Merkityksenmuutoksen päätyyppejä

Merkityksenmuutoksia voidaan luokitella monin tavoin. Yhtenä luokittelumahdollisuutena on vanhan ja uuden merkityksen vertaaminen tai tapahtuneen muutoksen kuvailu, jolloin on erotettu neljä päätyyppiä: laajeneminen, kaventuminen, metafora ja metonymia (Ravila 1975: 103−104). Hienosyisempiäkin jaotteluita tosin on mahdollista tehdä ja esitettyjä päätyyppejä voidaan jakaa alatyyppeihin, metonymiasta voidaan esimerkiksi edelleen erottaa synekdokee omaksi alatyypikseen (Campbell 2004: 252−265).

Näiden luokittelujen hyödyllisyys etymologiselle tutkimukselle on rajallinen (Anttila 1989: 148), sillä ne perustuvat tyypillisesti jo olemassa oleviin hyväksyttyihin rinnastuksiin, joten näkisin niiden olevan pikemminkin tutkimuksen tulos kuin tutkimuksen varsinainen väline. Luokittelut ovat epätäydellisiä, ja merkityksenmuutos voi kuulua useampaan kuin yhteen kategoriaan (Campbell 2004: 254). Etymologisia aineistoja läpikäydessään on kuitenkin hyvä olla tietoinen tavallisimmista merkityksenmuutoksen tyypeistä.

Laajeneminen

Laajeneminen (widening, generalization, extension, broadening) on yksi merkityksenmuutoksen pääluokista (Ravila 1975: 103−104; Anttila 1989: 148; Hock 1991: 301; Campbell 2004: 254−255). Tyypillisiä esimerkkejä alkuperäisen merkityksen laajenemisesta ovat tapaukset, joissa tiettyyn yksittäiseen eläin- t.

lintulajiin viittaavasta sanasta muodostuu yläkäsite. Englannin dog ’koira’ viittasi alun perin yhteen tiettyyn koirarotuun, joka yleistyi tarkoittamaan kaikkia koirarotuja (Campbell 2004: 254). Vastaavanlainen laajenemistapaus voidaan esittää uralilaisista kielistä. Uralilainen *lunta ’hanhi’ on saamelaiskielissä laajentunut ’hanhesta’

tarkoittamaan mitä tahansa ’lintua’, saP loddi ’lintu’, In. lodde ’id.’ (UEW: 254).

27

Verbien puolelta esimerkkejä merkityksen laajenemisesta löytyy usein aistihavaintoihin ja kognitioon liittyvistä verbeistä, sm. kokea-verbin alkuperäisin merkitys lienee ollut vielä varsin konkreettinen ja tarkkarajainen ’tarkastaa pyydys, noutaa saalis pyydyksestä’, esim. Semmosel pitkäl haavil kokkita se katiska (Kustavi), mehän hoksimma että, että tuota, karhu täälä kans kulkee meilä, meilä kokemassa pyydyksiämme (Kemijärvi). Myöhemmin sanaa on alettu käyttää myös muissa konteksteissa, ja sen merkitys on yleisluontoistunut, esim. se meni riihtä kokem̆maan että joko se on kuiva (Pudasjärvi), piti kokia vavala että oli kyllin syvä paikka, johon talvella verkot laskettiin (Rovaniemi). Yleisluontoistumisen lisäksi kokea-verbille on kehittynyt myös abstrakteja merkityksiä ’joutua kestämään (tuntemaan t. näkemään) jtak, tulla (oppimisen ja erehtymisen kautta) perehtyneeksi jhk, saada osakseen (vastoinkäymisiä, koettelemuksia)’. Verkkojen kokemisen sijaan nykyisin koetaankin useammin asioita.

Kaventuminen

Laajenemisen vastinpari on kaventuminen (narrowing, restriction, specialization).

Kaventuminen on kielissä laajenemista yleisempää (Anttila 1989: 148). Tunnettuja esimerkkejä ovat, mengl. dēor ’eläin’ > engl. deer ’hirvi(eläin), kauris’, mengl. hund

’koira’ > engl. hound ’ajokoira’, mengl. steorfan ’kuolla’ > engl. starve ’nälkiintyä, nähdä nälkää’ (Anttila 1989: 148; Campbell 2004: 255−256). Merkityksen kaventumia löytyy runsaasti myös uralilaisesta sanastosta. Kantauralin *me̮rja ’marja’

-sanan jatkaja marissa, mör, on monissa murteissa kaventunut tarkoittamaan

’(puutarha)mansikkaa’, ’marjan’ merkitystä tavataan lähinnä kielialueen länsipäässä.

Itämerensuomen koira ’Canis familiaris’ on todennäköisesti kehittynyt nykymerkitykseensä alkuperäisen merkityksen ensin kavennuttua ja myöhemmin jälleen laajennuttua. Koira-sanan vastineilla on yleisluontoisen merkityksen ’uros, koiras’ lisäksi tavallisesti spesifimpi jonkin tietyn eläinlajin koiraaseen viittaava merkitys, vrt. hntV kar ’porohärkä; ori; koiras’, mnsPel. kē̮r, So. χār ’koiras;

porohärkä’, nenT χora ’koiras; hirvas’. Vastaavanlainen polyseeminen välivaihe, jossa koiralla on itämerensuomessa ollut sekä yleisempi merkitys ’uros, koiras’ että spesifimpi merkitys ’uroskoira’ tuntuu loogisesti pakolliselta, sillä suora hyppäys

’uroksesta’ ’koiraan’ tuskin tulee kyseeseen. ’Uroskoirasta’ merkitys olisi sitten laajentunut itämerensuomessa tarkoittamaan kaikkia lajin edustajia sukupuolesta riippumatta ja näin pitkälti syrjäyttänyt käytöstä vanhemman ’koiraa’ merkinneen

*penä(j)-sanan.

Komin pe̮n- ’olla sukupuoliyhteydessä (mies)’ on kaventunut nykyiseen suppeaan merkitykseensä varmaankin jokseenkin samantapaisesta merkityskimpusta, joka tavataan sanan udmurttilaisella vastineella poni̮- ’panna, asettaa; olla sukupuoliyhteydessä’. Tapaus on varsin hyvä esimerkki polysemian roolista merkityksenmuutoksessa. Polysemia on merkityksenmuutoksen esiaste ja edellytys.

Kieleytymistä on joskus kuvattu toteamalla, että ”kielet eriytyvät, kun kahta kieltä välittävät murteet häviävät” (Kulonen 2002: 107). Merkityksenmuutos vaikuttaa jossain määrin analogiselta, polysemia poikii varsinaisen merkityksenmuutoksen, kun rinnakkaiset t. ”välittävät” merkitykset syystä tai toisesta katoavat.

Sanan käyttöalan kaventuminen on varsin tavallista lainatilanteessa. Savoijin murteen (frankoprovensaali) lainatessa standardiranskasta sanat père ’isä’ ja mère

’äiti’ siirtyivät omaperäiset pâré ja mâré koskemaan yksinomaan karjaa (Anttila 1989:

28

143). Germaaninen äiti on suomessa enimmäkseen syrjäyttänyt omaperäisen emä-sanan ihmisäidin merkityksessä, mutta omaperäinen sana on edelleen käytössä puhuttaessa eläinäideistä.

Metafora

Metaforassa eli kielikuvassa on kyse samankaltaisuudesta (mts. 141). Ihmiskielet käyttävät metaforaa laajasti hyväkseen ja se onkin tärkeä merkityksenmuutosta ajava voima (Campbell 2004: 256). On ehkä hyvä erottaa toisistaan sanan käyttäminen metaforisesti ja varsinainen metaforaan perustuva merkityksenmuutos, vaikka ensin mainittu luonnollisestikin on edellytys jälkimmäiselle. Verbeillä niellä ja nuolla esimerkiksi on kuvaannollista käyttöä, tuli nielee, liekit nuolevat, metaforinen merkitys ’palaa’ ei kuitenkaan kuulu kiinteästi osaksi sanojen merkitystä. Tavallaan varsinainen merkityksenmuutos tapahtuukin siinä vaiheessa, kun metafora hämärtyy.

Länsiuralin *pala-’palaa’ -verbi (> sm. palaa, saP buollit, mdE paloms) palautuu kantauralin tasolla ’ahnaasti syömistä’ tarkoittavaan verbiin (vrt. obinugrin ja samojedin vastineet, hntVVj. puli̮- ’hotkia, ahmia’, mnsSo. pūl- ’syödä, ahmia’, unk.

fal ’syödä, ahmaista, nielaista’, nenT palˊe-, selkTa. pōli̮- ’niellä’ (Aikio 2015b: 55)).

Merkityssuhde ’palaa’ ~ ’syödä, ahmia, niellä’ on selitetty juuri metaforisen käytön kautta, vrt. edellä tuli nielee (Janhunen 1981: 222). Metaforan avulla olen tässä tutkimuksessa selittänyt muun muassa rinnastusten, kma. *seŋä- ’penkoa, tonkia, etsiä läpikotaisin’ ~ kprm. *si̮ ŋ ’kammata’ (ks. kohta 4.1.9) ja kur. *pončə ’häntä’ > sm.

ponsi ’(varren) pää’ (ks. kohta 3.3.4.3.1.8), merkityspuolen.

Ruumiinosametaforat ovat kielissä äärimmäisen tavallisia. Kantauralin *piŋə

’hammas’ -sanaa on käytetty metaforisesti myös merkityksessä ’(työkalun) hammasmainen uloke’. Metaforinen käyttö voi olla vanhaa, peräti kantauralilaista, sillä polysemiaa ’hammas; (työkalun) pii’ esiintyy monissa uralilaisissa kielissä, udm.

komi piń ’hammas; (pirran, äkeen) pii’, unk. fog ’hammas; (työkalun) pii’, mutta se on voinut kehittyä kielihaaroissa myös erikseen. Vastaavanlainen polysemiatilanne lienee vallinnut myös kantasuomessa, kunnes balttilaisen hampaan lainautuminen sai aikaan piin käyttöalan rajoittumisen työkaluihin (Ravila 1975: 106).

Ruumiinosametaforat tuottavat kieliopillista merkitystä (Heine & Kuteva 2002).

Jos mietitään, millaisilla sanoilla voidaan ilmaista vieressä t. läheisyydessä olemista, paljastuu ruumiinosametaforien läpitunkeva yleisyys niiden lähteenä, korvalla, kupeessa, kyljessä, poskessa, rinnalla. Metafora tuottaa polysemiaa. Esimerkiksi udmurtin vi̮ži̮ ’juuri’ -sanassa alkuperäinen merkitys on saanut rinnalleen metaforisen merkityksen ’suku’.

Metonymia

Metonymia on määritelty merkityksenmuutokseksi, jossa uusi merkitys läheisesti assosioituu vanhaan merkitykseen (Campbell 2004: 257). Metonymiamuutoksina voitaneen pitää esimerkiksi tapauksia, joissa merkitys ’syödä’ on kehittynyt alun perin

’puremista’ merkitsevästä verbistä, kur. *purə- ’purra’ > ksa. *pore̮- ’syödä’ > saE bårredh ’syödä (eläimistä), saP borrat, In. purrâđ, kur. *kačka- ’purra’ > kma.

*kåčka- ’syödä’ > mariI kočka-. Ruuan pureskelu luonnollisestikin on syömisen kannalta keskeinen toiminto.

29

’Tappamisen’ merkitys kehittyy usein metonymisesti aikaisemmista merkityksistä

’lyödä’ ’iskeä’ t. ’hakata’. Verbi tappaa on perusmerkitykseltään² sama kautta itämerensuomen, verbivartalon vastine mordvassa tapams ’lyödä, polkea, hakata rikki; hienontaa (kaalia, perunaa); piestä’ (SSA: 269−270) edustanee merkitykseltään alkuperäisempää kantaa. Polysemiaa, joka kattaa merkitykset ’lyödä’ ja ’tappaa’

löytyy maailman kielistä runsaasti, liet. káuti ’murhata; hakata, piestä’ (Derksen 2015:

234), mia. han- ’lyödä, lyödä kuoliaaksi, tappaa’ (EWAia: 800), sks. schlagen ’lyödä, iskeä’ ~ engl. slay ’surmata, lyödä kuoliaaksi’ (Kroonen 2013: 452).

Metonymia selittää hyvin merkityssuhteen kuten komi vor ’kaukalo, ruuhi’ ~ udm.

e̮r ’uoma’. ’Kaukalo’ ja ’uoma’ ovat topologisesti samankaltaisia, pitkänomaisia, avoimen puoliympyrän mallisia ja tavallisesti veden täyttämiä. Samankaltaisuus on taustalla myös muna-sanalle tavallisessa polysemiassa ’muna; kives’ (SSA: 178).

Metonymiaa yhdistää metaforaan analogia, mutta toisin kuin metaforalta, metonymialta puuttuu selvän kielikuvan luonne, ’kaukalo’ ei ole metafora ’uomalle’

eikä toisin päin.

Metonymiasta voitaneen puhua myös merkityksenkehityksessä ’aita, aitaus’ t.

’linna’ > ’kylä, kaupunki’, joka on kielissä tavallinen, kur. *woča ’aita, aitaus’ > hntV wač, DN woš, O was ’kylä, kaupunki’ (UEW: 577−578). Balttilaisten kielten sanojen, liettuan gar͂das ’aita, aitaus, pilttuu’, latv. gārds ’sikolätti’, vastineet slaavilaisissa kielissä ovat kehittyneet tarkoittamaan ’linnaa’ ja ’kaupunkia’, bulg. grad ’kaupunki, linnoitus’, tšk. hrad ’linnoitus, linna’, ukr. hórod ’kaupunki’ (Derksen 2015: 164).

Sama polysemia on läsnä myös kantasuomen *litna-sanan itämerensuomalaisissa jatkajissa, sm. linna, ve. lˊidn ’kaupunki’, va. lidna ’kaupunki’, vi. linn ’kaupunki’, li.

nīn ’linna’.

Saamessa tapahtunut muutos *närə ’nenä’ > ksa. *niere̮ ’poski(pää)’ > saP nierra

’poski’ on esimerkki ruumiinosametonymiasta, jota tavataan muistakin kielistä, vrt.

mengl. cēace ’leuka(luu)’ > engl. cheek ’poski’, lat. maxilla ’leuka’ > espanja mejilla

’poski’ (Campbell 2004: 258).

Synekdokee

Synekdokee muodostaa oikeastaan metonymian alatyypin, jossa osa siirtyy tarkoittamaan kokonaisuutta (Campbell 2004: 259−260). Osan käyttö kokonaisuudesta on tavallista puhuttaessa ihmisistä. Sen sijaan, että käytettäisiin kokonaisuuteen viittaavia sanoja kuten ihminen tai henkilö, käytetäänkin erilaisia ruumiinosia tarkoittamassa kokonaisuutta, tavallisia ovat esimerkiksi erilaiset kasvoihin: (per) naama, (per) lärvi, päähän: (per) nuppi tai nenään: (per) nenä, (per) nokka viittaavat sanat, tietyissä yhteyksissä voidaan puhua silmäparista (esitystä seurasi 40 silmäparia) tai suusta (miehellä on kotona 4 suuta ruokittavana). Kyse on edellä mainituissa tapauksissa tietysti viime kädessä synekdokee-käytöstä, eikä varsinaisesta merkityksenmuutoksesta.

2 Muutamat tappaa-verbin suppealevikkiset merkitykset suomen murteissa ’oikaista (väärä puu (esim.

sahaamalla t. lyömällä piilukirveellä; paik. PSatak PHäme, Pohjanm. ja ymp.)’, ’loveta (puuta katkaisemisen helpottamiseksi; paik. hämmurt.)’ tuovat mieleen erään toisen uralilaisen verbin kur.

*če̮ppa- ’veistää, salvoa’ > mm. mdE čapo-’hakata, veistää, salvaa’, udm. čupi̮- ’hakata salvosta, salvoa, tehdä puuhun pilkka’ (Aikio 2013b: 163−164: Aikio 2015b: 59). Uralilaiset sanahahmot *tappa- ja *če̮ppa- olisivat langenneet itämerensuomessa äänteellisesti yhteen, joten sanueiden sekoittuminen on täysin mahdollista.

30

Merkityksen muuttuminen osasta kokonaisuudeksi (pars pro toto) vaikuttaa päinvastaista tilannetta (totum pro parte) tavallisemmalta, joskin esimerkkejä jälkimmäisestäkin on mahdollista löytää, vrt. alussa mainittu tapaus udmurtissa, jossa

’pesä’ > ’muna’. Yleisiä synekdokee-tapauksia ovat ’kieli (ruumiinosa)’ > ’kieli (järjestelmä)’, ’aurinko’ > ’päivä’, ’kuu’ > ’kuukausi’ (Anttila 1989: 147; Campbell 2004: 259). Näistä ’kieli (ruumiinosa)’ > ’kieli (järjestelmä)’ on hyvä esimerkki merkitystenmuutosten kuulumisesta useampaan ryhmään, sillä synekdokee vaatii seurakseen metaforaa, jotta konkreettisesta ruumiinosasta päästään abstraktiin järjestelmään, joka ihmiskieli on.