Mediakasvatus on opetuksen ja kasvatuksen yksi osa-alue, jossa tarkastellaan median vaikutuksia yksilön ja yhteiskunnan näkökulmista. Mediakasvatuksella pyritään kehittämään yksilön valmiuksia ja kykyjä mediakulttuurissa elämiseen. (Mediakasvatus 2020.) Opetushallituksen (2020) mukaan mediakasvatuksen tavoitteena on vahvistaa yksilön mediaosaamista yhteiskunnassa, jossa informaation tulkinnan, vastaanottamisen ja tuottamisen arvo on merkittävä. Herkman (2007, 39) toteaakin ihmisten elävän median keskiössä, jossa mediasta on tullut valtava osa elämismaailmaa.
Tämän vuoksi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014, 22–23) laaja-alaisen osaamisen tavoitteissa painotetaan mediakasvatuksen merkitystä monilukutaidon (L4) ja tieto- ja viestintäteknologia osaamisen (L5) kohdalla.
Historian saatossa mediakasvatuksesta on tavattu käyttää useita nimityksiä. 1950-luvulla se tunnettiin nimellä audiovisuaalinen kansansivistystyö. 1960- luvulle tultaessa mediakasvatuksesta käytettiin nimiä sanomalehtiopetus ja elokuvakasvatus. Nimitykset ovatkin usein peräisin siitä, millainen median rooli on ollut eri aikakausilla. 1970-luvulla mediakasvatus tunnettiin nimillä joukkotiedotuskasvatus ja audiovisuaalinen kasvatus, 1980- luvulla puhuttiin jo viestintäkasvatuksesta, jota käytetään myös nykyisin mediakasvatus-termin yhteydessä. 1990-luvulla kiinnostuttiin lasten mediasuhteesta sekä eri katsojaryhmien tutkimuksesta. Lisäksi opetuksessa aloitettiin informaatioteknologian käytön kokeilu. Nykyisen mediakasvatuksen termi tuli käyttöön vasta 2000-luvulle tultaessa. (Kupiainen, Sintonen & Suoranta 2007, 4–5.) Ennen mediakasvatuksen käsitettä, opetussuunnitelmissa käytettiin nimitystä medialukutaito. Mediakasvatuksen ja medialukutaidon -käsitteiden rajapinnat ovatkin usein epätarkat. Tähän ovat usein syynä kansainväliset käytänteet, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa suositaan medialukutaidon -termiä, kun taas Euroopassa puhutaan mediakasvatuksesta. (Emt., 5.)
Kupiaisen ja Sintosen (2009, 15–31) mukaan mediakasvatus kehittää yksilön ymmärrystä sekä tietoa ja taitoja mediasta ja siihen liittyvistä ilmiöistä.
Mediakasvatusta voidaankin nimittää mediamaailman kasvuksi ja opiksi. Sallmen (2009, 9) toteaa mediakasvatuksen olevan monitahoinen termi, joka sisältää useita eri määritelmiä. Medialukutaidon, mediataitojen ja monilukutaidon voidaan tulkita kuuluvan osaksi mediakasvatusta, sillä mediavälineiden, niiden käytön opettaminen, mediasisältöjen tulkinta, kriittinen tarkastelu sekä media-arjen tutkiminen yksilön ja yhteiskunnan näkökulmista kuuluvat osaksi mediakasvatusta (Mediakasvatus 2020).
Mediataidot nähdään median ja uusien tekniikoiden haltuunottona sekä viestintänä, jotka muokkautuvat uusiutuvan median mukana. Mediataitoja voidaan luokitella eri osa-alueisiin ja valmiuksiin. Näitä ovat esimerkiksi viestinnälliset, kulttuurilliset, kielitaidolliset, sosiaaliset, tiedolliset, eettiset ja esteettiset valmiudet sekä muut mediataidot, kuten verkko- sekä tieto- ja viestintäteknologiset taidot. (Tella ym. 2001, 251–254.)
Myös monilukutaidon katsotaan kuuluvan osaksi mediakasvatusta. Kupiainen ja Sintonen (2009) näkevät monilukutaidon kuuluvan eritoten medialukutaitoon.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014, 22–23) mukaan monilukutaidon avulla oppilaat ymmärtävät erilaisia viestinnän muotoja sekä digitaalisten ja audiovisuaalisten tekstien merkityksiä. Myös tieto- ja viestintäteknologian hallitseminen nähdään osaksi monilukutaitoa. Sintosen ja Kumpulaisen (2017) mukaan monilukutaito voidaan määritellä moninaisten tekstimuotojen ymmärtämisellä. Tekstimuodot voivat olla kirjoitettuja, puhuttuja tai kuvitettuja. Myös symbolilliset, piirretyt ja lauletut tekstimuodot kuuluvat osaksi monilukutaitoa. Tämän lisäksi monilukutaito liitetään myös monikulttuurillisten tekstien ymmärtämiseen ja tuottamiseen (emt. 2017).
2.2.1 Medialukutaito ja kriittinen ajattelu
Kupiainen ja Sintonen (2009, 104) näkevät representaation olevan mediakasvatuksen ja monilukutaidon yksi merkittävimmistä käsitteistä. Representaatio tarkoittaa esittämistä, joissa eri merkit, äänet ja kuvat kuvaavat eli esittävät jotakin. Esimerkiksi
sanomalehden otsikon tarkoituksena on kuvata jotakin tapahtumaa maailmassa sekä liikennemerkin tarkoituksena on kuvata sääntöä. (Knuuttila & Lehtinen 2010, 7.) Rusanen (2009, 217) toteaa representaatiolle olevan ominaista kohteidensa kuvaaminen oikein tai väärin. Vaikka mediatekstit vaikuttaisivat objektiivisilta ja neutraaleilta, on hyvä tiedostaa, etteivät ne koskaan ole täysin sitä. Niissä maailma on kuvattu aina jonkun näkökannan tai valinnan kautta, jolla voidaan vaikuttaa lukijaan. (Kupiainen &
Sintonen 2009, 105.) Myös Herkman (2007, 81) korostaa, että representaatio ei ole koko kuva todellisuudesta, vaan se on valikoitu ja uudesti esitetty presentaatio todellisuudesta. Sen tarkoituksena on tuottaa maailma aina jonkinlaiseksi.
Herkman (2007, 36–37) näkee median olevan markkinoitunutta, joka perustuu valtaosin liiketoimintaan. Kriittisyys median välittämää informaatiota kohtaan on tällöin enemmän kuin tarpeen. Tämän vuoksi kriittisen mediakasvatuksen rooli kasvatuksen kentällä korostuu. Kriittisyys palvelee yksilön valmiuksia toimia yhteiskunnan jäsenenä, sillä kriittisesti ajattelevalla ja mediaan kriittisesti suhtautuvalla on paremmat edellytykset toimia itsenäisenä yhteiskunnan jäsenenä. (Emt., 36–37.) Haasion, Ojarannan ja Mattilan (2018, 120) mukaan medialukutaito ohjaa suhtautumaan kriittisesti eri verkkosisältöihin. Sen avulla voidaan tunnistaa esimerkiksi mediassa esiintyvä valheellinen tieto. Myös Järvisen (2018, 230) mukaan medialukutaito on paras keino netissä ilmenevien valeuutisten tunnistamiseen.
Kupiainen ja Sintonen (2009, 31) luokittelevat mediakasvatuksen yhdeksi tavoitteiksi medialukutaidon kehittämisen. Medialukutaito tarkoittaa kyvykkyyttä lukea ja tuottaa eri mediaviestimien tekstejä ja kuvia, jota tarvitaan kaikkien sanallisten, äänellisten ja kuvallisten medioiden tulkinnassa (Kotilainen 1999, 36–37). Robinson (2010, 192) toteaa medialukutaidon opettamisessa olevan kyse mediatekstien tulkinnasta ja analyysistä, jolla pyritään ymmärtämään mediatuotantoa kognitiivisen tieteen, kirjallisuuden tutkimuksen, antropologian ja kasvatustieteen tutkimusten näkökulmista.
Medialukutaito onkin tärkeä kansalaistaito sekä valmius, joka voi kehittyä. Edistynyt medialukija osaa tarkastella mediatekstejä arvioiden, eritellen ja tulkiten. Tarpeen mukaan hän osaa soveltaa ja muokata niitä omien tarpeidensa mukaan. Mediataidot eivät ole vain yksilöä hyödyttäviä taitoja, vaan niillä voi olla koko yhteiskuntaa
koskettava merkitys. Vahvoja medialukutaidon omaavia yhteiskunnan jäseniä voidaan pitää demokratiaa lujittavana tekijänä. (Mediakasvatus 2019.)
Yleensä ihminen, jolla on selkeä näkemys omasta itsestään, kyvyistään sekä omista mediasuhteistaan ja taidoistaan, omaa vahvan medialukutaidon. Itsensä tunteminen auttaa tunnistamaan oman median käytön tarpeellisuuden sekä kyvykkyyden käyttää mediaa tarkoituksenmukaisesti. On tärkeää, että ihminen osaa hallita mediaa, eikä media hallitse ihmistä, sillä mediassa voi ilmetä paljon väärää tietoa sekä tahallista tiedon vääristämistä. (Kupiainen & Sintonen 2009, 122.) Jollsin, Walkoszin ja Morgenthalerin (2014, 12) mukaan tärkeintä medialukutaidossa on ajatella mediaa kriittisesti, jotta ymmärretään, kuinka median järjestelmät toimivat niin poliittisissa, taloudellisissa kuin sosiaalisissa konteksteissa. Kriittisyys tarkoittaa, ettei tietoa vastaanoteta annettuna, vaan tietoa arvioidaan ja tutkitaan. Kriittisyys ei merkitse negatiivista suhtautumista tietoon, vaan ihmettelevää ja tiedustelevaa suhtautumista informaatioon. (Herkman 2007, 35.)
3 MEDIALUKUTAITOA HAASTAVAT TEKIJÄT
Tämän vuosituhannen alkupuolella tapahtui käänne mediassa. Yksilö ei ole enää pelkästään massaviestinnän vastaanottaja, vaan yhtä lailla yksi viestijöistä ja vallankäyttäjistä. Mediavälineet mahdollistavat sen, että yksilö voi olla vaikutusvaltaisempi ja arvokkaampi kuin koskaan aikaisemmin. (Aitamurto, Heikka Kilpinen & Posio 2011, 9.) Verkko voidaan nähdä viestinä, yhtenä mediana, jolla on vaikutusta viestinnän eri muotoihin: se toimii viesteihin, viestinnän tapoihin sekä ihmisiin viestijöinä. Verkosta löytyy myös aikaisemmin käytettyjä viestintävälineitä, kuten kirjallisuutta, sanomalehtiä, elokuvia ja radiota. Voidaankin sanoa, että verkko on useiden eri viestimien kokonaisuus, niin sanottu ”megamedia”. (Tella ym. 2001, 190.) Tässä luvussa tarkastellaan mediassa näkyviä informaatioon ja tietoon liittyviä ilmentymiä sekä esitetään informaation tulkintaan vaikuttavia ulkoisia tekijöitä. Tämän lisäksi esitetään informaation tulkintaan vaikuttavat sisäiset tekijät eli kognitiiviset vinoumat, jotka toimivat tämän tutkimuksen analyysin taustateoriana. Luvun loppuosaan on koottu aikaisempia tutkimuksia, joissa käsitellään kognitiivisten vinoumien vaikuttavuutta medialukutaidossa.