Viime vuosina on puhuttu paljon työelämän muutoksesta ja murroksesta. Richard Sennett (2002) on kuvannut nykypäivän työkulttuuria ”uuden työn ajaksi”, jolloin sitoumukset ja opitut taidot ovat muuttuneet yhdentekeviksi ja epävakaisuus on levinnyt työn ja henkilökohtaisen elämän alueille. Sopeutuminen, jatkuva muutoskyky, oppimisvalmiudet ja epävarmuuden sietokyky ovat tulleet niin organisaatioiden kuin työntekijöidenkin muutosvalteiksi jatkuvasti kiristyvässä globaalissa kilpailussa. Hektisyys ja epävakaisuus kuvastavat koko nyky-yhteiskunnan toimintaa.
Työelämän joustavuuden vaatimukset ovat lisääntyneet uusliberalistisen ajattelun myötä myös julkisella sektorilla (Julkunen 2010, 110).
Määräaikaisten työsuhteiden osuus on kasvanut 1990-luvun laman jälkeen tasaisesti 2000-luvun alkuun saakka. Erityisen voimakasta kasvu on ollut julkisella sektorilla, joka on tosin käyttänyt määräaikaista työvoimaa runsaasti ennen lamaakin. Myös julkisella sektorilla taloudelliset tekijät ovat vaikuttaneet määräaikaisen työn käyttöön. Epävarma rahoitustilanne on estänyt vakinaistamista ja toisaalta määräaikaisten työsuhteiden käyttö on tarjonnut keinon vastata taloudellisiin paineisiin. Kustannusten leikkauspaineet ovat kohdistuneet varsinkin runsaasti työvoimaa käyttäville sosiaali-, terveys- ja opetusaloille, joissa säästöjä on haettu henkilöstömääriä säätelemällä. (Sutela, Vänskä & Notkola 2001; Miettinen 2007, 83-85.)
Määräaikainen työ ei Suomessa näytä keskittyvän pelkästään ”huonoihin”, matalan palkkatason ja vähäisten koulutusvaatimusten töihin (Miettinen 2007, 84).Pätkätyötä tehdään erilaisissa osa- ja määräaikaisissa työsuhteissa, eri uravaiheissa, kirjavilla työehdoilla, monenlaisissa työyhteisöissä, erilaissa elämäntilanteissa ja vaihtelevin motiivein. Tutkimuksessani tarkastelen pätkätyötä opetustyössä. Opettajien pätkätyö tarkoittaa useimmiten sijaisuutta sairauden, perhevapaan tai muun organisaatiosta johtuvan syyn nojalla. Tästä johtuen myös pätkätyösuhteet voivat olla opetusmaailmassa hyvin eripituisia.
Julkinen keskustelu pätkätyöstä on ollut usein negatiivisesti sävyttynyttä. Pätkätyötä on pidetty työntekijän kannalta ”huonona” vaihtoehtona, joka lisää työn epävarmuutta ja kuormittavuutta.
Opettaja-lehden kirjoittelun mukaan määräaikaisuuksien tulisikin olla opetusalalla poikkeuksia ja niitä tulisi käyttää vain lain sallimissa poikkeustapauksissa (Mustonen, 2011). Toinen ongelma on lehtikirjoittelun mukaan sijaisopettajien välinen eriarvoinen kohtelu, mikä voitaisiin korjata
tasaamalla sijaisena olevien opettajien palkkapotti. Koska opettajat eivät voi muiden ammattiryhmien tavoin siirtää vuosilomaansa pidettäväksi perhevapaan päätyttyä, tulevat he usein kesäloman ajaksi töihin tasatakseen tilanteen. Tämä tarkoittaa kesäajan palkan menetystä sijaisena olevalle opettajalle ja asettaa sijaiset keskenään eriarvoiseen asemaan: toinen määräaikainen saa palkan koko lukuvuodelta ja toinen äitiysloman sijaisuutta tekevä vain oppilaiden kouluajalta. (Autto, 2011.)
Kasvattaminen on noussut perinteisen opettamisen edelle ja jopa keskeisimmäksi asiaksi opettajan ammatissa (Luukkainen 2004, 85). Opettajan työn vaatimukset ovat kasvaneet ja työssä jaksamisesta on ollut puhetta lisääntyvässä määrin. Tästä näkökulmasta käsin on kiintoisaa lähteä tutkimaan, miten opettajat ovat itse kokeneet oman opetustyönsä ja pätkätyöläisyytensä, joka on oletettavasti tuonut työhön vielä lisää haasteita.
Tutkimuksessani tarkastelen opettajan työtä sen kokonaisvaltaisessa yhteiskunnallisessa kehyksessään, jossa suhteessa ovat henkilökohtaiset elämäntarinat, työn historiallis-poliittinen tausta ja ulkopuolelta määrittyvät työn olosuhteet, tässä tapauksessa pätkätyö ja siihen liittyvä yhteiskunnallisideologinen tausta. Perustelen valintaani sillä, että yksilöiden henkilökohtaisia elämäntarinoita opettajuudesta ja pätkätyöstä on vaikea ymmärtää ilman suhteuttamista laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiinsa, sillä mikään ilmiö ei ole olemassa vain itsessään vaan aina suhteessa kulttuuriseen ja ajalliseen viitekehykseensä.
Tutkimukseni on sosiologisesti painottuneen kriittinen. Pyrin tuomaan esille ilmiön erilaisia puolia ja tavoittamatta jääneitä merkityksiä tieteelliseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tavoitteena on selvittää, millaisia merkityksiä opettajien kokemuksista on löydettävissä suhteessa pätkätyöhön ja kasvatustyöhön. Lähestyn kokemuksia elämänhistoriallisella otteella, jossa aineistona ovat pitkittäistutkimukselliset haastattelut. Tutkimuksessa samoja henkilöitä on haastateltu kahteen otteeseen, ensimmäisen kerran vuonna 2007 ja toisen kerran vuonna 2011.
Pitkittäistutkimuksen tarkoituksena on kuvata tutkimushenkilöiden kokemuksissa tapahtuneita muutoksia ammatillisessa kehitysprosessissa. Kasvatustieteellisestä näkökulmasta on myös kiinnostavaa, millaisena opettajat kokevat työnsä pätkätyöläisinä ja miten heidän opettajuutensa kehittyy pätkätyön kontekstissa.
1.1 Tutkimuksen lukuohje
Luvut kaksi ja kolme kuvaavat tutkimuksen teoreettista viitekehystä pätkätyön ja opettajuuden näkökulmista. Ne taustoittavat ja suhteuttavat opettajien pätkätyöläisyyttä.
Luvussa neljä kuvaan tutkimusasetelmaa ihmistutkimuksen lähtökohdista. Toiseksi kuvaan elämänhistoriallisen tutkimusotteen ja kohdejoukkoni: opetustyön pätkätyöläiset. Seuraavaksi esitän, miten olen kerännyt ja analysoinut haastatteluaineistoni ja pohdin tutkimuksen luotettavuutta ja eettisyyttä.
Luvussa viisi esitän löydökseni koskien ensimmäistä tutkimusongelmaa. Analysoin opettajien kokemuksia työyhteisöstä ja niissä tutkimuksen aikana ilmenneitä muutoksia. Luvussa kuusi analysoin toista tutkimusongelmaa ja kuvaan löydökseni opettajien kokemuksista kasvatuksesta pätkätyöläisinä. Lopuksi kuvaan kokemuksissa tapahtuneita muutoksia. Luvun seitsemän opettajien pätkätyötarinoiden kautta tuon ilmi, millainen merkitys pätkätyöllä on ollut henkilöiden työuralla. Samalla pyrin osoittamaan, millaisiin taustatekijöihin tutkimushenkilöiden puhe suhteutuu ja millä perusteella olen tutkijana rakentanut tulkintojani. Luvun lopuksi muodostan tyypilliset kuvat opettajista pätkätyöläisinä ja teen yhteenvedon tutkimustuloksista.
Luvussa kahdeksan arvioin saamiani tuloksia ja vedän niistä johtopäätöksiä sekä aiheita jatkotutkimuksille. Viimeiseksi ulotan arvioinnin koskemaan tutkimusasetelmaa ja -toteutusta.
1.2 Tutkimuksen suhde aikaisempaan opettajatutkimukseen
Tutkimus ei voi ”olla olemassa” vain irrallisena saarekkeena vailla kiinnityskohtia teoreettisiin keskusteluihin, valittujen menetelmien taustalla vaikuttaviin metateorioihin tai historialliseen kontekstiinsa. Kaikki tutkijan valitsemat menetelmät ja teoreettiset keskustelunavaukset toimivat maamerkkeinä tutkijan valitsemasta polusta. Tutkimukseni teoreettisen paikantamisen lähtökohdiksi muodostuvatkin valitsemieni teorioiden ja metodien suhteet. Pyrin suhteuttamaan kriittisesti valitsemani aineistot toisiinsa sekä yhteiskunnalliseen ja historialliseen kontekstiinsa.
Tutkimukseni teoreettisessa viitekehyksessä yhdistyvät sosiologiset teoriat ja kasvatustieteelliset näkemykset kasvatussuhteesta ja sen merkityksestä. Teorioiden valinta voi jossakin suhteessa muistuttaa postmodernia eklektismiä, jonka mukaan käytettävissä ei ole yhtä suurta teoriaa, vaan
useita pieniä teorioita, erilaisia lähestymistapoja aineistoon, erilaisia selityksiä ilmiöön (ks.
Eskola 2003, 146; Tuomi & Sarajärvi 2009, 61). Keskeisenä ajatuksenani onkin kuvailla tutkimushenkilöiden kokemaa ajallista muutosta omassa ammatillisessa kehitysprosessissaan.
Samalla pyrin tuomaan julki käsittelemieni teemojen välisiä yhteyksiä ja niiden yhteiskunnallisia suhteita. Tutkimukseni ottaa osaa sosiologiseen keskusteluun työelämän muutoksesta pätkätyön näkökulmasta. Toiseksi se yhdistää sosiologisen keskustelun kasvatustieteen ydinalueelle ja etsii työelämän muutosten vaikutuksia opettajuuden rakentumiseen.
Tutkimukseni suhteutuu suomalaiseen opettajatutkimukseen tuoden siihen uuden näkökulman.
Suomalaisessa opettajatutkimuksessa vahvoja alueita ovat viime aikoina olleet esimerkiksi opettajan ajattelun tutkimus ja eettisyys, (Patrikainen 1999; Tirri 1999; Atjonen 2004) opettajien stressi ja työuupumus, (Santavirta ym. 2001; Pirttilä & Eriksson-Piela 2004) muutokset opettajuudessa (Hovila 2004; Luukkainen 2004; Hakala 2007; Linden 2010) sekä opettajien elämänkerrat (Säntti 2007). Yksi tendenssi on ollut tutkia akateemisesti koulutettujen urapolkuja (Ollikainen 2006; Rouhelo 2008). Myös pätkätyötä ja pätkätyökokemuksia on tutkittu runsaasti (Sutela, Vänskä & Notkola 2001; Julkunen 2003; Koivula 2003; Lehto 2005; Sutela 2006;
Leinikki 2009). Vaikka opettajien työoloja on tutkittu laajalti, ovat tulkinnat määräaikaisen työn vaikutuksista opettajuuteen jääneet erittäin ohuiksi. Tutkimukseni tarkoituksena on osaltaan paikata aukkoa.