Kokemukset laulamisesta ennen kouluikää

Lapsuudenperheen kulttuuri, perheen tavat, säännöt ja normit ovat se elä-män lähtökohta, joka meillä jokaisella on ollut valmiina ja annettuna. Värri (2000, 118) kirjoittaa, että juuri primaarisosialisaatiossa lapset omaksuvat vanhemmiltaan yhteiskunnallisuuden todellisuuden − sosiaalisen maailman.

Lapsuuden lähimpien ihmissuhteiden muodostama verkosto, perhe, on elä-mämme ensimmäinen ympäristö. Perhe on esimerkki tilanteisuudesta, johon kaikilla ihmisillä on kohtalonomainen suhde: kukaan meistä ei ole voinut valita perhettä, johon on syntynyt. Siten emme ole voineet valita niitä elä-mämme lähtökohtia, joista olemme ponnistaneet liikkeelle. Koti ja perhe ovat vaikuttanet meihin sekä tietoisella tasolla että tiedostamattomasti.

Narratiivinen muisti – mitä muistan menneestä elämästäni. Narra-tiivin kertominen omasta elämästä edellyttää, että muistamme menneestä ajasta jotain. Jokainen tässä tutkimuksessa haastateltu muisti ja kertoi jotain oman lapsuudenperheen laulamisesta. Merkille pantavaa on, että eri ihmiset muistavat menneisyydestään vaihtelevan tarkasti. Joillekin, kuten Maijalle, lapsuudessa lauletut laulut ja kaikki laulamisen liittyvä oli jäänyt selkeästi mieleen. Matti taas sanoi, ettei muista paljonkaan. Samoin sanoi Anna,

joka kertoi, ettei muistaisi mitään, jollei hänelle olisi asioista myöhemmin kerrottu. Kertojien episodinen muisti on erilainen. Harterin (1999, 32) mu-kaan episodisella muistilla tarkoitetaan kontekstiin sidoksissa olevaa muistia.

Episodisen muistin avulla muistamme elämän varrella elettyjä kokemuksia, jotka ovat tapahtuneet meille tiettynä aikana tietyssä paikassa. Episodisen muistin erityismuoto on omaelämäkerrallinen muisti (autobiographical memory). Harterin (1999, 33) mukaan omaelämäkerrallinen muisti toimii minään liittyvien kokemusten kokoajana. Kokemuksilla on erittäin tärkeä merkitys yksilön minän kehityksessä, ja ne voivat muodostaa tärkeän elämän-kertomuksen perustan. Harter (emt.) huomauttaa Nelsoniin (1986) viitaten, että muistin avulla syntyy kertomus omasta elämästä. Tämän vuoksi omaelä-mäkerrallista muistia on nimitetty myös henkilökohtaiseksi narratiiviseksi muistiksi (personal narrative memory, Harter, 1999).

Musisointi ja laulaminen lapsuuden perheessä. Haastateltavien lapsuu-den perheissä musiikki ja laulaminen on ollut vaihtelevassa asemassa. Kukaan ei muistanut, että koko perhe olisi laulanut yhdessä tai että laulaminen olisi ollut kaikkia perheen jäseniä kotioloissa yhdistävä tekijä. Koko perhe osal-listui laulamiseen lähinnä suurissa suvun tapaamisissa, esimerkiksi jouluna sukulaisten kokoontuessa yhteen, kuten Matti muisti tapahtuneen.

Kaikki naispuoliset opiskelijat, Maija, Heli ja Anna, ovat olleet laulavia lapsia. Heille on lapsena laulettu, ja he ovat oppineet paljon lauluja, jotka he muistavat vieläkin. Myös Jaakon kotona suhtauduttiin laulamiseen kannus-tavasti. Vanhemmat eivät laulaneet, mutta Jaakko kuunteli sisarensa kanssa kasetteja ja oppi laulut sieltä. Arton kotona vanhemmat lauloivat; äiti lauloi perhepäivähoidossa oleville lapsille, ja molemmat vanhemmat osallistuivat kirkkokuorotoimintaan. Arto arvioi vanhempiensa laulutaitoa sanomalla, etteivät he olleet mitään loistavia laulajia ja osallistuivat kirkkokuoroon siksi, että kuoroon olisi saatu tarpeeksi väkeä. Arton laulamisen halua vanhempien lauluharrastus ei sytyttänyt.

Myönteiseksi koettu ilmapiiri. Näyttää siltä, että lapsuudenkodissa koettu emotionaalinen ilmapiiri on vaikuttanut opiskelijoiden laulamista kohtaan tuntemaan asenteeseen. Vaikka esimerkiksi Pasi ei kuullut vanhempiensa laulavan, hän kuitenkin tunsi, että hänen laulamistaan arvostettiin, ja äiti kehotti häntä laulamaan, kun hän kerran osaa. Myös Matin kokemus oli, että vaikka perheessä kukaan ei laulanut, laulamista kuitenkin arvostettiin.

Edellä jo mainitsinkin, että sekä Helin, Maijan että Annan perheessä asenne laulamista kohtaan oli myönteinen.

Kielteiseksi koettu ilmapiiri. Ismo ja Arto kokivat lapsuudessa kielteisiä tunteita laulamista kohtaan. Ismon perhe kuului lestadiolaiseen herätysliik-keeseen, ja perhe kävi usein seuroissa. Ismo ei pienenä poikana ymmärtänyt,

miksi näissä tilaisuuksissa käytiin. Kielteinen kokemus laulamisesta liittyy seuroissa veisattuihin virsiin, joista Ismo ei pitänyt. Hän sanookin istuneensa seurojen aikana usein vessassa lukemassa Aku Ankkaa. Nyt aikuisena hän epäilee, että seurat ovat vaikuttaneet hänen asenteeseensa laulamista kohtaan:

laulaminen ei ole kuulunut hänen elämäänsä.

Ismon kotona äiti lauloi lapsille, mutta laulaminen ei tarttunut eikä siitä muodostunut Ismolle erityisen tärkeää asiaa. Kun useiden muiden mieleen lapsuuden laulut ovat jääneet mieleen myönteisinä,Ismo muistaa äidin laula-mista lauluista sellaisen, joka nostaa pintaan ainoastaan kielteisiä muistoja.

Ismo ei esitä mitään tulkintaa siitä, miksi “Karhunpoika sairastaa” -laulu nykyään inhottaa.

Ismo: “Mä muistan oikeestaan yhden laulun, mitä mä en suostu enää koskaan laulaan enkä suostu sitä harjottelemaan nyt pianonsoitolla (OKL:n pianotunneilla). Se on tää ’Karhunpoika sairastaa’. Mä en tiedä, minkä takii se on jääny mun päähän, mutta se on semmonen laulu, jota mä inhoon yli kaiken.”

Arton kirkkokuorossa laulava isä teki kotona ääniharjoituksia säestyksenään

“rämisevä mankka”. Arton mielestä harjoitukset olivat epämiellyttävää kuun-neltavaa, ja ne värittivät muistikuvat laulamista kohtaan kielteisiksi. Arto olisi halunnut saada vanhemmiltaan kannustusta laulamiseen tai ylipäätään musiikkiin, mutta sitä hän ei kokenut saaneensa.

Laulun sanat saavat henkilökohtaisen merkityksen. Maijan lapsuuden laulamiseensa liittyy vahvoja emotionaalisia kokemuksia. Kokemuksiin Maija palaa kuunnellessaan kasettia, joka on äänitetty hänen ollessaan viisivuotias.

Hän on juuri oppinut lukemaan, ja kasetilla hän laulaa “jotain laulukirjaa läpi, ’Piiri pieni pyörii’ kauheen antaumuksella.” Kasetille äänitetyt laulut tuovat Maijan mieleen niitä tunnelmia, joita hän pienenä laulaessaan tunsi.

Laulaessaan laulua “Kiltti äiti, kiltti äiti, kiltti pikku äiti, ootko koskaan saanut selkääsi” Maija ajatteli laulavansa sitä äidille ja isälle. Laulu “Vaa-rilla on saari” muistuttaa Maijaa hänen kahdesta isoveljestään. Laulussa on kohta, jossa sanotaan “Isoveli uhmaa ja aikoo tehdä tuhmaa.” Maija koki oppimiensa laulujen sanojen viittaavan oman perheen jäseniin. Laulujen sanat saivat Maijan tulkinnassa oman henkilökohtaisen merkityksen, joka heijastui Maijan elämismaailman läpi.

Maija yhdistää lapsuuden myönteiset laulamisen kokemukset vahvasti minäänsä. Hän muistaa paljon lapsuuden laulamisesta ja antaa kokemuksille tärkeän merkityksen: niiden avulla hän on muovannut itsestään kuvan, jossa laulajuus on tärkeä oman arvokkuuden tunteen osa.

Omaa keksintää ja lallattelua. Laulaminen on liittynyt Pasin elämään aika paljon. Hän kertoo pienenä lallatelleensa usein erilaisia sävelkulkuja.

Esimerkiksi jonkun TV-sarjan alkumusiikki oli innoituksena sanojen kek-sintään:

Pasi :”Yleensä se oli niin, että melodia oli vaikka jostain TV-sarjan alusta mutta sanat oli omat. Tai sitten jopa saatoin laulaa sellasta kun olin käyny katsomassa tennispeliä, niin sitä, mitä sieltä kuulu, kun lyödään palloa, niin siihen jonku POM-POM-systeemin kehittelin.

Monista lähimmäisistä se tuntu melkosen tyhmältä ja epäilivät jopa, onko tuo ihan järkevä tuo poika.”

Pasin lähimmäiset olivat huvittuneita kuunnellessaan hänen musiikillisia ke-hitelmiään, mutta kaikki kyllä ymmärsivät, että sellainen “kuuluu nuoruuteen ja lapsuuteen”. Rikkaimmillaan keksintä oli 7–10 vuoden iässä. Haastattelussa Pasi laulaa malliksi televisiossa pyörineeseen Juice Fruit-purkkamainokseen keksimänsä sanat “juissipurkkaa, sitä saa koko päivän…”

Perheen lauluperinteen kannattelija ja siirtäjä. Perheen jäsenistä saattaa joku olla innokas laulaja, jolla on suuri lauluvarasto ja joka laulaa usein.

Helin kertomuksessa nousee voimakkaasti esiin isän rooli perheen laulajana ja perinteen jatkajana. Heli muistaa oppineensa suuren määrän lauluja isältään kala- tai marjamatkoilla tai sukulaisten luo autolla ajettaessa.

Heli: “Mä lapsena muistin 20 säkeistöö tähän ’Isontalon Antti ja Rannanjärvi’-kappaleeseen, ja kaikki sukulaiset oli ihan järkyttynei-tä, että mitä meiän isä opettaa meille semmosia kappaleita, ja just

’Löylyä lissää’ ja tämmösiä, ja koko automatka jonnekin marjaan, kaks tuntia me vaan lauletaan.”

Vieläkin Heli toivoo isänsä laulavan samoja kappaleita, esimerkkinä “Musta ruusu” (“Vanhan linnan puistossa, on musta ruusu piilossa”). Tämä laulu on jäänyt salaperäisenä Helin mieleen, samoin “Jätkät pätkät parrun pätkät”, josta Heli pitää vieläkin. Perhessä isä lauloi ja opetti lauluja lapsille, äidin Heli ei muista laulaneen koskaan. Äiti sen sijaan piti isän lauluvalintoja toisinaan hurjina: Heliä ja Helin sisarta nukuttaessaan isä lauloi laulua, jonka sanat kuuluivat “Ruumiita tuokaa, verta nyt juokaa, hornassa hurrataan, huh, hah, hei…”

Annan perheessä äiti oli laulavan aikuisen malli. Annan muistikuvissa äidin kotitöiden ohessa laulamat laulut, useimmiten hengelliset, loivat onnellisen ja turvallisen ilmapiirin sekä lämpimän suhteen äidin ja tyttären välille.

Oma laulaminen ympäristöstä tulkkiutuneena. Jaakko tuli tietoiseksi jo lapsena siitä, että hän osaa laulaa. Sukulaiset olivat haltioissaan, kun Jaakko

sisarensa kanssa lauloi; he saivat kannustavaa palautetta ja tyytyväisen mie-len. Samaan päätelmään tulee Maija. Hänkin sai kiitosta laulutaidostaan jo lapsena, vaikka ei toivomaltaan taholta. Maija olisi halunnut, että vanhemmat olisivat kannustaneet häntä enemmän. Sitä nämä eivät kuitenkaan riittävästi Maijan mielestä tehneet, vaikka eivät tyrmänneetkään. Myönteinen palaute tuli sitten kerhotädeiltä ja sukulaisilta.

Arto tunnistaa vanhempien, erityisesti isän, lauluharrastuksen jääneen mieleen vastenmielisenä, jopa muuta perhettä häiritsevänä. Hän tunnistaa suhteensa lapsuuden kodin musiikkiharrastukseen ongelmalliseksi. Hänen kokemuksensa mukaan häntä ei kannustettu laulamiseen, musiikkiin tai yli-päätään mihinkään harrastukseen, vaikka hän olisi toivonut. Seurakunnan yhteisillä linja-automatkoilla lapsia kehotettiin laulamaan mikrofoniin. Ar-tokin teki niin, vaikka ei ollut innokas. Hänen sisarensa nautti yleisön edessä esiintymisestä. Sisar myös vietiin musiikkileikkikouluun, mutta Artoa ei.

Mitä lapsena lauloin. Jaakon, Annan ja Arton kodin ilmapiiri oli hengel-linen. Siksi lapsuudesta mieleen jääneet laulut ovat hengellisiä. Matti taas ei kotona oppinut mitään laulua, sillä kotona ei laulettu. Päiväkodista on hänelle jäänyt mieleen lasten virsi “Mä silmät luon ylös taivaaseen”. Maija oli opettajaperheen lapsi; hän oli vanhempiensa mukana luokassa jo ennen omaa koulunaloitustaan. Siellä hän oppi nykyäänkin suosittuja koululauluja kuten

“Aaveratsastajat” ja “Kulkukauppias”. Heli on oppinut isältään lapsuudessa paljon kansanlauluja kuten “Ison talon Antti ja Rannanjärvi” sekä “Löylyä lissää”. Hän pyytää edelleen isäänsä laulamaan balladia “Musta ruusu”.

Seuraavaan luetteloon olen koonnut laulut, joita haastateltavat muistavat lapsena kodissa, päiväkodissa tai sukulaisten ja ystävien kanssa laulaneensa.

Lauluvalikoima koostuu melko perinteisistä lastenlauluista, joululauluista sekä hengellisistä lauluista. Poikkeuksena on Helin kotona lauletut kansan-laulut sekä balladi “Musta ruusu”. Varsinaisia omia laulusommitelmia ei tässä aineistossa ilmene kuin yhdella opiskelijalla, Pasilla.

Aaveratsastajat (Maija)

Arkihuolesi kaikki heitä (Jaakko) Ison talon Antti ja Rannanjärvi (Heli) Jeesus meitä rakastaa (Arto)

Joka ilta kun lamppu sammuu (Maija) Jumalan kämmenellä (Arto)

Jätkät pätkät, parrun pätkät (Heli) Karhunpoika sairastaa (lsmo) Kulkukauppias (Maija) Löylyä lissää (Heli)

Me oomme lampaita Jeesuksen, niin pienen pieniä vielä (Anna) Musta ruusu (Vanhan linnan puistossa, on musta ruusu piilossa, Heli)

Mä silmät luon ylös taivaaseen (Matti)

Omat keksimät, esim. TV-mainoksista alkuun lähteneet (Pasi) Pikku-Matin autosta on kumi puhjennut (Ismo)

Pukki ovella kolkuttaa (Jaakko) Virsi, nimi unohtunut (Ismo)