Lääkehoidon vaaratapahtuman jälkeinen tuki hoitotyöntekijöille

Lääkehoidon vaaratapahtuman jälkeinen tuki jakautui yläluokkiin saatu tuki, kaivattu tuki ja tuen puute. Vastaajista (n = 35) tukea kokivat saaneesta (n = 25) hoitotyöntekijää. Osa vastaa-jista (n = 10) kokivat tuen puutetta. Saatu tuki jakautui kolmeen, kaivattu tuki kuuteen ja tuen puute kahteen alaluokkaan (kuvio 4).

Kuvio 4. Lääkehoidon vaaratapahtuman jälkeinen tuki hoitotyöntekijöille.

Tuen saanti

Tukea saatiin

Keskustelut

Käytännön apua Tilanteen läpikäynti

Kaivattu tuki

Keskustelut ja henkinen tuki

Lääkehoidon opetus Lääkevirheen

tapahtuman käsittely Luottamus kollegoihin

Resurssin lisääminen Ei tarvinnut

lisää tukea

Tuen puute

Ei saatua tukea riittävästi Syyllistäminen

Vastausten perusteella tukea saatiin keskusteluiden, käytännön avun ja tilanteen läpikäymisen kautta. Keskustelut nousivat suurimpana tuen muotona esille, joita käytiin kollegoiden, lähijohta-jan, lääkärin, läheisten ja asiakkaan omaisten kanssa. Keskusteluilla tuettiin, rauhoiteltiin, kuun-neltiin ja lohdutettiin vaaratapahtuman tehnyttä tai kokenutta hoitotyöntekijää. Keskusteluiden kautta vertaistuella oli suuri merkitys ja yhdessä mietittiin, minkälainen tuki oli riittävää. Kollegat kertoivat itsekin tehneensä virheitä ja kokevan sen inhimillisenä.

”Läheisiltä keskustelutukea. Hoitajakavereilta järjen ääntä.” (5)

”Työkavereilta, esimieheltä rauhoittelua ja keskusteluapua.” (20)

”Työkavereilta sekä asiakkaan omaiselta; he olivat ymmärtäväisiä ja tukivat, kun näkivät ja kuulivat hätäni asiakkaan puolesta.” (23)

” Sain tukea ja asiasta keskusteltiin heti tapahtuman jälkeen osastonhoitajan ja lääkärin kanssa.” (28)

” Työkavereista osa sanoi tehneensä itsekin virheitä ja heidän mielestään se oli inhimil-listä. ---. ” (9)

Yhdeksi tuen muodoksi muodostui käytännön apu. Käytännön apuna koettiin neuvojen saaminen muun muassa vaaratapahtuman menettelyssä ja asianmukaisessa raportoinnissa lääkäreiltä ja kollegoilta. Lisäksi vaaratapahtuman kokeneet hoitotyöntekijät saivat käytännön apua kollegoilta työtehtäviin, joita eivät sillä hetkellä kyenneet itse tekemään. Kollegat antoivat myös konkreetti-sia neuvoja, esimerkiksi kuinka menetellä vaaratapahtuman selvittelyssä.

”Työtovereilta tsemppauksia sekä olivat apuna lääkehoitovirheen selvityksessä. Päivystä-vän lääkärin sanat myös lohduttivat.” (11)

”Aluksi samassa vuorossa olleilta työkavereilta. He rauhoittelivat ja auttoivat töissä, joita en itse kyennyt tekemään.” (32)

Saatuna tukena koettiin myös lääkehoidon vaaratapahtuman tilanteen läpikäyminen. Vaaratapah-tumaan vaikuttaneet syyt, seuraukset ja tuntemukset keskusteltiin yhdessä läpi. Tilanteessa aut-toi se, ettei syyllistetty, vaan kehuttiin avoimuudesta ja rehellisyydestä.

”Käytiin tapahtuma läpi, syyt, seuraukset, asianmukainen raportointi ja tuntemukset.”

(19)

”Lääkäri ja sairaanhoitaja neuvoivat miten lääkevirheen kanssa tulee menetellä, syyllis-tämättä.” (23)

”Kollegat ja esimies tukivat kuuntelemalla ja keskustelemalla. Asia selvitettiin perin juurin asianosaisten, myös kotihoidon lääkärin kanssa. Esimies kehui rehellisyydestä ja avoi-muudesta. Esimies soitti asiakkaalle ja omaisille ja selvitti asiaa.” (31)

Vaikka tukea saatiin, koettiin myös saatu tuki riittämättömäksi tai puutteelliseksi. Lisää tukea kaivattiin keskusteluiden ja henkisen tuen, lääkehoidon opetuksen, lääkevirheen tapahtuman käsit-telyn, kollegoihin luottamuksen ja resurssien lisäämisen muodossa. Vastauksissa nousi suurimpana kaivatun tuen muotona esille keskustelut yksilötasolla. Keskusteluita kaivattiin eniten kollegan, lähijohtajan ja työyhteisön kanssa. Myös ammattiauttajan kuten työpsykologin kanssa olisi ollut tarvetta keskustella. Lisäksi kaivattiin keskustelua, jossa olisi ollut kaikki lääkehoidon vaaratapah-tumaan osalliset mukana. Vastaajat kuvasivat kaipaavansa henkistä tukea, erityisesti lähijohta-jilta tätä kaivattiin.

”Kokeneempi kollega olisi voinut jutella kanssani tarjota empaattista tilaa jossa olisi voi-nut tarkastella virhettä ja asettaa se mittasuhteisiin joihin se olisi kuuluvoi-nut.” (1)

”Olisi ollut hyvä päästä edes ajan kanssa juttelemaan kollegan tai esimiehen kanssa ta-pahtuneesta, tai ihannetilanteessa ohjautua työpsykologille käsittelemään tapahtunutta ja siitä seurannutta epävarmuutta omassa työssä.” (2)

”---. Ehkä yhteinen keskustelu, jossa olisi ollut kaikki kolme mukana ja ulkopuolinen ve-täjä. Oma esimies oli silloin huono vaihtoehto keskustelun vetäjäksi.” (27)

”Esimieheltä henkistä tukea.” (7)

”Inhimillistä kohtaamista ja keskustelua, miksi näin kävi.” (16)

Vastaajat nostivat esille kaipaavansa tukea lääkehoidon opetukseen ja lääkevirheen tapahtuman käsittelyyn. Vastauksista ilmeni, että organisaationtasolla lääkehoidon ja hoitotyön opetuksesta olisi hyötyä tulevaisuudessa. Kaivattiin inhimillistä kohtaamista, selvittelyä ja keskustelua, miksi vaaratapahtuma pääsi tapahtumaan ja mitä siitä voitaisiin oppia tulevaisuudessa. Lisäksi vas-tauksissa ilmenee asian hyväksyminen, että lääkehoidon vaaratapatuma voi sattua kenelle vain.

”Mahdollisesti enemmän opastusta lääkeasioissa ja hoitotyössä.” (32)

”Esimieheltä ymmärrystä ja ehkä selvittelyä miksi näin tapahtui - miksi en tiennyt että lääkemuutoksia oli tehty…” (18)

”Ehkä asiasta olisi vielä pitänyt puhua myöhemminkin uudelleen. Ajatuksella oletko mi-ten selvinnyt tapahtumasta ja miltä nyt tuntuu.” (28)

” Avointa keskustelua esimiehen ja työyhteisön kanssa. Tehdä virhe niin näkyväksi, että kaikki voivat siitä oppia.” (31)

”Asian "normalisoimista" eli että virheitä voi tapahtua kenelle vaan.” (33)

Hoitotyöntekijät olisivat kaivanneet lääkehoitoon liittyen luottamusta kollegoihin ja resurssin lisää-mistä hoitotyöhön. Omaan tiimiin/ työyhteisöön luottaminen kävi ilmi vastauksista. Tärkeänä koetiin, että pystyy luottamaan työyhteisöön, että jokainen tekee oman osuutensa anettujen oh-jeiden mukaisesti. Kiire päivittäisessä hoitotyössä nousi vastauksissa esille ja resursseja sekä ai-kaa kaivattiin hoitotyöhön lisää.

”Ehkä varmuus siitä, että voin luottaa tiimiin ja siihen, että tehdään tuplavarmistus.” (4)

”Henkistä tukea esimieheltä, mutta paras olisi ollut jos resursseja ja aikaa olisi saanut.

--. Välitin kyllä viestin esimiehelle lääkärin pyynnöstä, voisiko kiire olla lääkevirheen osa syynä.” (6)

Osa vastaajista (n=9) ei tarvinnut lisää tukea, vaan kokivat saamansa tuen riittäväksi. Yksi vastaaja kuvasi myös, ettei tarvinnut tukea, kun kiireessä tottuu lääkehoidon vaaratapahtumiin.

”Saamani tuki läheisiltä oli riittävää.” (5)

”Sain kaiken tuen mitä tarvitsin, olemalla itse rehellinen tekemästäni virheestä.” (23)

”En tarvinnut tukea, tähän[lääkehoidon vaaratapahtumaan] kiireessä tottuu.” (10)

Osa vastaajista (n = 10) kokivat, tuen puutteen vaikuttavan lääkehoidon vaaratapahtumasta sel-viytymiseen. Koettiin, ettei saatu minkäänlaista tukea tai vaaratapahtuma aiheutti työyhteisössä

syyllistämistä. Tukea ei tarjottu ollenkaan tai ei esimerkiksi otettu mukaan työyhteisön palaveriin, koska oli keikkatyöntekijä. Lisäksi vaaratapahtumasta syyllistäminen nousi esille vastauksissa.

”Olisi ollut kiva, jos esim. esimies olisi kysynyt myös sitä, miten minä asian kanssa pär-jäsi. Olin virheen tapahtuessa vielä kaiken lisäksi uunituore sairaanhoitaja.” (24)

”[Olisi tarvinnut] Keskustelua osastonhoitajan kanssa tai jonkun muun kanssa. Ei hauk-kumista mitä saatiin.” (30)

”Minulle ei tarjottu tukea. Minulle ilmoitettiin että asiasta on kirjattu poikkeama, eikä asi-aan enää palattu. Olen keikkatyöntekijä, joten minua ei otettu mukasi-aan työyhteisön pala-vereihin, joissa poikkeamat käsitellään.” (16)

”En minkäänlaista [tukea]. Ylihoitaja käski olla puhumatta asiasta kenellekään.” (15)

”En mitään [tukea], koska olin keikkalainen. Päinvastoin keikkafirman syytti minua voi-makkaasti.” (29)