Opettajan rooli

Kiertolaisten kokemukset opettajan roolista

Sekä kiertolaisia että vakiosijaisia yhdistivät kokemukset opettajan roolin haastavuudesta tämän päivän Suomessa. Opettajan rooli nähdään nyky-yhteiskunnassa moniulotteisena: perinteinen näkemys opettajasta kansankynttilänä ja sivistyksen valon tuojana on muuttunut yhteiskunnan uusien vaatimusten myötä (ks. Syrjälä 2002, 14). Opettajan odotetaan omaksuneen opettamisen lisäksi monenlaisia muitakin kasvatustaitoja: hänen tulee kyetä pitämään yllä järjestystä, toimimaan sosiaalisten ongelmien ratkojana ja terapeuttina. Silti opetustyössä korostuu opettajan vastuu opettaa oppilailleen opetusvelvollisuuden mukaiset sisällöt.

Kokemusten mukaan roolien poikkeamat muusta kuin itse opetustyöstä haittaavat välillä oppiaineen opetusta. Varsinkin alakoulun puolella opettajan työ vaatii vahvaa kasvattajuutta.

”Välillä on tuntunut, ettei rahkeet riitä kaikkeen. Eteenpäin pitäisi mennä aineissakin, mutta tuntien pitäisi olla pelkkää kasvatuskeskustelua.” (Jonna 2011)

Jonnan puheessa opettajan rooli kuvastuu kahden tulen välissä olijana: opetus ja kasvatus kamppailevat jalansijasta luokkahuoneessa. Opettajan tulee kyetä olemaan molempia, opettamaan, mutta myös kasvattamaan.

Jukan kertomuksessa opettajana toimiminen on yhä haastavampaa oppilaiden tarvitessa yhä enemmän ”kasvattajaopettajaa”. Tällöin opettajan roolina on olla oppilaidensa elämän ohjaaja opetettavan sisällön jäädessä toisarvoiseen asemaan.

”Sama juttu yläasteella, et sen opettajan kanssa halutaan jutella kaikesta muusta kuin opetuksesta, kun on niin huonot lähtökohdat elämässä muuten. Et ei oo sitä turvaverkkoo ja mistään ei saada sitä vanhemman kanssa vuorovaikutusta. Ja kaikkee mitä se nykytilanne on, et se ei muutu mihinkään, vaik ollaan vanhempia ja sit siinä pitäsi opettaa sitä substanssia, jota ne ei ehdi ees sulattaan eikä miettiin, ku ne haluaa miettiä niitä muita kysymyksiä.” (Jukka 2011)

Vanhemmuuden koetaan olevan hukkumassa osalta vanhemmista ja tämä on luonut painetta opettajien vahvemmalle kasvattajuudelle. Varsinkin yläkouluikäisillä elämän suuret kysymykset ovat nousseet puheenaiheiksi ja vastauksia niihin etsitään myös oppitunneilla. Riippuen oppilaiden luottamuksesta opettajaansa kohtaan he haluavat joko jakaa tai pitää sisällään tuntojaan.

”…et hän saatto tulla juttelemaan ja kertomaan siitä, et kaikki ei ois välttämättä tullu, mut en usko et hän ois tullu sijaiselle siitä puhumaan, että hän pysty mulle tulla sen sanomaan, koska mä oon tuttu opettaja.” (Liisa 2011)

Liisan puheessa sijaisuus vertautuu hänen kokemuksiinsa vakituisesta opettajuudesta, jolloin opettajan ja oppilaan suhteeseen saadaan mukaan tuttuuden luonne. Tuttuus on se, joka määrittää luottamuksen tason ja opettajan roolin kasvattajana. Pätkätyöläisen kohdalla tuttuus ei yleensä toteudu ja luottamuskin jää vähäisemmäksi. Sijaisuuden pituudella on kokemuksien mukaan merkittävä vaikutus opettajan roolin muodostumiselle. Lyhyissä sijaisuuksissa syvällisten oppilassuhteiden luominen ei onnistu, kun taas pidemmissä sijaisuuksissa oppilaiden kanssa saadaan rakennettua syvällisempiä kasvatuksellisia suhteita.

Kasvattajan rooli painottuu opetustyössä riippuen siitä opetetaanko ala- vai yläkouluikäisiä lapsia ja nuoria vai aikuisia. Kasvattaminen nähdään peruskouluasteella usein kurinpitämisenä ja koulun sääntöjen noudattamisena. Lasten ja nuorten koetaan tarvitsevan tilaa, mutta asiallisen käytöksen vaatiminen ja siihen kasvattaminen nähdään yhdeksi opettajan merkittävimmäksi kasvatustehtäväksi. Tässä kohden opetustyön pätkätyöläinen voi kohdata haasteita: kasvattajan roolin haltuun ottaminen määräaikaisessa työsuhteessa ei aina ole helppoa. Haastateltavista Liisa kertoo seuraavasti:

”Kun olin vaan sijaisena ja pelkäsin et saanko jäädä. Ja tietysti mulla oli se koko ajan takaraivossa, et mua arvioidaan ja nyt pitäis puuttua. Että mä osoittaisin, et mä oon hyvä opettaja. Tai ei se hyvän opettajan ainut merkki, et puuttuu, mut sillai, et sellanen, et ei kato läpi sormiensa. Et jos tiesi rumasti sanottuna et siitä ei jää kiinni, siitä ettei puuttunu niin paljo kuin olis tarpeen, niin sitte sitä ei vieny niin pitkälle.”(Liisa 2011)

Opettajan rooli ei muodostu vain perinteisten odotusten varaan, vaan siihen vaikuttavat odotukset työsuhteen jatkosta. Omaa opettaja-auktoriteettia joutuu rakentamaan peilaten sitä myös työnantajapuolen odotuksiin. Nämä odotukset muodostuvat pitkälti työntekijän omista kuvitelmista, mitä hyvältä opettajalta odotetaan ja minkälainen on se hyvä opettajatyyppi, joka halutaan palkata vakituiseksi kouluyhteisöön. Odotusten täyttäminen muodostuu sitä tärkeämmäksi, mitä tärkeämmäksi kyseinen kouluyhteisö koetaan itselle: koetaanko sen olevan työyhteisönä sellainen kultakimpale, jonne ehdottomasti halutaan jäädä vai koetaanko yhteisön tila sen verran tulehtuneeksi, ettei vakituinen työpaikka ole edes tavoitteena. Omien sijaisuuskokemuksiensa kautta opettajat toivat ilmi, että pätkätyöläisenä omaa opettaja-auktoriteettia rakennettiin pitkälti pätkätyöläisyydestä käsin.

Vakiosijaisten kokemukset opettajan roolista

Vakiosijaiset ja kiertolaiset pitivät molemmat opettajan nykypäivän roolia haasteellisena ja korostivat kasvattajuutta opetustyössä. Molempien tyyppien puheessa haasteellisuus kävi ilmi yhteiskunnallisten ongelmien lisääntymisenä ja puheena vanhemmuuden katoamisesta. Tästä johtuen kouluille tuntui tulevan yhä enemmän kasvatusvastuuta lapsista ja nuorista.

”No jos aatellaan sitä, minkälainen on opettaja yleensä, et eihän se oo enää tänä päivänä opettaja, sehän on välillä poliisi, sosiaalityöntekijä tai terapeutti.” (Paula 2011)

Vakiosijaisten asema koulussa ja rooli opettajana koettiin vahvemmaksi. Pätkätöiden sijoittuminen samaan kouluyhteisöön auttoi oman paikan löytämisessä yhteisön sisällä ja tuki vahvemman roolin ottamiseen opettajana. Yksi opettajan rooleista oli toimia mallina ja esikuvana oppilaille, johon he voisivat peilata itseään etsiessään minuuttaan.

” Hyvin tärkeänä, koska murrosikäiset etsivät itseään ja omaa paikkaansa yhteiskunnassa ja koska he kaipaavat ja tarvitsevat” esikuvia.” (Ilkka 2011)

Kasvattajuus ja vaatimukset sääntöjen noudattamisesta painottuivat niin vakiosijaisten kuin kiertolaistenkin puheessa. Hyvin usein haastateltavat kuvasivat oppilaiden ”elävän kuin pellossa”

ja toisten opettajien suhtautumisen tähän olevan riittämätöntä, vaikka he olivatkin vakituisessa työsuhteessa verrattuna sijaiseen. Kuitenkin opettajat kokivat velvollisuudekseen toimia tilanteissa myös kasvattajana ja puuttua käytöshäiriöihin, vaikka se ei olisikaan ollut helpoin tie.

”…mä sanoin sit, et joko te olette sokeita tai kuuroja kun te ette nää mitään ja tästähän he ei tykänny, kun mä oon kolmen kuukauden sijainen ja luen koulun säännöt ja mitkä on sanktiot.” (Paula 2011)

Sijaisen roolia kuvastaa usein tämän asema työyhteisössä: hänen toivotaan olevan hiljainen ja vähäkiritiikkinen puurtaja, jonka ei toivota tuovan omia näkemyksiään kovin suureen ääneen julki. Silti opettajan työltä odotetaan esikuvamaisuutta ja hyvän käytöksen opettamista. Paulan kertomuksen mukaan vakituiset opettajat haluaisivat olla itse työyhteisökulttuurinsa luojia eivätkä he pidä siitä, että ”joku sijainen” kyseenalaistaa vallitsevia toimintatapoja.

Opettajayhteisöön on muodostunut oma käytöksellinen kulttuurinsa, jonka sääntöjä jokaisen odotetaan pääsääntöisesti noudattavan. Työyhteisön sisällä luoviminen koettiin myös pelaamisen käsitteen kautta, jolloin kulttuuriin pyrittiin sopeutumaan, jotta tultaisiin hyväksytyksi yhteisön jäseneksi. Jos pelaaja poikkesi normista, esimerkiksi kyseenalaistamalla toimintatapoja, vaikeutui hänen sopeutumisensa yhteisöön.