Muuttaminen vieraaseen kulttuuriin ja uusien tapojen opettelu on jo yksistään stressille altistava tekijä. Tämän lisäksi maahanmuuttajataustaiset synnyttäjät menettävät usein kotimaansa perheverkoston tai muun kotimaan kulttuurin ja sosiaalisten suhteiden tarjoaman tuen ja joutuvat sopeutumaan uuden maan tapoihin. (Boerleider 2013, Tebid 2011). Cross–Sudworthin (2011) ja Cheungin (2002) mukaan maahanmuuttajat sopeutuvat yleensä paikalliseen kulttuuriin ja omaksuvat sen tapoja, mutta säilyttävät silti omalle kulttuurilleen ominaisia tottumuksia ja toimintatapoja. Vieraaseen kulttuuriin sopeutumista helpottavat muuan muassa tutut symbolit tai tunnistettavissa olevat toimintatavat (Tebid 2011).
Maahanmuuttajataustaiset synnyttäjät saavat kansainvälisellä tasolla osakseen huonompaa kohtelua ja palvelua kuin kantaväestön edustajat (Boerleider 2013, Cross–Sudworth 2011, Tebid 2011, Williamson 2010, Meddings 2008, Cheung 2002) ja maahanmuuttajuus asettaa heidät moninkertaisesti haavoittuvaan asemaan (Narruhn 2012). Maahanmuuttajataustaisten synnyttäjien oikeudet eivät toteudu yhtä hyvin, eikä heille tarjota yhtä paljon vaihtoehtoja kuin kantaväestölle ja pahimmissa tapauksissa heidät suljetaan täysin päätöksenteon ulkopuolelle (Cross–Sudworth 2011, Tebid 2011). Maahanmuuttajataustaiset synnyttäjät kokivat kätilöiden taholta syrjintää muun muassa kielitaidottomuuden ja erilaisen taustansa vuoksi (Cross–Sudworth 2011, Tebid 2011, Meddings 2008). Jopa heidän perushoitoaan saatettiin laiminlyödä ja maahanmuuttajataustaiset synnyttäjät saattoivat jättää käyttämättä palveluita, jos ne eivät vastanneet heidän tarpeisiinsa.
(Noseworthy 2013, Narruhn 2012, Cross–Sudworth 2011, Tebid 2011, Williamsson 2010, Meddings 2008).
5.3.1 Kieleen ja kommunikaatioon liittyvät haasteet maahanmuuttajataustaisten synnyttäjien hoidossa
Yhteisen kielen puuttuminen koettiin useassa tutkimuksessa yhdeksi vaikeimmista maahanmuuttajataustaisten synnyttäjien hoitoa haittaavista ongelmista (Boerleider 2013, Cross–
Sudworth 2011, Tebid 2011, Meddings 2008, Narrigan 2005, Cioffi 2004, Cheung 2002) ja kommunikaation tärkeys tunnistettiin yhdeksi keskeisimmäksi tekijäksi kulttuurisessa hoitotyössä
(Minkoff 2014, Noseworthy 2013, Cross–Sudworth 2011, Tebid 2011, Meddings 2008).
Kommunikaatio on merkittävässä roolissa muun muassa siksi, että informaatiolla, äänenpainoilla, sanastolla ja hiljaisuudella on eri merkityksiä eri kulttuureissa (Tebid 2011, Williamson 2010) ja yhteisen kielen puuttumisen takia omien ajatusten ja toiveiden esille tuominen on vaikeaa (Cross–
Sudworth 2011). Tästä huolimatta kommunikaatiota ei ole juurikaan tutkittu hoitotyössä kulttuurisessa kontekstissa (Meddings 2008). Yhteistä kieltä ja ymmärretyksi tulemista voidaan myös pitää eettisenä velvoitteena ja terveydenhuollossa tulisi aina käyttää tulkkia, kun kielimuurin takia on vaarana syntyä väärinkäsityksiä (Minkoff 2014, Narrigan 2005).
Ammattitaitoisia tulkkeja ei ole kuitenkaan aina saatavilla ja tulkin tulisi kielen lisäksi hallita synnytyksiin liittyvä sairaalasanasto. Perheenjäsenet joutuvat toimimaan tästä syystä usein tulkkeina, vaikka heillä ei aina ole riittävää kykyä tai kielitaitoa tehtävään. Vaikka aviomiehet yleensä puhuvat uuden kotimaan kieltä paremmin kuin heidän vaimonsa, tulkkaamisessa esiintyy silti helposti ongelmia ja eri kulttuureiden tavoista johtuvia väärinkäsityksiä. Perheenjäsenen käyttämistä tulkkina voidaan myös pitää eettisesti arveluttavana ratkaisuna. Eri kielille käännettyjen oppaiden on koettu helpottavan vuorovaikutusta ja ymmärretyksi tulemista. (Minkoff 2014, Boerleider 2013, Meddings 2008, Narrigan 2005.)
Kielitaidottoman synnyttäjän on todettu olevan kaksi kertaa suuremmassa kuolemanvaarassa verrattuna synnyttäjiin, jotka puhuvat kätilön kanssa samaa kieltä (Meddings 2008).
Kielitaidottomat synnyttäjät kokivat myös enemmän syrjintää kuin ne, jotka kykenivät kommunikoimaan kätilöiden kanssa. Yhteisen kielen puuttumisen lisäksi kommunikaatiota ja ymmärretyksi tulemista vaikeuttaa synnyttäjän kotimaan kulttuurin tuntemisen puute. Valitettavan usein maahanmuuttajataustaisten synnyttäjien tarpeet jäävät huomiotta, jos kätilöt eivät ymmärrä erikseen kysyä synnyttäjältä, mitä he itse ajattelevat tai haluavat. Koska kätilöt eivät myöskään voi aina olla yhteisen kielen puuttumisen takia täysin varmoja siitä, ymmärsikö synnyttäjä täysin mitä hänelle on kerrottu, on kätilön hyvä vielä erikseen tarkistaa ja kysyä, että synnyttäjä on ymmärtänyt mitä hänelle on kerrottu. Samanlaisia ongelmia kommunikaatiossa todettiin kuitenkin esiintyvän myös kantaväestön kanssa toimiessa, jos kätilöt käyttävät työssään liikaa ammattislangia. (Cross–
Sudworth 2011, Meddings 2008.)
5.3.2 Maahanmuuttajataustaisten synnyttäjien koulutustaso ja toimeentulo
Yhteisen kielen puuttumisen ohella maahanmuuttajataustaisten synnyttäjien asemaa heikentävät heikompi koulutustausta ja sitä kautta huonompi tietämys terveyttä uhkaavista ongelmista ja
länsimaisen terveydenhuollon toiminnasta. Suuremmalla osalla maahanmuuttajataustaisista synnyttäjistä on heikompi koulutus ja sitä kautta heikompi terveydenlukutaito kuin kantaväestöllä, eikä vakavia tai kiireellisiä oireita osata aina tunnistaa riittävän ajoissa tai niihin ei osata hakea oikeanlaista apua. Ongelmia tuottavat myös aikojen varaaminen, ohjeiden noudattaminen ja hoidon jatkuvuuden ymmärtäminen. Korkeammin koulutetut maahanmuuttajat sitoutuvat terveyspalveluiden käyttöön paremmin ja he ovat myös tietoisempia omista oikeuksistaan.
(Boerleider 2013, Cross–Sudworth 2011, Meddings 2008.)
Heikomman koulutustason ja kielitaidon takia maahanmuuttajataustaisilla perheillä on yleensä myös alhaisempi toimeentulo (Boerleider 2013), mikä lisää heidän haavoittuvuuttaan entisestään.
Köyhyys, kulttuuriin liitetyt tavat ja kotimaan oloista johtuva huono ravitsemus altistavat maahanmuuttajataustaiset synnyttäjät ja alkuperäisväestöt terveysongelmille ja raskauteen liittyvät komplikaatiot ovat heillä tästä syystä kantaväestöä yleisempiä (Cross–Sudworth 2011, Williamsson 2010). Cross–Sudworthin (2011) tutkimuksen mukaan Pakistanista Iso–Britanniaan muuttaneilla ensimmäisen ja toisen polven synnyttäjillä on todettu olevan kolme kertaa korkeampi synnytyskuolleisuus kuin kantaväestöön kuuluvilla naisilla. Terveysongelmilla ei todettu olevan yhteyttä siihen, kuinka kauan maahan muuttaneet naiset olivat asuneet uudessa kulttuurissa, mutta korkeammin koulutetuilla maahanmuuttajataustaisilla äideillä todettiin vähemmän raskauskomplikaatioita ja terveysongelmia kuin heikommin koulutetuilla maahanmuuttajataustaisilla äideillä (Cross–Sudworth 2011).
Maahanmuuttajataustaiset synnyttäjät odottavat saavansa Länsimaissa samankaltaista hoitoa kuin kotimaassaan, eivätkä he ole tottuneet länsimaisen hoitokulttuurin muodollisuuteen (Boerleider 2013, Cioffi 2004). Maahanmuuttajataustaisten synnyttäjien on usein vaikea ymmärtää, että Länsimaissa kätilöt toimivat itsenäisinä ammatinharjoittajina, jotka pystyvät kantamaan täyden vastuun normaalin synnytyksen hoidosta alusta loppuun. Lääkäreitä sen sijaan pidetään ehdottomina auktoriteetteina, joiden päätöksiä ei kyseenalaisteta. Maahanmuuttajataustaiset synnyttäjät eivät myöskään osaa valittaa saamastaan huonosta kohtelusta, eivätkä osaa käyttää apuna potilasasiamiehiä tai muita viranomaistahoja, vaikka heidän tarpeensa tai oikeutensa eivät lain mukaan toteutuisi. (Boerleider 2013, Meddings 2008, Raisler 2005.)
5.3.3 Maahanmuuttajataustaisten synnyttäjien kokema syrjintä
Syrjintä estää yleensä synnyttäjän oikeuksien toteutumisen ja kätilöiden olisi tästä syystä erittäin tärkeää tiedostaa omat syrjivät asenteensa ja käytäntönsä (Narruhn 2012, Tebid 2011). Vaikka
Boerleiderin (2013) mukaan kätilöt kokivat maahanmuuttajataustaisten synnyttäjien hoitamisen sekä haasteellisena, mielenkiintoisena että palkitsevana, löytyi tutkimuksesta myös esimerkkejä maahanmuuttajataustaisiin synnyttäjiin kohdistuvista ennakkoluuloista ja syrjivästä kohtelusta.
Eniten syrjintää kokivat Cross–Sudworthin (2011) mukaan ensimmäisen polven maahanmuuttajaäidit, mutta myös toisen polven maahanmuuttajataustaiset synnyttäjät kokivat tutkimuksen mukaan jonkin verran syrjintää kätilöiden taholta. Tarkempaa tutkimustietoa ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajien välisistä eroista on kuitenkin toistaiseksi vielä vähän saatavilla. (Cross–Sudworth 2011, Williamson 2010.)
Kielitaidottomien maahanmuuttajataustaisten synnyttäjien on todettu kohtaavan eniten kätilöiden toteuttamaa syrjintää (Cross–Sudworth 2011, Meddings 2008). Heidät kategorisoitiin helpommin ja heitä saatettiin toisinaan pitää jopa tyhminä tai töykeinä vastaamattomuutensa vuoksi (Tebid 2011).
Vuorovaikutusongelmat aiheuttivat myös ongelmia tehokkaan ja korkealaatuisen hoidon toteuttamisessa ja riittävän tuen saamisessa: kielitaidottomien maahanmuuttajataustaisten synnyttäjien itsemääräämisoikeutta rajoitettiin muun muassa siten, ettei heille kerrottu tai tarjottu yhtä paljon erilaisia vaihtoehtoja kuin kantaväestön synnyttäjille (Cross–Sudworth 2011, Tebid 2011, Meddings 2008). Toisaalta varsinkin toisen polven maahanmuuttajataustaiset synnyttäjät osasivat Cross–Sudworthin (2011) mukaan etsiä hyvin tietoa internetistä itsenäisesti.
Rajuimmat syrjintäkokemukset löytyivät tutkimustiedon perusteella Etelä–Afrikasta. Tebidin (2011) Etelä–Afrikassa tehdyn tutkimuksen mukaan maahanmuuttajataustaisen synnyttäjien syrjintä näkyi jo perushoidon laiminlyömisessä sekä syrjivissä toimintatavoissa. Maahanmuuttajataustaisilta synnyttäjiltä evättiin mahdollisuus päätöksentekoon, heitä ei neuvottu eikä heille kerrottu toimenpiteistä. Heille puhuttiin huutamalla ja heidät saatettiin jättää yksin. Pahimmillaan heiltä evättiin myös kipulääkitys ja heitä uhattiin jopa lyömisellä, jos he valittivat kipua. Heidän hoitoaan ei myöskään dokumentoitu asiallisesti, jolloin heillä ei ollut mahdollisuutta valittaa saamastaan hoidosta. Kätilöiden käytöksessä tulivat Tebidin (2011) mukaan esille rotuun kohdistuvat ennakkoluulot sekä empatian ja arvostuksen puute. Heidän käytöksestään saattoi myös vetää johtopäätöksen ammatillisuuden puutteesta potilasohjauksessa ja kulttuurisensitiivisyydessä.
Kohtelusta seurasi synnyttäjille negatiivinen synnytyskokemus ja he kokivat itsensä aliarvostetuiksi ja kielletyiksi. Kokemus teki heistä myös hyvin haavoittuvia. (Tebid 2011.)
Cross–Sudworth (2011) epäilee syrjinnän taustalla olevan kulttuurisen tiedon puutetta sekä maahanmuuttajataustaisten synnyttäjien osalta puutetta tiedonsaannissa ja valinnan vapaudessa.
Tebidin (2011) mukaan kyse on myös organisaatiokulttuurista, josta puuttuvat välittämisen ja
turvallisuuden näkökulmat. Tebid (2011) painotti tutkimuksessaan erityisesti osastonhoitajien vastuuta tasa-arvoisemman ja välittävämmän organisaatiokulttuurin luomisessa. Tästä huolimatta Tebid (2011) oli kuitenkin sitä mieltä, että kätilöt ovat viime kädessä vastuussa laillisen ja eettisen hoidon toteutuksesta.
5.3.4 Perheen tuen merkitys maahanmuuttajataustaisille synnyttäjille
Perheen rooli ja merkitys on maahanmuuttajataustaisten synnyttäjien kohdalla usein korostunut.
Yhteisökulttuureille tyypillisellä tavalla suvun vanhemmat naiset tai ystävät auttavat raskaana olevaa naista synnytykseen valmistautumisessa, synnytyksessä ja lapsen hoidossa. Vanhemmilla naisilla on yhteisökulttuureissa lastenhoitoon ja synnytyksiin liittyvän tietämyksen suhteen selkeä auktoriteetti ja heidän uskotaan tietävän synnyttäjää paremmin mikä on hänelle hyväksi. Kätilöt kokivat perheen ja suvun tarjoaman tuen tästä syystä joskus painostavaksi ja joissain tapauksissa perheenjäsenten antamat neuvot olivat ristiriidassa länsimaisen lääketieteen periaatteiden kanssa.
Yhteisökulttuureihin kuuluvat suvun ja perheenjäsenten vierailut sairaalassa koetaan hoitohenkilökunnan puolelta usein vaivalloisiksi ja ne aiheuttivat varsinkin lapsivuodeosastojen kätilöille lisätyötä ja järjestelyjä. (Minkoff 2014, Boerleider 2013, Cross–Sudworth 2011, Narrigan 2005, Cioffi 2004.)
Perheen läsnäolo koettiin kuitenkin maahanmuuttajataustaisten synnyttäjien kohdalla yleisesti ottaen helpottavaksi ja turvallisuutta lisääväksi tekijäksi, ja monesti maahanmuuttajataustaiset synnyttäjät tunsivat itsensä yksinäisiksi, jos heillä ei ollut sukulaisten tuomaa turvaa ympärillä (Boerleider 2013, Cross–Sudworth 2011, Cioffi 2004). Maahanmuuttajataustaiset synnyttäjät kokivat kuitenkin saavansa perhettä enemmän tukea terveydenhuoltohenkilökunnalta tai omalta aviomieheltä varsinkin silloin, kun välit perheen kanssa eivät olleet läheiset. Toisaalta perheeltä saadulla tuella todettiin olevan positiivinen vaikutus luottamukseen länsimaisia terveyspalveluita kohtaan ja perheeltään tukea saavat synnyttäjät saivat usein valita vapaammin hoitovaihtoehtojen välillä (Cross–Sudworth 2011).
Cross–Sudworthin (2011) tutkimuksen mukaan länsimaisten kätilöiden jakamaa tietoa arvostetaan paljon. Cross–Sudworthin (2011) tutkimukseen osallistuneet maahanmuuttajataustaiset äidit tunsivat saavansa heiltä paljon tukea erityisesti silloin, kun heidän oma perheensä ei hyväksynyt heidän valintojaan. Erityisen tuen tarvetta todettiin psyykkisesti oireilevilla maahanmuuttajataustaisilla synnyttäjillä, joilla ei ollut perheen tukea taustallaan. Psyykkisesti oireilevat synnyttäjät eivät kuitenkaan yleensä kyenneet sitoutumaan yhteiskunnan tarjoamiin
palveluihin. Korkeasti koulutetut synnyttäjät sen sijaan tukeutuivat helpommin länsimaisen terveydenhuollon palveluihin, eivätkä kaivanneet suvun naisten tarjoamaa tukea. Moni korkeasti koulutettu saattoi jopa kieltäytyä samaa kulttuuria edustavan tulkin tai tukihenkilön käytöstä, koska oli alkanut epäillä heidän taitojaan. Koulutetut naiset myös kyseenalaistivat useammin oman maan kulttuuriin liittyviä tapoja ja uskomuksia. (Cross–Sudworth 2011, Williamson 2010.)