Imagen 20.4.2015 julkaisussa on myös valokuva Li Anderssonista. Laajassa puolikuvassa Andersson istuu tuolilla leveässä haara-asennossa, kädet rennosti nojaten jalkojensa keskellä tuolin reunaa vasten. Kyseinen istuma-asento voidaan tulkita maskuliiniseksi ja poikkeavaksi verrattuna muihin mediassa nähtyihin kuvauksiin naisista. Tyypillisesti naiset kuvataan istumassa jalat kiinni, nilkat ristittyinä eikä miehiseksi mielletysti jalat leveässä haara-asennossa. On mielenkiintoista pohtia kuvan asettelun taustoja.
Andersson tunnetaan julkisuudessa hillitystä pukeutumis- sekä meikkaustyylistään, ja hänet on kuvattu tyylilleen ominaisena Imagen julkaisussa. Hänen vaatteensa ovat väriltään hyvin maanläheiset, hänen paitansa on tumman vihreä ja housut ruskeanharmaat. Lisäksi sekä paita että housut näyttävät raskaalta luonnonkuidulta, sillä niiden kudos on selvästi näkyvissä, mikä antaa vaikutelman ekologisesta muodista. Hänellä on vähän meikkiä, mikä näyttää luonnolliselta, sekä hänen hiuksensa eivät ole erityisen huolitellut vaan ne laskeutuvat rennosti hänen hartioilleen. Vaikka samalla naisista politiikassa tuotetaan Anderssonin kautta uudenlaista kuvaa rikkomalla ennakoituja rajoja henkilökuvassa, voidaan uudet mielikuvat yhdistää arkisuuteen ja luonnollisuuteen. Railo (2011) käsitteli väitöskirjassaan, sitä miten Anna – lehden artikkeleissa presidentti Tarja Halosesta annettiin arkinen ja lähestyttävä kuva.
Arkisuutta korostettaessa on kuitenkin oltava varovainen, sillä arkisuus yhdistetään usein tavallisuuteen ja se voidaan ymmärtää keskinkertaisuudeksi, mikä ei sovi yhteen käsitellessä naista politiikassa. (Tuominen 2015, 26; ref. Niemi 2006, 236.)
55 8.2 Emma Karin kesytetyt kiharat
Imagen 8.9.2016 artikkeliin, sisältyy kaksi sivun mittaista lähikuvaa Emma Karista.
Ensimmäisessä kuvassa Kari on seesteisen rauhallisena edestäpäin otetussa puolikuvassa katsoen alaspäin. Hänellä on hiukset vedetty tiukasti taaksepäin sekä valkoinen kauluspaita napitettuna ylös saakka kiinni. Toinen kuva on koko sivun mittainen lähikuva, jossa Kari katsoo leuka pystyssä yläviistoon tyyliteltynä samoin tavoin kuin aiemmassa kuvassa. Hänen tyylittelynsä on pelkistettyä, sillä hänellä ei ole lainkaan koruja. Lisäksi meikki on hillitty, mutta selkeästi näkyvämpi kuin Li Anderssonilla vastaavassa Imagen julkaisussa. Valkoinen rypytön ylös asti napitettu kauluspaita luo kuvaa asiallisuudesta ja vakavuudesta. Kauluspaita yhdistetään usein myös maskuliinisuuteen.
Henkilökuvasta on havaittavissa ristiriitaisuuksia julkaisun kuvitusten kanssa. Julkaisussa kuvaillaan Karin hiuksia kurittomina kiharina, mutta kuvissa esiintyvä nainen on kaukana tekstissä kuvaillusta Karista. On mielenkiintoista pohtia miksi hänet on tyylitelty kuviin lähes tunnistamattomaksi ominaisille piirteilleen. Julkaisun kuvien tyylittelyä ja valikointia on huomionarvoista pohtia, sillä tekstissä mainitaan myös, kuinka Kari hänen kurittomineen kiharineen hiuksineen ei vaikuta perinteiseltä ammattipoliitikolta. Voiko tämän hillityn tyylin taustalla olla yritys luoda Karista niin sanottua perinteistä normien mukaista ammattipoliitikon kuvaa?
8.3 Anne Berner, täti mekossa
Anne Berner esiintyy Imagen (11.9.2015) henkilökuvassa laajassa puolikuvassa, eli kuvan rajaus on suoritettu niin, että henkilö on rajattu reisien kohdalta, mutta hänen kätensä silti näkyvät. Hän esiintyy kuvassa tyköistuvassa kuviollisessa mekossa hymyillen ja katsoen itsestään nähden vasempaan. Henkilökuva sisältää myös kaksi lähikuvaa Berneristä, mutta tässä tapauksessa kuva-analyysin vain täydentäessä tehtyä sisällönanalyysia, en ole analysoinut kasvokuvia. Bernerin henkilökuvan kuvituksista on kuitenkin merkittävää poimia kuinka, hän esiintyy sukupuoltaan alleviivaavassa vaatetuksessa, eli mekossa. Kuvitus Bernistä mekossa tukee sukupuolistereotypioiden syntymistä ja sukupuoliroolien vahvistumista yhdistyessä
56
henkilökuvan otsikointiin Täti sinivihreä, Anne Bernerin henkilökuva. Lisäksi hänen kätensä ovat avoimesti, mikä kuvastaa hänen olevan helposti lähestyttävä. Puuskassa pidettyjä käsiä pidetään tyypillisesti merkkinä siitä, että henkilö haluaa pysyttäytyä etäisenä eikä halua häntä lähestyttävän.
57
9 POHDINTA
Tutkielman viimeisessä kappaleessa palaan tutkimusasetelmaan ja -kysymyksiin sekä muodostan yhteenvedon tutkimustuloksista. Tässä osiossa pääsen tarkastelemaan tutkimustuloksia niiden yhteiskuntatieteellisessä merkityksessä. Lisäksi arvioin omaa tutkimustani sekä mahdollista tarvetta jatkotutkimukselle.
9.1 Tulosten yhteenveto
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää poliitikkojen sukupuolen representaatioita mediajulkaisuissa, tarkastella representaatioiden mahdollista ongelmallisuutta sekä ottaa kantaa sukupuolten väliseen tasa-arvokysymykseen. Etsin tähän vastauksia tarkastelemalla suomalaisista poliitikoista julkaistuja henkilökuvia, ja tarkastelemalla miesten ja naisten henkilökuvissa havaittavia yhtäläisyyksiä sekä eroavaisuuksia. Tutkimus on feminististä tutkimusta ja sen tavoitteena on valottaa yhteiskunnassamme vallitsevia sukupuolistereotypioita, jotka vaikuttavat sukupuolten välisiin valtasuhteisiin.
Ensimmäinen tutkimuskysymykseni etsi vastausta siihen, kuinka sukupuoli esiintyy henkilökuvissa performatiivisesti ja kuinka kuvaukset sukupuolesta perustuvat heteronormatiiviseen malliin ja oletukseen. Tällä tutkimuskysymyksellä pystyin havaitsemaan sukupuolen alleviivausta, eli sanojen mies ja nainen toistoa. Lisäksi julkaisuista oli havaittavissa täti sanan käyttöä, joka käsitetään naissukupuolelle kuuluvana terminä.
Tutkimuskysymykseen vastatakseni oli myös mielekästä tarkastella toistettiinko miesten henkilökuvissa sanaa mies enemmän kuin naisten henkilökuvissa sanaa nainen. Aineiston analyysista on nähtävissä kuinka miesten sukupuolta alleviivataan toistamalla sanaa mies useasti. Kolme neljästä miesten henkilökuvista sisältää sukupuolen alleviivausta mies sanaa käyttämällä, mutta Matti Vanhasen henkilökuvassa sana toistuu kaikista useimmiten. Vanhasen henkilökuvassa sanaa mies toistetaan jopa seitsemän kertaa. Naisten henkilökuvissa sanaa nainen ei toistettu yhtä paljon kuin miesten henkilökuvissa sanaa mies. Henkilöhaastatteluissa sana esiintyi vain kaksi kertaa, joista toinen esiintyi Anne Bernerin ja toinen Maria Ohisalon henkilökuvassa. Lisäksi Bernerin henkilökuvassa esiintyi sana täti. Sukupuolta alleviivattiin
58
enemmän käyttämällä sukupuolittuneita subjekteja miespoliitikkojen henkilökuvissa, mutta aineiston analyysia tulkittaessa pidemmälle, on selkeää, että naisten sukupuolta alleviivataan toisin keinoin. Käsittelen kuinka naisten sukupuoli esiintyy performatiivisesti tuoden esille aineistosta havaittavaa tytöttelyä, ulkoisten piirteiden kuvailua sekä populaarikulttuurin vertauskuvienkäyttöä.
Sukupuolen performatiivisuutta ja heteronormatiivisuutta on havaittavissa sekä miesten että naisten ulkoisten piirteiden kuvailussa. Aineistoanalyysin perusteella on kuitenkin sukupuolten välillä havaittavissa eroavaisuuksia siinä, kuinka usein ulkonäköä on kommentoitu ja millaisia vertauskuvia henkilöistä on käytetty. Naisten vaatteita, hiuksia ja asusteita kommentoidaan yksityiskohtaisesti ja toistuvasti erityisesti Li Anderssonin ja Emma Karin henkilökuvissa.
Miesten henkilökuvissa ulkoisten piirteiden kommentointia on havaittavissa vain Petteri Orpon ja Jussi Halla-ahon henkilökuvissa. Orpon henkilökuvassa kerrotaan millaiset vaatteet hänellä on päällään, kun taas ahon henkilökuvassa kirjoittaja kuvailee vaatteiden lisäksi Halla-ahon muistuttavan historianopettajaa. Kerrontaa ulkonäöstä ei kuitenkaan kummankaan henkilön kohdalla toisteta ja maininnat vaatteista ovat lyhyitä.
Populaarikulttuurin vertauskuvien käyttö on tapa alleviivata henkilön sukupuolta. Esimerkiksi Li Anderssonin henkilökuvassa hänen kerrotaan muistuttavan Peppi Pitkätossua. Kirjoittaja mainitsee itse tytöttelevänsä Andersonia vertaamalla häntä Pitkätossuun. Kirjoittaja lisää kuinka Anderssonista ”ei saa Lucia-neitoa tekemälläkään”. Vertaamalla Andersonia Pitkätossuun ja Lucia-neitoon, asettaa hän Anderssonin naisihanteen spektrille, jonka toisessa ääripäässä on kapinallinen Peppi Pitkätossu ja toisessa siveellinen Lucia. Näin kirjoittaja ilmaisee mielipiteensä Andersonista sekä osallistuu naisihanteen ylläpitoon.
Yksi tutkimuskysymyksistäni keskittyi havaitsemaan kuinka hoiva ilmenee henkilökuvissa.
Hoiva käsitetään vahvasti liittyneenä sukupuolirooleihin, maskuliinisuuteen ja feminiinisyyteen sekä sukupuolistereotypioihin ja se toistuu usein normittuneissa stereotyyppisissä sukupuolirooleissa. Tämän vuoksi tutkimuksen kannalta oli syytä tarkastella kuinka hoiva näkyi henkilökuvissa ja ilmenikö hoivaa enemmän miesten kuin naisten
59
henkilökuvissa. Hoiva ilmenee aineistossa monipuolisesti. Hoivaa voidaan havaita puhuttaessa henkilöiden vanhemmista, lapsista sekä puolisoista. Erityisen mielenkiintoista on kuitenkin se, kuinka aineistossa hoiva ilmenee myös sen puutteellisuuteena. Li Anderssonin henkilökuvassa hoiva käsitteenä tuodaan esille sen puuttumisen välityksellä, sillä julkaisu korostaa Anderssonin silloisesta elämäntilanteesta puuttuvia hoivan paikkoja. Julkaisussa kerrotaan kuinka hän ei pystyisi pitämään edes ruukkukasvia hengissä, joka viestii lukijalle hänen epäpätevyydestään hoivan antajana. Tuodessaan esille kuinka Anderssonin henkilökohtaisessa elämässä ei ole lainkaan hoivanpaikkoja, on selkää, että kirjoittaja nojaa luonnollistettuihin käsityksiin naisesta hoivan päätoimisena antajana. Samalla hän rajaa Anderssonin ulkopuolelle tästä mallista ja kuvailee häntä erityisenä ja normista poikkeavana.
Toisten henkilöiden kohdalla hoiva ilmeni useimmiten puhuttaessa lapsista niin miesten kuin naisten henkilökuvissa. Kuitenkin tavoissa, joilla lapsiin keskittyvä hoiva esiintyi, voidaan havaita merkittäviä eroja. Esimerkiksi Emma Karin henkilökuvassa käsitellään, kuinka hänen on tullut jollain tapaa irrottaa äiti-identiteetti itsestään osoittaakseen pätevyytensä työelämässä.
Kun taas Timo Harakan henkilökuvassa kerrotaan, kuinka hän peruutti omatoimisesti perheen yhteisen päätöksen siitä, kuinka hänen oli määrä toimia lasten päätoimisena huoltajana hänen vaimonsa työuransa edetessään. Sekä Harakalla että hänen vaimollansa, oli mahdollisuus edetä työurillaan samanaikaisesti, mutta lasten päätoiminen hoiva jäi siitä huolimatta äidin vastuulle uuden työn lisäksi. Tämä tukee käsitystä siitä, että useimmissa tapauksissa vastuu perheestä ja lapsista huolehtimisesta ovat yhä enemmän naisella. Työn ja perheen yhteensovittamisen tutkiminen olisi merkittävää myös jatkotutkimuksen kannalta. Muiden miesten henkilökuvissa lapset mainittiin vain yksittäisin kerroin eikä perhetilanteista kerrottu enempää. Näissä tapauksissa hoiva esiintyy enemmänkin oletettuna hoivana, sillä emme voi tietää henkilöiden todellista perheen ja hoivan tilannetta vain lyhyen maininnan perusteella. Tässä on huomattava ero esimerkiksi Emma Karin henkilökuvaan, jossa hänen perhetilanteensa toimii lähestulkoon henkilökuvan keskiössä. Karin henkilökuvassa hoiva esiintyy toistuvasti muun muassa kerrottaessa lasten nukkumaan menoajoista, työn ja perheen yhteensovittamisesta sekä Karin puolisosta.
60
Anne Bernerin henkilökuvassa hoiva esiintyy kerrottaessa hänen huolehtivan omista vanhemmistaan heidän sairastuessaan. Hoiva ei aina tarkoita äidin hoivaa vaan voidaan ymmärtää laajasti esimerkiksi lähimmäisen hoivana. Hoiva ja hoivaaminen ovat aina liitoksissa vallan omaamiseen sekä vallalle alistumiseen. Hoiva on liitoksissa yhteiskunnallisesti käsitettyihin normeihin, joissa esimerkiksi hoivaamisesta kieltäytyminen ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää. Li Anderssonin kohdalla hoiva käsitellään rajaamalla hänet hoivan ulkopuolelle. Myös näkymättömän määrittely, näkyvän kautta, on vallankeinon väline.
Mielenkiintoinen havainto feministisen mediatutkimuksen kannalta on kuinka henkilökuvissa keskustellaan kohteiden iästä. Henkilökuville on hyvin tyypillistä, että julkaisusta ilmenee haastateltavan kohteen ikä esiteltäessä kohdetta. Tämä pitää paikkansa myös lähes kaikissa aineiston henkilökuvissa. On huomionarvoista, kuinka Karin ja Anderssonin henkilökuvissa toistetaan heidän nuorta ikäänsä. Nuoren iän toistaminen on keino vähätellä ja luoda toiseutta.
Henkilöiden ikää tuotiin esille kommenteilla kuten ”ei muistuta perinteistä ammattipoliitikkoa” ja ”ensi kesänä hänestä tulee ihan oikea poliitikko”. Molempien, Anderssonin sekä Karin henkilökuvassa, kohteiden teinivuosia käsiteltiin muihin henkilökuviin verraten poikkeuksellisin keinoin. Sekä Karin että Anderssonin henkilökuvissa puhuttiin henkilöiden teinivuosista ja tuotiin esille heidän kapinallisuuttaan muun muassa isäkapinaa. On mielenkiintoista pohtia miksi kirjoittaja on kokenut tämän merkittäväksi tarinan kerronnan ja henkilökuvan kannalta. Tämän välityksellä henkilöihin liitetään käsitys yhä jatkuvasta kapinasta. Lukija voi tulkita tekstistä, kuinka Andersson ja Kari ovat yhä nuoria eivätkä heidän teinikapinansa ole vielä niin kaukana. Tämä tukee käyttämääni sukupuolentutkimuksen teoriaa siitä, kuinka politiikassa menestyäkseen naisen tulee olla jotain erityistä ja räväkkää.
Havainnollistaakseni sukupuolistereotypioita, olen analyysissani etsinyt vastausta viimeiseen tutkimuskysymykseen Noudattavatko henkilökuvat sukupuolistereotyyppisiä malleja?
Seuraavassa osiossa vastaan tähän kysymykseen. Analyysissani olen jaotellut viimeisen kappaleen tulkitsemalla kohteiden henkilökuvia yksittäisesti, mahdollistaakseni sukupuolistereotypioiden havaitsemisen ja kuinka ne välittävät asenteita. Viimeinen tutkimuskysymykseni on mielestäni se keskeisin, sillä sukupuolistereotypiat sisältyvät myös muiden tutkimuskysymysten teemoihin ja toimivat tämän tutkimuksen punaisena lankana.
61
Sukupuolistereotypioita on havaittavissa läpi aineiston. Analyysista on päällimmäisenä havaittavissa kuinka politiikassa toimivia miehiä kuvaillaan päätoimisesti rauhallisina ja luotettavina, kun taas naiset nauravat liian lujaa, kapinoivat ja ovat liian räväköitä. Yhdessäkään naispoliitikon henkilökuvassa ei kerrottu hänen olevan rauhallinen tai luotettava, kun taas miesten henkilökuvissa nämä olivat toistuvia määritteitä. Tuleeko naisten todellisuudessakin olla jotain erityistä tullakseen huomioiduksi ja menestyäkseen johtoasemassa ja mistä tämä johtuu? Naisten kuvaaminen kapinallisina ja heidän aina olevan jotakin ”liikaa” tuo esille yhteiskunnan valta-asetelmia ja käsityksiä maskuliinisesta johtajuudesta. Sanojen kuten luotettava ja rauhallinen käyttäminen miesten henkilökuvissa, välittää normittuneita sukupuolirooleja sekä sukupuolistereotypioita. Niiden kautta vahvistetaan mielikuvaa miehen suuremmasta pätevyydestä johtaja-asemissa ja luodaan kuvaa naisesta liian tunteellisena ja epäpätevänä johtoasemaan.
Voimme siis havaita kuinka politiikassa esiintyviä naisia määritellään yhä sukupuolistereotyyppisin mallein. Aineiston analyysista on huomattavissa kuinka johtaja-asemassa menestyneisiin naisiin liitetään sukupuolittuneita stereotypioita. Havaintoni tukevat vieläkin Kanterin (1977) teoriaa naisten sukupuolistereotyyppisista rooleista työelämässä.
Vaikka Kanterin teoria pohjautuu havaintoihin yritysmaailman organisaatioiden sisällä, on selkeää kuinka samat roolit ovat havaittavissa myös muissa johtoasematehtävissä, kuten politiikassa. Aineistosta on havaittavissa lähes kaikki Kanterin teorian mukaiset roolit naisille.
Ainoastaan sihteerin rooli, eli nainen seksuaalisena objektina, ei ole näkyvä. Emma Kari edustaa äidillistä ja huolehtivaa roolia, sillä hänen henkilökuvassaan esiintyy hoivaa ja äitiyttä eniten. Li Andersson edustaa maskottia, eli nuorta tyttöä, joka täytyy ottaa väkisin mukaan, mutta häntä ei oteta tosissaan. Vaikkakin myös Karin henkilökuvassa käsiteltiin ikää, korosti Anderssonin henkilökuva hänen ikäänsä tytöttelyn keinoin. Henkilökuva korosti hänen tyttöyttänsä, joka on suoraan liitoksissa Kanterin teoriaan. Anne Berner edustaa rautarouvaa, eli naista, joka on ainoana läpäissyt lasikaton, mutta ei ole miellyttävä miehille eikä naisille.
Hänen henkilökuvansa sisältää paljon kerrontaa hänen menestyksestään yrityksen johtajana, joka voidaan tulkita lasikaton läpäisemisenä. Lisäksi hän on henkilökuvien naisista iäkkäin ja julkaisun luoma mielikuva Berneristä ei ole kaikista miellyttävin. Berneristä puhutaan kiireisenä sekä kerrotaan kuinka hän nauraa liian lujaa. Nämä kaikki esille tuodut piirteet
62
tukevat miksi Berner asettuu julkaisun mukaan rautarouvan rooliin. Maria Ohisalo on ainoa ketä on mahdotonta laittaa kyseisiin rooleihin.
9.2 Johtopäätelmät
Voidaan sanoa, että keinot, joilla epätasa-arvoa tuotetaan, ovat muuttaneet muotoaan Erkka Railon (2015) tulkinnoista vuosilta 1975 - 2005. Sanomalehti- ja aikakausjulkaisujen kuvat määrittelevät naisten representaatioita syvemmin kuin ilmiselvästi yliseksualisoiden. Naisten ruumiillisuuden seksuaalisesta ilmentämisestä on siirrytty tämän lisäksi naisen henkisen olemuksen ja verbaalin ulosannin määrittelyyn. Liiallinen räväkkyys, suorasanaisuus ja kapinahenki koetaan naiselle politiikassa, eli johtoasemassa epätoivottuina piirteinä.
Analyysista on havaittavissa kuinka epätasa-arvoa tuotetaan juurikin muiden keinojen kuin yliseksualisoinnin välityksellä. Tutkimuksen kannalta on mielenkiintoista, kuinka miesten kohdalla korostetaan piirteitä, kuten rauhallisuus ja luotettavuus, kun taas naisten henkilökuvissa puhutaan kuinka heidän tulisi hillitä itseään. Tulkintani mukaan epätasa-arvoa luodaan kuvailemalla naisia heteronormatiivisten valtasuhteiden mukaisesti.
Ikä on myös yksi henkilökohtaisista ominaisuuksista, ja molemmat sekä nuoruus ja vanhuus tulkitaan usein yhteiskunnassamme epäpätevyyden merkeiksi. Nuori poliitikko koetaan epäpäteväksi ja kokemattomaksi, kun taas liian vanha poliitikko koetaan vanhoilliseksi tai hitaaksi. Erityisen tärkeää on keskittyä mediatutkimuksessa nuoriin naispoliitikkoihin, sillä he asettuvat ikänsä sekä sukupuolensa vuoksi epätasa-arvoiseen asemaan.
Henkilökuvat noudattavat aina journalistista mallia, mutta aineistoa tulkittaessa oli mielenkiintoista huomata eroja siinä kuinka henkilökuvat olivat muodostettuja. Lukijalle ensimmäisenä jäävät mielikuvat kustakin henkilöstä. On syytä pohtia, mitä mielikuvat viestivät kohteina olevista henkilöistä. Mielikuvalla tarkoitan millainen oletus lukijalle jää henkilökuvien poliitikoista ja millaiseksi he luonnehtisivat heitä. Tässä tutkimuksessa jäin pohtimaan antoivatko kaikki henkilökuvat mahdollisuuden kattaa tasapuolisesti esimerkiksi henkilöiden työasioita ja perhesuhteita. Tämä vaikuttaa olennaisesti mielikuvaan, jonka lukija
63
kohteesta saa. Ohisalon henkilökuva on muista poikkeava, sillä sisältö keskittyy hyvin vahvasti vain Vihreiden puoluepolitiikkaan ja tuolloin sairaslomalla olleeseen puoluejohtajaan Touko Aaltoon. Haastatteluajankohta sijoittuu puoluepoliittisesti kriittiseen hetkeen, mutta journalistisen mallin mukaisesti Ohisalon henkilökuva on poikkeava. Lähes kaikki haastattelun kysymykset ohjautuvat Aaltoon, eikä itse Ohisalosta kysytä henkilökohtaisesti paljoa mitään.
Lukija ei välttämättä saa lainkaan uutta informaatiota itse henkilökuvan kohteesta Ohisalosta.
Ohisalon henkilökuva on merkittävä tarkastellessa naiskuvan narratiivista muodostumista. Hän ei itse saa toimia kertojana omalle tarinalleen.
Mediatutkimuksen merkitys yhteiskuntatieteellisen asetelman parissa on jatkossakin tärkeää, sillä naisten edustaja-asema ei ole itsestään selvyys. Vuonna 2019 aloittanut eduskunta koostuu ennätysmäärästä naisista, 47 prosentista (Eduskunta.fi), mutta se ei tarkoita, että julkinen keskustelu olisi yhtä tasavertaista. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut korostaa median sukupuolitunnutta uutisointia ja erityisesti sukupuolistereotypioihin nojaamista puhuttaessa poliitikoista. Sukupuolittuneet stereotypiat ovat osoitus yhteiskunnan epätasa-arvoisuudesta.
Tarkastellessa politiikan journalismia maailman laajuisesti, voimme huomata suuriakin eroja journalismin värittyneisyydessä. Uskon, että monien uskomuksen mukaan suomalainen journalismi on neutraalia eivätkä julkaisut sisällä piilotettuja merkityksiä. Tahdoin tämän tutkimuksen varjolla tuoda esille, kuinka johtoasemassa olevista naisista puhuttaessa asenteet eivät vieläkään ole tasa-arvoisia, sillä valtasuhteet sisältyvät ennalta annettuihin merkityksiin.
Tällä poikkitieteellisellä tutkimuksella voimme hyödyntää niin mediatutkimuksen kuin yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen etuja havaitaksemme mediassa esiintyviä valtasuhteita sekä epätasa-arvoisuutta. Yhdistetyt tieteenalat mahdollistavat median tarkastelun yhteiskunnallisten teorioiden välityksellä.
9.3 Tutkimuksen arviointi ja jatkotutkimus
Tutkimukseni aineisto on koottu kahdeksasta henkilökuvasta, joiden kohteina toimivat suomalaiset poliitikot. Koska aineisto on koottu internetistä, niin että se on ollut helposti ja julkisesti saatavilla kaikille, en ole tässä tutkimuksessa voinut hyödyntää lehtien painosversioita. Tässä tutkielmassa painettujen versioiden hyödyntäminen ei ollut mahdollista,
64
sillä Image on tilaajalehti ja sen saatavuus oli puutteellista. Jatkotutkimuksen kannalta olisi mielekästä tarkastella sukupuolen representaatioita kattavammin erilaisissa medialähteissä ja hyödyntää myös julkaisujen painettuja versioita. Tällöin tarkastelua voisi laajentaa esimerkiksi asiauutisten sekä viihdeuutisten pariin, jotta saataisiin kattavampi kuva uutisoinnin todellisesta tilanteesta.
Kahdeksan henkilökuvaa ja kahden eri uutislähteen hyödyntäminen antavat riittävästi otantaa tutkimuksen muodostamiselle. Mahdollisessa jatkotutkimuksessa otantaa voisi myös laajentaa.
Tutkimuskysymyksiäni muodostaessa, olen tarkastellut aineistosta esille nousevia teemoja.
Aineiston analyysi on suoritettu tekstin merkityksiä tulkiten.
Medialukutaito on aina lukijalle henkilökohtaista ja jokainen lukija tulkitsee tekstiä aina omien ennalta omattujen käsityksien ja ymmärryksien välityksellä. Myös tämä tutkimus perustuu kirjoittajan henkilökohtaiseen medialukutaitoon. Jonkun toisen suorittaessa samaa tutkimusta, voisi aineiston tulkinta poiketa nykyisestä huomattavasti. Jokainen lukija muodostaa omat henkilökohtaiset mielikuvansa henkilökuvien poliitikoista, mutta näihin mielikuviin vaikuttavat myös aikaisemmat käsitykset henkilöistä. Nämä käsitykset ovat voineet syntyä henkilökohtaisten kokemusten välityksellä tai poliittisten mielipiteiden yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista, mutta ennen kaikkea mielikuvat ovat koostuneet aikaisemmasta uutisoinnista.
Sisäistämme päivittäin lukemattomia määriä informaatiota, jota tulkitsemme omassa kontekstissamme. Siksi on tärkeää tutkia henkilökuvia ja millaista representaatiota ne rakentavat esillä olevista henkilöistä, sillä ne toimivat aina osana laajempaa tarinankerrontaa.
Tämän tutkimuksen kannalta merkittävä havainto oli huomata kuinka aikaisempaa tutkimusta miesten ja naisten mediarepresentaatiosta on tehty pääosin journalistisen tutkimuksen parissa ja aiheen kattavuus yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on yllättävän niukkaa.
Tutkimustuloksissa on havaittavissa selkeitä yhtäläisyyksiä ja eroja nais- ja miespoliitikkojen kuvailussa. Näiden kautta voidaan välittää ennalta asetettuja ennakkoluuloja ja asenteita.
Tämän vuoksi on merkittävää tunnistaa journalismin yhteiskunnallinen vastuu ja tarkasteltava
65
viestien merkityksiä syvemmin. Tämä tutkimus keskittyi tarkastelemaan sukupuolittuneita stereotypioita, joita välitetään henkilökuvissa ja havaitsemaan eroja miesten ja naisten mediarepresentaatiossa. On tärkeää pohtia syitä, jotka johtavat poliitikkojen erilaisiin mediakuviin ja kuinka nämä mediakuvat toistavat ja ylläpitävät jo ennalta rakennettuja malleja.
Media ilmentää yhteiskuntaa, jonka vuoksi mediatutkimuksen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen intersektionaalisuus on olennaista.
66
LÄHTEET
Painetut lähteet
Anttonen, A., Valokivi, H., & Zechner, M. (Eds.). (2009). Hoiva: tutkimus, politiikka ja arki.
Vastapaino.
Berg, K. (2008). Äitiys kulttuurisina odotuksina.
Best, J. (2008). Historical development and defining issues of constructionist inquiry.
Handbook of constructionist research, 41-64.
Butler, J., & Trouble, G. (1990). Feminism and the Subversion of Identity. Gender trouble, 3, 1-25.
Cicero, M. T. (2006). Puhujasta. Helsinki: Gaudeamus.
Foster, E., & Bochner, A. P. (2008). Social constructionist perspectives in communication research. Handbook of constructionist research, 85-106.
Graham, H. (1983). Caring: a labour of love. A labour of love: Women, work and caring, 13-30.
Herkman, J. P. (2001). Audiovisuaalinen mediakulttuuri. Vastapaino.
Honkanen, K. (1996). Nainen. Teoksessa Anu Koivunen & Marianne Liljeström (toim.) Avainsanat, 10, 139–157.
Husso, M. (2016). Sukupuoli ruumiillisena tapaisuutena ja elettynä suhteena. Teoksessa M.
Husso & R. Heiskala (toim.) Sukupuolikysymys. Helsinki: Gaudeamus, 73–91.
Jokihaara, T. (2012). Sukupuolen rakentaminen ja esittäminen miehille ja naisille
suunnatuissa elämäntapalehdissä: tarkastelussa Trendin ja Velin pääkirjoitukset ja kolumnit.
Juvonen T., Rossi, L-M. & Saresma, T. 2010. Käsikirja Sukupuoleen. Vastapaino, Tampere 2010.
Juvonen, T. (2016). Irtiottoja sukupuolen luonnollisuudesta. Teoksessa M. Husso & R. Heiskala (toim.) Sukupuolikysymys. Helsinki: Gaudeamus, 33-53.
67
Kanter, R. M. (1987). Men and women of the corporation revisited. Management Review, 76(3), 14.
Karkulehto, S. (2008). Hankala sukupuoli ja minä. Butleria affektiivisesti, 61–76. SQS–Suomen Queer-tutkimuksen Seuran lehti, 3(1).
Kostiainen, E. (2008). Suomi sai yhdennentoista presidenttinsä ja historiansa ensimmäisen naispresidentin. Naispresidentin sukupuolen diskursiivinen rakentuminen Helsingin Sanomissa. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, sosiologian ja sosiaalipsykologianlaitos.
Kuusipalo, J. (2011). Sukupuolittunut poliittinen edustus Suomessa. Akateeminen väitöskirja.
Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu.
Kyrölä, K. (2006). Ruumis, media ja ruumiinkuvat. Teoksessa Mäkelä, Anna, Puustinen, Liina
& Ruoho, Iiris (toim.) Sukupuolishow. Johdatus feministiseen mediatutkimukseen. Helsinki:
Gaudeamus, 107–128.
Liljeström, M. (1996). Sukupuolijärjestelmä. Teoksessa Anu Koivunen & Marianne Liljeström (toim.) Avainsanat, 10, 111–138.
Lovenduski, J., & Norris, P. (Eds.). (1996). Women in politics (No. 4). Oxford University Press.
Lämsä, A. M., Kangas, E., Hirvonen, P., Heikkinen, S., Biese, I., & Hearn, J. (2014). Naisten johtamisuriin kohdistuvat stereotypiat. Hallinnon tutkimus, 33(4).
McNay, L. (2004). Agency and experience: Gender as a lived relation. The Sociological Review, 52(2_suppl), 175–190. Oxford: Blackwell.
Ojanen, K. (2010). Tyttötutkimus. In Käsikirja sukupuoleen.. Vastapaino.
Paasonen, S. (2010). Sukupuoli ja representaatio. Käsikirja sukupuoleen, 39–49.
Pulkkinen, T., & Rossi, L. M. (2006). (Translation) Judith Butler: Hankala sukupuoli.
Pulkkinen, T., & Rossi, L. M. (2006). (Translation) Judith Butler: Hankala sukupuoli.