6.1.1 Aineiston koko ja yleistettävyys
Aineisto muodostui 74 kuopiolaislapsesta. Lapsista kerättiin taustatietoja, joiden perusteella muodos-tunutta aineistoa tarkasteltiin. Muodostunut aineisto poikkesi valtaväestöstä sukupuolijakauman ja vanhempien koulutustason suhteen. Tutkimukseen osallistui suhteessa enemmän tyttöjä (57 %) kuin poikia (43 %) ja aineiston sukupuolijakauma poikkesi 5–14-vuotiaiden lasten sukupuolijakaumasta Suomessa (tyttöjä 48 % ja poikia 51 %) (Tilastokeskus 2017). Tutkimukseen osallistui pääasiassa lapsia, joiden vanhemmat olivat suorittaneet alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon. Korkeasti koulutettujen vanhempien osuus aineistossa poikkesi Kuopion valtaväestöstä (26–30 %) (Tilastokes-kus 2016). Lasten perheiden vuosittaiset kokonaistulot painottuivat pääasiassa kolmesta tuloluokasta keskimmäiseen, mutta 10–13-vuotiaiden poikien perheiden vuosittaisten kokonaistulojen jakauma painottui pienimpään ja suurimpaan kolmesta tuloluokasta.
Lapsista valtaosa oli painoindeksin mukaan normaalipainoisia. Ylipainoisten poikien osuus (25 %) aineistossa vastasi valtakunnallista arviota ylipainon yleisyydestä 7–12-vuotiailla, mutta ylipainois-ten tyttöjen osuus (10 %) oli hieman valtakunnallista arviota pienempi (Mäki ym. 2017). Aineistossa ei esiintynyt lainkaan lihavia lapsia. Valtakunnallisen arvion mukaan lihavuuden yleisyys on 6–12-vuotiailla tytöillä ja pojilla noin 3–8 % (Mäki ym. 2017).
Tutkimukseen osallistuminen perustui vapaaehtoisuuteen, joten tutkimukseen on voinut osallistua perheitä, jotka ovat keskimääräistä kiinnostuneempia lapsensa ravitsemuksesta. Tutkimuksen tiedot-tamistapa ja tutkimuskäyntien lukumäärä on voinut edistää osallistumishalukkuutta. Huolella suun-nitelluilla tutkimustiedotteilla pyrittiin herättämään kiinnostus tutkimusta kohtaan sekä tuomaan esiin
tutkimuksen merkityksellisyyttä. Tutkimukseen kuului vain yksi tutkimuskäynti, joka varattiin tut-kittavien toiveiden mukaiseen ajankohtaan. Lisäksi muutamaa päivää ennen tutkimuskäyntiä van-hemmille lähetettiin sähköpostitse muistutusviesti lähestyvästä tutkimuskäynnistä.
Laajasta rekrytoinnista huolimatta osallistumisaktiivisuus jäi pieneksi: Väestörekisterin satunnais-otannasta osallistumisaktiivisuus oli 3 %. Tutkimustiedotteen jakaminen Wilma-järjestelmän kautta osoittautui haasteelliseksi. Viesti lähetettiin tiedotteena, jota vanhemmat eivät välttämättä avanneet.
Tämä vanhempien tiedotteen lukemattomuus selvisi sen jälkeen, kun vain muutama vanhempi oli ilmoittautunut tutkimukseen. Tutkimustiedote jaettiin Wilman kautta uudelleen viiteen Kuopion seu-dun suurimpaan alakouluun, jolloin tutkimukseen saatiin mukaan osallistujia. Heikohko osallistumis-aktiivisuus on voinut johtua koetusta tutkimuksen työläydestä tutkimuskyselyiden täyttämisen vuoksi. Pienen osallistumishalukkuuden vuoksi tutkimukseen osallistuneet perheet ovat todennäköi-sesti olleet hyvin motivoituneita ruokapäiväkirjan pitoon.
Aineiston valikoituneisuus vanhempien koulutustaustan suhteen on voinut vaikuttaa tuloksiin. Aiem-missa tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että vanhempien korkea koulutus ja perheen varakkuus olisivat yhteydessä lasten terveyden kannalta edullisempiin ruokailutottumuksiin (Eloranta ym. 2011, Inchley ym. 2016). Tulokset ovat siten parhaiten yleistettävissä Kuopiossa tai vastaavassa suomalais-kaupungissa asuviin alakouluikäisiin, joiden vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja.
6.1.2 Tutkimusmenetelmät
Ruokapäiväkirja ja ravintolaskelmat
Ruoankäyttöä selvitettiin viiden vuorokauden ruokapäiväkirjalla, sillä tavoitteena oli kerätä mahdol-lisimman yksityiskohtaista tietoa lasten ruokailukertojen lukumäärästä, ruoankäytöstä ja ravinnon-saannista (Slimani ym. 2015). Ruokapäiväkirjamenetelmää on hyödynnetty useissa aiemmissa kou-luikäisten lasten ravitsemustutkimuksissa (Eloranta ym. 2011, Rothausen ym. 2012, Andersen ym.
2015).
Tutkimuksen menetelmällisiä haasteita olivat haastava kohderyhmä, ruoankäytön muuttaminen ja ali-raportointi (Livingstone ym. 2004, Slimani ym. 2015). Menetelmälliset haasteet pyrittiin huomioi-maan tutkimuksen eri vaiheissa. Lasten vanhemmat saivat ohjeistuksen ruokapäiväkirjan pidosta sekä puhelimitse että kirjallisesti. Ohjeistuksissa painotettiin, että ruokapäiväkirjaa on suositeltavaa pitää lapselle tavanomaisina päivinä. Tavanomaisuuteen kannustaminen on kirjallisuuden mukaan perus-teltua, sillä ruokapäiväkirjamenetelmä voi muuttaa ruoankäyttöä esimerkiksi sosiaalisesti
hyväksyt-tävämpään suuntaan (Slimani ym. 2015). Annoskoon hahmottamisen apuvälineeksi perheille annet-tiin lasten annoskuvakirja (Nissinen ym. 2016), mikä on voinut vähentää ruoankäytön aliraportointia (Slimani ym. 2015). Kirjaamisen aloittamispäivä ohjeistettiin siten, että myös viikonlopun ruoankäy-töstä saatiin tietoa. Näin voitiin vähentää viikonpäivän mahdollista vaikutusta tuloksiin (Rothausen ym. 2012).
Kodin ulkopuolella tapahtuvien ruokailujen, erityisesti kouluruokailun, luotettava kirjaaminen on voinut olla haastavaa, sillä ruoankäytön raportoinnista vastuussa oleva vanhempi ei ole ollut ruokai-lutilanteessa mukana. Ruokapäiväkirjan pidon ohjeistuksessa suositeltiin aterioiden valokuvaamista muistin virkistämiseksi, mitä monet lapset tekivätkin. Lapsen valmiudet raportoida ruoankäyttöään lisääntyvät alakouluiässä (Livingstone ym. 2004), joten tässä tutkimuksessa vanhimmat osallistujat ovat voineet itse olla suuremmassa vastuussa ruoankäytön raportoinnista. Tutkimuksen tuloksiin on voinut vaikuttaa se, että perheet ovat itse päättäneet, missä määrin lapsi osallistui ruoankäytön rapor-tointiin.
Aliraportoinnin selvittäminen
Tässä tutkimuksessa aliraportoinnin arvioinnin tarkoituksena oli varmentaa tutkimusaineiston laatua poistamalla lopullisista analyyseistä selkeät aliraportoijat. Aliraportointia selvitettiin Goldbergin me-netelmällä, joka perustuu yksilön energiansaannin ja perusaineenvaihdunnan osamäärän vertaami-seen aineistolle laskettuihin raja-arvoihin (Black 2000).
Tämä tutkimus poikkesi lasten aliraportointia selvittäneistä tutkimuksista aineiston koon sekä raja-arvojen määrittämiseen käytetyn aktiivisuuskertoimen osalta (Lioret ym. 2011, Andersen ym. 2015).
Tarkempaa tietoa lasten fyysisen aktiivisuuden tasosta on mahdollista kerätä esimerkiksi liikuntaa ja ruutuaikaa selvittämällä (FAO ym. 2001), mitä AKORA-tutkimuksessa taustatietolomakkeella teh-tiinkin. Tutkimustietoa lasten yksilöllisestä fyysisestä aktiivisuudesta ei ole kuitenkaan käytetty tässä tutkimuksessa aktiivisuuskertoimen määrittämiseen. Tässä tutkimuksessa raja-arvojen määritykseen käytettiin aktiivisuuskerrointa 1,4, joka on matalan fyysisen aktiivisuuden laskennallinen keskiarvo 7–13-vuotiaille tytöille ja pojille (FAO ym. 2001). Aiemmissa tutkimuksissa käytettyä aktiivisuus-kerrointa (1,5–1,55) matalampaan kertoimeen päädyttiin aineiston rajautumiseen liittyvistä syistä johtuen (Lioret ym. 2011, Andersen ym. 2015). Tämän tutkimuksen aineisto oli huomattavan paljon pienempi kuin aiempien tutkimusten aineistokoot ja suuremmalla aktiivisuuskertoimella aineiston koko olisi pienentynyt paljon.
Matalammasta aktiivisuuskertoimesta huolimatta tässä tutkimuksessa havaitun ruoankäytön alirapor-toinnin yleisyys oli yhtenevä 8–11-vuotiaiden tanskalaislasten aineistossa havaitun aliraporalirapor-toinnin
yleisyyden kanssa (Andersen ym. 2015) ja jopa hieman yleisempi kuin 3–10-vuotiaiden ranskalais-lasten aineistossa (Lioret ym. 2011). Huomion arvoista tässä tutkimuksessa oli se, että 10–13-vuoti-aiden ruoankäytön aliraportointi oli huomattavasti yleisempää kuin 7–9-vuoti10–13-vuoti-aiden lasten. Tämä ha-vainto tukee aiempaa tutkimustietoa, jonka mukaan aliraportointi yleistyy lapsen varttuessa (Lioret ym. 2011). Vanhemmilla lapsilla yleisempi aliraportointi voi osittain selittyä iän myötä lisääntyvästä kodin ulkopuolisesta ruokailusta, jolloin lapsen vastuu ruoankäytön raportoinnista kasvaa (Livings-tone ym. 2004).