntuu, et oppilaatki tykkää tuosta systeemistä. Et se on vaikee rinnastaa sijaisuuteen, ku opettaja muutenki vaihtuu.” (Ilkka 2007)

Osa haastateltavista koki pätkätyön ongelmien liittyvän lähinnä opettajan haluttomuuteen tehdä sijaisuuksia. Toisaalta ongelmien nähtiin kasaantuvan erityisesti lyhyisiin työsuhteisiin. Osalla pätkätyön puolustajista opetuskokemukset sijoittuivatkin pääosin samaan kouluun tai sijaisuudet olivat pitkäkestoisia. Pätkätyön parhaiksi puoliksi koettiin opettajan vapaus valita missä ja milloin työskentelee, kuten Paula kertoo:

”Se on se vapaus, sä pystyt valitseen jos oot hyvin hoitanu suhtees. Sulle soitetaan monista paikoista, nii sulla on oikeus valita, tai pitempiaikaista sijaisuutta. Sä oot oma herra, mut jos sä oot täällä vakituisessa työsuhteessa, ja homma ei luista, nii ikävä se on täälläki olla.” (Paula 2007)

Pätkätyön hyvinä puolina nähtiin se, että hankalasta työyhteisöstä pääsi ”helposti” eroon pätkätyön varjolla. Sama näkemys ilmeni myös kiertolaisten kokemuksissa.

Haastateltavien mukaan opetuksen laatu ei kärsinyt pitkissä sijaisuuksissa, varsinkaan jos opettaja oli pätevä. Pätevyyden puutetta saatettiin korvata kokemuksella ja oppilaiden tuntemuksella, joka oli muodostunut samassa koulussa työskennellessä. Pitkissä sijaisuuksissa kaikki sosiaaliset suhteet, jotka tukivat työn tekoa, rakentuivat vahvemmiksi.