Omaishoitajat ovat iäkkäitä puoliso-omaishoitajia
Tässä tutkimuksessa omaishoitajista valtaosa oli iäkkäitä, eläkkeellä olevia naisomaishoitajia, jotka asuivat yhdessä hoidettavien kanssa. Tämä on todettu myös useissa kansallisissa ja kan-sainvälisissä tutkimuksissa (Pöysti ym. 2012, Välimäki ym. 2012, Berglund ym. 2015, Bremer ym. 2015, Chappel ym. 2015, Kaschowitz & Brandt 2017). Iäkkäiden naisomaishoitajien osuus tutkimuksen omaishoitajista oli suurempi verrattuna omaishoidon tuen selvitykseen (2012), jossa kaikista omaishoitajista naisia oli joka seitsemäs ja 65 vuotta täyttäneitä tai sitä vanhempia oli hieman yli puolet omaishoitajista (Linnosmaa ym. 2014, Tillman ym. 2014). Naisomaishoi-tajien suurempi osuus saattaa selittyä sillä, että tilastotietojen mukaan naiset elävät miehiä pi-tempään ja ovat kumppaniaan nuorempia (Tilastokeskus 2017). Tämä myös selittää, että iäk-käät naiset toimivat iäkkäitä miehiä enemmän omaishoitajina.
Tässä tutkimuksessa lähes kaikki omaishoitajat asuivat yhdessä hoidettavien kanssa ja etä-omaishoitajia ei ollut tässä tutkimuksessa. Eläkkeellä olevien, puoliso-omaishoitajien ja yh-dessä hoidettavan kanssa asuvien omaishoitajien osuus oli suurempi verrattuna vuonna 2012 omaishoidon tukea saaneisiin omaishoitajiin, joista 60 % oli eläkkeellä ja puoliso-omaishoita-jien osuus oli 58 % (Tillman ym. 2014). Koska lähes kaikki omaishoitajat asuivat avo- tai avio-liitossa, painottui omaishoitajuus puoliso-omaishoitoon. Etäomaishoitajien osuus oli tässä tut-kimuksessa pienempi verrattuna vuonna 2012 omaishoidon tukea saaneisiin omaishoitajiin, joista etäomaishoitajia oli kaksi prosenttia (Linnosmaa ym. 2014, Tillman ym. 2014). Tätä se-littänee tämän tutkimuksen omaishoitajien vanhempi ikärakenne.
Omaishoitajien hoidettavat ovat iäkkäitä miehiä
Tässä tutkimuksessa hoidettavista suurin osa oli iäkkäitä miehiä ja heidän keski-ikä oli 81 vuotta. Hoidettavista hieman yli puolet oli 75–84-vuotiaita ja yli 85-vuotiaita hoidettavista oli vajaa kolmannes. Iäkkäiden mieshoidettavien osuus oli suurempi kuin omaishoidon tuen selvi-tyksessä vuonna 2012. Tuolloin kaikista hoidettavista 75–84-vuotiaita oli lähes 30 % ja yli 85-vuotiaita 18 % (Linnosmaa ym. 2014) ja hoidettavien keski-ikä oli 63 vuotta. Miehiä hoidetta-vista oli tuolloin hieman yli puolet (Tillman ym. 2014).
Tässä tutkimuksessa hoidettavat olivat usein monisairaita, joilla oli useita hyvinvointia ja ter-veyttä heikentäviä sairauksia. Omaishoidon tarvetekijöitä ja syitä lähestyttiin hoidettavien Pal-veluohjauslehdelle kirjattujen diagnoosien näkökulmasta, jolloin yleisimpiä sairauksia olivat muistisairaudet sekä sydän- ja verisuonisairaudet. Tutkimuksen tulokset olivat samansuuntaisia kuin omaishoidon tukea koskevassa selvityksessä (2012), jossa yli 60-vuotiailla muistisairaudet ja fyysisen toimintakyvyn heikkeneminen olivat pääasiallinen omaishoidon tarvetekijä ja syy (Tillman ym. 2014). Tutkimuksessa omaishoidon tilanteet olivat usein monimuotoisia ja -syi-siä, ja tällöin Palveluohjaus-lehdeltä tehdyt diagnoosi-kirjaukset eivät suoraan kertoneet omais-hoidon tuen myöntämisen perusteita. Olennaista olivat omaishoitajien ja hoidettavien kokonais-tilanne ja siinä tehtävä palvelutarpeen ja omaishoidon tuen tarpeen arviointi osana omaishoidon tuen myöntämisprosessia.
Tässä tutkimuksessa ei selvitetty hoidettavien hoivan tarvetta tai säännöllistä kotihoidon apua omaishoitotilanteissa, millä tuetaan omaishoitajien jaksamista ja siten omaishoitajien hyvin-vointia ja terveyttä. Kehusmaan ja Erholan (2018) mukaan omaishoidossa hoidettavien hoivan tarve on suurta ja yli puolet hoidettavista tarvitsee raskasta, lähes jatkuvaa tai jatkuvaa ympäri-vuorokautista hoivaa. Hoidettavien hoidon tarpeeseen voidaan vastata kotipalvelun ja kotisai-raanhoidon palveluilla, mutta niiden myöntämiskäytännöissä on tutkimusten mukaan vaihtelua valtakunnallisesti. (Kehusmaa & Erhola 2018.)
Omaishoitajuus on sitovaa ja vaativaa
Tämän tutkimuksen omaishoitajista yli puolet oli ollut omaishoitajana 0–3 vuotta ja yli neljä vuotta omaishoitajina olleita oli kaksiviidesosaa tutkimuksen omaishoitajista. Omaishoidon tuen selvityksessä (2012) omaishoito oli tutkimushetkellä kestänyt keskimäärin kahdeksan vuotta ja noin joka neljännellä omaishoitajalla omaishoito oli kestänyt yli kymmenen vuotta.
Puoliso-omaishoitajilla omaishoidon keskimääräinen kesto oli 6,5 vuotta. Omaishoidon pitkää kestoa vuoden 2012 selvityksessä selitti se, että osa hoidettavista oli lapsia. (Tillman ym. 2014.) Tässä tutkimuksessa omaishoitajat käyttivät epäsäännöllisesti omaishoitajien lakisääteisiä va-paapäiviä. Kaksi yleisintä syytä tähän olivat hoidettavien haluttomuus lähteä hoitoon ja ettei omaishoitajilla ollut tarvetta vapaapäivien säännölliselle käytölle. Tutkimuksen omaishoitajat käyttivät lakisääteisiä vapaapäiviä vähemmän kuin omaishoitajat omaishoidon tuen selvityk-sessä (2012), jossa noin puolet omaishoitajista jätti lakisääteiset vapaansa pitämättä (Linnosmaa ym. 2014). Kahdesta yleisimmästä syystä toinen oli molemmissa tutkimuksissa sama; hoidet-tavan kieltäytyminen muusta kuin omaishoidosta / haluttomuus lähteä hoitoon. Toiseksi yleisin
syy Linnosmaan ym. (2014) mukaan oli, etteivät omaishoitajat halunneet jättää hoidettavaansa muiden hoitoon.
Tämän tutkimuksen omaishoitajat saivat sekä epävirallista että virallista tukea riittävästi hoi-dettavaan hoitoon liittyvissä asioissa. Epävirallisen tuen antajina omaiset olivat merkittävässä asemassa, kun taas virallisen tuen antajina korostuivat yksityisen palveluntuottajan ja terveys-keskuksen vastaanoton palvelut. Tutkimuksessa omaishoitajilla tuen saanti ensisijaisesti omai-silta ja tämän jälkeen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista on pysynyt ennallaan verrattuna vuoden 2012 omaishoidon tuen selvitykseen (Juntunen & Salminen 2014). Omaishoitajien ar-vio saadun tiedon ja tuen riittävyydestä hoidettavan hoitoon liittyvissä asioissa oli tässä tutki-muksessa suurempi kuin omaishoidon tuen selvityksessä (2012), jossa joka kolmas vastaajista oli saanut hyvin tukea omaishoitajina (Juntunen & Salminen 2014). Tässä tutkimuksessa kysy-mystä ei kuitenkaan esitetty kaikille omaishoitajille, koska kysymys oli poistettu toisesta hy-vinvointi- ja terveystarkastuksissa käytetyistä hyhy-vinvointi- ja terveyskyselyistä. Kansallisissa ja kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että hyväksi koettu läheisiltä ja viranomaisilta saatu tuki on yhteydessä omaishoidon vähäisempiin kielteisiin vaikutuksiin ja sen avulla voi-daan ennaltaehkäistä omaishoitajien kuormittumista (Sörensen & Conwell 2011, Kehusmaa &
Juntunen 2014, Litzelman ym. 2017). Tästä näkökulmasta katsottuna omaishoitajien saaman ja tarvitseman tuen tulee olla yksi keskeisemmistä selvitettävistä ja arvioitavista asioista omais-hoitajien hyvinvointi- ja terveystarkastuksissa.
Omaishoitajilla on terveysongelmia, mutta heidän itsearvioitu terveys on hyvä
Tässä tutkimuksessa omaishoitajilla oli toimintakykyä heikentäviä riskitekijöitä (vrt. Taulukko 2) (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017a), jotka vaikuttivat omaishoitajien hyvinvointiin ja ter-veyteen aiheuttaen terveysongelmia. Tutkimuksen omaishoitajista valtaosalla oli somaattisia sairauksia ja osa omaishoitajista käytti säännöllisesti lääkkeitä. Myös aikaisemmissa tutkimuk-sissa on todettu omaishoitajilla haitallisia terveysmuutoksia elimistön toiminnassa sekä krooni-sia psyykkisiä ja somaattikrooni-sia sairaukkrooni-sia (Pöysti ym. 2012, Fonareva & Oken 2014, Gibbons ym.
2014, Gupta ym. 2015), joihin liittyy lisääntynyttä lääkityksen käyttöä (Gibbons ym. 2014, Gupta ym. 2015). Omaishoitajien lääkkeiden käytön osalta tämän tutkimuksen tulosta tukee Pajalan (2012) tutkimustulos, jonka mukaan suomalaisilla kotona-asuvilla iäkkäillä jopa 40
%:lla on polyfarmasia eli monilääkitys. Polyfarmasia kuvaa yli neljän tai yli viiden eri lääke-valmisteen samanaikaista käyttöä (Ahonen 2011, Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus
Fimea 2018). Suomessa lääkkeiden käytön onkin todettu olevan yleisempää iän lisääntyessä ja naisilla (Ahonen 2011).
Tämän tutkimuksen omaishoitajista neljä viidestä arvioi terveytensä hyväksi, mutta omaishoi-tajat olivat huolestuneita terveydestään. Hyväksi terveytensä arvioineiden omaishoitajien osuus oli huomattavan suuri verrattaessa sitä omaishoidon tuen selvitykseen (2012), jossa hyväksi terveytensä arvioi vajaa kolmannes omaishoitajista (Juntunen & Salminen 2014). Myös Tolja-mon ym. (2012) tutkimuksessa omaishoitajista pienempi osuus, reilu puolet arvioi terveytensä hyväksi. Tätä voi selittää se, että Toljamon ym. (2012) tutkimuksessa vain hoidettavat olivat yli 65-vuotiaita ja puoliso-omaishoitajia oli tutkimuksessa 13 % ja eläkkeellä omaishoitajista oli 44 %. Tällöin omaishoidon ja työn yhteensovittaminen nuoremmilla omaishoitajilla olivat yhteydessä omaishoitajien huonompaan itsearvioituun terveyteen.
Suomessa eläkeikäisten itsearvioitu terveys on noussut tasaisesti 1990-luvun alusta Terveys 2001-, Terveys 2011- ja ATH-tutkimusten (Aikuisten terveys-, hyvinvointi- ja palvelututki-mus) mukaan (Koskinen ym. 2012, Helldán & Helakorpi 2013, Murto ym. 2017). Terveys 2011-tutkimuksen mukaan terveytensä vähintään melko hyväksi arvioi 66–74-vuotiaista noin joka seitsemäs sekä yli 75-vuotiaista lähes joka toinen (Koskinen ym. 2012). ATH-tutkimuksen (2017) mukaan 55–74-vuotiaista terveytensä hyväksi arvioi hieman yli puolet ja yli 75-vuoti-aista vain reilu kolmasosa (Murto ym. 2017).
Omaishoitajista osa tuntee masennusta ja kokee yksinäisyyttä
Tämän tutkimuksen omaishoitajista osa tunsi mielialansa masentuneeksi ja koki yksinäisyyttä.
Tutkimuksen omaishoitajista itsensä masentuneeksi tunsi neljäsosa omaishoitajista. Tämä on lähes vastaava tulos kuin ATH-tutkimuksessa (2017) yli 55-vuotiaiden osalta (Murto ym.
2017). Suomalaisista eläkeikäisistä noin viidellä prosentilla on vuosittain masennusta ja 15–25
%:lla on lievempiä mielialaoireita, joita ei aina tunnisteta ja ne jäävät tällöin hoitamatta (Käypä hoito -suositus: Depressio, 2016). Terveydellisen haitan lisäksi masennus vaikuttaa henkilön toimintakykyyn. Usein somaattiset sairaudet ja masennus muodostavat noidankehän, jossa nämä vahvistavat toinen toisiaan. Masennus heikentää henkilön fyysistä ja sosiaalista toimintakykyä sekä lisää inhimillistä kärsimystä ja avun tarvetta ADLtoiminnoissa (Käypä hoito -suositus: Depressio, 2016). Masennus lisää myös sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä ja voi aiheuttaa ennenaikaista pitkäaikaishoidon tarvetta (Pinquart & Sörensen 2011, Käypä hoito -suositus: Depressio, 2016).
Tämän tutkimuksen omaishoitajista itsensä yksinäiseksi koki reilu kolmannes. Omaishoitajilla itsensä yksinäiseksi kokeminen oli huomattavasti yleisempää kuin ATH-tutkimuksessa (2017), jossa itsensä yksinäiseksi koki yli 55-vuotiaista noin joka kymmenes (Murto ym. 2017). Tämän tutkimuksen omaishoitajat olivat myös vähemmän yhteydessä viikoittain omaisiin tai tuttaviin kuin vastaajat ATH-tutkimuksessa (Murto ym. 2017). Henkilön ikääntyessä yksi suurimpia psyykkisen hyvinvoinnin uhkatekijöitä on yksinäisyys, jonka ennaltaehkäisyä tukevat vasta-vuoroiset sosiaaliset suhteet (Pöysti ym. 2012).
Omaishoitajat ovat huolestuneita muististaan ja heillä on uniongelmia
Tässä tutkimuksessa joka viides omaishoitaja ja heidän läheisensä olivat olleet huolestuneita omaishoitajien muistista. Eritasoiset muistihäiriöt lisääntyvät ikääntymisen mukana ja eriasteis-ten sairauksien aiheuttamaa keskivaikeaa tai vaikeaa dementiaa arvioidaan sairastavan 5–9 % kaikista 65 vuotta täyttäneistä henkilöistä. (Suutama 2013, 220.) Vuosittain noin 14 500 henki-löä sairastuu muistisairauteen (Käypä hoito -suositus: Muistisairaudet, 2017). Vaikka kaikki muistin ja kognitiivisen toiminnan häiriöt eivät ole eteneviä ja kehity dementiaksi, on muistin heikkenemisestä jonkinasteista koettua haittaa henkilölle ADL-toiminnoissa. Tämä ilmenee esimerkiksi henkilön puheissa huolestuneisuutena muistista tai muistin heikentyminen voidaan todeta testeissä. Tämä MCI:ksi (Mild Cognitive Impairment), lieväksi kognitiiviseksi heiken-tymiseksi kutsuttu oireyhtymä johtaa arvioiden mukaan 10–15 %:ssa dementoivaan sairauteen.
(Suutama 2013, 220.) Kuitenkin merkittävä osa muistisairauksista jää diagnosoimatta ja tämän vuoksi henkilön esille tuomien muistioireiden syy tulee selvittää. (Käypä hoito -suositus: Muis-tisairaudet, 2017).
Tässä tutkimuksessa reilulla kolmanneksella omaishoitajista oli uniongelmia joko hoidettavista tai omaishoitajista itsestään lähtöisin olevien tekijöiden vuoksi. Omaishoitajien uniongelmia tukevat sekä kansalliset että kansainväliset tutkimukset (Pinquart & Sörensen 2011, Pöysti ym.
2012). Tutkimuksen omaishoitajat nukkuivat huonommin kuin samanikäiset ei-omaishoitajat Terveys 2011-tutkimuksessa (Lallukka ym. 2012). Ikääntyessä uniongelmat ja muutokset unen rakenteessa yleistyvät. Nämä näkyvät illalla nukahtamiseen kuluvan ajan pitenemisenä, unen yhtäjaksoisuuden heikkenemisenä, unen muuttumisena pinnallisemmaksi ja lisääntyneinä yö-aikaisina heräämisinä. (Kivelä 2013, 367, Unettomuus: Käypä hoito -suositus 2017.) Ikäänty-minen itsessään ei selitä uniongelmia, sillä yleensä uniongelmiin liittyy sekä somaattisia että psyykkisiä liitännäissairauksia kuten ahdistuneisuutta, depressiivisyyttä tai heikentynyt
fyysi-nen toimintakyky. Pitkittyessään uniongelmat lisäävät sairauksien ja tapaturmien riskiä, hei-kentävät toimintakykyä ja huonontavat elämänlaatua (Käypä hoito -suositus: Unettomuus, 2017).
Omaishoitajat ovat fyysisesti hyvässä kunnossa
Tässä tutkimuksessa omaishoitajien fyysinen toimintakyky tarkasteltuna kävelemiskykynä (liikkumiskyky) ja kaatumisina oli parempi kuin samanikäisillä ATH-tutkimuksessa (Murto ym. 2017). Tämän tutkimuksen omaishoitajista vain 5 %:lla oli suuria vaikeuksia puolen kilo-metrin kävelemisessä. Vastaavasti ATH-tutkimuksessa (2017) 55–74-vuotiaista 8 % ja yli 75-vuotiaista 31 % kertoi edellä mainitun matkan kävelemisessä olevan suuria vaikeuksia (Murto ym. 2017). Osa tämän tutkimuksen omaishoitajista kertoi, ettei pystynyt kävelemään puolta kilometriä lainkaan, mikä oli huolestuttava tulos. Henkilön liikkumiskykyyn vaikuttavat lihas-voima, tasapaino, aistitoiminnot, sydän- ja verenkiertoelimistön sekä keskushermoston toi-minta, jolloin ongelmat näillä osa-alueilla heikentävät toimintakykyä (Rantanen & Sakari 2013, 315-318). Liikkumiskyvyn vaikeudet kaventavat henkilön elinpiiriä, aiheuttavat yksinäisyyden tunnetta, lisäävät kaatumisalttiutta ja tukipalvelujen tarvetta. Ne ennustavat myös ADL-toimien vaikeutumista ja myöhemmin laitoshoitoon siirtymistä. (Hirvensalo ym. 2013, 474, Murto ym.
2017.)
Tässä tutkimuksessa omaishoitajista 15 % kertoi kaatuneensa viimeisen puolen vuoden aikana.
Iäkkäiden tapaturmista neljä viidestä on kaatumisia, liukastumisia tai putoamisia ja kaatumis-tapaturmista aiheutuu yli 1 000 kuolemantapausta vuosittain yli 65-vuotiailla (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018b). Verrattaessa tutkimustulosta siihen, että tutkimusten mukaan joka kolmas yli 65-vuotias ja joka toinen yli 80-vuotias kaatuu vähintään kerran vuodessa, voidaan todeta, ettei tutkimukseen osallistuneilla omaishoitajilla kaatumisia ollut suhteessa enempää kuin vastaavan ikäisillä (Nurmi 2000, Murto ym. 2017, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018b). Tarkasteltaessa tutkimustuloksia omaishoitajien kaatumisista tulee arvioida, kuinka omaishoitajat ymmärsivät kysymyksen kaatumisesta tai muistavatko he kaatumisen, mikäli kaatumisesta ei syntynyt vammoja.
Tässä tutkimuksessa omaishoitajien selviytyminen IADL-toimista vastasi ATH-tutkimuksessa (2017) yli 75-vuotiailla saatua tulosta (Murto ym. 2017). Tässä tutkimuksessa ei kysytty omais-hoitajilta selviytymistä PADL-toimista, joissa avuntarve kuvaa henkilön tarvitsevan joko viral-lista tai epäviralviral-lista apua. Kansallisten tutkimusten mukaan ADL-toimista suoriutumisen
vai-keudet ovat vähentyneet 2000-luvun alkupuoliskolla iäkkään väestön keskuudessa, lukuun ot-tamatta kaikkein vanhimpia ikäryhmiä. Ne ovat kuitenkin edelleen melko yleisiä 75 vuotta täyt-täneillä suomalaisilla (Sainio ym. 2012, 145–148, Murto ym. 2017) ja vaikeudet ADL-toimissa ennustavat laitoshoitoon siirtymistä ja ennenaikaisen kuolleisuuden riskiä (Murto ym. 2017).
Omaishoitajien elintavat tukevat hyvinvointia ja terveyttä
Tässä tutkimuksessa omaishoitajat harrastivat liikuntaa, mikä ilmeni sekä päivittäisenä hyöty-liikuntana että viikoittaisena liikunnan harrastamisena. Tutkimuksessa omaishoitajien ja ATH-tutkimuksessa (2017) samanikäisten henkilöiden liikunnan harrastamisen useus olivat verratta-vissa toisiinsa (Murto ym. 2017). Tutkimuksessa oli kuitenkin omaishoitajia, jotka eivät har-rastaneet liikuntaa lainkaan. Omaishoito asettaa omaishoitajille fyysisiä vaatimuksia, jolloin voidaan ajatella, että hyötyliikunnan harrastaminen on edellytys omaishoitajana toimimiselle ja hoidettavasta huolehtimiselle. Voidaan pohtia, olivatko liikuntaa harrastamattomat samoja omaishoitajia, jotka eivät pystyneet kävelemään puolta kilometriä lainkaan vai olivatko nämä muusta syystä fyysisesti passiivisimpia omaishoitajia. Hirvensalon ym. (2013) mukaan liikun-taharrastukset lisääntyvät eläkkeelle siirtymisen alkuvaiheessa, mutta vähenevät yli 75 vuoden iässä. Vanhenemisen mukana myös liikunnan harrastaminen vaikeutuu ja vanhemmissa ikä-luokissa on eniten niitä, jotka eivät pysty harrastamaan lainkaan liikuntaa (Helldán & Helakorpi 2013). Tällöin toimintakykyvaikeudet lisääntyvät ja hyvinvointi sekä terveys heikkenevät. Lii-kunnalla on mahdollista hidastaa vanhenemiseen liittyviä hyvinvoinnin, terveyden ja toiminta-kyvyn muutoksia. Näiden ennaltaehkäisyssä kestävyysliikunnalla, lihasvoimaharjoittelulla sekä liikkuvuutta ja tasapainoa ylläpitävällä ja kehittävällä liikunnalla on suuri merkitys yli 65-vuotiailla. (Käypä hoito -suositus: Liikunta, 2016.)
Tutkimuksen omaishoitajat ruokailivat säännöllisesti, eikä heidän painossaan ollut tapahtunut suuria muutoksia lähiaikoina. Omaishoitajilla suositusten mukainen ruokavalion energian (vä-hintään 1 500 kcal) ja ravintoaineiden saanti vuorokaudessa (Hakala 2015), oli todennäköisesti turvattu. Hyvinvointi- ja terveystarkastuksissa tarvittaessa laskettavan painoindeksin tai tehtä-vän MNA-testin tuloksia ei tässä tutkimuksessa ollut käytettävissä. Suominen ym. (2013) ovat todenneet, että yli 65-vuotiaiden muistisairaiden henkilöiden puoliso-omaishoitajista 16 %:lla oli lisääntynyt riski virheravitsemukselle, jolloin ravinnon proteiinien, vitamiinien ja kivennäis-aineiden saantiin tulee kiinnittää huomiota. Ikääntyneiden ravitsemustila, ruokailu ja ravinnon-saanti ovat tutkimusten mukaan yhteydessä hyvinvointiin, terveyteen ja siten myös toimintaky-kyyn. Painon vakaana pitäminen, riittävän energian ja tarvittavien ravintoaineiden saanti sekä
virheravitsemuksen että sairauksien ennaltaehkäisy ja niistä toipumisen nopeuttaminen, lihas-kunnon ja toimintakyvyn ylläpitäminen, kotona asumisen mahdollisuuden pitkittäminen, virey-den ja elämänlaadun tukeminen ovat ikääntyneivirey-den ravitsemuksen keskeisiä tavoitteita. (Ha-kala 2015.)
Tässä tutkimuksessa omaishoitajat käyttivät maltillisesti riippuvuutta aiheuttavia aineita ja päihdeaineita; tupakkaa ja alkoholia. Tämän tutkimuksen päivittäin tupakoivien omaishoitajien osuus oli pienempi verrattaessa sitä ATH-tutkimukseen (2017), jossa päivittäin 55–74-vuoti-aista tupakoi 13 % ja yli 75-vuoti55–74-vuoti-aista 3 % (Murto ym. 2017). Terveys 2000- ja Terveys 2011-tutkimusten mukaan päivittäin tupakoivien osuus on pienentynyt vuodesta 2000 vuoteen 2011, voimakkaammin miehillä kuin naisilla. Sen sijaan 55–74-vuotiaiden naisten tupakointi on yleis-tynyt 2000-luvun alkupuolella. (Helldán & Helakorpi 2013.) Tupakoinnin on todettu olevan merkittävä syöpä-, hengitys- ja verenkiertoelimistön sairauksien ja niistä aiheutuvien kuole-mien aiheuttaja. (Käypä hoito -suositus: Tupakkariippuvuus ja tupakasta vieroitus, 2012.) Tässä tutkimuksessa omaishoitajista 11 % käytti alkoholia viikoittain, miehistä 26 % ja naisista 7 %. Tämä on vähemmän kuin Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen selvityksessä, jossa todet-tiin, että vähintään kerran viikossa alkoholia juovien eläkeikäisten (65–84 vuotta) miesten osuus on noussut 24 %:sta 42 %:iin ja samanikäisten naisten osuus 8 %:sta 24 %:iin vuosina 1993–2013 (Vilkko 2018). Tässä tutkimuksessa ei kysytty omaishoitajilta heidän kerralla juo-mia alkoholimääriä, monen alkoholiannoksen kerralla juomisen useudesta tai onko alkoholin käytöstä ollut ongelmia. Juodun alkoholin määrästä omaishoitajilla tai alkoholin käytön ongel-mista omaishoitotilanteissa ei siis ole tietoa. Nämä olisivat olennaisia tietoja, koska ATHtutkimuksen (2017) mukaan 55–74vuotiaista 26 % ja yli 75vuotiaista 7 % käytti AUDITC -kyselyn mukaan liikaa alkoholia (Murto ym. 2017). Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sel-vityksen (2013) mukaan 5 % kotihoidon asiakkaista käytti alkoholia kohtuutta runsaammin, jolloin alkoholin käytöstä aiheutui ongelmia hoidettaville itselleen tai heidän hoitajilleen (Vilkko ym. 2013). Omaishoitajien alkoholin käytöstä ja sen vaikutuksista omaishoitotilan-teissa tai tilanomaishoitotilan-teissa tarvittavasta tuesta on tänä päivänä vähän tutkimustietoa saatavilla. Tähän tarpeeseen vastataan valtakunnallisella Kuppi nurin -hankkeella 2017–2020. (Vilkko 2018.) Al-koholin käytön puheeksi ottaminen omaishoitotilanteissa on perusteltua, koska alAl-koholinkäytön riskitasot ovat yli 65-vuotiailla matalammat kuin nuoremmilla. Lisäksi elimistön kyky sietää alkoholia heikkenee ikääntymisen, mahdollisten sairauksien ja niiden lääkehoitojen myötä.
(Käypä hoito -suositus: Alkoholiongelmaisen hoito, 2015.)
Omaishoitajien taustatietojen sekä hyvinvoinnin ja terveyden monitahoiset yhteydet Tässä tutkimuksessa todettiin omaishoitajien taustatietojen sekä hyvinvoinnin ja terveyden mo-nitahoisia yhteyksiä, joita on esitetty kuviossa 2 sivulla 48 (Kuvio 2). Tätä tukevat kansainvä-liset ja kansalkansainvä-liset tutkimukset, joiden mukaan omaishoitajien hyvinvointiin ja terveyteen vai-kuttavat useat eri tekijät, ja usein ei voida nimetä yhtä tilanteessa vaikuttavaa tekijää (Fonareva
& Oken 2014, Pottie ym. 2014, Stansfeld ym. 2017, Voutilainen ym. 2017).
Tässä tutkimuksessa omaishoitajien ja hoidettavien ikä, omaishoitajien huolestuneisuus tervey-destä ja omaishoitajien itsensä yksinäiseksi kokeminen olivat yhteydessä omaishoitajien itsear-vioituun terveyteen. Hoidettavien ja omaishoitajien ikärakenne ovat olennainen tieto arvioita-essa omaishoidon vaativuutta ja raskautta (Tikkanen 2016). Omaishoitajien iän yhteyttä itsear-vioituun terveyteen tukevat myös aiemmat tutkimukset (Fonareva & Oken 2014, Hiel ym.
2015). Ikääntyminen itsessään tuo terveysongelmia, mikä osaltaan voi vaikuttaa iäkkäämpien omaishoitajien arvioon omasta terveydestä (Hiel ym. 2015). Toisaalta omaishoitajien korke-ampi ikä voi olla myös suojaava tekijä omaishoitajien hyvinvointi- ja terveysmuutoksille omaishoidossa (Pottie ym. 2014). Voidaan olettaa, että tässä tutkimuksessa nuoremmilla omais-hoitajilla hoidettavat olivat nuorempia, mikä selittänee hoidettavien iän yhteyttä omaishoitajien paremmaksi arvioituun terveyteen.
Tässä tutkimuksessa ei löydetty yhteyttä omaishoitajien sukupuolen (naisomaishoitajuuden) (Akpinar ym. 2011, Fonareva & Oken 2014) tai omaishoitajien itsensä masentuneeksi tuntemi-sen (Kaschowitz & Brandt 2017) ja itsearvioidun terveyden välillä, vaikka näin olisi voitu olet-taa olevan. Tässä tutkimuksessa saatua tulosta omaishoitajien omasta terveydestä huolestunei-suudesta ja yksinäisyyden kokemuksesta sekä niiden yhteydestä itsearvioituun terveyteen tukee aikaisempi tutkimus. Tutkimuksen mukaan omaishoitajien omien terveysongelmien ja sosiaa-lisen eristäytymisen on todettu olevan yhteydessä omaishoitajien hyvinvointi- ja terveysongel-miin (Schoenmakers ym. 2010).
Tässä tutkimuksessa omaishoitajien huolestuneisuuteen terveydestään olivat yhteydessä omais-hoitajien sukupuoli, mielialan masentuneeksi tunteminen ja huono itsearvioitu terveys. Naissu-kupuolen yhteyttä itsearvioituun terveyteen ja omaishoidon kuormittaviin vaikutuksiin tukevat myös aiemmat tutkimukset (Pinquart & Sörensen 2006, Pöysti ym. 2012, Gibbons ym. 2014).
Tutkimusten mukaan omaishoitajat kokevat ahdistusta ja kuormittumista sekä tuntevat masen-nusta hoitaessaan läheisiään. Omaishoitajien sosiaalisen tuen puute on yhteydessä
masennuk-seen, kuormittumiseen ja elämään tyytymättömyyteen ja vaikuttaa näin negatiivisesti omais-hoitajien hyvinvointiin ja terveyteen. Omaishoitajat kokevat tutkimusten mukaan elämänlaadun ja terveyden huonommaksi verrattuna ei-omaishoitajiin. (Pinquart & Sörensen 2011, Pottie ym.
2014.)
Tässä tutkimuksessa omaishoitajien itsearvioitu terveys ja omaishoitajien itsensä masentu-neeksi tunteminen olivat yhteydessä omaishoitajien kokemukseen yksinäisyydestä. Tässä tut-kimuksessa ei todettu omaishoitajien iän tai sukupuolen yhteyttä omaishoitajien yksinäisyyden kokemuksiin, mitä tukee Pöystin ym. (2012) tutkimus omaishoitajien sukupuolen osalta. Uoti-lan (2011) mukaan sosio-demografisista tekijöistä iän ja sukupuolen yhteyttä iäkkäiden yksi-näisyyteen on selvitetty tutkimuksissa, eivätkä tutkimustulokset näistä ole kiistattomia. Tutki-musten mukaan yksinäisyyden kokeminen ei ole yhteydessä ikään tai sukupuoleen, vaikka yk-sinäisyyden kokemukset lisääntyvät ikääntyessä. Tyytymättömyys parisuhteeseen tai puolison sairastaminen ja siihen liittyvä omaishoitajuus voivat aiheuttaa iäkkäillä yksinäisyyden koke-muksia. Heikentynyt terveys sekä fyysisen toimintakyvyn, sosiaalisen verkoston, turvallisuu-den tunteen ja elämän mielekkyyturvallisuu-den menettämisen tunteet ovat yhteydessä yksinäisyyturvallisuu-den ko-kemuksiin iäkkäillä. Yksinäisyyden kokemista ikääntyessä voivat selittää myös naimattomuus ja leskeytyminen. Yksinäisyyden kokeminen iäkkäillä on subjektiivista ja usein siihen liittyy masentuneisuutta ja alakuloisuutta. Yksinäisyyteen voi liittyä myös myönteisiä piirteitä, jos se on omavalintaista. (Uotila 2011.)
Tässä tutkimuksessa hoidettavien ikä, omaishoitajien huolestuneisuus terveydestä ja itsensä yk-sinäiseksi kokeminen olivat yhteydessä omaishoitajien mielialan masentuneeksi tuntemiseen.
Omaishoitajilla on todettu enemmän masennusta kuin ei-omaishoitajilla (Pinquart & Sörensen 2011, Kaschowitz & Brandt 2017). Omaishoitajien ja hoidettavien iän yhteyttä omaishoitajien masennukseen tukee Caputon ym. (2016) tutkimus, jossa iäkkäämmillä ja vähemmän koulute-tuilla omaishoitajilla oli enemmän masennusoireita kuin nuoremmilla omaishoitajilla ja hoidet-tavilla. Hoidollisten tehtävien ja hoidon suuri määrä sekä hoidettavien hoitoon käytetty aika eristävät omaishoitajia ja aiheuttavat yksinäisyyttä. Sosiaalinen eristäytyminen, puolisosta luo-pumisen prosessi ja yhtäjaksoinen kuormitus aiheuttavat omaishoitajissa masennusta. (Pinquart
& Sörensen 2006, Schoenmakers ym. 2010.)