Maantiede visuaalisena tieteenä

Julkishallinnon visuaaliset tietokäytännöt tarjoavat mielestäni maantieteilijälle kiinnostavan tutkimuskohteen, sillä maantiedettä on luonnehdittu usein perus-olemukseltaan visuaaliseksi tieteeksi (esimerkiksi Gregory 1994, Aitken & Craine 1997/2005, Rose 2001, 2003; Cosgrove 2008a, Tolia-Kelly 2012). Kuitenkin se, mihin kohtaan maantieteen perinnettä tarkastelija itsensä asemoi vaikuttaa sii-hen, miten tieteenalan visuaalisuus ymmärretään. Maantieteen visuaalisuuden tarkastelu kertoo samalla myös tieteenalan kehityksestä. Maantieteen historiassa tärkeä asema on ollut sillä, miten maantieteellistä tietoa on tuotettu visuaalisiin aistihavaintoihin perustuen, kulloinkin ajanmukaisia visuaalisia teknologioita hyödyntäen (mm. Driver 2003, Kymäläinen 2007). Maantieteen visuaalisuus on näyttäytynyt tutkimustulosten visuaalisena havainnollistamisena ja maan-tieteellisen tiedon visuaalisena esittämisenä, mutta yhteiskuntatieteiden kuval-lisen käänteen vaikutus maantieteessä nosti visuaakuval-lisen esittämisen itsessään keskeiseksi maantieteen tutkimuskohteeksi (mm. Aitken & Craine 1997/2005, Rose 2001, Tolia-Kelly 2012).

Kuvallisen käänteen myötä visuaalista esittämistä alettiin tarkastella sosiaa-lisen ja kollektiivisen merkityksenannon näkökulmasta. Tarkastelun kohteeksi tulivat kuvien tuottamat representaatiot, eli kuvien ilmentämät vakiintuneet kult-tuuriset käsitykset sekä kuvissa piilevät vallan ja eriarvoisuuden rakenteet (Hall 1999, Davis 2004, Rossi 2010, Rose 2016). Visuaalisen esittämisen valta on valtaa kohdistaa katse, määritellä katsomisen tapa ja esittää kohde visualisoinnin tekijän näkökulmasta. Representaation käsitteen avulla onkin tarkasteltu yksilöiden ja ryhmien identiteetin muodostumista, sosiaalisten kategorioiden vakiintumista ja niiden haastamista, toiseuden kokemuksia, mutta myös emansipatorisia pyrki-myksiä tulla määritellyksi omilla ehdoilla (Hall 1999, ks. myös Rossi 2010). Maan-tieteessä tämä näkökulma liittyy siihen, miten tutkimuskohteen ominaisuuksia havainnollistavat tiedolliset visualisoinnit tai muut kuvat tuottavat alueisiin liitty-viä representaatioita (mm. Aitken & Crane 1997/2005). Alueen representaatioilla on tunnistettu yhteys myös siihen, miten alueella elävät asukkaat tulevat repre-sentoiduiksi (Slater & Anderson 2011, Wacquant ym. 2014).

Menneisyyteen katsovan maantieteellisen tutkimuksen aiheena visuaalisen esittämisen tarkastelu on usein ollut luonteeltaan yhteiskunta- ja aatehistorial-lista. Vanhojen karttojen tai vanhan kuva-aineiston tutkiminen on kiinnostavaa nykyhetkestä käsin, sillä se kertoo omaa tarinaansa ajasta, jolloin kuvat on luo-tu. Historian suoma ajallinen etäisyys mahdollistaa kuvien monipuolisen tul-kinnan, esimerkiksi aikanaan vallinneiden ihanteiden, sosiaalisten suhteiden,

yhteiskunnallisen vallan tai geopoliittisten pyrkimysten suhteen (mm. Häkli 1995, Aitken & Crane 1997/2005, Moisio 2001, Cosgrove 2008a).

Esimerkiksi Katariina Kosonen (2000, 2008) on tutkinut tieteellisen ja leh-distökartografian roolia suomalaisen kansallisidentiteetin, kansakunta-aatteen ja nationalismin rakentumisessa sortovuosista jatkosodan alkuun. Hannu Linkola (2013), joka on tutkinut maisemavalokuvan roolia suomalaisessa maantietees-sä, yhdistää kuvallisuuden paitsi maantieteen oppialan sisäiseen identiteetti- ja tiedepolitiikkaan myös ”topeliaanista ja luonnonromanttista” (Linkola 2013, s.

229) suomalaisuuden myyttiä ylläpitävään perinteeseen sekä modernin itsenäisen kansallisvaltion kertomukseen. Myös matkailuun liittyvät kuvat ja postimerkit ovat osoittautuneet hedelmällisiksi tutkimuskohteiksi tarkasteltaessa suomalai-sen identiteetin rakentumisuomalai-sen politiikkaa tai geopoliittisia pyrkimyksiä (Raento

& Brunn 2005, Raento 2006, Jokela 2014).

Anglo-amerikkalaisen tutkimuskirjallisuuden piiristä löytyy vastaavasti run-saasti samankaltaisia esimerkkejä. Tällaisia ovat esimerkiksi Pohjois-Amerikan historian uudisraivaajakuvaston kertoma tarina ”villin lännen valloituksesta”

(Harley 1994/2001, Cosgrove 2008a), tai samaan ajatusmaailmaan liittyvä vä-estömuutoksia kuvaavan kartografian esittämä tarina Yhdysvalloista suurena kansojen sulatusuunina (melting-pot ideology, Kostelnick 2004, s. 215). Näillä valokuvilla, piirroksilla ja kartoilla kerrottiin valkoisen, eurooppalaistaustaisen väestön tarinaa ja dokumentoitiin Yhdysvaltojen asutushistorian vaiheita. Nyky-hetkestä käsin tarkasteltuna huomio kiinnittyy sekä afrikkalais-amerikkalaisen väestön että alkuperäiskansojen edustajien marginaaliseen asemaan visualisoin-neissa (Kostelnick 2004).

Kolonialismia, siirtomaapolitiikkaa ja geopolitiikkaa tarkasteleva maantie-teellinen tutkimus on nojannut visuaalisten aineistojen analyysiin tarkastellen vallan ja hallinnan pyrkimysten ilmenemistä kartoissa ja kuvissa (Gregory 1994, O Tuathail 1996, Cosgrove ym. 2003, Pickles 2003, Campbell 2007, Dodge 2017).

Kriittisen geopolitiikan näkökulmasta kartografia on rajojen vetämisen tiede, joka esittää alueita – usein kansallisvaltioita tai etupiirejä – jonkin yhdistävän tekijän ehdoilla luoden samalla mielikuvia niiden sisäisestä yhtenäisyydestä erotuksena muista, toisenlaisista ja mahdollisesti uhkaavista alueista (O Tuathail 1996; ks.

myös Häkli 2001, Hughes 2007). Visuaalisiin aineistoihin perustuva kriittinen geopoliittinen tutkimus on tarkastellut näiden hegemonisten maailmankuvien muodostumista tai niiden haastamista myös esimerkiksi dokumenttielokuvien (Dodds & Jensen 2019, Holland 2020), uutiskuvien (Campbell 2007), elokuvien (Ridanpää 2017) ja sarjakuvien (Dodds 2007, Shim 2017) avulla.

Maantieteen visuaalisuutta tarkastellessa vastaan tulee runsaasti karttoja ja kartografiaa käsittelevää tutkimusta. Palaan (kriittisen) kartografian pariin tar-kemmin tulkinnallisia lähtökohtiani avaavassa luvussa 2. Myös kuvataide ja elo-kuva, kaupunki- ja ympäristötaide sekä perinteisen ja digitaalisen median kuvat ovat taipuneet maantieteellisen tutkimuksen aineistoiksi (mm. Aitken & Crane

1997/2005, Rose 2001, Crang 2003a, Krygier 2006, Roberts 2012, Tolia-Kelly 2012).

Suomessa esimerkiksi Sirpa Tani (1995) on tutkinut kaupungin saamia tulkinto-ja Helsinki-elokuvien mielenmaisemien avulla, Anna-Kaisa Kuusisto-Arponen (2011a, 2011b) on tutkinut suomalaisten sotalasten paikkaan kuulumisen tun-teita piirustusten ja elokuva-aineiston avulla ja Pauliina Raento ym. (2020) ovat tutkineet kaupunkien omien markkinointivideoiden tuottamia merkityssisältöjä.

Tieteidenvälisyys ja monitieteisyys ovat yhdistäneet maantieteellisiä lähtökohtia ja käsitteitä visuaaliseen esittämiseen esimerkiksi paikallisen muistitiedon tutki-muksessa (Kortelainen 2013), maaseutumaisemakuvaston mielikuvissa (Vallius 2013) tai kaupunkitilan kokemisessa (Ridell ym. 2009, Granö 2013).

Visuaalista esittämistä tutkimalla on samalla tarkasteltu maantieteen ja maan-tieteilijöiden asemaa tieteessä ja tehtävää yhteiskunnassa sekä kiinnitetty huo-miota siihen, miten tieteenalan sisäisten käytäntöjen avulla tuotetaan samalla koko tieteenalan yhteiskunnallista merkitystä (Crang 2003b, Driver 2003, Matless 2003, Rose 2003, Ryan 2003, Thornes 2004, Latham & McCormack 2009, Linkola 2013). Maantieteen opetus niin yliopistoissa kuin kouluissakin on aina hyödyntä-nyt kuvia ja karttoja ja niiden tuottamista kurssitehtävien yhteydessä. Olipa kyse vanhoista karttapalloista ja suurista seinäkartoista, joiden vanhentuneet valtiol-liset rajat ja nimistö muistuttavat geopoliittisista muutoksista, ilmakuvista tai la-serkeilausaineistoista, valopöydistä, mustekynistä tai GIS-laboratorioista, diapro-jektoreista tai sosiaalisen median kuvavirrasta, kaikkia näitä voidaan tarkastella sekä visualisoinnin tuottamisen että visuaalisen lukutaidon näkökulmasta. Kyse on samalla tieteenalan olemuksesta, siitä miten maantieteilijä ymmärtää oman paikkansa maailmaa havainnoivana tutkijana ja maailmassa elävänä henkilönä (mm. Rose 2003, Thornes 2004, Beneker ym. 2010, Hilander 2017a, 2017b; Rinne

& Kallio 2017, Rinne 2019).

Nykymaantieteen visuaalisuus ilmenee entistä useammin visuaalisten tut-kimusmenetelmien luovana soveltamisena (esimerkiksi Roberts 2012, Rose &

Tolia-Kelly 2012, Tolia-Kelly 2012, Rose 2016). Suomessa esimerkiksi Noora Pyy-ry (2016) on tarkastellut sitä, miten nuorten kokemus tutuista hengailupaikoista muuttui omaa arjen ympäristöä valokuvatessa (ks. myös Pyyry 2015). Hilander ja Kuoppa (2016) ovat puolestaan tutkineet visuaalisten menetelmien mahdollisuuk-sia ympäristön muutosten kuvaamisessa tai kuvittelemisessa sekä menetelmien soveltamista vuorovaikutuksen välineenä esimerkiksi täydennysrakentamisen hankkeissa (vrt. myös Santaoja 2016).

Oma näkökulmani kiinnittyy julkishallinnon visuaalisiin tietokäytäntöihin, jotka ovat keskeinen osa konkreettisia toimenpiteitä ohjaavia politiikkaproses-seja. Visuaalisen esittämisen keinoin luodaan käsityksiä alueista ja niiden kehit-tämisen tarpeista. Näin ollen se, mitä alueiden ominaisuuksia kuvataan, ja se, miten kuvaaminen tehdään, ovat lähtökohtaisesti määrittelyvallan kysymyksiä.

Työssäni ymmärränkin poliittisuuden kamppailuna merkityksistä (mm. Palonen

2007, Swyngedouw 2009, 2011; Rossi 2010, Flinders & Wood 2014, Swyngedouw

& Wilson 2015).

Taustoitan seuraavaksi sitä, miten visuaalinen esittäminen liittyy eriytymis-tutkimuksen kehityksen vaiheisiin. Tarkastelen visuaalisen esittämisen roolia alueellisen eriytymisen ilmiön tunnistamisessa, kuvaamisessa ja hallinnan pyr-kimyksissä. Yksi työni lähtökohdista onkin kysymys siitä, millä tavoin alueellises-ta eriytymisestä tuotetun tiedon visuaalinen esittäminen on samalla osallistunut alueelliseksi eriytymiseksi nimeämämme ilmiön tuottamiseen. Johdantoluvun lopuksi kuvaan tarkemmin tutkimukseni tavoitteet, tutkimusasetelmani sekä tutkimukseni rakenteen.