Aiempaa tutkimuskirjallisuutta hakiessani hyödynsin tietokantoja UEF Primo sekä Finna.
Käytin hakulausekkeita lastensuojelu AND työssä jaksaminen (2 hakutulosta), lastensuojelu AND työhyvinvointi (6 hakutulosta), sosiaalityö AND työhyvinvointi (19 hakutulosta) ja työhyvinvointi AND sosiaaliala (25 hakutulosta). Lisäksi hyödynsin Google Scholarin tieteellisten artikkeleiden hakua muun muassa hakusanoilla sosiaalityö työn kuormitus.
Hämäläinen & Niemelä (2006) ovat toteuttaneet Työsuojelurahaston rahoittaman sekä Mikkelin kaupungin hallinnoiman kehittämishankkeen, missä tarkasteltiin työssä jaksamista vaativissa sosiaalialan tehtävissä. Hankkeessa on ollut mukana kuusi sosiaalialan työyhteisöä.
Laadullisen aineiston tuloksissa lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä nousi esille työssä rasittavina tekijöinä tietämättömyyden työn luonteeseen liittyen. Tietämättömyyttä esiintyi luottamusmiehillä, johdolla sekä yhteistyökumppaneilla. Lisäksi rasittavia tekijöitä olivat työn painottuminen korjaavaan työhön, työn viimeaikaisuus, tulosten näkymättömyys sekä riittämättömyyden tunne. Riittämättömyys oli yhteydessä kasvaviin velvoitteisiin, työn yllätyksellisyyteen, vastuuseen, monenlaisen tiedon hallinnan vaatimukseen, vaikeuteen käsitellä työhön liittyviä tunteita sekä roolien ristiriitaisuuteen. Hankkeessa nousi esille myös erityiskysymyksiä, jotka liittyvät työssä jaksamiseen ja psyykkiseen kuormitukseen. Näitä ovat muun muassa työn tietoteknistyminen ja kansainvälistyminen sekä moniammatillisen verkostoitumisen ja verkostotyön kasvava määrä.
Vaativissa sosiaalialan tehtävissä löytyy erilaisia kuormitustekijöitä. Kuormitustekijöitä löytyi työn sisällöllisistä erityispiirteistä, työn vaativuudesta, keinottomuudesta ja neuvottomuudesta ihmisten hädän edessä, työn organisointiin liittyvistä kuormitustekijöistä, työhön kohdistuvista epärealistisista ja ristiriitaisista odotuksista sekä työn vähäisestä arvostuksesta yhteiskunnassa.
Työn erityispiirteitä ei tule käsittää pelkästään tai vain kuormitustekijöiden poistamisen kannalta. Olisi tärkeää ottaa nämä erityispiirteet huomioon ja organisoida toimintatapoja niin työssä kuin työyhteisössä sekä keskustella kuormitustekijöistä kollegojen kanssa.
Kuormitustekijät sisältöineen on listattu taulukkoon (taulukko 1).
Taulukko 1Sosiaalityön kuormitustekijöitä (Hämäläinen & Niemelä 2006, 60–62).
Hämäläinen ja Niemelä (92–93) nostavat esille työhyvinvointiin panostamisen organisaatioissa. Työhyvinvointi ei tulisi olla erillinen asia, vaan osa työyhteisön olemassaolon tarkoitusta ja työn laadun osatekijä. Työn laadun kannalta olisikin tärkeää kiinnittää huomiota työhyvinvoinnin edistämiseen. Tällä voi olla vaikutusta jopa työssä pysymiseen, koska Hämäläisen ja Niemelän tutkimuksessa iso osa vastaajista ilmoitti harkitsevansa työpaikan tai alan vaihtamista.
Melttin & Karan (2009) artikkeli on osa Sosiaali- ja terveysministeriön (Yliruka, Koivisto &
Karvinen-Niinikoski, 2009) valtakunnallista hanketta, jossa on selvitetty tekijöitä, jotka koetaan kuormittaviksi sekä työhyvinvointiin vaikuttaviksi. Meltti & Kara (33–32) havaitsivat kansainvälisten tutkimustulosten perusteella, että sosiaalityöntekijöille on tyypillistä luoda uransa yhdessä organisaatiossa. Organisaatioon sitoutumisessa merkittäviä tekijöitä olivat työn merkityksellisyyden kokeminen sekä arvot. Pelkkä työn merkityksellisyyden kokemus ei kuitenkaan yksistään riitä, vaan organisaatiolta on tultava myös arvostusta työntekijää kohtaan.
Huomionarvoista on, että pelkkä organisaation taholta nouseva arvostus ei riitä, vaan odotuksena on myös yhteiskunnan tasolta sosiaalityötä kohtaan ilmenevän arvostuksen merkitys. Sosiaalityöntekijän usko oman työnsä merkityksellisyyteen ei riitä, vaan työn on tosiasiallisesti oltava merkityksellistä. Toisin sanoen, asiakkaiden ongelmien on ratkettava tai niitä täytyy pystyä ennaltaehkäisemään. Kääntöpuolena on sen hyväksyminen ja havaitseminen, milloin sosiaalityön keinoin ei pystytä ratkomaan ilmenneitä ongelmia tai saavuttaa tavoitteita. Tutkimusaineiston perusteella havaittiin, että työhön sitoutumista ja työtyytyväisyyttä voi lisätä vahvistamalla lähityöyhteisön sekä esimiehen antamaa tukea ja tuetaan sosiaalityön merkityksellisyyttä yksilö-, työpaikka- ja yhteiskuntatasolla.
Meltti & Kara (2009, 32–33) nostavat esille sosiaalityöntekijöiden työtyytyväisyyden hallinnan tunteeseen liittyen. Mikäli sosiaalityöntekijöiden työn hallinnan tunnetta halutaan lisätä, on tärkeää kiinnittää huomiota koettuun työtyytyväisyyteen ja sen kehittämiseen. Vaikuttavuutta syntyy, kun kehitetään ja parannetaan seikkoja, jotka vahvistavat työntekijöiden omia vaikutusmahdollisuuksia ja päätöksentekoon osallistumista. Tyytymättömyys työhön nousee, mikäli sosiaalityöntekijällä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa organisaation toimintatapoihin.
Samalla täytyy kuitenkin muistaa sosiaalityön yhteiskunnallinen luonne, joka linkittyy koettuun työtyytyväsyyteen yhteiskunnallisen arvostuksen kautta. Tutkimusartikkelissa nousee esille myös työn hallittavuuden merkityksen esimerkiksi työuupumuksen kokemisessa. Työhön liittyvät sisällölliset tekijät ovat yhteydessä hallinnan tunteeseen ja työtehtävien tulisikin olla vaihtelevia, monipuolisia sekä sopivan haastavia ja työtä täytyy pystyä hallitsemaan. Mikäli
todellisten ja toivottujen työtehtävien välillä on ristiriitaa, on vaarana, että sosiaalityöntekijä kokee stressiä, uupumusta ja hallitsemattomuuden tunnetta. Työn hallittavuus sisältää työtehtävien sopivan mitoituksen, mahdollisuuden suunnitella ja toimia ajankäytöllisesti suunnitellun mukaisesti ja näihin liittyen toimintojen resursointi. Mikäli sosiaalityöntekijöitä on liian vähän ja vastaavasti asiakkaita samalla liian paljon ja tilanne on tällaisenaan pysyvä, on työn hallinnan tunnetta mahdotonta saavuttaa. Sosiaalityöntekijä todennäköisimmin vaihtaa työpaikkaa, kuin jää katselemaan työtilannetta, jossa asiakkaiden tilanteisiin ei saada aikaiseksi muutosta organisaatiosta ja jopa yhteiskunnasta nousevien ratkaisujen vuoksi.
Kari Matela (2011) on tutkinut lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työssä pysymistä ja työstä lähtemiseen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimus on toteutettu Helsingin, Jyväskylän, Kuopion ja Oulun kaupungeilla työskentelevien sosiaalityöntekijöiden kvantitatiivisena kyselytutkimuksena. Suurin osa (80 %) sosiaalityöntekijöistä on kokenut työnsä merkitykselliseksi ja he kokivat olevansa sopivalla alalla. Vaikka 2/3 vastanneista valitsisi saman alan uudelleen, olisi samoin 2/3 vastaajista halukkaita vaihtamaan lastensuojelun sosiaalityön paremmin palkattuun sosiaalialan työhön. Huomionarvoista on, että yli puolet oli harkinnut vuoden sisällä ammatin vaihtamista. Suurimmat työstä lähtemiseen ja työssä pysymiseen vaikuttavat asiat liittyivät työtyytyväisyyden koettuun asteeseen sekä organisaatiokulttuuriin. Tyytymättömyyttä on eniten aiheuttanut palkkaus ja työn vaihtamisen lähtöhalukkuuteen vaikutti eniten organisaation johtaminen.
Saarinen, Blomberg ja Kroll (2012, 413–415) tutkivat artikkelissaan Pohjoismaiden sosiaalityöntekijöiden työn kuormittavuutta ja työhön kohdistuvia ristiriitoja. Tutkimuksen aineistona on ollut pohjoismainen kyselyaineisto. Kyselyssä on keskitytty mittaamaan työn vaativuutta mittaavassa ulottuvuudessa kuormittavuutta sekä ristiriitoja työtä kohtaan ja työssä.
Tutkimuksen mukaan suomalaiset sosiaalityöntekijät ovat pohjoismaisia kollegojaan huomattavasti kuormittuneempia ja he kokevat työssään paljon ristiriitoja. Selittävänä tekijänä voi olla vertailumaita pienemmät resurssit työntekijämäärässä. Tämä heijastelee niukkaa kuntataloutta, johon olemme tottuneet 1990-luvun lamasta lähtien. Kuormittuneisuuteen vaikuttaa myös sosiaalityöntekijäpula, jolloin sijaisiksi on palkattu epäpäteviä sosiaalityöntekijöitä (huom. tutkimus tehty ennen Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöstä 817/2015 voimaantuloa, jossa sijaisen pätevyysvaatimukset ovat määriteltynä). Epäpätevien ja näin ollen määräaikaisten sosiaalityöntekijöiden esiintyminen kentällä aiheuttaa työyhteisöön epävarmuutta ja jatkuvuuden puutetta. Tutkimuksessa norjalaisten sosiaalityöntekijöiden tilanne kuvautui Pohjoismaissa parhaana. Kaikissa Pohjoismaissa julkisen sektorin
sosiaalityöntekijät sekä ne sosiaalityöntekijät, joilla on vähemmän kokemusta, kokivat enemmän kuormitusta sekä ristiriitoja työssään. Julkisen sektorin sosiaalityössä lastensuojelu ja toimeentulotuki korostuivat kuormittuneisuuden kokemuksessa. Voisi ajatella, että pitkä ammatillinen koulutus, jollainen Suomessa on, suojaisi kuormittuneisuuden kokemukselta.
Näin ei kuitenkaan tämän tutkimuksen tulosten mukaan ole, koska suomalaiset sosiaalityöntekijät olivat kuormittuneimpia. Suomessa ei ollut eroa kuormittuneisuuden kokemuksessa olipa työntekijällä vaadittu koulutus tai ei. Muissa Pohjoismaissa taas sosiaalityöntekijän koulutuksella toimivat työntekijät olivat kuormittuneempia kuin ei koulutuksen omaavat.
Mänttäri-van der Kuip (2015) on tutkinut suomalaisten sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia sekä heidän mahdollisuuksiaan tehdä työtä nykyisinä niukkuuden aikoina. Tutkimus on toteutettu vuosien 2011–2012 aikana ja siihen on osallistunut kunnallista sosiaalityötä tekeviä sosiaalityöntekijöitä. Tutkimuksen tulosten mukaan nykyään sosiaalityöntekijöillä on vaikeutta tehdä työtään eettisesti kestävällä tavalla ja sillä on vaikutusta heidän hyvinvointiinsa. Näihin vaikuttavat erityisesti vastuu organisaatiota kohtaan sekä työhön liittyvät taloudelliset rajoitteet.
Seurauksena on, että sosiaalityöntekijöiden on vaikeaa tarjota riittäviä ja oikea-aikaisia palveluita. Erityisesti taloudelliset rajoitteet aiheuttavat moraalista kärsimystä sosiaalityöntekijöille. Näistä työhyvinvointiin vaikuttavista epäkohdista huolimatta Mänttäri-van der Kuip havaitsi työhön sitoutumista, innostuneisuutta sekä työstä nauttimista.
Salo ym. (2016) tutkivat sosiaalityöntekijöiden mielenterveyden häiriöistä johtuvan työkyvyttömyyden kehityskulkuja Suomessa ja Ruotsissa. Tutkimushankkeen tavoitteena on ollut tutkia myös niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat mielenterveyden häiriöistä johtuvaan työkyvyttömyyden riskiin. Aineistona tutkimuksessa on käytetty Kunta 10-tutkimuksen (ks.
Työterveyslaitos) aineistoja vuosilta 2000–2014 sekä vuosina 2013 ja 2015 toteutettua sosiaalityöntekijöille suunnattua lisäkyselyä. Lisäksi on käytetty suomalaisia terveysrekisterien tietoja ja ruotsalaisia Incurance Medicine All Sweden -tutkimuksen rekisteriaineistoa.
Tuloksissa nousi esille se, että sosiaalityöntekijät ovat olleet muihin ammattiryhmiin verrattuna enemmän työkyvyttömiä mielenterveyden häiriöiden vuoksi vuosien 2005–2011/2012 aikana.
Havainnot olivat samoja niin Ruotsissa kuin Suomessa. Sosiaalityöntekijöiden verrokkiryhminä Suomessa on ollut psykologeja, lastentarhanopettajia ja erityisopettajia ja heihin verrattuna sosiaalityöntekijät kokivat työssään suurempaa kuormitusta. Kuitenkaan psykososiaalinen kuormitus ei ollut selkeästi kasvanut vuosina 2000–2012, mikä luo ristiriitaa mielenterveyssyistä johtuvien työkyvyttömyyksien kasvun kanssa. Ristiriitaa voi selittää se,
että kaikkein kuormittuneimmat eivät ole osallistuneet kyselyihin sekä se, että mielenterveyden häiriöihin osataan puuttua aikaisemmin. Kohonneet mielenterveyden häiriöistä johtuvat työkyvyttömyydet sekä korkeampi työn kuormittavuuden kokemus aiheutuvat tulosten mukaan työhön ja työntekijän henkilökohtaisiin resursseihin liittyvistä tekijöistä. Tulos on suuntaa antava, koska selitystä tulokselle ei saatu tyhjentävästi. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät kokivat enemmän sekundääristä traumatisoitumista muihin sosiaalityöntekijöihin verrattuna.
Lastensuojelussa myös työhyvinvointi heikkeni työntekijän iän ja työkokemuksen myötä. Tämä on yllättävä löydös, koska Saarinen, Blomberg & Kroll (2012) tutkimuksen mukaan vähemmän kokemusta omaavat kokivat enemmän kuormitusta ja ristiriitaa työssään.
Samaisen Salo ym. (2016) tutkimuksen mukaan sosiaalityöntekijöitä voi suojata sekundääriseltä traumatisoitumiselta tunteiden eriyttäminen sekä tietoisuustaidot. Koska sosiaalityö sisältää paljon empaattista kuormittumista, on tärkeää omata kyky eriyttää asiakkaiden tunnekokemuksia sekä säädellä omia tunnekokemuksiaan. Tietoisuustaidoilla havaittiin myös olevan yhteys vähäisempiin masennusoireiden määrään. Edellä mainittuja tietoisuustaitoja sekä tunteiden eriyttämistä on mahdollista kehittää ja niiden katsotaan olevan osa sosiaalityöntekijän henkilökohtaisia resurssitekijöitä. Sosiaalityössä itsessään on tekijöitä, jotka kuormittavat työntekijöitä. Tämä yhdistettynä psyykkisiin resurssitekijöihin voi olla haitallinen yhdistelmä. On siis tärkeää huomioida organisaation taholta em. seikat ja keskittyä organisatorisiin järjestelyihin kuten työyhteisön tukeen ja työilmapiiriin sekä työn tekemisen järjestelyihin. Tutkimuksen mukaan etenkin lastensuojelussa sosiaalityöntekijät ovat hyötyneet organisatorisesta tuesta.
Baldschunin (2018) tutkimus keskittyi tarkastelemaan suomalaisten lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnin taustalla olevia prosesseja. Tutkimuksen tavoitteena on ollut tuottaa tietoa työhyvinvoinnin rakenteesta sekä työhyvinvointia kehittävistä ja ylläpitävistä tekijöistä. Aineistona on ollut ”Kunta 10-tutkimuksen” aineisto. Baldschun on luonut moniulotteisen työhyvinvoinnin mallin, jossa huomioidaan työsidonnainen stressi ja hyvinvoinnin avaintekijät. Työhyvinvoinnin malli sisältää seuraavat työhyvinvoinnin ulottuvuudet: kognitiivinen, sosiaalinen, affektiivinen, psykosomaattinen sekä henkilökohtainen. Lopullisissa tuloksissa henkilökohtainen, kognitiivinen sekä ammatillinen ulottuvuus sulautuivat yhdeksi ulottuvuudeksi. Näin ollen lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnissa ilmenee neljä ulottuvuutta: affektiivinen, sosiaalinen, kognitiivinen/ammatillinen sekä psykosomaattinen. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia leimaa matala taso affektiivisessa ja psykosomaattisessa työhyvinvoinnissa.
Lisäksi lastensuojelun sosiaalityöntekijöille leimallista on ollut sekundaarisen traumatisoitumisen ja loppuun palamisen korkea esiintyvyys. Negatiivisten asioiden lisäksi tutkimuksessa on tunnistettu korkean työhyvinvoinnin tasoon liittyviä seikkoja, joita olivat individuaaliset ja organisatoriset tekijät.
Baldschun ym. (2019) ovat tutkineet suomalaisten sosiaalityöntekijöiden työn kuormittavuutta ja työhyvinvointia samaisen ”Kunta 10-tutkimuksen” aineistoa käyttäen ja pohjaten artikkelinsa Salo ym (2016) tutkimukseen. Tutkimuksessa vertailtiin lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja muiden sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointia. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että lastensuojelun sosiaalityöntekijät kärsivät muita sosiaalityöntekijöitä enemmän sekundääristä traumatisoitumista ja työuupumusta. Sosiaalityöntekijöillä, joilla työtehtävät eivät sisältäneet lastensuojelun tehtäviä sekä lastensuojelun sosiaalityöntekijät kokivat kaikki yleisen terveydentilansa, kokonaishyvinvointinsa sekä asiakastyössä koetun myötätuntotyytyväisyyden saman tasoisina, joten lastensuojelutyön kuormittavuus ei tämän tutkimuksen mukaan ulotu edellä mainituille hyvinvoinnin tasoille.
Myös Junnonen ym. (2019) on käyttänyt ”Kunta 10-tutkimuksen” aineistoa tutkiessaan sosiaalityöntekijöiden työn kuormittavuutta. Tutkimuksessa on vertailtu sosiaalityöntekijöiden työn kuormittavuutta muihin naisvaltaisiin työntekijäryhmiin, joita olivat lastentarhanopettajat, erityisopettajat ja psykologit. Lisäksi on tarkasteltu, miten työn kuormittavuus on muuttunut vuosien 2000–2012 välillä. Työn kuormittavuuden osalta on keskitytty psykososiaalisiin tekijöihin, joita ovat työn hallinta, työn palkitsevuus ja työn paineet. Tuloksissa näkyy, että sosiaalityöntekijät kokevat keskimääräistä enemmän kuormitusta työssään muihin tutkimuksen ammattiryhmiin verrattuna.