Moninainen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyö johdonmukaistumassa

Toteuttamassani sisällönanalyysissä lajiliittojen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyöstä hahmottuu sisällöiltään, merkityksiltään ja strategioiltaan hyvin moninainen kuva. Pyykkösen siteeraama (2015, 15) valtionhallinnon muutaman vuoden takainen epävirallinen luonnehdinta kirjavaa ja eritasoista kuvaa yhdenvertaisuus- ja arvotyön luonnetta edelleen hyvin, vaikka yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon käsittely lajiliitoissa on selvästi johdonmukaistunut vuosien 2015–2017 välillä käynnistyneiden suunnitteluprosessien myötä. Moninaisessa lajiliittojen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyössä on havaittavissa myös joitakin yhteneväisyyksiä, joita käsittelen seuraavassa.

(1) Lajiliittojen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyö on laji-, lajikulttuuri- ja organisaatiokeskeistä.

Kukin liitto tarkastelee, määrittelee ja konkretisoi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysymyksiä omista lähtökohdistaan käsin. Suunnitelmissa limittyvät mutta samalla toisistaan erottuvat kolme näkökulmaa, joista yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa tulkitaan: toiminta, työnantaja ja organisaatio.

Toimintanäkökulma kattaa lajiliiton tehtäväkentän lajitoiminnan järjestäjänä ja kehittäjänä harrasteliikunnasta huippu-urheiluun sekä lajiyhteisön yhteenliittymänä ja edustajana valtakunnallisella tasolla. Työnantajanäkökulmasta tarkastellaan yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa työyhteisön sisäisinä kysymyksinä. Organisaationäkökulmasta yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon taas ymmärretään koskevan järjestöhallintoon ja päätöksentekoon liittyviä käytänteitä sekä järjestön luottamushenkilöitä, vapaaehtoisia ja muita toimijoita.

Lajiliittojen yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon tulkintoja määrittää se, että eri lajit eroavat toisistaan muun muassa luonteeltaan, harrastajiltaan, toimintamuodoiltaan ja säännöiltään. Keskusjärjestö Valon ohjeistus suunnitteluprosessin läpiviemiseksi yhdenvertaisuuskyselyineen näyttää joka tapauksessa yhtenäistäneen sitä, minkälaisiin teemoihin liitot ovat kiinnittäneet suunnittelussaan huomiota. Lisäksi lajiliitot ovat määrittäneet yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyölleen joitakin Valon

132 ohjeistukseen sisältymättömiä teemoja. Yhteensä havaitsin aineistossa 13 yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoteemaa. Niiden sisällä tulkinnat ovat vaihtelevia, sillä kukin teema on saanut merkityksensä ja painoarvonsa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysymyksinä kunkin lajiliiton sisäisessä kommunikaatioprosessissa. Monet liitot pohtivat yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista oman lajinsa toimintaympäristössä varsin tarkasti. Sen sijaan liitot eivät juuri arvioi omaa toimintaansa suhteessa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumiseen tätä laajemmassa yhteiskunnan tai liikunta- ja urheilujärjestelmän kontekstissa.

Tämä vahvistaa teorian pohjalta muodostamaani käsitystä yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta monitulkintaisina ja kontekstisidonnaisina käsitteinä ja ilmiöinä, joita on vaikea mitata. Koska liikuntalaissa tai valtionavustuskriteereissä ei tarkasti määritetä, mitä lajiliittojen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyön tulisi pitää sisällään, ei yksittäisiltä organisaatioilta voida odottaa yhteismitallisuutta työnsä määrittelyssä.

(2) Lajiliitot suhtautuvat yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyöhön pragmaattisesti. Suunnitelmissa esitetyt toimenpiteet painottuvat olemassa oleviin toimintoihin, käytänteisiin ja niissä havaittujen ongelmakohtien korjaamiseen. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo saavat siten merkityksen perustoiminnan kehittämiseen, työyhteisöön ja järjestöhallintoon liittyvinä kysymyksinä.

Suunnitelmien välillä on huomattavaa vaihtelua siinä, kuinka konkreettisiksi toimenpiteiksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyö määritellään.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoteemojen strategisten lähestymistapojen tarkastelu osoitti, että aktiivisimmin lajiliitot suhtautuvat miesten ja naisten välisen tasa-arvon, eri ikäisten ja toimintakykyyn liittyvän yhdenvertaisuuden edistämiseen. Merkille pantavaa on, että juuri nämä teemat liittyvät liikunnassa ja urheilussa perinteisesti esiintyviin jaotteluihin. Vaikuttaakin siltä, että niiden käsittely on lajiliitoille helpointa, sillä niillä on jo olemassa naisille ja miehille, eri ikäryhmille ja toimintakyvyltään erilaisille ihmisille suunnattuja toimintoja. Tällöin eri ryhmiä koskevan olemassa olevan toiminnan kehittämisen voi lajiliiton näkökulmasta tulkita samanlaisen kohtelun strategiaksi ja jollekin tietylle ryhmälle kohdennetun uuden toimenpiteen positiivisen erityiskohtelun strategiaksi. Muita aineistossa usein käsiteltyjä teemoja olivat osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet sekä taloudellinen yhdenvertaisuus. Niiden edistämiseksi esitetyt toimenpiteet painottuivat muita teemoja vahvemmin positiivisen erityiskohtelun strategiaan.

Sellaiset teemat, joille ei löydy suoria yhtymäkohtia lajiliittojen toiminnoista, konkretisoituvat edellä mainittuja harvemmin suunnitelmien toimenpiteiksi. Tällaisia ovat esimerkiksi seksuaaliseen suuntautumiseen, elämänkatsomukseen, vakaumukseen ja mielipiteeseen liittyvä yhdenvertaisuus

133 sekä binäärisestä sukupuolikäsityksestä poikkeavat sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen moninaisuuteen liittyvät kysymykset. Nämäkään teemat eivät ole tyystin jääneet lajiliitoilta käsittelemättä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ne ymmärretään ensisijaisesti yksilöllisinä ja yksityisyyden piiriin kuuluvina kysymyksinä, joissa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisen keinovalikoima painottuu samanlaisen kohtelun strategiaan sekä syrjinnän tunnistamiseen ja siihen puuttumiseen. Selkeä poikkeus vähän käsiteltynä teemana on antidoping, jonka osalta on olemassa selkeät säännöt ja toimintamallit, mutta joka on vain harvassa suunnitelmassa määritetty yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysymykseksi.

(3) Lajiliitot ovat teorialähtöisesti tyypiteltävissä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyön strategisilta lähestymistavoiltaan. Tarkastelin neliulotteisen strategiakartan avulla, mitä eroja ja yhtäläisyyksiä lajiliittojen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyön strategioissa on havaittavissa. Analyysini perusteella tutkimani lajiliitot edustavat kolmea strategiatyyppiä, jotka nimesin kokonaisvaltais-aktiiviseksi, muodollis-aktiiviseksi ja muodollis-syrjinnänvastaiseksi.

Kokonaisvaltais-aktiivista strategiatyyppiä edustavat lajiliitot hyödyntävät sekä samanlaisen kohtelun että positiivisen erityiskohtelun strategioita ja suhtautuvat yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseen aktiivisesti tai hyvin aktiivisesti. Muodollis-aktiivisten lajiliittojen työ painottuu samanlaisen kohtelun strategiaan ja nekin suhtautuvat yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseen aktiivisesti tai hyvin aktiivisesti. Muodollis-syrjinnänvastainen strategiatyyppi taas tarkoittaa sitä, että lajiliiton yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyö painottuu samanlaiseen kohteluun ja syrjinnänvastaisuuteen. Tutkimuksessa ei ollut mukana sellaisia lajiliittoja, joiden strateginen lähestymistapa olisi selkeästi painottunut positiivisen erityiskohtelun strategiaan.

(4) Aineistolähtöisesti on havaittavissa lajiliittojen tyypillisesti noudattamia ja hyödyntämiä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyön strategioita. Nämä strategiatyypit kokoavat yhteen käsitystä siitä, millaisia muotoja lajiliittojen moninainen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyö käytännössä saa tai voi saada riippumatta siitä, millaisia yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysymyksiä siinä pyritään ratkomaan.

Kaikkien tutkimieni lajiliittojen kommunikaatiossa toistuu sitoumus syrjinnänvastaisuuteen.

Käytännön tasolla se saa muodon syrjinnän tunnistamisen ja estämisen strategiana. Syrjinnän käsite viittaa tässä yhteydessä kaikkeen suoraan ja havaittavissa olevaan syrjintään, kuten häirintään, seksuaaliseen ahdisteluun, kiusaamiseen, rasismiin, fyysiseen tai sanalliseen uhkailuun, nöyryyttämiseen, leimaamiseen tai ulkopuolelle jättämiseen. Tarkoitan edellisellä sitä, että periaatteellisella tasolla monet lajiliitot kertovat puuttuvansa myös välilliseen syrjintään.

Käytännössä välillinen syrjintä kuitenkin ilmenee usein samanlaisena kohteluna, on siksi vaikeammin

134 tunnistettavissa ja siihen puuttuminen vaatii enemmän kuin yksittäisten syrjintätilanteiden ratkomista.

Joillekin lajiliitoille syrjinnänvastaisuus on ensisijainen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyön strategia, toisille taas merkittävä strategia muiden joukossa.

Muita lajiliittojen yhdenvertaisuus- ja arvotyön strategiatyyppejä ovat yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoajattelun ulottaminen seuratasolle, matalan kynnyksen toiminnan järjestäminen ja kehittäminen sekä yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta käytävän keskustelun avaaminen ja niihin liittyvän tietoisuuden lisääminen.

Keskeinen strategiatyyppi on yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnittelun integrointi osaksi organisaation muita suunnitteluprosesseja. Siinä, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoajattelua pyritään juurruttamaan läpileikkaavasti organisaation vuosisuunnitteluun ja strategiseen suunnitteluun, tullaan lähelle valtavirtaistamisen strategiaa. Lajiliitot eivät kuitenkaan itse käytä valtavirtaistamisen käsitettä eivätkä ne esitä toimintamalleja, jotka tosiasiallisesti mahdollistaisivat yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon ottamisen huomioon kaikessa toiminnassa ja päätöksenteossa. Suunnitelmissa ei esimerkiksi juurikaan tarkastella resurssien kohdentumista sukupuolittain tai eri ryhmille eikä määritellä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyön resursseja.