Toimijuuden juuret ovat sosiaalitieteissä, mutta sitä on määritelty laajas-ti eri laajas-tieteenaloissa. Toimijuuden käsitettä määritellään sekä yksilöllisenä että yhteisöllisenä ilmiönä. Bandura (2001) kuvaa toimijuutta henkilökoh-taisena toimijuutena, läheisen toimijuutena ja yhteisöllisenä toimijuutena.
Emirbayer ja Mische (1998) katsovat toimijuuden liittyvän sosiaaliseen prosessiin. Toimijuuteen kuuluu muun muassa motivaatio, valinta, vapaus ja luovuus. Toimijuuteen liitetään myös termit valta ja voima. Toimijalla tulee olla valtaa ja voimaa vaikuttaa asioihin, tehdä valintoja ja päätök-siä ja saada aikaan jotakin, esimerkiksi osaamisen, tiedon tai verkostojen avulla. (Eteläpelto ym. 2011.) Vehviläisen (2014) mukaan toimijuuteen liittyy yksilön kokemus omasta kykeneväisyydestä suorittaa tehtävä ja itse-näisyydestä säädellä omaa toimintaa. Lisäksi yksilön tulee kokea kuulu-vansa johonkin yhteisöön, jonka toiminnan hän kokee mielek kääksi.
Toimijuuden käsite on noussut keskeiseksi organisaatioiden ja työ-elämän muutosten yhteydessä sekä työtyö-elämän oppimisen ja ammatil-lisen identiteetin tutkimuksissa. Ammatilliseen toimijuuteen liittyy työelämän muutoksista nousevat haasteet. Eteläpelto ym. (2014) ku-vaavat ammatil lisen toimijuuden olevan prosessi ja oleellinen osa työssä oppimis ta. Ammatil linen toimijuus ilmenee, kun työntekijä tai työyhtei-sö vaikuttaa ja tekee valintoja ja ottaa kantaa työhönsä tai ammatillisiin identiteetteihinsä. Ammatillinen identiteetti kuvaa työntekijän
suhdet-ta työhön, sitä mitä hän pitää tärkeänä ja mihin hän sitoutuu. Toimijuus näyttäytyy työelämässä usein yhteisöllisenä. Työssä kohtaavat niin työn-tekijöiden vaikutusmahdollisuudet kuin työelämän muutosvaatimukset.
Työntekijällä on mahdollisuus kehittää omaa työtään ja vahvistaa omaa ammatillista osaamistaan samalla kun työn laatu paranee. (Eteläpelto ym.
2014.)
Ylisassi ym. (2014) kuvaavat työntekijöiden kehittämistoimijuutta, joka kytkeytyy myös työn muutokseen. Työntekijällä on kykyä ja halua luoda uusia arjen ratkaisuja osana ammattilaisuuttaan. Työntekijä pystyy tarvittaessa muokkaamaan ja kyseenalaistamaan arjen toiminnan kannal-ta mahdottomia rakenteikannal-ta ja muutoksia sekä omaa suhkannal-tautumiskannal-taan nii-hin. Myös kuntoutuksen kontekstissa on puhuttu työelämätoimijuudesta, joka kytkeytyy työn muutokseen ja työkykyyn (ks. Lindh 2013). Kuntou-tuksen kontekstissa toimijuutta on kuvattu myös kuntoutujan ja hänen lä-heistensä toimijuutena. Esimerkiksi Sipari (2008) kuvaa toimijuutta lapsen ja aikuisen oikeuksilla, vastuilla, velvollisuuksilla ja tehtävillä, jolloin toi-mijuus hahmottuu vuorovaikutuksellisena ja tilannekohtaisena ilmiönä.
Lähestymme tässä artikkelissa kuntoutuksen palvelutoimijuutta kehit-tävän työntutkimuksen viitekehyksestä. Engeström ja Virkkunen (2007, 70) kuvaavat toimijuutta henkilöiden kyvyllä tarttua oman toimintajärjes-telmänsä tilaan ja muuttaa sitä tarkoitushakuisesti. Toiminta järjestelmässä tapahtuva toiminta on kohteellisesti, välineellisesti ja sosiaalisesti suuntau-tunutta ja toimijuus ilmenee suhteessa toiminnan kohteeseen (Engeström 1987). Muuttunut toiminnan kohde aiheuttaa jännitteitä toimintaan. Tä-hän haetaan ratkaisuja ja uusia innovaatioita, mikä saa aikaan toimijuut-ta ja mahdollistoimijuut-taa työkäytäntöjen kehittämisen. (Engeström & Sannino 2010.)
Kuntoutuksen palvelutoimijuus on yhteydessä muuttuneeseen kuntou-tuksen kohteeseen, joka on yhteiskunnallisten muutosten myötä muo-toutunut laajaksi ja monitahoiseksi. Sairauskäsitys kuntoustoiminnassa ja kuntoutuksen käynnistämisperusteet ovat muuttuneet. Kuntoutuksen pa-radigma on muuttunut asiakaslähtöisyyttä korostavaksi ekologiseksi ajat-telu- ja toimintamalliksi, jonka mukainen työskentely edellyttää asiakasta osallistavaa työskentelymallia. Lainsäädäntö, suositukset ja ohjeistukset luovat paineita kehittää yhä enemmän asiakkaan omista lähtökohdista lähtevää sekä asiakkaan valinnanvapauksia ja vastuuta korostavaa kuntou-tustyötä.
KuNTouTuKSEN YLEMpI AMMAT TIKoRKEAKouLuTuS ANTAA VäLINEET pALVELuToIMIJuuTEEN
158
Hyvässä kuntoutuskäytännössä painotetaan asiakaslähtöisiä toimin-tamalleja, jotka huomioivat asiakkaan voimavarat ja toimintaympäristön ja edistävät asiakkaan osallisuutta. Asiakas on itse aktiivisena vaikuttaja-na kuntoutuksensa suunnittelussa, tavoitteevaikuttaja-nasettelussa ja toteutuksessa (Järvi koski & Härkäpää 2011). Asiakaslähtöistä kuntoutusta on pyrit-ty kehittämään jo vuosikymmenien ajan, mutta yhä edelleen käytännön kuntoutustyön on todettu olevan liian asiantuntijalähtöistä (Sipari &
Mäki nen 2012).
Työelämän murros on tuonut myös kuntoutukseen uusia tapoja orga-nisoida toimintoja, jonka myötä on syntynyt uusia tuotteita ja palveluja.
Tekemisen ja työn organisointitavat ovat muuttuneet ja aiemmat selkeä-rajaiset tehtävät ja vastuut ovat kehittyneet verkostoyhteistyöksi. Asiak-kaiden tarpeiden monimutkaistuessa korostuu myös moniammatillinen yhteistyö ja kollektiivinen asiantuntijuus. Kuntoutukseen osallistuvien eri tahojen yhteistyön tulisi olla joustavaa ja saumatonta, jotta asiakas saisi palvelun niin monialaisena ja -muotoisena kuin hänen elämäntilanteensa edellyttää. Asiakaslähtöinen ja yksilöllinen kuntoutustyö on vaikuttavaa.
Mistä kuntoutuksen palvelutoimijuudessa on siis kyse? Siinä on kyse ajattelu- ja toimintatapojen muutoksesta ja omaan työhön vaikuttamises-ta. Lähtökohtana tälle ovat asiakkaiden muuttuneet tarpeet. Kuntoutus-palvelun kehittäminen edellyttää uudenlaisten työvälineiden ja yhteistyö-muotojen luomista. Muutokset asettavat haasteita näyttöön perustuvan toiminnan kehittämiselle, jossa yhdistyy tieteellisen tutkimuksen antama näyttö, kuntoutuksen asiantuntijuus, asiakkaiden kokemukset ja tieto sekä kuntoutuksessa käytettävissä olevat resurssit (vrt. Sarajärvi 2011).
Hyvän kuntoutuskäytännön mukaisesti organisaatiossa toimintatapo-jen- ja mallien kehittämisvastuu on kaikkien yhteinen asia ja kehittämisen tulee olla aina lähellä käytännön toimintaa. Innovatiivisten ratkaisujen luominen edellyttää työntekijälähtöistä osallistavaa kehittämistä. Työ-yhteisön innovatiiviselle toiminnalle on merkityksellistä se, miten työn-tekijöille muodostuvat käsitykset asiakkaiden tarpeista, palvelun tuotta-misesta ja toimintaympäristöstä. Työntekijöiden yhteinen ymmärrys siitä, mitä ollaan tekemässä, mitä tavoitellaan ja millä keinoilla tavoitteisiin on mahdollista päästä mahdollistaa osallistuvan innovaatiotoiminnan. (Saari-silta & Heikkilä 2015.)
Kuntoutuksen palvelutoimijuuden keskeisin elementti on kyky kehittää kuntoutuspalvelua asiakkaan muuttuvien tarpeiden mukaan ja hallita kuntoutusprosesseja. Palvelutoimijuus sisältää osallistavaa kehittämisosaa-mista sekä teoreettista näkemystä kuntoutuksen ilmiöistä, tavoitteista ja kuntoutuksen toteuttamisesta. Kuntoutuspalveluiden kehittäminen ta-pahtuu moniammatillisesti verkostoyhteistyössä. (Kuvio 1.)