Laulaminen kehollisena kokemuksena

Kun ihminen laulaa, hänen mieleensä virtaa monenlaista hienosyistä koke-muksellista ja elämyksellistä ainesta. Koska laulaminen tapahtuu ihmisen kehossa, on kehollinen kokemus aina läsnä, kun lauletaan. Kun ihminen sitten puhuu tästä fyysisestä laulamisen kokemuksestaan, hän muuntaa mieleensä tulkkiutuneen aineksen sanoiksi ja puheeksi. Puheessa ihminen antaa merkityksen kokemukselleen ja tulkitessaan sitä puheessa muille hän samalla tulkitsee itseään itselleen; merkityksenantoprosessissa ihminen järjestää omia kokemuksiaan ja siten luo omaa minäkuvaansa.

Ihmisen keho-orgaanin äänielimistö tuottaa äänisarjan, jonka sekä laulaja itse että ulkopuolinen kuulija havaitsee musiikillisena tuotoksena, lauluna.

Kun ihminen laulaa, hän käyttää kehoaan intentionaalisesti, tarkoitukseen suuntautuen. Koska keho on tavallisesti kaiken keskipiste eli se perspektiivi, mistä havaintomme lähtevät, ei meillä ole omaan kehoomme samanlaista visuaalista objekti-suhdetta kuin kenen tahansa muun ihmisen kehoon. Oman kehon näkeminen, kuten tässä tutkimuksessa videonauhalta, voi siten olla mielenkiintoinen tapa tarkastella itseä ja minuutta uudesta perspektiivistä.

Kehollisuuteen liittyvät opiskelijoiden kertomusten teemat poikkesivat toisistaan paljon. Voi sanoa, että juuri kehollisuuden teeman käsittely paljasti eniten eroja haastateltavien kokemuksissa muihin teemoihin verrattuna. Yksi syy eroihin oli, että haastatelluilla oli erilainen laulutausta: jotkut olivat lau-laneet pienestä pitäen ja paljon, toiset huomattavasti vähemmän. Runsaasti laulukokemuksia omaavilla oli kehollisuuden kokemuksia myös enemmän verrattuna niihin, jotka olivat laulaneet vähän. Toisaalta esimerkiksi Jaakko, joka oli laulanut paljon, ei pitänyt kehon ja fyysisyyden osuutta mitenkään merkityksellisenä laulamisessa. Kehollisuudessa, kuten muussakin laula-miseen liittyvässä tematiikassa, yksilöllinen kokemus nousee tärkeäksi:

yksilöllinen keho kokee laulamisen yksilöllisellä tavalla.

Ei mitään käsitystä mitä kehossa tapahtuu. Oman kehon mukanaolo laulamisessa voi olla täysin uusi ja outo näkökulma, kuten se oli Matille.

Matti ei ole paljon laulanut eikä nykyään laula ollenkaan, joten hänen ker-tomuksensa on helppo tulkita johtuvan kokemuksen puutteesta. Matti ei ole ajatellut laulamista fyysisenä lihastoimintana. Ääni vain tulee jostain, eikä hän osaa miettiä, miten se tulee ja miten se sijoitetaan. Matti ei “ossaa sannoo mittään” laulamisen ja kehon välisestä yhteydestä. Hän toteaa lyhyesti, että

“ääni on varmasti ihmisellä ollu aika monta tuhatta vuotta”.

Matti:” Tietenkin koittaa kuunnella sen, mistä kohti se lähtee ja mihinkä aikaan ja miltä korkeelta mutta äänen tuottamiseen ei min-käännäköstä havaintoo, mitä tapahtuu, en ajattele yhtään, en millään tavalla mieti sitä, että nyt keuhkot täyteen ilmaa ja palleahengitys oikeeseen aikaan että nyt lauletaan, ei!”

Kehollisuus ei kiinnosta, tärkeämpää on laulamisen sielukkuus tai puh-taus. Kehon läsnäolo voidaan nähdä toisarvoisena suhteessa musiikkiin, jota laulamalla tuotetaan. Laulamalla ilmaistaan, musisoidaan, liikutetaan tunteita;

laulamisessa toisarvoista on se, miten keho toimintaan osallistuu. Laulamisessa tärkeintä on, että sävelet ovat oikein eli että laulu on puhdasta.

Jaakko pitää tärkeänä laulamisessa sielukkuutta, millä hän tarkoittaa lau-lajan täysipainoista mukanaoloa laulun esityksessä. Jaakko ei pidä tärkeänä laulamisen teknisyyttä eikä suuntaa laulamisen aikana ajatuksiaan kehon toimintaan.

Jaakko:” Mä oon hirveen laiska avaamaan ääntä… siis mä olen tosi huono sellasessa, enkä oikeen jaksa harjotellakaan sellaisia asioita.

Se ehkä johtuu siitä, ettei se kuitenkaan oo mulle tärkee se tekninen juttu, vaan niinku se sielukkuus, että kun innostuu siitä, pääsee mu-kaan siihen biisiin, ni sit se varmaan toimii.”

Jaakko sanoo olevansa huonosti selvillä siitä, mitä kehossa tapahtuu. Hänen suhteensa fyysiseen kehoon on laulamisessa epäselvä. Jaakko lisää, että joskus kaikki tapahtuu itsestään ja helposti, joskus ei. Tällä Jaakko viittaa siihen, ettei hänellä ole hallussaan ja käytössään laulutekniikkaa, joka tekisi laulamisesta aina samanlaista. Fyysisesti Jaakko kokee laulavansa kokonaisvaltaisesti, mikä tarkoittaa sitä, että iso osa kehoa on laulaessa käytössä. Jaakko sanoo joskus erään laulunopettajan sanoneen hänelle, että hän laulaa luonnostaan oikeaoppisesti, siis oikealla tekniikalla.

Jaakko: “Mä oon ajatellu , et se on kehittyny siitä kun on paljon lau-lanu. Niinku maratonjuoksija – sille kehittyy väkisin oikee juoksutyyli.

Ei jaksa kauaa väärin”.

Helin kokemus laulamisen kehollisuudesta on samansuuntainen Jaakon kokemuksen kanssa. Heli ei liitä laulamiseen fyysisyyttä mitenkään voi-makkaasti, hän ei korosta laulutekniikkaa tai äänenavausharjoittelua. Helin kokemuksen mukaan laulamisen fyysisyys on sitä, että ei tunnu pahalle ja on hyvä hengittää. Tärkeämpää kuin tekniikka on se, miltä laulaminen kuulostaa eli että sydän on mukana ja laulu kuulostaa hyvälle. Heli lisää kuitenkin, että laulamisen tekniikka auttaa laulua kuulostamaan siltä, miltä laulaja haluaa.

Fyysiset ongelmat muistuttavat kehon olemassaolosta. Annan äänion-gelmat alkoivat lukion jälkeen hänen ollessaan kouluavustajana. Äänen käyttö tuntui vaikealta, kiristävältä ja puristavalta. Laulaessa ei päässyt korkealle, ja ääni oli usein maassa tai poissa kokonaan. Annan aloittaessa opinnot opetta-jankoulutuslaitoksessa foniatri teki diagnoosin äänihuulikyhmyistä. Vuoden kuluttua kyhmyjen toteamisesta foniatri totesi kyhmyjen pienentyneen ja Anna sai myös puheterapeutilta käytännön hoito-ohjeita oireiden hoitami-seksi. Anna jättäytyi ääniongelman vuoksi valtakunnallisesta kuorosta, jossa hän aiemmin oli laulanut, samoin kuin opettajankoulutuslaitoksen kuorosta laulettuaan siinä yhden vuoden.

Anna on valinnut sivuaineekseen musiikin ja hän opiskelee klassista laulua.

Haastattelun aikaan Annalla on hyvä lauluopettaja, joka on ottanut huomioon ääniongelman ja antanut neuvoja ja harjoituksia, joiden avulla kyhmyjä voi hoitaa. Anna on kokenut ääniongelmat taakaksi opettajaopinnoissa:

Anna:”…mä olin tykänny kauheesti laulusta, mutta sitten kun se olikin vaikeeta, niin mä muistan esimerkiksi viime syksynä, kun sitten sen eteen joutu vielä vankemmin, kun oli nää musiikin erikoistumiset, sitä oli niin paljon… kaikista kauheimpia oli sellaset päivät, jollon oli paljon laulua, mä oikeen etukäteen katoin, että huomenna tulee

taas torstai… se tuntu niin epämiellyttävältä ja tuntu, että se oli niin vaikeeta ja siitä ei nauttinu…”

Anna ajattelee elämässään paljon asioita sen kannalta, mikä vaikutus niillä on kehoon ja sitä kautta ääneen. Kun hänellä on lauluesiintyminen, hän välttää nauttimasta maitotuotteita, koska ne lisäävät limaneritystä. Pitää nukkua riittävästi ja välttää meluisia ja savuisia paikkoja, missä joutuisi puhumaan liian lujaa ja altistumaan tupakansavulle. Kaverin kanssa kävelylenkin reittikin valitaan mieluiten rauhalliselta sivutieltä eikä vilkkaasti liikennöidyn kadun varrelta, jotta ei joutuisi puhumaan liian kovalla äänellä. Annalle laulamisen fyysisyys ja kehon osuus merkitsee niin paljon, että hän välillä miettii, jak-saako laulamiseen panostaa, kun “se on niin pienestä kiinni”.

Annalla on myös paljon ajatuksia laulamisen tekniikasta. Hän on pitänyt itseään teknisesti huonona laulajana, siis sellaisena, jolla on kyllä kaunis ääni, mutta jonka tekninen osaaminen on vaatimatonta. Tämä oma kuva on syntynyt Annalle lukiossa koettujen laulutuntien jälkeen.

Anna antaa suuren merkityksen laulamiselle kehossa tapahtuvana toimin-tana. Vaikka hän ei tunnekaan olevansa pelkkää tekniikkaa ajatteleva laulaja, hänen mielestään laulaminen ei saa tuntua fyysisesti pahalta tai huonolta laulajan kehossa, vaan laulajan on osattava oikea laulamisen tekniikka, joka on sitten apuna musiikillisessa ilmaisussa.

Anna elää jatkuvassa valintatilanteessa, joka aiheuttaa ristiriitoja hänen elämäänsä. Hän toisaalta haluaisi käyttää ääntään ja laulaa, mihin hän on pienestä asti tottunut, mutta toisaalta pelkää äänen rasittuvan liikaa.

Pitäisi osata ojentaa kaula ja rentoutua. Ismolle keho on läsnä, kun hän laulaa. Ismo kykenee reflektiiviseen itsensä tarkasteluun laulamisen aikana ja havainnoi itsessään tuntuvia fyysisiä tuntemuksia ja tunteita. Laulaminen myös kehollisena toimintana on Ismolle tuttu ajatus. Ismo uskoo, että harjoit-telemalla laulamista voisi jännitystä saada vähenemään ja rentouden tunnetta kehossa lisääntymään. Toinen fyysinen harjoituksen kohde on Ismon mielestä hengittäminen. Omassa videoidussa lauluesityksessään hän koki ongelmaksi ilman loppumisen ennen säkeen loppua. Seurauksena tästä oli äänen katkei-leminen, kun “ei keuhkoissa ollu enää ilmaa, mitä työntää pois”.

Ismo liittää laulamisen kehollisuuteen fyysisen ulospäin näkyvän liikkeen:

kun nostaa päätä ja ojentaa kaulaa, laulu voi alkaa ja pääsee helpommin laulamaan korkeammalta. Liike on Ismon mukaan pieni, mutta tuntuu isolta.

Hän kokee ojentautumisen merkkinä laulun alkamiselle. Ismo on tyytyväinen siihen, mitä hän huomasi omasta kehostaan laulamisen aikana.

Ismo:” Musta oli hauska huomata, että osas aika hyvin omasta mie-lestään… kun nää asiat on tässä selkeesti, niin pysty analysoimaan ja arvioimaan laulamistaan, se oli itselle yllätys.Äänen tuottaminen ei oo helppoa, se on hirveen vaikeeta. Pitäshän sitä muutenkin lau-laa kaula suorana, mutta on vaikee löytää asentoa, mä yritän tällee lähtee (näyttää kaulaa ojentaen) jo valmiiks korkeemmalta, se ei oo helppoa fyysisestikään, siihen joutuu kiinnittään huomiota, helppous puuttuu.”

Tiedän, miten keho toimii, kun laulan. Laulunopiskelu ja laulutunneilla käynti opastaa laulun harrastajaa pohtimaan kehon toiminnan kokonaisuutta.

Keho tunnistetaan laulun tuottamisen välineeksi ja laulettaessa tarkkaavaisuus kohdistuu kehon toimintaan. Tästä esimerkin kertoi Maija, joka on harras-tanut yksinlaulua. Maija on joutunut pohtimaan laulamisen kehollisuutta ja äänen tuottamisen tapojen moninaisuutta. Hän joutui lukioaikana ristiriitai-seen tilanteeristiriitai-seen, kun laulutunnilla saadut ohjeet eivät päteneetkään lukion kansanmusiikkiryhmässä. Nyt, kun Maija on opiskellut klassista laulua viisi vuotta ja oppinut paljon teknisesti, hän kokee, että kansanmusiikkityylinen laulaminen voisi onnistua, “kun voi valita tekniikkansa”. Kun Maijan ääni on ollut rasittunut, hänon saanut opiskelukaveriltaan ohjeen olla laulamatta niin tosissaan.

Maija: “No miten mä sitten laulan, jos mä en laula tosissaan,enhän mä osaa laulaa muuta kun tosissaan. Että tottakai mä mietin koko ajan laulamistani ja miten mä rasittaisin ääntäni vähiten, jos kurkku on kipeenä….. että just se ’miten niin et jaksa laulaa niin pitkään kuin muut, miten niin et pysty laulamaan ilman äänenavausta’ ja kuitenkin oon sopraano ja laulan niitä korkeimpia stemmoja, niin on aika vaikee laulaa pitkäänja korkeelta ja toistaa ja toistaa ja monta kertaa vetää niitä. Siitä on tullu välillä ristiriitoja.”

Maijan mielestä laulaminen on ihan lihastyötä. Ilman tekniikkaakin voi laulaa ja ilmaista, mutta tekniikka tulee avuksi, kun lauletaan esimerkiksi korkeita ääniä. Maijan tämän hetkinen ongelma on liiallinen paineen käyttö, minkä seurauksena kurkku tulee kipeäksi, kun laulaa. (Myöhemmin jatkaessamme haastattelua Maija kertoo, että kurkun kipeytyminen johtui purennan kirey-destä, joka vaikuttaa kurkun ja niskan lihaksiin. Vaivaa on hoidettu öiseen aikaan pidettävällä purentakiskolla.)

Maija ajattelee melko paljon laulamisen fyysistä puolta, tekniikkaa ja hän tietää, miten keho toimii, kun ääntä tuotetaan. Lisäksi Maijalle on karttunut paljon omia kokemuksia tekniikan harjoittelusta. Meneillään olevaa teknistä harjoittelua Maija kuvaa näin:

Maija:” No on vaikee kuvata, kun ne tulee ääniharjotusten kautta ja on niinku mielikuvia, että ääni menee semmoseen tiettyyn putkeen tosta otsan kohalta, oisko se sitä äänen tuottamista tai hengittä-mistä, ilman säästämistä. Mulla on taipumusta siihen, että käytän liian paljon ilmaa laulaessani, sitä nyt harjotellaan, että ilma sitten riittäs pitemmäks aikaa ja sillä tavalla hallitsee sitä ääntä… vähän vaikee kuvata...”

Ääniharjoitukset olisivat tärkeitä, mutta…Useat uskovat, että fyysisiä harjoituksia tekemällä laulusuoritusta voisi parantaa ja ääni voisi toimia paremmin. Moni kuitenkin toteaa, että käytännössä näin ei tule tehtyä. Syyksi esimerkiksi Jaakko mainitsee laiskuuden.

Ilman tekniikkaakin voi laulaa, mutta tekniikka auttaa ilmaisussa.

Laulutekniikka saa merkityksen sellaisen opiskelijan mielessä, jolla on kokemuksia tekniikan kehittämisestä opettajan johdolla. Tällöin korostuu ilmaisumahdollisuuksien paraneminen ja monipuolistuminen, kun tekniikka auttaa ääntä.