Laulaminen kognitiivisena prosessina

Laulamista voidaan tarkastella kognitiivisena toimintona. Tällöin tarkas-telukulma on lähtökohdaltaan tiedollinen, ja laulaminen nähdään tiedon prosessointina. Kognitiivisesti orientoitunut tutkimus selvittää laulamiseen liittyviä havaitsemisen, oppimisen, muistamisen ja tuottamisen prosesseja.

Esimerkkinä kognitiivisesta tutkimuksellisesta viitekehyksestä laulamiseen liittyen on Fredriksonin (1994) tutkimus alle kolmivuotiaiden päiväkotilasten laulamisesta. Fredrikson tarkastelee lasten spontaania laulamista kognitiivis-etnomusikologisesta näkökulmasta. Hän toteaa Piaget´n adaptaatioteoriaan liittyvien assimilaation ja akkomodaation prosessien selittävän hyvin myös laulamiseen liittyvän melodisen tiedon käsittelyvaiheita, vaikka Piaget itse ei olekaan niitä musiikkiin yhdistänyt (emt., 20). Tärkeimpänä selitysmallina lauluun liittyvän melodis-rytmisen tiedon käsittelylle Fredrikson käyttää skeeman käsitettä. Skeemoissa ovat kuvautuneina lapselle laulettujen laulu-jen yleispiirteet. Fredrikson käyttää termiä ”melodia” tarkoittamaan laulun melodis-rytmistä soivaa muotoa. Fredrikson esittää, että melodian kokemisen peruslähtökohta on havaitseminen. Havaitsemisen taidot ja siihen liittyvät kokemukset vaikuttavat musiikillisen ympäristömme säännönmukaisuuksien asteittaiseen ymmärtämiseen. Pienten lasten havaitsemisessa tärkeä piirre on melodian kaarroksen, siis melodian nousevien ja laskevien intervallien havaitseminen.

Fredriksonin tutkimuksen lähtökohtaoletuksena oli, että lapsille lauletut standardit laulut ovat kognitiivisia malleja siitä, millaisia ovat länsimaiseen tonaliteettiin liittyvät lainalaisuudet. Tutkimuksen tulokset osoittivat tutkijan mukaan, että jo alle kolmivuotias lapsi on oppinut tiettyjä melodian yleispiir-teitä, jotka ovat kulttuurispesifejä (emt., 210). Fredriksonin tutkimus liittyy laajaan tutkimusperinteeseen, jossa lasten laulamista ja sen kehittymistä on tutkittu juuri kognitiivisesta perspektiivistä ja joita esimerkiksi Hargreaves (1986, 66–82) esittelee. Kognitiivisen näkökulman mukaan musiikki ei välity valmiina hahmoina ihmisen tajuntaan, vaan edellyttää aktiivista mielensisäistä tiedonkäsittelyä. Kognitiivisesti orientoitunut musiikin tutkimus onkin suun-tautunut ennen kaikkea yksilön tasolla tapahtuvaan musiikin havaitsemiseen ja oppimiseen (Ahonen 2004, 22–23).

Laulamisessa tarvitaan ohjelmistotietämystä ja rakenteellista tie-tämystä. Kun laulaja laulaa vaikkapa suomalaista kansanlaulua “Pii pii pikkuinen lintu”, tulee laulaessa esiin hänen ohjelmistotietämyksensä eli se, miten hän on laulun omaksunut. Kiinteässä vuorovaikutuksessa ohjel-mistotietämyksen kanssa toimii rakenteellinen tietämys, joka tarkoittaa abstraktia tietämystä musiikin säännönmukaisuuksista ja joka Ahosen

(1996, 68) mukaan omaksutaan todennäköisesti implisiittisesti eli olemalla vuorovaikutuksessa musiikkiohjelmiston kanssa. Rakenteellinen tietämys laulamisessa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että “Pii pii pikkuinen lintu”-laulun melodiaa ei ole omaksuttu fragmentteina vaan kokonaisuutena. Kuten Ahonen (1996, 68) toteaa, sekä laulamisen ohjelmistotietämys että rakenteellinen tietämys ilmenevät proseduraalisina valmiuksina eli tulevat esiin siinä, miten laulaja laulaa. Kognitiisesta näkökulmasta tarkasteltuna laulamisessa voisi siten sanoa olevan kysymys sekä ohjelmistotietämyksen että rakenteellisen tietämyksen käyttöön ottamisesta.

Laulamisessa tarvitaan proseduraalista tietoa. Niiniluoto (1997, 137) kirjoittaa, että kreikkalaisten filosofien tiedon käsityksessä tieto ja taito ovat hyvin lähellä toisiaan. Tällöin yhtyvät taito saada aikaan jokin tietty tulos sekä tieto tuon tuloksen luonteesta. Tämän tyyppinen tietäminen on know how -tietoa eli “osaamista” tai “taitamista”. Elliott nimittää musiikillista osaamista proseduraaliseksi tiedoksi ja toteaa (1995, 53) musisoinnissa käytössä olevan tiedon olevan ytimeltään proseduraalista:

“Music making is essentially a matter of procedural knowledge.”

Elliott lisää proseduraalisen tiedon olevan käytännöllisen tiedon muoto (form of practical knowledge), joka tulee ilmi toiminnassa. Proseduraalinen tieto on sanatonta know how -tyyppistä tietoa, jonka avulla osataan vaikka laulaa laulun melodia tai tunnistetaan Beethovenin viides sinfonia (Ahonen 1996, 66). Proseduraalinen tieto on tietoa musiikin soivista rakenteista, temporaa-lisista ja sävelten välisistä suhteista. Ymmärrän tämän niin, että tuttua laulua laulettaessa on käytössä muistiin varastoitunut know how -tieto siitä, miten laulu “menee”: melodia, rytmi, sanat, tyyli, jne. Kun siis opiskelija laulaa lapsena oppimaansa laulua “Tiu tau tilhi”, hän käyttää muistiin jo pari vuo-sikymmentä sitten varastoitunutta ohjelmistotietämystä. Laulua laulaessaan hän tarvitsee proseduraalista tietoa esimerkiksi seuraavasti:

• laulun sanat

• laulun sanojen rytmi

• laulun melodiakulku

• laulun esitystempo

• lauluesityksen tyyli

Ohjelmistotietämys tarkoittaa myös, että opiskelija tunnistaa ”Tiu tau tilhen”, kun hän sen jossain kuulee.

Dowling (1993, 7) erottaa kaksi tiedon lajia käyttämällä termejä deklaratii-vinen ja proseduraalinen tieto. Ensin mainitulla termillä hän viittaa tietoisesti

käyttävissä olevaan tietoon, josta voi puhua. Voin esimerkiksi työhuoneeni pöydällä olevaa laulunuottia silmäillessäni sanoa, että se on kirjoitettu D-duuriin. Väitteeni tueksi voin todeta, että nuottiviivaston alussa on D-duurin etumerkintä (kaksi ylennystä) ja että nuottiviivaston yläpuolelle on merkitty D-duuriasteikkoon kuuluvia sointuja (G ja A7-soinnut). Kun sitten alan laulaa nuottikuvaan piirrettyä melodiaa, liikun proseduraalisen tiedon alueella.

Proseduraalinen tieto on usein tietoisesti käytettävissämme vain tulostensa kautta. Kun alan laulaa nuottiin merkittyä laulua, en varsinaisesti osaa sanoa, mitä tiedollisesti tapahtuu. Proseduraaliseen tietoon liittyy siis implisiittinen sisältö: muuttaessani nuottikuvaa soivaksi lauluksi käytän kaikkea sitä tietoa, mikä minulla laulamisesta ja nuotinluvusta on ja mikä tulee eksplisiittiseksi soivassa tuloksessa, laulussa. (ks. Dowling emt., 7). Musiikkikasvatuksessa on Dowlingin (emt., 16) mukaan pidettävä tärkeänä proseduraalista oppi-mista (procedural learning). Kirjoittajan näkemys on selvästi käytäntöä ja toimintaa painottava, elliottilaisittain ilmaistuna praksiaalinen.

Elliottin (1995) mukaan muusikkouden ymmärtämisen tulee perustua ilmiön proseduraalisen luonteen ymmärtämiseen.

”During the continuous actions of singing or playing instruments our musical knowledge is in our actions; our musical thinking and knowing are in our musical doing and making” (Elliott 1995, 56).

Elliott (emt., 53–67) esittää, että proseduraalisen tiedon ohella muusikkous rakentuu neljästä musiikillisen tiedon muodosta. Näitä neljää Elliot kuvaa seuraavasti. Lisään kunkin kuvauksen loppuun oman näkemykseni tiedon luonteesta laulamiseen liittyen Elliottia mukaillen.

1. Formaalinen musiikillinen tieto käsittää sanallista faktatietoa, käsitteitä, kuvauksia ja teorioita musiikista. Laulamiseen liittyen formaalinen tieto on esimerkiksi tietoa laulun alkuperästä, sanoit-tajasta ja säveltäjästä.

2. Informaalinen musiikillinen tieto koostuu kolmesta osatekijästä:

(i) kriittisestä reflektiivisestä toimintakyvystä, (ii) musiikillisen pää-töksenteon kyvystä ja (iii) musiikillisen kontekstin ymmärtämisestä.

Laulamisen apuna informaalista tietoa käytetään esimerkiksi silloin, kun tavoitellaan oikeaa ja tyylin mukaista fraseerausta esimerkiksi jazzlaulussa.

3. Impressionistinen musiikillinen tieto omaksutaan erilaisissa musii-killisissa konteksteissa musisoidessa ja reflektoidessa. Impressionis-tinen musiikillinen tieto on sanatonta tietoa, affektiivista tietoisuutta, tunnetta, jonka avulla muusikko tietää, millä “on merkitystä” (what

“counts”) tietyssä musiikillisessa tilanteessa. Impressionistinen mu-siikillinen tieto laulamisessa on esimerkiksi laulajan “tunnetta” tai

“herkkyyttä” siitä, että tietty fraasi tai kokonainen laulu pitää laulaa tietyllä tavalla ilman, että osaa sanoa täsmällisesti, miksi.

4. Ohjaava (supervisory) musiikillinen tieto, metatieto, sisältää kyvyn säädellä ja tarkkailla monipuolisesti omaa musiikillista ajatteluaan sekä toiminnassa että pitkän aikavälin kehityksessä. Musiikillinen ohjaavan tiedon ydinkomponentti on “toiminnallinen mielikuvitus”

Laulamiseen yhdistettynä tämä musiikillisen tiedon muoto kehittyy ensisijaisesti kasvatuksellisissa konteksteissa, esimerkiksi opiskelijan keskustellessa opettajiensa ja opiskelutovereidensa kanssa omasta laulamisestaan ja muusikkoudestaan.

Elliott (emt., 67) painottaa, että musiikillisen tiedon muodoista neljä on olennaisesti nonverbaalista ja situationaalista. Tämä seikka aiheuttaa tär-keitä implikaatioita musiikin opettamiselle ja oppimiselle. Kun puhutaan asiantuntijuuden tasosta, edellä luetellut tietämisen muodot sulautuvat proseduraaliseen tietämykseen, kuten Elliott (emt., 96) esittää.