Tähän mennessä on tarkasteltu sitä, mitä luottamus tarkoittaa, sekä minkälaiset tekijät luottamussuhdetta rakentavat ja ylläpitävät. Seuraavaksi on aika tutustua muihin tekijöihin, jotka säätelevät henkilöiden välistä luottamussuhdetta.
Luottamukseen, luottamuksen kokemukseen ja luottamussuhteen kehittymiseen vaikuttaa myös muutamat muut tekijät kuin edellä mainitut luottamuksen rakennuspalikat. Kirjallisuus on tunnistanut useita tekijöitä, joilla on tai ainakin arvellaan olevan vaikutusta luottamussuhteeseen ja luottamuksen kokemukseen. Nämä tekijät ovat sellaisia, jotka vaikuttavat pääasiassa siihen, miten luottaja kokee luottamussuhteen. Osaa näistä tekijöistä on mahdollista johtaa, kunhan esimies ymmärtää ne huomioida omissa johtamiskäsityksissään sekä osaa niitä hyödyntää. Osaa tekijöistä taas pidetään suhteellisen muuttumattomina, ainakin työelämän kontekstissa. Tässä alaluvussa esitellään joitain merkittävimpiä luottamussuhdetta sääteleviä tekijöitä.
Kirjallisuuden perusteella merkittäviä luottamussuhdetta sääteleviä tekijöitä ovat luottajan henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten mm. alkuluottamus, perusluottamus, attribuointitaipumukset ja mentaaliset mallit. Lisäksi luottamusympäristöstä peräisin olevia vaikuttimia ovat mm. riskinarviointi, psykologinen turvallisuuden tunne, luotetun maine, aikaisemmat kokemukset tai historia luottajan ja luotetun välillä sekä organisaation yleinen ilmapiiri. (Burke ym. 2007.)
Alkuluottamus on kehityspsykologiasta peräisin oleva teoria luottamustaipumuksen taustalla.
Esimerkiksi Shapiro (1987) väittää, että alkuluottamus kehittyy lapsuuden aikaisista kokemuksista. Hänen mukaansa alkuluottamuksen muodostumisen kriittisenä tekijänä on, miten lapsen suhde aikuisiin muodostuu ja miten sitä ylläpidetään. Shapiron (1987) mukaan luottamuksen terveen kehittymisen edellytyksenä on se, että lapsi saa apua ja hoivaa aikuisilta, kun sitä tarvitsee. Nämä lapsuudenaikaset alkuluottamuskokemukset muovaavat yksilön luottamustaipumusta ja vaikuttavat siihen myös myöhemmin elämässä. Shapiron (1987)
muodostaman näkemyksen mukaan, jos lapsi on elänyt turvallisen lapsuuden, hänelle on muodostunut vahva alkuluottamus muihin ihmisiin. Lapsi kykenee näin sietämään suurempaa epävarmuutta ja riskiä luottamussuhteen alkuvaiheilla sekä hänellä on vahvempi oletus, että muut ihmiset ovat hyväntahtoisia ja rehellisiä.
Perusluottamus on periaatteessa alkuluottamuksen kaltaista, mutta perusluottamukseen vaikuttavat koko elämän aikaset kokemukset ihmisten luottamuksenarvoisuudesta.
Alkuluottamus on pohjimmiltaan siis sitä, kuinka turvallinen ja hyvä lapsuus henkilöllä on ollut (Shapiro 1987). Tämä kokemus muovaa hänen ihmiskäsitystään. Aikuisuudessa saadut positiiviset ja negatiiviset luottamuskokemukset muokkaavat perusluottamusta alkuluottamuksen määrittelemästä lähtötasosta (mm. Shapiro 1987). Kirjallisuuden perusteella kaikki tutkijat eivät tunnista erikseen alku- ja perusluottamusta, vaan kokoavat ne yhteen saman termin alle. Tämä termi voi olla alku- tai perusluottamus tai esimerkiksi luottamustaipumus, joka on mainittu jo aiemminkin. Termistä riippumatta tämä perusluottamus tarkoittaa sitä, että on olemassa yksi perus- tai luottamustaipumuksen taso, joka elää yksilön kokemusten myötä ja vaikuttaa yksilön tekemiin luottamuspäätöksiin. Yhtä kaikki, luottajan aikaisemmat kokemukset muiden ihmiset luotettavuudesta vaikuttavat jokaiseen luottamussuhteeseen ensimmäisestä luottamuspäätöksestä lähtien. Näin ollen, joillain henkilöillä voi olla lähtökohtaisesti erittäin vaikea muodostaa suhteita toisiin ihmisiin.
Koettu riski. Esimiehen ja alaisen välisessä suhteessa koettuna riskinä voi olla esimerkiksi maineen menettäminen, ylennyksen tai palkankorotuksen menettäminen tai työsuhteen jatkuminen (Burke ym. 2007). Burke ym. (2007) väittävät että esimiehen näkökulmasta alaiset ovat usein riippuvaisia esimiehen hallitsemista resursseista sekä tiedosta, jotka yhdessä tukevat merkittävästi työtehtävien suorittamista. Burke ym. (2007) mukaan tämä tiedon ja resurssien hallintasuhde lisää alaisen haavoittuvuutta ja riskiä etenkin juuri esimies-alaissuhteen kaltaisissa epäsymmetrisissä suhteissa. On mahdollista, että riskin ollessa suuri, alainen ei halua muodostaa luottamussuhdetta, koska se lisäisi mahdollisuuksia riskin toteutumiseksi.
Todennäköisyys toteutumiselle ei välttämättä nouse, mutta esimiehellä olisi enemmän mahdollisuuksia rikkoa luottamus ja toteuttaa riski.
Attribuointi. Attribuoinnilla tarkoitetaan tapahtumien, tekojen ja toimien sisäistä selittämistä eli tässä tapauksessa sitä, miten luottaja yleensä selittää itselleen sen, miten ja miksi jokin asia tapahtui (mm. Jones & Davis 1965). Attribuutio, eli selityksen subjekti, voi olla ulkoinen tai
sisäinen, jolloin sisäinen viittaa siihen, että peruste on ihmisessä itsessään ja ulkoinen puolestaan siihen, että peruste jollekin asialle on ihmisen ulkopuolella (McGregor & Little 1998). Luottamuksen kannalta attribuointi on merkittävää siinä mielessä, onko yksilö taipuvainen selittämään tapahtumia itselleen käyttäen perusteena toisten ihmisten luotettavuutta tai luottamuksenarvoisuutta (Burke ym. 2007). Näin ollen ihmisen näkemys siitä, että negatiivisia asioita tapahtuu, koska muut ihmiset eivät ole tehtäviensä tasolla, ovat pahantahtoisia tai epärehellisiä, vaikuttaa henkilön taipumukseen luottaa muihin. Tämä voi nostaa luottamussuhteen riskejä ja haittoja suhteessa hyötyihin, jolloin henkilö voi jättäytyä luottamussuhteiden ulkopuolelle.
Mentaaliset mallit. Mentaaliset mallit eli skeemat, joita alaisilla on hyvästä esimiehestä tai esimiestyöstä vaikuttavat luottamussuhteen rakentumiseen (Burke ym. 2007). Burken ym.
(2007) mukaan mentaalinen malli vaikuttaa erityisesti esimiehen pätevyyden arvioimiseen ja sitä kautta sillä on vaikutus luottamispäätöksen tekemiseen. Tämä voi näyttäytyä esimerkiksi niin, että alaisella on mielikuva siitä, että hyvä esimies on napakka ja hoitaa työnjohdolliset tehtävät. Jos taas esimies onkin luonteeltaan hiljaisempi tai haluaa antaa alaisille tilaa ja luottaa heidän itseohjautuvuuteensa, alainen voi tulkita esimiehen epäpäteväksi ja siten mentaalinen malli vaikuttaa luottamussuhteeseen.
Toimintaympäristöstä peräisin olevat tekijät muokkaavat ja säätelevät myös luottamussuhdetta.
Esimiehen maine, psykologinen turvallisuus ja organisaation yleinen ilmapiiri vaikuttavat luottamussuhteeseen (Burke ym. 2007). Maineesta on syytä huomioida, että se on tilannesidonnaista ja maineen välittäjänä voi toimia moni taho. Burken ym. (2007) mukaan maine muokkaa mielikuvia toisesta henkilöstä. Jos alainen on sisäistänyt esimiehen maineen niin hyvässä kuin pahassa, se vaikuttaa alaisen tulkintaan esimiehen osaamisesta. Esimerkiksi hyvänä johtajana tunnettu esimies todennäköisesti vaikuttaa pätevämmältä, kuin esimies, jonka maine on olla puuttumatta esimerkiksi kiusaamistilanteisiin. Maine ei välttämättä vastaa todellisuutta, mutta toimii kuitenkin säätelijänä luottamussuhteelle. Maine toimii siis kumpaakin suuntaan, eli se voi vaikuttaa mielikuviin positiivisesti tai negatiivisesti. Maine voi vaikuttaa myös muihin luottamuksen rakennuspalikoihin, kuin esimerkkinä käytettyyn pätevyyteen. Edmondsonin (1999) mukaan psykologinen turvallisuus tarkoittaa uskomusta, että työyhteisössä on luottamusta ja että siellä kunnioitetaan muita, eikä siellä esimerkiksi tarvitse pelätä perusteettomia rangaistuksia. Turvallinen ilmapiiri yhdistetään esimiehen kyvykkyyteen sekä hyväntahtoisuuteen (Burke ym. 2007).
Tämän alaluvun perusteella on käynyt ilmi, että luottamussuhteeseen vaikuttaa moni varsinaisen suhteen ulkoinen tekijä. Luottamussuhteen ulkopuoliset tekijät vaikuttavat luottajan tulkintoihin toisen osapuolen luottamuksenarvoisuudesta, eli luottamuksen rakennuspalikoista, sekä ympäristöön, jossa näitä tulkintoja tehdään. Toisaalta nämä tässä yhteydessä käsitellyt luottamusta säätelevät tekijät vaikuttavat myös siihen, tulkitaanko luottamussuhde hyödylliseksi ja kannattaako sitä lähteä syventämään.