tarkas-telusta täydellisenä fyysisenä, psyykkisenä tai sosiaalisena hyvinvoinnin tilana on siirrytty kohti terveyden sosiaalista lähestymistapaa. Tällöin korostetaan henkilön mahdollisuutta kokea hy-vinvointia ja terveyttä toimintakykyä rajoittavista tekijöistä tai sairauksista huolimatta. Terveys on henkilön dynaamista tasapainoilua ympäristön sosiaalisissa vuorovaikutussuhteissa, kykyä toteuttaa itseään, suoriutua elämässään jossakin määrin itsenäisesti ja olla vuorovaikutuksessa sosiaalisen ympäristön kanssa (Huber ym. 2011, Dröes ym. 2016, de Vugt & Dröes 2017), mikä kuvaa myös tämän tutkimuksen käsitystä terveydestä. Terveyteen liittyy läheisesti itsearvioitu terveys, jolla tarkoitetaan henkilön omaa arviota terveydestään. Itsearvioitu terveys ennustaa toimintakykyä, terveyspalvelujen käyttöä ja kuolleisuutta väestössä. (Jylhä & Leinonen 2015, 381–386, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018a.)
Hyvinvointiin sisältyvät terveys, materiaalinen hyvinvointi ja koettu hyvinvointi tai elämän-laatu. Koettuun hyvinvointiin liittyy elämänlaatu, jota muovaavat terveys ja materiaalinen hy-vinvointi, samoin kuin yksilön odotukset hyvästä elämästä, sosiaaliset suhteet, omanarvontunto ja mielekäs tekeminen. Hyvinvointi kuvaa terveyden myönteisiä ulottuvuuksia sekä yksilö- että yhteisötasolla. Yksilöllinen hyvinvointi muodostuu sosiaalisista suhteista, itsensä toteuttami-sesta, onnellisuudesta ja sosiaalisista suhteista. Yhteisötason hyvinvointiin sisältyvät elinolot, työllisyys, työolot ja toimeentulo. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018a.) Tässä tutkimuk-sessa hyvinvointia lähestytään yksilöllisen hyvinvoinnin näkökulmasta ja terveys on osa hen-kilön hyvinvointia.
Omaishoitajien fyysinen hyvinvointi ja terveys
Omaishoitajien hyvinvointia ja terveyttä on tutkittu paljon viime aikoina. Omaishoitajilla on fyysisiä ja psykososiaalisia muutoksia terveydessä ja hyvinvoinnissa verrattuna ei-omaishoita-jiin (Pinquart & Sörensen 2006, Sörensen & Conwell 2011, Gibbons ym. 2014, Fonareva &
Oken 2014, Hiel ym. 2015, Roth ym. 2015). Tutkimusten mukaan omaishoitajat myös arvioivat terveytensä hyväksi, vaikka itsearvioitu terveys ja psyykkinen hyvinvointi ovat omaishoitajilla heikompia verrattuna ei-omaishoitajiin (Garlo ym. 2010, Berglund ym. 2015, Bremer ym.
2015). Vaimot, nais- ja puoliso-omaishoitajat sekä matalamman sosioekonomisen statuksen omaavat omaishoitajat kokevat terveytensä heikommaksi (Pinquart & Sörensen 2006, Sörensen
& Conwell 2011, Gibbons ym. 2014, Fonareva & Oken 2014, Hiel ym. 2015, Roth ym. 2015).
Kaschowitzin ja Brandtin (2017) mukaan itsearvioitu terveys on parempi omaishoitajilla, jotka
hoitavat hoidettavaa kodin ulkopuolella. Omaishoitajilla huonoksi itsearvioitu terveys ennusti lisääntynyttä riskiä masennukselle ja vähäisempää tyytyväisyyttä elämään (Pottie ym. 2014).
Omaishoitajilla esiintyy muutoksia tulehdusherkkyydessä, unen laadussa, kognitiivisessa toi-minnassa, sympaattisen hermoston toitoi-minnassa, metaboliassa, kortisolin tuotannossa, hyyty-mistekijöissä ja immuunijärjestelmän toiminnassa. (Sörensen & Conwell 2011, Fonareva &
Oken 2014, Allen ym. 2017.) Terveysmuutokset ilmenevät erilaisina sairauksina kuten sydän-, verisuoni-sydän-, aineenvaihdunta- ja liikuntaelinsairauksinasydän-, osteoporoosinasydän-, psyykkisenä oirei-luna, eriasteisina pelkotiloina, univaikeuksina, kiputiloina, sydäntuntemuksina, ahdistuksena ja masennuksena (Gibbons ym. 2014, Gupta ym. 2015, Allen ym. 2017). Myös lääkityksen käyttö on yleistä omaishoitajilla (Fonareva & Oken 2014, Gibbons ym. 2014, Gupta ym. 2015). Lää-kityksen käyttö on yleistä tuki- ja liikuntaelinsairauksien, diabeteksen, sydän- ja verisuonisai-rauksien, kolesterolin, verenpainetaudin, osteoporoosin ja ahdistuksen hoidossa (Gibbons ym.
2014, Gupta ym. 2015).
Omaishoidon yhteyttä omaishoitajien lisääntyneeseen kuolleisuuden riskiin verrattuna saman-ikäisiin ei-omaishoitajiin on tutkittu, ja tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Omaishoidon sinäl-lään ei todeta lisäävän kuolleisuuden riskiä omaishoitajilla (Fredman ym. 2010, Toljamo ym.
2012, Roth ym. 2015, Caputo ym. 2016). Omaishoitajan ja hoidettavan yhdessä asuminen lisäsi naisomaishoitajien kuolleisuuden riskiä jopa 33 %:lla verrattuna tilanteeseen, jossa omaishoi-taja ja hoidettava eivät asuneet yhdessä. Verrattaessa omaishoitajien, jotka eivät asuneet yh-dessä hoidettavien kanssa ja ei-omaishoitajien kuolleisuutta keskenään, omaishoitajien kuollei-suus oli vähäisempää kuin ei-omaishoitajien. (Caputo ym. 2016.) Tätä tukevat myös Fredma-nin ym. (2010) ja Rothin ym. (2015) tutkimukset, joiden mukaan omaishoitajien kuolleisuus on vähäisempää verrattuna samanikäisiin ei-omaishoitajiin.
Omaishoitajien vähäisempää kuolleisuutta verrattuna samanikäisiin ei-omaishoitajiin on seli-tetty omaishoitajien sosioekonomisilla tekijöillä kuten paremmalla koulutuksella, tulotasolla, terveydentilalla ja omasta terveydestä huolehtimisella sekä erillään asumisella hoidettavan kanssa (Fredman ym. 2010, Caputo ym. 2016). Tutkimusten mukaan omaishoitajien naissuku-puoli ja naissuku-puoliso-omaishoitajuus (Toljamo ym. 2012, Roth ym. 2015) sekä omaishoitajien ko-kema masennus, stressi ja kuormittuminen yhdessä omaishoidon kanssa lisäävät tilanteessa omaishoitajien kuolleisuutta verrattuna ei-omaishoitajiin (Fredman ym. 2010, Toljamo ym.
2012, Roth ym. 2015, Caputo ym. 2016).
Omaishoitajien psykososiaalinen hyvinvointi ja terveys
OECD-maissa tehdyn tutkimuksen mukaan omaishoitajilla on 20 % enemmän psyykkisiä on-gelmia verrattuna ei-omaishoitajiin (Colombo ym. 2011). Omaishoidon psykososiaaliset ter-veysvaikutukset ilmenevät omaishoitajissa stressinä (Fonareva & Oken 2014, Pottie ym. 2014, Roth ym. 2015, Kaschowitz & Brandt 2017, Allen ym. 2017), masennuksena (Schoenmakers ym. 2010, Pinquart & Sörensen 2011, Välimäki 2012, Gibbons ym. 2014, Gupta ym. 2015, Kaschowitz & Brandt 2017), uupumisena (Mitchell ym. 2015, Svendsboe ym. 2016) ja kuor-mittumisena (Pinquart & Sörensen 2006, Garlo ym. 2010, Akpinar ym. 2011, Kim ym. 2011, Pinquart & Sörensen 2011, Papastavrou ym. 2012, Pöysti ym. 2012, Välimäki 2012, Adelman ym. 2014, Gibbons ym. 2014, Chappel ym, 2015, Gupta ym. 2015, Svendsboe ym. 2016, Vou-tilainen ym. 2017).
Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa omaishoitajien ja ympäristön välisessä vuorovaikutuk-sessa omaishoitajien voimavarat ovat tiukoilla tai ylittyvät. Itse stressikokemus on psykologi-nen, mutta se vaikuttaa omaishoitajien fyysiseen terveyteen ja hyvinvointiin. Oleellista on omaishoitajien kokemus tilanteesta. (Fonareva & Oken 2014, Pottie ym. 2014, Roth ym. 2015.) Stressi aiheuttaa omaishoitajilla muutoksia sympaattisessa hermostossa, metaboliassa, kor-tisolin tuotannossa ja hyytymistekijöissä. Stressi vaikuttaa omaishoitajien immuunijärjestel-mään lisäten tulehdusalttiutta ja kudosvaurioita. Lisäksi negatiiviset muutokset kognitiossa ja unen laadussa sekä lisääntynyt alttius masennukselle ja sydän- ja verisuonisairauksille ovat stressin seurauksia omaishoitajilla. (Fonareva & Oken 2014, Allen ym. 2017.) Kroonistuessa stressi lisää omaishoitajien sairastavuusalttiutta, heikentää omaishoitajien kykyä huolehtia hoi-dettavista ja jouduttaa hoidettavien laitoshoitoon siirtymistä (Pottie ym. 2014, Fonareva &
Oken 2014).
Masennuksella eli depressiolla tarkoitetaan joko ohimenevää masentunutta mielialaa, masen-nustilaa tai erilaisten sairaustilojen tai psykologisten häiriöiden oiretta. Se on helposti uusiu-tuva, monitekijäinen sairaus, joka voi muuttua pitkäaikaiseksi. Masennuksen kehittymiseen vaikuttavat biologiset, psykologiset ja sosiaaliset tekijät. (Fonareva & Oken 2014, Kampman ym. 2017, 10–12.) Omaishoitajien masennus on tunneperäinen reaktio omaishoidon vaatimuk-siin. Pitkään jatkuva stressi altistaa masennukselle ja sen uusiutumiselle. (Papastavrou ym.
2012, Fonareva & Oken 2014.) Omaishoitajilla on todettu masennusoireita enemmän kuin ei-omaishoitajilla. Dementiaa sairastavien henkilöiden omaishoitajilla masennusta esiintyy jopa 30–80 %:lla omaishoitajista verrattuna vastaavaan samanikäiseen väestöön. Masennusoireet
ovat usein alidiagnosoituja, mikä vaikuttaa hoidon saatavuuteen ja siten omaishoitajien hyvin-vointiin ja terveyteen. (Schoenmakers ym. 2010, Fonareva & Oken 2014.)
Omaishoitajien uupuminen ja kuormittuminen ovat seurausta omaishoidon negatiivisista vai-kutuksista omahoitajien hyvinvointiin ja terveyteen (Mitchell ym. 2015, Svendsboe ym. 2016).
Omaishoitajien uupuminen ja kuormittuminen syntyvät vuorovaikutussuhteessa hoidettavien kanssa ja ilmenevät psyykkisinä, henkisinä, sosiaalisina, taloudellisina ja fyysisinä vaikutuk-sina omaishoitajien hyvinvointiin ja terveyteen. Ne ovat epätasapainoa omaishoitajien resurs-sien ja heihin kohdistettujen vaatimusten välillä. (Garlo ym. 2010, Pinquart & Sörensen 2011, Kim ym. 2012, Adelman ym. 2014, Voutilainen ym. 2017.) Tilanteeseen liittyy omaishoitajilla usein myös häpeän, hämmennyksen, syyllisyyden ja itsesyytösten tunteita (Papastavrou ym.
2012). Kuormittuminen on riskitekijä elimistön puolustusmekanismien heikentymiselle sekä omasta hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtimiselle, mitkä osaltaan heikentävät elämänlaatua omaishoitajilla. (Garlo ym. 2010, Kim ym. 2012, Toljamo ym. 2012, Adelman ym. 2014).
Omaishoitajien uupuminen ja kuormittuminen lisäävät myös masennuksen (Toljamo ym. 2012) ja kuolleisuuden riskiä (Garlo ym. 2010, Kim ym. 2012, Toljamo ym. 2012, Adelman ym.
2014) omaishoitajilla.