Laulaminen ja äänen tuottaminen

Tässä tutkimuksessa ei laulamista tarkastella äänen fysiologisen tuottamisen kannalta. On kuitenkin tärkeää huomata, että ääni on kehossa syntyvänä kaikille ihmisille fyysisenä kokemuksena yhteinen. Siksi on paikallaan se-lostaa lyhyesti sitä, miten lauluääni syntyy ja toimii elävässä kehossamme eli millaisia ovat äänen tuottamisen fyysiset piirteet ja edellytykset.

Tieteenala, joka tutkii ihmisääntä ja sen harjoittamista, on nimeltään vokologia (< lat. vox ’ääni’). Fyysis-pedagoginen näkökulma äänen käyt-tämiseen – laulamiseen ja puhumiseen – on tuottanut paljon tutkimuksia, ja siksi laulamista käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa on paljon tietoa siitä, miten äänielimistö toimii puheen ja laulun aikana, millainen hyvän ja terveen äänen fyysinen toimintamalli on ja miten ääntä tulee harjoittaa

“oikein” (Brown 1996; David 1995; Sataloff 1997).

Lauluääntä tuottava koneisto on musiikki-instrumenteista ehkä kaikkein herkin, sillä se on rakentuneena meidän sisäämme. Ihmisääni on hyvin eri-tyislaatuinen instrumentti siksi, että se on osa elävää kokonaisuutta ja kulkee jatkuvasti mukana. Se on alttiina fyysisille (jännitykset, ryhtimuutokset, toiminnalliset häiriöt) ja psyykkisille rasituksille (tunnetilat, stressi), sään-muutoksille, bakteereille, viruksille, nautintoaineille ja esimerkiksi joillekin lääkkeille (Vaalio 1997, 10). Ei ole ihme, että varsinkin ammattilaulajan tyypillinen orientaatio on keskittyminen fyysiseen “laulaja-minään”. Pieni epämukavuus, joka tavallisen ihmisen on helppo kestää, saattaa aiheuttaa ongelmia laulajalle: ilma voi olla liian kylmä, liian kostea tai kuiva, liian savuinen, liian paljon tai vähän mitä tahansa. Instrumentti on kehossa, ja kaikki, mikä vaikuttaa kehoon, voi olla äänen kannalta haitallista.

Terveen äänenkäytön edellytys on oikealla tavalla toimiva fyysinen keho.

Kaikilla normaalisti kehittyneillä ihmisillä on sellaiset fyysiset edellytykset – keuhkojen ja äänihuulten koko ja muoto, joita äänten tuottaminen vaatii.

Laulamisen, puhumisen ja itse asiassa koko inhimillisen fyysisen elämän ydinedellytys on hengitystoiminta. Sisäänhengityksessä saatu happi siirtyy keuhkoista verenkierron kautta kaikkialle kehoon. Uloshengityksen mukana poistuu kehon eri toiminnoissa muodostunut hiilidioksidi. Elämää ylläpitä-vän tehtäylläpitä-vän lisäksi hengitystoiminnan tehtäylläpitä-vänä on eri toimintoja varten tarvittavan ilmanpaineen muodostaminen. Äänen tuottoa varten tarvitaan ilmanpainetta. Ääni on hengityselimistön, äänentuottoelimistön (kurkunpää) ja artikulaatioelimistön (kieli, nielu, huulet) yhteistoiminnan tulos, toisin sanoen paineen, värähtelyn ja resonanssin yhteistulos. Laulaminen on hienovaraista lihastyötä. Ääni – puhe- ja lauluääni –syntyy keuhkoista tulevan ilmavirran aikaansaaman äänihuulten värähtelyn seurauksena. Kun värähtelevä ilma-patsas kulkeutuu resonanssiontelostoon, ääni voimistuu ja saa varsinaisen, jokaiselle yksilölle ominaisen sointivärinsä. (Vaalio 1997, 9-14.)

Ääniaaltojen poukkoilu resonanssitiloissa saa aikaan fyysisiä tuntemuksia pään ja rintakehän alueella. Ääniaaltojen liike tuntuu esimerkiksi värinänä tai kutinana otsalla, kitalaessa, poskilla, huulilla, kallonluissa ja rintake-hässä. Koska jokaisen ihmisen ruumiinrakenne on erilainen, jokainen aistii ääniaalloista johtuvat tuntemukset hieman eri tavoin (Honkanen-Korhonen

1997, 48). Vaikka ääniaaltojen liike onkin tunnistettavissa kehon sisällä, laulaminen on ulospäin melko näkymätöntä toimintaa. Vaalio (1997, 10) toteaa, että laulaessamme näkyy ulospäin vain osa: ulkopuolisen tarkkailijan havaittavissa ovat laulajan ryhti, kehon hengitysliikkeet, leuan, kasvojen ja jossain määrin kielen ja nielun liikkeet. Hermoston ja kurkunpään toimintaa ulkopuolinen tarkkailija havainnoi vain kuulon perusteella.

Koska jokainen ihminen on fyysisesti erilainen, kestää ihmisen äänikin eri tavalla. Joidenkin ääni kestää yllättävän pitkäaikaista ja rasittavaa käyttöä, kun taas toinen joutuu tarkkailemaan äänenkäyttöään huolellisesti. Kuten edellä mainitsin, kehon oikeanlainen toiminta on laulamisen edellytys, mutta kehon toiminta voi myös vaikeuttaa laulamista ja altistaa vokaalisen mekanismin vaikeuksille. Flunssan ja muiden hengitystietulehdusoireiden vaikutuksen ääneen tunnemme jokainen, mutta on muitakin syitä siihen, että ääni ei vain toimi. Kehon asento, hengitys sekä leuan, kielen tai pallean liiallinen lihasjännitys voivat vaikuttaa laulamiseen. Stressi ja vääränlainen laulutapa voivat johtaa äänen väsymiseen ja käheyteen.

Äänihäiriöt jaetaan kahteen ryhmään: elimellisiin (orgaanisiin) ja toimin-nallisiin (funktionaalisiin) äänihäiriöihin (Eerola 1997; Vaalio 1997) Häiriöt äänenkäytössä ovat ensisijaisesti toiminnallisia, mutta ne voivat muuttua elimellisiksi, jos ongelmiin ei puututa. Elimellisiä äänihäiriöitä muodostuu, kun esimerkiksi kurkunpään limakalvot ja muut ympäröivät kudokset turpo-avat tai niihin muodostuu ylimääräisiä kasvannaisia, kyhmyjä. Äänessä voi ilmetä myös nasaaliutta, joka on peräisin voimakkaiden hengitystietuleh-dusten aikaansaamista kudosvaurioista. Tämä tila voi olla sekä elimellinen että toiminnallinen. Toiminnalliset äänihäiriöt johtavat siihen, että ääni ei suostu eikä kykene toimimaan normaalisti. Toiminnalliset äänihäiriöt voivat johtua joko ylitoiminnasta (hyperfunktio) tai alitoiminnasta (hypofunktio).

Ylitoiminnassa ääntä tuotetaan kurkunpään, kaulan ja nielun lihaksia kiristä-mällä, mikä aiheuttaa hengityselimistöön ylirasitusta. Lihasten kiristäminen saattaa aiheuttaa hengästymisen tunnetta ja saa äänen kuulostamaan kireältä.

Jos ylitoiminta jatkuu pitkään, sen seurauksena syntyvät äänihuulikyhmyt, mikä on tavallinen merkki laulajilla siitä, että äänelle on tehty väkivaltaa.

Jos ääni kärsii alitoiminnasta, äänihuulet eivät sulkeudu kunnollisesti; ääni on vuotoinen, heikko ja voimaton, ja siitä puuttuu tarvittava energia. (Eerola 1997, 20.)

Puberteetissa ääni muuttuu. Kurkunpää painuu alaspäin ja siellä olevat äänihuulet pitenevät ja äänen taso madaltuu. Ilmiötä kutsutaan nimellä ää-nenmurros. Pojat arastelevat usein laulamista äänenmurroksen aikaan, vaikka äänimuutokset eivät ole fysiologisena esteenä laulamiselle (ks. Pihkanen

1995). Tyttöjen äänenmurros on tavallisesti lähes huomaamaton eikä aiheuta ongelmia laulamisessa.

Viitteet

1 Hargreaves (1986, 179–184) tarkastelee sosiaalisten voimien (social forces) yhteyttä ihmisten musiikkimakuun. Hän esittelee neljä erilaista prosessia: (i) Musiikkimaku muovautuu vertaisryhmän mukaan, samanlaiseksi kuin ryhmällä, johon ihminen tuntee kuuluvansa. (ii) Musiikkimaku on “tiedonsiirtoa” (information transmission) taideteoksen ja vastaanottajan välillä. (iii) Musiikkimaun muovautumisen taustalla vaikuttaa erilaisten yhteiskunnassa olemassa olevien sosiaaliryhmien välinen kilpailu resurssien dominanssista ja kontrollista. (iiii) Musiikkimakuun vaikuttavat yksilön roolit kahden eri poolin, ekspressiivisen ja instrumentaalisen, välillä. Ekspressiiviset roolit kietoutuvat taiteisiin sekä luovaan ja spontaaniin käyttäytymiseen, instrumentaaliset rooleissa yksilö mukautuu ulkoisen sosiaalisen järjestelmän vaatimuksiin.

2 Elliott on muotoillut teoksessaan Music Matters (1995) praksiaalisen musiikki-kasvatuksen perusperiaatteita. Musiikkimusiikki-kasvatuksen merkitys riippuu musiikin merki-tyksestä ihmisten elämässä. Musiikkikasvatuksen tehtävänä on opettaa ymmärtämään musiikin merkitystä; tämän Elliott katsoo edellyttävän musiikillisen toiminnan harjoit-tamista, sillä musiikki on olemukseltaan toimintaa, käytäntöä, jonka harjoittajilla on tietyt motiivit, intentiot ja harkinnat suhteessa toimintansa seuraamuksiin. Musiikin merkityksen ymmärtäminen edellyttää musiikillisten toimintakäytäntöjen sääntöjen ja normien omaksumista – musiikkia voi todella ymmärtää vain henkilö, jolla on musiikillista toimintakompetenssia.