Haastattelujen vuorovaikutus

Haastatteluni rakentuivat edellä kuvattujen visuaalisten virikemateriaalien ym-pärille. Materiaalisesta näkökulmasta pyrin tekemään haastettelutilanteet niin yhdenmukaisiksi kuin suinkin mahdollista. Haastattelut tapahtuivat rauhalli-sissa tiloissa, joissa ei ollut hälinää tai läpikulkua. Jotkut haastateltavat tapasin heidän omissa työtiloissaan, jotkut julkisten kirjastojen työtiloissa tai neuvotte-luhuoneissa. Visuaaliset virikkeet olin tulostanut A3-kokoon paperille ja ne tuli-vat haastatteluissa esille pääsääntöisesti samassa järjestyksessä. Haastattelujen ajankohdat sovittiin haastateltavien aikataulujen ehdoilla. Kaksi noin tunnin mittaista haastattelua olivat kestoltaan selkeästi muita lyhyempiä, kyseessä ole-vien haastateltaole-vien tiukan päiväohjelman vuoksi. Nämä molemmat haastattelut ajoittuivat kuitenkin aamuun, ennen päivän muita kiireitä, joten molemmissa tun-nelma oli sekä keskittynyt että rento. Näissä lyhyissäkin haastatteluissa ehdimme käydä keskustella virikemateriaaleista melko kattavasti. Toisessa haastattelussa kävimme läpi kaikki virikkeet, toisessa tarkastelusta jäivät lehtiartikkelit Kau-punginosat eriytyvät, Helsingin tervein alue on Länsi-Pakila ja Järvenpäähän tulee kristillinen asuinalue.

Useimmat haastattelut olivat mielestäni tunnelmaltaan kiireettömiä ja olin haastattelijana tyytyväinen siihen, että haastateltavat paneutuivat kiinnostuneina tulkitsemaan visuaalisia virikkeitä. Yksi haastattelu oli sovittu loppuiltapäivään ja tämä haastateltava mainitsi osallistuneensa työpäivän aikana kolmeen pari-tuntiseen kokoukseen. Hän vaikuttikin haastattelun aluksi silminnänhden väsy-neeltä, joten aloitimme keskustelun epämuodollisesti vaihtamalla kuulumisia ja siirryimme vähitellen visuaalisten aineistojen äärelle.

Struktuuri haastattelutilanteille muodostui siten, että visuaaliset materiaalit toivat keskusteluun kukin tietyn teeman, jonka äärelle johdattelin keskustelun vähäeleisesti, kysyen esimerkiksi ”mitä tästä ajattelet?” tai ”mistä tässä on mie-lestäsi kyse?”. Haastattelut olivat siten varsin löyhästi strukturoituja, eivätkä pe-rustuneet etukäteen muotoilluille kysymyksille. Keskustelun aikana esitin tarken-tavia kysymyksiä haastateltavien esille ottamista asioista. Lisäksi, mikäli asia ei spontaanisti tullut esille, kysyin kunkin visualisoinnin äärellä haastateltavien nä-kemyksiä visualisoinnin sisältämistä herkkyyksistä tai leimaavasta potentiaalista sekä hyödyllisyydestä haastateltavan oman työn kannalta. Näin pyrin saamaan keskustelussa esille suunnittelun käytäntöihin liittyvää visuaalisen esittämisen politiikkaa kuvastavia tulkintoja sekä tulkintoja, jotka kertoisivat poliittisuuden tunnistamisesta ja sen käsittelemisestä.

Visuaaliseen materiaaliin tukeutuva haastattelutilanne on vuorovaikutuksel-taan toisenlainen kuin yksistään verbaalinen. On esitetty, että visuaalisuus va-pauttaa haastateltavan ajatteluprosessia eri tavalla kuin pelkät kysymykset, sillä visuaalinen virike aktivoi haastateltavan kognitiivisia prosesseja monipuolisesti (Bagnoli 2009, Copeland & Agosto 2012). Virikkeiden käyttö voi myös vähentää

haastattelutilanteen alkukankeutta ja neutralisoida haastateltavan ja haastatteli-jan välisen vuorovaikutuksen mahdollisia valtasuhteita (Moore-Cherry ym. 2015, Törrönen 2017).

Perinteisesti haastattelutilanteessa puhetta ohjaa haastattelija määräämällä keskustelun aiheen ja sen, minkä teemojen puitteissa aihetta käsitellään (Pöysä 2010). Vastakohtana tälle olisi arkikeskustelun tyyppinen tilanne, joka on tyy-pillinen keskenään tuttujen henkilöiden välillä. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on arvostettu myös keskustelullisia haastatteluja, joissa haastattelijalle ja haas-tateltavalle ei määritetä jyrkkiä rooleja (Pöysä 2010). Tällainen asetelma edellyt-tää aineiston tulkinnassa herkkyyttä sille, miten keskustelijat ovat asemoituneet suhteessa toisiinsa. Nähdäkseni myös tässä suhteessa visuaalisten virikkeiden hyödyntäminen toimi siten, että haastatteluihin sisältyi lopulta melko vähän ar-kikeskustelun tyyppisiä katkelmia. Sen sijaan visuaaliset virikkeet herättelivät haastateltavia myös henkilökohtaisiin pohdintoihin suhteessa kuvien aiheisiin.

Tutkimuskirjallisuuden perusteella tämä on ominaista visuaalisille tutkimusme-netelmille (Bagnoli 2009, Copeland & Agosto 2012) ja vastasi hyvin tutkimukseni institutionaalisesta etnografiasta nousevaa orientaatiota.

Asiantuntijahaastattelujen, erityisesti viranhaltijoiden haastattelujen tyypil-linen ongelma ilmenee siten, että haastateltavilla on “helposti tapana tuottaa kuvaa siitä, että asiat etenevät luotettavasti niin kuin niiden yleisesti määri-tettyjen menettelytapojen mukaan tulisi edetä” (Alastalo & Åkerman 2010, s.

389). Tämän ammatillisuusmuuriksi (Alastalo & Åkerman 2010) kutsutun ilmiön ylittäminen, tai ylipäätään tunnistaminen, voi olla tutkijalle vaikeaa. Vahvan am-matillisuusmuurin ylläpitäminen samaan prosessiin osallistuneelle, nyt tutkijan roolin omaksuneelle kollegalle on kuitenkin vaikeaa. Useat haastattelemistani suunnittelijoista kertoivat osallistuvansa haastatteluun, ja ylipäätään tutkimus-haastatteluihin, mielellään siksi, että pitivät toiminnan reflektoimista ja kehittä-mistä tärkeinä.

Sen sijaan joissakin luottamushenkilöiden haastatteluista ilmeni jonkinasteis-ta ammattillisuusmuuria haasjonkinasteis-tattelun aluksi. Haasjonkinasteis-tattelu saattoi alkaa haasjonkinasteis-tatel- haastatel-tavan pitkähköllä puheenvuorolla, joka sisälsi MAL-suunnittelun tai eriytymisen hallinnan strategisten tavoitteiden kuvausta ja niiden perusteluja. Menetelmäkir-jallisuudessa tällaista kutsutaan monologiseksi kerronnaksi ja sen ajatellaan ku-vastavan paitsi henkilön persoonaa myös jonkinasteista valta-asemaa (Pöysä 2010, s. 164). Haastattelun käynnistyminen monologisella kerronnalla liittyi erityisesti niihin haastateltaviin, jotka johtavan asemansa vuoksi ovat usein haastateltavi-na erilaisissa yhteyksissä ja joutuvat näissä tilanteissa useinkin perustelemaan noudatettua politiikkaa. Tulkintani mukaan näillä henkilöillä haastattelutilanne käynnisti eräänlaisen heidän institutionaaliseen asemaansa liittyvän puhunta-rutiinin. Asetelma kuitenkin lopulta rentoutui siinä vaiheessa, kun varsinainen karttatyöskentely alkoi. Tällaiseen rutinoituneeseen haastateltavana olemiseen liittyi nähdäkseni myös se, että eräs haastatelluista luottamushenkilöistä pyysi

kysymykset etukäteen valmistautuakseen haastatteluun. Lounasmeri (2020) on kirjoittanut eliittihaastatteluihin liittyvistä valta-asetelmista tarkastellen omia kokemuksiaan tekemistään tutkimushaastatteluista. Oma sisäpiiriläisyyteni saat-toi vaikuttaa tässä suhteessa siten, että en luottamushenkilöhaastatteluissakaan kohdannut erityistä asiantuntijuuteni kyseenalaistusta tai yllättäviä valta-aseman demonstraatioita.

Tuttuuden ongelmana voi haastattelutilanteessa olla se, että tutulle haastat-telijalle haastateltava ei puhu täsmällisesti, vaan luottaen siihen, että toinen ym-märtää vähemmälläkin selittämisellä (mm. Bonner & Tolhurst 2002, Pöysä 2010, Juvonen 2017). Tietoisena tästä kiinnitin haastattelutilanteissa huomiota siihen, että pyysin haastateltavia usein täsmentämään asioita. Täsmentävä kysymys saat-toi aluksi herättää tutuissa haastateltavissa kummastusta tai hilpeyttä, mutta samalla niiden avulla rakentui kuitenkin haastattelutilanteen ajaksi haastattelijan ja haastateltavan roolitus, joka korosti sitä, että emme olleet tilanteessa vain kol-legoita. Omassa osallistumisessani haastattelijan rooli saattoi kuitenkin ajoittain täydentyä myös kollegan roolilla: näin kävi esimerkiksi silloin, kun tarkastelimme visualisointeja, joiden tietosisältö oli myös itselleni käsillä olevien virikkeiden varassa. Vuorovaikutuksellisesti tämä tasa-arvoinen pohdiskelu oli tietoisesti va-littu lähestymistapa, sillä halusin tarkastella sitä, miten visualisoinnit tulkintati-lanteessa avautuvat. Lisäksi ajattelin, että haastattelijan ja haastateltavien välisen etäisyyden jatkuva ylläpitäminen keskenään tuttujen kollegojen välillä olisi luonut keskustelutilanteeseen keinotekoisuutta ja vaikuttanut varmasti myös ilmapiirin luottamuksellisuuteen. Toisaalta joissakin tilanteissa oli tarpeen myös puhua tie-toa tuottavan asiantuntijan roolista. Näin tapahtui esimerkiksi silloin, kun haas-tateltavat luottamushenkilöt esittivät suoria kysymyksiä virikemateriaaleista.

Tuttujen haastateltavien kanssa pitkään tehty yhteistyö mahdollisti sen, että saatoin haastattelutilanteessa viitata johonkin aiempaan aiheesta käytyyn kes-kusteluun, ja saatoimme haastateltavan kanssa pohtia asian oleellisuutta ja mer-kitystä kulloinkin esillä olevan aiheen suhteen. Monen haastateltavan kohdalla tunsin myös heidän työhistoriaansa pitemmältä ajalta, joten viittaukset edellisiin työpaikkoihin tai työtehtäviin tapahtuivat luontevasti. Tämä on omanlaistaan tiheää kontekstointia, jossa haastattelija ei ole ainoastaan yhden ainutkertaisen haastattelutilanteen varassa. Alastalo ja Åkerman (2010) muistuttavat asiantun-tijahaastattelun analyysiä käsittelevässä artikkelissaan siitä, että haastateltavan muistin rajallisuus on seikka, joka on aina hyvä ottaa huomioon silloin, kun asian-tuntijahaastattelusta etsitään faktoja. Oman tutkimukseni näkökulmasta tällaisia faktoiksi ajateltavia seikkoja olivat suunnitteluprosessin kronologiaan liittyvät seikat, kuten päätöksenteon vaiheet, erilaisten tilaisuuksien osallistujat ja niissä esillä olleet materiaalit. Nämä olivat yleensä asiakirjalähteistä tarkistettavissa, eivätkä siten haastatteluaineiston varassa.

Löyhästi strukturoitu haastattelutilanne antoi haastateltaville mahdollisuu-den painottaa niitä asioita, joita he itse pitivät tärkeinä. Tähän liittyy samalla

mahdollisuus haastateltavien tietoisesta pyrkimyksestä vaikuttaa siihen, että tut-kimuksen kautta heidän heidän esille tuomansa aiheet ja näkökulmat voisivat saa-da laajemmin huomiota (vrt. esim. Bäcklund 2007, s. 128; myös Lapintie 2002, s.

161–162). Joissakin haastatteluissa puheeksi tulivat esimerkiksi MAL-yhteissuun-nittelun kehittämisen tarpeet ja mahdollisuudet sekä valtion ja kuntien välisiin MAL-sopimuksiin liittyvät aiheet. Niihin liittyvästä puheesta tulkitsin toisinaan melko selkeitäkin viestejä esimerkiksi hyötyjen epätasa-arvoisesta jakautumi-sesta kuntien välillä. Jossain määrin myös rohkaisin haastateltavia kertomaan avoimesti mielipiteensä esimerkiksi siitä, pitivätkö he käsillä olevia visualisoin-teja oman työnsä kannalta hyödyllisinä, tai miten visualisoinvisualisoin-teja voisi tai pitäisi heidän mielestään työstää.