Etymologista tutkimusta käsittelevissä kirjoituksissa käsitellään yleensä vähänlaisesti tutkimuksen tekemistä käytännössä, joten olen koonnut tähän kappaleeseen muutamia etymologisen tutkimuksen perusedellytyksiä sekä listannut työvaiheita, joita etymologisten sana-artikkeleiden kirjoittamisessa on tässä työssä sovellettu.
Ennen kuin mitään varsinaista tutkimusta voi ryhtyä tekemään, on kannattavaa tutustua tutkimuskohteeseen. Kielten varsinaisen opiskelun lisäksi se tarkoittaa etymologiassa äännehistoriaan ja etymologiseen tutkimukseen perehtymistä sekä yleisen uralistiikan tasolla että kielihaarakohtaisesti. Tämä voi tapahtua lukemalla
10
sekä etymologisia sanakirjoja että kielistä kirjoitettuja äännehistoriallisia esityksiä.
Äännehistoriallisia tutkimuksia lukiessa on hyvä kiinnittää huomiota siihen, mihin aineistoon kuvaukset perustuvat ja missä tutkimustilanteessa ne on kirjoitettu. Marin ja permiläisten kielten äännehistorialliset kuvaukset, Bereczki 1994, Csúcs 2005, esimerkiksi perustuvat osittain vanhentuneeseen aineistoon, joten niiden väitteisiin kannattaa suhtautua varauksella. Erityisesti permiläisten kielten vokaalihistoriasta on kirjoitettu paljon ja kantapermin vokaalijärjestelmästä on esitetty monia kilpailevia näkemyksiä, mm. E. Itkonen 1954, Lytkin 1964, Sammallahti 1988 jne. Tällaisissa tapauksissa varsinaisista rekonstruktioista voi muodostua tutkimukselle pikemminkin taakka kuin tutkimusta edistävä tekijä. Kilpailevista rekonstruktioista huolimatta eri kantapermin vokaalirekonstruktiot kuitenkin pohjautuvat rajattuun joukkoon komin ja udmurtin murteiden välillä toistuvia vokaalivastaavuuksia. Onkin mielekästä monissa tapauksissa painaa mieleensä kilpailevien vokaalirekonstruktioiden sijaan varsinaiset udmurtin ja komin murteiden välillä toistuvat vokaalivastaavuudet, joihin rekonstruktiot viime kädessä perustuvat. Vokaalivastaavuus udm. u ~ komiS SysY J o on kantapermissä ollut oppositiossa vokaalivastaavuuden udm. u, Lo ɯ, B ɵ ~ komiS o, SysY o̭, J ú kanssa riippumatta siitä rekonstruoidaanko taustalle itkoslaisittain kprm.
*o ja *o̭ (E. Itkonen 1954: 267–277), lytkiniläisittäin kprm. *o̮ ja *ö̭ (Lytkin 1964:
231–233) vai sammallahtilaisittain kprm. *o ja *ü (Sammallahti 1988: 524–534).
Etymologiseen aineistoon tutustumisen tavoitteena on saavuttaa ymmärrys tutkittavien kielihaarojen äännehistorian kehityksen pääkohdista. Mitä yksityiskohtaisemmista äännehistorian kysymyksistä on kyse, sitä todennäköisempää on, että joutuu itse kokoamaan aineiston, jonka pohjalta kysymystä tarkastelee.
Etymologisten aineistojen lisäksi tutkimuksen kannalta oleellisia ovat myös näiden perustana olevat primaarilähteet eli uralistiikan tapauksessa erilaiset murresanakirjat.
Marin laajat murresanakirjat, MNySz, TschWb, on julkaistu vasta 1990-luvun ja 2000-luvun aikana, oleellisesti esimerkiksi UEW:n julkaisemisen jälkeen (joskin murresanakirjojen pohjana olevat aineistot ovat ainakin osittain olleet UEW:n sanakirjan toimittajien käytettävissä) ja kuten johdannossa TschWb:n osalta todettiin, on kolmasosa tästä sanastosta alkuperältään tuntematonta, tosiasia mitä etymologinen tutkimus ei voi sivuuttaa. Murreaineistojen tuntemisesta on monenlaista hyötyä.
Ensinnäkin lukemalla murresanakirjoja saavutetaan summittainen käsitys tutkittavien kielten sanastosta kokonaisuutena, mitä pelkkiin sekundaarilähteisiin keskittymällä ei voi saavuttaa. Toisekseen primaarilähteissä esiintyy etymologiselle tutkimukselle relevanttia huomiotta jäänyttä aineistoa, jota ei saada tutkimuksen piiriin, mikäli aineistot kerätään uudelleen ja uudelleen etymologisessa tutkimuksessa jo entuudestaan esiintyvästä sanastosta.
Osa kokonaisuuden hahmottamista on kielen eri vaiheiden absoluuttinen ja suhteellinen ajoittaminen sekä maantieteellinen paikantaminen. Suhteellisen ajoittamisen kannalta oleellisia ovat kielten tunnetut lainasanakerrostumat, absoluuttisiin ajoituksiin tarvitaan useimmiten kielenulkoista tietoa. Permiläisten kielten esihistoriallisista vaiheista voidaan tehdä päätelmiä kielten lainasanakerrostumien perusteella. Kantapermiläisen kauden esimerkiksi katsotaan tulleen päätökseensä volganbolgaarilainojen omaksumisen aikaan, sillä vain n. 20 näistä ulottuu komisyrjäänin murteisiin (Rédei & Róna-Tas 1983). Volganbolgaarien tiedetään historiallisista lähteistä siirtyneen Volgan alueelle 800-luvun kuluessa, joten kantapermin hajoamiselle saadaan näin likimääräinen absoluuttinen ajoitus.
Äännehistorian ja sanaston kokonaisuuden hahmottamisen lisäksi on ymmärrettävä sanojen morfologista rakennetta sekä diakronisella että synkronisella
11
tasolla. Morfologisen rakenteen tutkimisessa on tässä tutkimuksessa hyödynnetty erityisesti käänteissanakirjoja, udmurtin käänteissanakirjaa Nasibullin & Dudorov 1992, komin käänteissanakirjaa Lav, Enye & Luutonen, Jorma 2012 ja marin käänteissanakirjaa Luutonen ym. 2002. Sanan morfologiasta esitettyjä väitteitä on usein tarpeen tarkastaa käänteissanakirjan aineistoa vasten. Sanojen diakronisen analyysin kysymyksiä tarkastellaan tarkemmin kappaleessa 2.4.
Koko kielen murresanakirja on tutkimusaineistona tavallisesti liian laaja, niinpä aineiston kuratointi on useimmiten tarpeen. Sanokaamme, että tavoitteena on selvittää, onko marin yli tuhannen alkuperältään tuntemattoman sanan joukossa perintösanastoa. Koska tarkoituksena on tutkia nimenomaan perintösanastoa, voidaan aineistoa rajata asettamalla sille tiettyjä levikillisiä ja äänteellisiä kriteerejä. Sanasto voidaan rajata koskemaan kantamariin palautuvaa sanastoa, joka on äänteellisiltä ominaisuuksiltaan sellaisia, että kantamarin asu on johdettavissa kantauralilaisesta rekonstruktioasusta. Näin menettelemällä yli tuhannen sanan aineisto supistuu murto-osaan. On mahdollista, että näin menettelemällä menetetään myös muutamia suppealevikkisiä äänteelliseltä kehitykseltään epätyypillistä perintösanoja, mutta etuna on, että jäljelle jäävä tutkimusaineisto melko korkealla todennäköisyydellä on perintösanastoa.
Aineistoa voi koota myös äänteellisin, merkityksellisin tai johto-opillisin perustein. Esimerkiksi kantamarin ensitavun *ü:hyn palautuvien sanojen yhteen kokoaminen oli oleellinen vaihe kantamarin *ürä- (> I öra-, L örä- ’hämmästyä, hämmästellä, olla hämmästyksissä’) -sanan alkuperän selityksen muodostumisessa (ks. kohta 4.1.14). Sana esiintyi kokoamassani kantamariin palautuvien alkuperältään tuntemattomien sanojen listassa, mutta huomion kiinnittyminen siihen, ja seurannut rinnastus kantasaamen *vuore̮- ’houria’ -sanaan sai alkunsa vasta kun tarkastelin tarkemmin kyseisen kantamarin vokaalifoneemin taustaa. Monien tässä tutkimuksessa permiläisille sanoille esitettyjen iranilaislainaetymologioiden tausta on alun perin ollut rajatummassa permiläisten kielten sananalkuisten klusiilien alkuperää tarkastelleessa tutkimuskysymyksessä. Äännehistoriallisen kysymyksen pohtiminen on poikinut joukon lainaetymologioita (ks. 5.2, 5.3, 5.4), jotka osaltaan vastaavat alkuperäiseen tutkimuskysymykseen, mutta jotka eivät lähtökohtaisesti olleet osa kysymyksenasettelua. Etymologiseen tutkimukseen kuuluu monia näkymättömiä työvaiheita ja harhapolkuja, jotka eivät tavallisesti käy ilmi itse tutkimuksesta, joka keskittyy onnistumisten raportointiin.
2.3 Äänneasu
Kuvauksia äännevastaavuuksien toteamisesta, äänteenmuutosten tyypeistä ja kielellisestä rekonstruktiosta löytyy monista historiallis-vertailevaa metodia esittelevistä johdatusteoksista (K. Häkkinen 1983; Anttila 1989; Hock 1991; Fox 1995; Campbell 2004). Sanojen vertailu äännetasolla perustuu olettamukseen äänteenmuutosten säännöllisyydestä. Tämän olettaman arvo on siinä, että se antaa tutkimustyölle metodista tarkkuutta ja vähentää mielivaltaisiin väitteisiin nojautuvia päätelmiä (Ravila 1966: 38). Äänteenmuutoksen säännöllisyyttä on korostettu myös yhteyksissä, joissa on kritisoitu uralilaisten kielten äännehistorian tutkimuksessa vallinnutta tapaa turvautua ns. sporadisiin äännekehityksiin (Aikio 2014c: 142).
Sporadisiin äänteenmuutoksiin vedotaan UEW:ssa sanastomateriaalin selittämisessä
12
taajaan. Sporadisuus voidaan määritellä satunnaiseksi sanakohtaiseksi tai sanajoukkokohtaiseksi äänteenmuutokseksi, ad hoc -muutokseksi, joka on muotoiltu selittämään säännöllisenä pidetystä äännekehityksestä poikkeava kehitys. Ongelma sporadisiin äänteenmuutoksiin vetoamisessa on, että niiden avulla voidaan selittää käytännössä mikä tahansa äännesuhde, mikä on juuri sellaista mielivaltaa, jota tutkimuksessa tulisi välttää ja jota voidaan suitsia lähtemällä äänteenmuutoksen säännöllisyydestä.
Sporadiseen kehitykseen vetoamalla on pyritty selittämään sanat, joissa sukukielten enimmäkseen kur. *o:hon palautuvaa takavokaalia vastaa permiläisissä kielissä kantapermin tasolla illabiaalinen etuvokaali. Aineisto koostuu seuraavista rinnastuksista (Rédei 1984: 53–59):
1. udm. bodi̮, komi bed’ ’keppi, sauva’ ~ sm. ponsi, mdM ponda ’keho, ruumis’, mariI wondo, L pandə̑ keppi, sauva; varsi, kahva, tanko’, udm. pud ’pensas;
varret’
2. udm. dera ’palttina’, derem ’paita’, komi de̮ra, de̮re̮m ~ mariI tuwə̑r, L tə̑γə̑r
’paita’
3. udm. (Wied.) ledi̮- ’ammentaa’, le̮di̮- ’raastaa, riipiä (villaa); vähentää, kaataa vähemmäksi’, komi le̮d- ’ammentaa, latoa’ ~ sm. luoda, saLu. lågŋit ’nostaa’, mariI loŋa-, L loŋga- ’pohtaa (hampunsiemeniä, marjoja, viljaa), pudistaa (päätään)’, unk. lóg- ’riippua, roikkua, olla riipuksissa’
4. udm. mog ’mutkainen tie’, komi meg ’veneen kaari, (joen) mutka’ ~ saP moaggi ’koukkuinen esine; kampurajalka, länkisääri’, ?hntV măγəl, DN măχət
’ympyrä, kehä; kaari, mutka’, mnsLozY muwəl, Pel. mūγėl, mowėl ’ympärillä’
5. udm. pilʹi̮- ’halkaista, lohkaista’, komi pelʹ ’osa’ ~ saP bođđe- ’irrottaa, erottaa;
vapauttaa’, msnT Pel. polʹ, KondA palʹ ’lastu, päre’, ?unk. fáj- tehdä kipeää, särkeä’
6. udm. pereś ’vanha’, komi pe̮ri̮ ś ~ saP boaris
7. udm. suter ’herukka’, komi sete̮r ~ mariI šoptə̑r, L šaptə̑r
8. udm. śepi̮ ś ’nahkasäkki’, komi śepi̮ ś ’säkki’ ~ mariI šuwə̑š, L šuwə̑š
‘nahkasäkki’
9. udm. war ’orja, komi vere̮s ’puoliso, aviomies’, mprm. ver ’palvelija, orja’ ~ sm. orja, saP oarji ’länsi, etelä’, mdE uŕe, M uŕä ’orja’
10. udm. vordi̮- ’kasvattaa, hoitaa’, komi verd- ’ruokkia, syöttää’ ~ mariI urδe-, Lu wŏrδe-, L urδe- ’pitää, kasvattaa (karjaa, eläimiä); elättää, huoltaa’
11. komi veže̮r ’ymmärrys’ ~ mdE važov ’järkevä, viisas’, mnsSo. os
’ymmärrys’
Permin sanat selitetään vetoamalla kantapermissä satunnaisesti vaikuttaneeseen illabiaalistumiskehitykseen, jonka on laukaissut sananalkuinen tai sanansisäinen labiaalinen konsonantti (mls 58–59). Selityksessä ei oteta millään tavalla kantaa siihen, miksi kaikissa samat äänteelliset ehdot täyttävissä sanoissa ei tavata vastaavaa kehitystä, esim. kur. *kopa ’iho’ > kprm. *ku ’nahka, iho’, kur. *worka- ’ommella’ >
kprm. *vur- ommella’ ja kur. *pončə ’häntä’ > kprm. *bo̮ž ’häntä’. Tietysti lähdettäessä muutoksen satunnaisuudesta tarvetta selittää vastaesimerkkejä ei ole, sillä aineisto voidaan määritellä mielivaltaisesti. Yllä esitetyt rinnastukset ovat esimerkki siitä, kuinka satunnaisuuden salliminen johtaa keskenään yhteenkuulumattomien sanojen rinnastamiseen ja kuvitteellisen äännelain muotoiluun. Mikäli rinnastuksia lähestytään säännöllisyyden näkökulmasta, ei monia niistä yksinkertaisesti voida
13
hyväksyä. Säännöllisyyden vaatimus avaa kuitenkin myös uusia selitysmahdollisuuksia ja auttaa löytämään osalle sanoista niiden todelliset vastineet.
Esimerkiksi rinnastus udm. dera ’palttina’, derem ’paita’, komi de̮ra, de̮re̮m ja marin tuwə̑r, L tə̑γə̑r ’paita’ -sanojen välillä on monella tapaa epäsäännöllinen. Sanat on palautettu yhteiseen *tokɜ-rɜ-asuun. Ensitavun vokaalin oletetaan permiläisissä kielissä satunnaisesti illabiaalistuneen *k:n edellä, vaikka illabiaalistumisen ehtona muuten on pidetty labiaalista ympäristöä. Marin sanan vokaaliedustus ei kuitenkaan palaudu säännöllisesti *o:hon, vaan *u:hun (ks. kohta 3.3.5.10), joten ei ole lähtökohtaisesti selvää, mihin *o:llinen rekonstruktio on alun perin perustunut. Lisäksi marin *γ:tä ei esiinny uralilaisessa perintösanastossa (ks. kohta 3.3.2). Permiläisten kielten sanoille voidaan esittää iranilainen lainaetymologia, jonka äännesuhteiden selittämiseksi ei tarvita satunnaisia äännekehityksiä, kprm. *dära ’palttina’, *däräm
’paita’ < *därä- ← kiran. *dār- ’pitää päällä (vaatteita)’, vrt. oss. daræs ’vaatteet’, saka hadarāṁ ’vaate(kappale)’ (ks. kohta 5.2.1.2). Marin sanaa ei ole perusteita etymologisesti yhdistää permin sanaan.
Komin vere̮s ’puoliso, aviomies’, mprm. ver ’palvelija, orja’ -sanan vokalismi ei vaadi selityksekseen satunnaista illabialisaatiota, jonka esiintyminen pelkästään komissa on äännekehityksen kantapermiläisen ajoituksen perusteella muutenkin epäjohdonmukaista. Rinnastus udmurtin war ’orja’ -sanaan on virheellinen, sillä komin sanalle löytyy vokalismiltaan täysin odotuksenmukainen vastine yhdyssanan udm. vorgoron ’aikamies, ukko; mies’ alkuosana esiintyvästä vor-sanasta (Zhivlov 2010: 168).
Udmurtin pereś ’vanha’, komi pe̮ri̮ ś ja saP boaris -sanoissa etu- ja takavokaalin vaihtelun selittää rinnakkaislainautuminen (ks. kohta 5.2.2.2). Myös rinnastuksen udm. bodi̮, komi bed’ ’keppi, sauva’ ~ sm. ponsi, mdM ponda ’keho, ruumis’, mariI wondo, L pandə̑ keppi, sauva; varsi, kahva, tanko’, udm. pud ’pensas; varret’
palauttaminen kur. *o:hon on perusteetonta, sillä sanueen ainoa kiistatta *o:hon palautuva jäsen, sm. ponsi, edustaa uralilaista *pončə ’häntä’ -sanuetta (ks. kohta 3.3.4.3.1.8). Rinnastuksessa udm. vordi̮- ’kasvattaa, hoitaa’, komi verd- ’ruokkia, syöttää’ ~ mariI urδe-, Lu wŏrδe-, L urδe- ’pitää, kasvattaa (karjaa, eläimiä); elättää, huoltaa’ voi kyse yhtä hyvin olla labiaalistumisesta marissa (Aikio 2014c: 156) kuin illabiaalistumisesta permissä. Vaikka kaikille rinnastuksille ei löydy oitis parempaa säännöllistä alkuperän selitystä, ei tämä tee satunnaisiin äännesuhteisiin nojaavasta rinnastuksesta lähtökohtaisesti yhtään sen hyväksyttävämpää.
Sporadisuudella selittäminen uralilaisessa etymologiassa juontaa juurensa siitä, että suhtautuminen etymologisten rinnastusten paikkansapitävyyteen on ollut UEW:seen kulminoituneen sanastontutkimuksen traditiossa liian sallivaa. Sen sijaan, että äännehistoriallinen tutkimus olisi määritellyt, mitkä äännevastaavuudet ovat säännöllisiä ja sen perusteella hylännyt epäsäännölliset etymologiat, on kaikki tai ainakin suurin osa rinnastuksista hyväksytty, jonka jälkeen on takaperoisesti pyritty kirjoittamaan säännöt, joiden avulla rinnastus kuin rinnastus voidaan selittää. Sanat eivät ole vastineita, jos ne on rinnastettu, vaan jos ne noudattavat säännöllisiä äännevastaavuuksia. Tämä perusajatus tuntuu uralistiikassa välillä unohtuneen.
Myös äänteellisesti epäsäännöllisiä asuja esiintyy. Mikäli vaatimus säännöllisyydestä vietäisiin äärimmilleen, pitäisi esimerkiksi permiläisten kielten sanat, udm. li̮kti̮-’tulla’, komi lok(t)- ’tulla’, J lok(t)-, hylätä suomen lähteä-sanan vastineina, sillä sanat ovat permissä vokalismiltaan epäsäännöllisiä (kantauralin *ä:n kehitys permiläisissä kielissä, ks. Liite 2). Tämä ei ratkaisuna vaikuta mielekkäältä.
Paljolti epäsäännöllisten muotojen sietäminen riippuu vastinesarjan kokonaislevikistä
14
ja muiden vastineiden säännöllisyydestä. Mikäli vastinesarja koostuu vain muutaman kielihaaran edustuksesta, on äänne-edustuksen oltava moitteetonta. Ei ole myöskään uusia rinnastuksia esitettäessä lähtökohtaisesti hyväksyttävää vedota äännekehityksen selittämisessä yksittäisiin poikkeamiin ellei uuden rinnastuksen löytäminen osoita äännekehitystä säännölliseksi jossain tietyssä ympäristössä.