Havainnointi ja autoetnografisen aineiston generointi

Tutkimukseni konteksti avautui seudullisen MAL 2019 suunnitelman eriytymi-sen hallintaan pyrkivästä työskentelystä, joka käynnistyi syksyn 2017 kulues-sa. Tuon ensimmäisen syksyn kuluessa osallistuin tarkastelemani seudullisen työryhmän kokouksiin oman työtehtäväni mukaisessa tiedon tuottajan roolissa.

Ensimmäinen tutkimussuunnitelmani oli kuitenkin jo tuolloin valmistunut, olin hakenut jatkokoulutuspaikkaa ja aloittanut opintovapaajärjestelyt työpaikallani.

Osallistumiseni työskentelyyn syksyn 2017 aikana tapahtui siten kaksoisroolissa.

6 Ks. HSYK 2015b.

Olin mukana kokouksissa ja palavereissa, joissa työryhmä perehtyi käytettävissä olevaan valmiiseen alueellista eriytymistä kuvaavaan indikaattoritietoon ja kes-kusteli käsillä olevan suunnittelutehtävän edellyttämistä tietotarpeista (kuvaan tätä prosessia empiirisessä osuudessani alaluvussa 4.1). Koska oma työroolini liit-tyi eriliit-tyisesti tiedon tuottamiseen, kuuntelin kokouksissa herkällä korvalla niitä tarpeita, joita ryhmän jäsenet esittivät. Kokouksiin osallistui myös kollegani ja työparini, jonka oli määrä toteuttaa työryhmän ”tilaamat” karttatarkastelut, ja hä-nen kanssaan keskustelimme paljon aineistojen saatavuudesta, niiden käsittelyn teknisistä yksityiskohdista ja siitä, minkä tyyppisiä karttatarkasteluja olisi ylipää-tään mahdollista tehdä. Toisaalta kuitenkin tiesin, etten olisi mukana työryhmän työskentelyssä enää opintovapaani alettua. Olin myös kertonut työryhmän jäsenil-le jatko-opintosuunnitelmistani ja siitä, että tutkimusaiheeni liittyi alueellisesta eriytymisestä tuotetun tiedon visuaaliseen esittämiseen. Sekä tutkijan roolini että tiedon tuottajan roolini vaikuttivat omaan toimintaani siten, että vältin ottamasta vahvasti kantaa indikaattorien valintaa koskevissa keskusteluissa.

Syksyn 2017 kuluessa ryhdyin myös kirjoittamaan varsinaista tutkimuspäivä-kirjaa. Aluksi merkinnät olivat lyhyitä muistiinpanoja kokouksista, seminaareista ja erilaisista tilaisuuksista, varsin saman tyyppisiä kuin kokouksen sihteeri voisi tehdä kokousmuistion laatimista varten. Opintovapaani käynnistyttyä tutkimus-suunnitelman täsmentämisen vaiheessa tutkimuspäiväkirjan merkintöjä syntyi melko vähän, mutta monet tutkimusprosessin hallintaan ja tutkimusetiikkaan liittyvät harjoitustehtävät synnyttivät kuitenkin tekstiä, joista jalostui myöhem-min autoetnografisin menetelmyöhem-min tuotettua aineistoa.

Autoetnografisen aineiston tuottamisen menetelmiä voivat olla esimerkiksi itsensä haastatteleminen tai omaelämäkerrallisen aineiston kirjoittaminen ja sen tutkimuksellinen analysoiminen, joko yksin tai kollektiivisesti tutkijajoukolla (Geist-Martin 2010, Hernandez ym. 2010, Ngunjiri ym. 2010, Ellis ym. 2011, Chang 2013, Hernandez ym. 2017). Itselläni esimerkiksi suunnitteluprosessin kuvauksen tuottaminen tapahtui siten, että kuvasin MAL-suunnittelun prosessia, seudullisen työryhmän työskentelyä ja kuntien alueellisen eriytymisen hallintaan tähtääviä prosesseja kaavioin ja tekstein itselleni, erilaisiin harjoitustehtäviin, tutkimus-seminaareissa pitämiini esityksiin ja lopulta käsikirjoituksen tekstiluonnoksiin.

Ensimmäiset versiot syntyivät yleensä oman kokemukseni pohjalta ja täydentyi-vät tarpeen mukaan tarkistuksilla arkistolähteistä, kuten kokousmuistioista tai suunnitteludokumenteista. Eri kuntien toimintaa kuvatakseni kävin myös viestin-vaihtoa sähköpostitse kunnissa toimivien asiantuntijoiden kanssa. Jokaisen esi-tetyn tai kirjoitetun kuvauksen yhteydessä joku kuulijoista tai lukijoista pysäytti minut kuvausten äärelle pyytäen tarkennuksia tai kommentoiden kertomaani tai kirjoittamaani. Tein näistä keskusteluista muistiinpanot tutkimuspäiväkirjaani ja palasin niihin aina seuraavan kirjoitustehtävän yhteydessä, jolloin kuvaus ker-ta kerralker-ta täydentyi. Kommentit auttoivat minua myös kiinnittämään erityistä

huomiota niihin seikkoihin, jotka itselleni olivat arkipäiväisiä itsestäänselvyyksiä, mutta joihin tutkijakollegat reagoivat.

Etnografiaa käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa tutkimuspäiväkirjan tär-keänä tehtävänä mainitaan kenttätyössä syntyneiden vaikutelmien tallentaminen ja esimerkiksi haastattelujen jälkeen niiden antia koskeva reflektointi (esim. Da-vies 1998/2008, Coffey 2011, Phillippi & Lauderdale 2018). Omassa työskentelys-säni kenttätyö ei muodostanut mitään erillistä, rajattua ajanjaksoa, jonka kuluessa olisin perehtynyt tutkimaani kulttuuriin. Näin ollen myöskään tutkimuspäivä-kirjaani ei sisälly erillisiä kenttätyötä koskevia jaksoja. Sen sijaan haastatteluai-neiston analyysin vaiheessa monet merkinnät käsittelevät minua askarruttamaan jääneitä aiheita pohdittuina joko omien kokemusteni tai muiden asiantuntijoiden kanssa käytyjen keskustelujen avulla. Jeremy Gould on jäsentänyt etnografisen aineiston muodostumista siten, että ensin on aistinvarainen kokemus, joka muut-tuu tiedostetuksi havainnoksi. Mikäli havainto tunmuut-tuu tutkijasta merkitykselli-seltä, hän saattaa kirjata siitä muistiinpanon, joka puolestaan on potentiaalisesti dataa (Gould 2016, s. 13). Omassa työskentelyssäni havainnon ja muistiinpanon välinen ajallinen etäisyys saattoi siis olla joissakin aiheissa melko pitkä, sillä ajatus aiheen tai näkökulman merkityksellisyydestä syntyi vasta tämän tutkimuspro-sessin myötä, mutta kokemus ja havainto saattoivat liittyä aiempiin työtehtäviini.

Lukiessani tutkimuskirjallisuutta, kootessani analyyttistä viitekehystäni ja täsmentäessäni käsitteitä tutkimuspäiväkirja oli keino suhteuttaa tutkijoiden esit-tämiä näkökulmia omaan, pidemmän ajanjakson kuluessa syntyneeseen koke-mustietooni. Tällainen hiljaisen tiedon jäsentely toimi arvokkaana tukena tutki-musasetelman määrittelyssä, haastattelutilanteissa ja myöhemmin haastattelujen analyysissä.

Autoetnografian erityinen arvo piilee siinä, että samanlaista aineistoa ei ole mahdollista kerätä millään muulla tavoin (Vryan 2006, Ngunjiri ym. 2010). Au-toetnografisen hiljaisen tiedon hyödyntämisessä on kuitenkin erikseen punnittava siihen liittyviä tutkimuseettisiä haasteita, sillä yleisenä periaatteena prosessin muiden osallistujien tulisi olla tietoisia siitä, että he ovat tutkimuksen kohtee-na, ja antaa siihen suostumuksensa. Keskustelin asiasta tutkimushaastattelujen yhteydessä entuudestaan tuntemieni haastateltavieni kanssa painottaen sitä, että tutkiessani prosessia sisällytän samalla itseni tutkimuskohteeseen ja tutkin

”meitä”, en ”heitä”. Toin myös esille sen mahdollisuuden, että anonymisoinnista huolimatta oli periaatteessa mahdollista, että joistakin yksittäisistä katkelmista prosessin toiset osallistujat saattaisivat voida päätellä todennäköisen puhujan.

Haastattelemani tai muut tutkimuksen kohteena olevaan prosessiin osallistuvat henkilöt eivät kuitenkaan kuulu tutkimuseettisesti ajatellen haavoittuviin ihmis-ryhmiin (vrt. esimerkiksi Diamond 2006), vaan olivat kiinnostuksen kohteina institutionaalisen asemansa vuoksi, viran- tai toimenhaltijoina ja luottamushen-kilöinä (Alastalo & Åkerman 2010).

Täydentävinä aineistoina tiheän kontekstin rakentamisessa käytin runsaasti MAL-sopimuksiin ja seudulliseen MAL-suunnitteluun liittyviä arkistolähteitä, kuten kokousmuistioita ja työpajojen dokumentointia, sekä julkaistuja suunnit-teludokumentteja ja seurantaraportteja. Näiden rooli liittyi edellä mainitsemaani suunnitteluprosessin kuvauksen tuottamiseen, esimerkiksi silloin, kun tarvitsin varmistuksen jonkin asian tarkalle sanalliselle muotoilulle, kun oli tarpeen tar-kastella jonkin kokouksen tai tilaisuuden osallistujajoukkoa tai tarkistaa jokin haastattelupuheessa mainittu yksityiskohta. Myös eri kuntien suunnitteluun ja eriytymisen hallinnan pyrkimyksiin liittyvät asiakirjalähteet sekä tilasto- ja tutki-musyksiköiden verkkojulkaisut ovat olleet tärkeitä täydentäviä aineistoja. Julkisia asiakirjoja ja suunnitteludokumentteja olen maininnut empiriassani myös kirjalli-suusviitteinä taustoittamassa joitakin haastatteluaineistosta tekemiäni tulkintoja.

Niiden pohjalta voi samalla hahmotella eräänlaista eriytymisen hallintaan pyrki-vän institutionaalisen muodostelman toimijakarttaa (vrt. Rankin 2017).