Koulutus on tulevaisuutta varten

”(…) enkä minä vaadi yliopistouraa, enkä mitään, kunhan vain opiskelisi, että saisi säädyllisen työn.”

”(…) yo no exijo ni carrera ni nada, solamente que estudie pa’ tener un trabajo digno.” (María Dolores)

Sukupolvien väliset koulutukselliset erot ovat Dúrcalissa huomattavat. Vanhimpien sukupolvien keskuudessa opinnot rajoittuivat pääsääntöisesti muutamaan vuoteen, joilla oli pyritty takaamaan auttavan luku- ja kirjoitustaidon oppiminen. Heidän keskuudessaan pidempi koulutuksellinen ura oli ollut mahdollinen vain ylimmille sosiaaliluokille ja ensisijaisesti miehille. (IEA 2001; ks. myös Pérez Yruela 2004, 201–203; Pietilä 2005b, 48–50.) Diktatuurin kaaduttua ja paikallisen koulutus-tarjonnan laajetessa mahdollisuudet kouluttautumiseen olivat parantuneet ja ta-sa-arvoistuneet. Peruskoulun käyneiden määrä oli kasvanut joka vuosikymmenellä.

Kenttätyön aikana ensimmäisten luokkien oppimäärä saavutti lähes täydellisesti koko ikäluokan. 14 ikävuodesta lähtien opintojen keskeyttäminen sen sijaan yleis-tyi ja lähti kasvamaan lineaarisesti iän kanssa. Koulutuksen puuttuminen vaikut-ti asiantunvaikut-tijoiden mukaan paikalliseen ammatvaikut-tiosaamiseen. (Andalucia Orienta 2004; Asiantuntijahaastattelu 3, 7a, 7b; IEA 2001; INEM 2004.)

Koulutus oli kokonaisuudessaan korkealle arvostettua. Vaikka sille annettiin myös itseisarvo, keskusteluissa korostui sen välinearvo. Koulutusta pidettiin tär-keänä sen tuoman sivistyksen, taitojen ja arvostuksen vuoksi, joiden puolestaan katsottiin antavan paremmat toiminnan mahdollisuudet tulevaisuutta ajatellen. Se liitettiin kokonaisuudessaan edistykseen ja moderniin ajatusmaailmaan. Koulutuk-sen katsottiin siten lisäävän avointa suhtautumista ympäristöön ja muutoksiin. Sen tuomien positiivisten vaikutusten ei katsottu välttämättä rajoittuvan pelkästään opiskelijaan, vaan yhden kouluttautuminen saattoi muuttaa koko perhettä. (Ks.

Pietilä 2005b, 48–51; vrt. myös Gálvez Muñoz & Matus López 2010, 29–33.) Lina Gálvez Muñoz ja Maurício Matus López (emt.) toteavat, että Andalusian maaseudulla koulutus vaikuttaa positiivisesti yleiseen tyytyväisyyteen.

Carmen: ”Koska sinä näet, että heillä on yliopistossa opiskelevia tai siellä opis-kelleita lapsia ja kaikkea. Katsohan, se vaikuttaa. Kuulet, kuinka lapsesi puhu-vat, näet heidät ja sinun täytyy sanoa itsellesi: on asioita, joita sinun hankala hyväksyä, ja ehkä 15 vuotta sitten se olisi vaatinut sinulta todella paljon, mutta hyväksyt niitä vähitellen. Eikö vain?”

“Porque tu ya ves que tienen hijos universitarios, con carrera universitaria y todo esto, hombre, es que influye. Tú estas oyendo tus hijos hablar, los estas viendo y tú tienes que decir oye, hay cosas que te cuesta, y que a lo mejor hace quince años te costaba un montón, pero has ido aceptándolo poquito a poco ¿no?”

Toive lasten kouluttautumisesta oli hyvin yleinen. Vanhempien koulutukseen tar-joama materiaalinen ja henkinen tuki nähtiin myös elintärkeänä, kouluttautumisen mahdollistajana. (Ks. Pérez Yruela 2004, 203–204; Pietilä 2005b, 49–50.)

Carmen: ”(…) ja hänellä on ollut elämä, kuten ennen sanottiin, hänellä on ollut herraskainen elämä. Ei mitään muuta kuin opinnot, ei muuta. (…) en ole tyyty-väinen, koska hän olisi voinut saattaa koulutuksen loppuun, eikä tehnyt niin. Ja sanoin hänelle (…) myydän peltosarkaa ja sinä teet opintosi loppuun. (…) kaikki oli vain tätä poikaa varten, ettei hänestä tulisi kuten isänsä, maatyöläinen.”

“(…) y él ha llevado una vida, pues como se decía antes, él ha llevado una vida señorítos. Pues na’ ma’que estudiando, y na’ ma’. (…) No estoy contenta, porque podía haber terminado la carrera, y no terminó. Y yo lo decía, (…) pues si tenemos un bancal y lo vendemos y tú terminas la carrera. (…) pues era to’dedicado al niño pa’ que el niño no fuera como su padre, jornalero.”

Asiantuntijan mukaan vanhempien puutteellinen koulutustausta vaikutti sen si-jaan negatiivisesti jälkikasvun kouluttautumiseen. Vanhempien oma osaaminen tuli esteeksi opiskelun vaatiman tuen antamiselle. Tukea koulunkäyntiin haettiin-kin usein kodin ulkopuolelta palkkaamalla yksityisopettaja antamaan lisäopetusta lapselle. (Asiantuntijahaastattelu 3; ks. myös Pietilä 2005b, 49.)

”Täällä on paljon koulupudokkuutta. On lapsia, jotka jo 10–9-vuoden iässä, no, eivät vain pääse eteenpäin. Heidän pitää kerrata luokka, ja kerrata uu-delleen, ja kun he ovat jo… he vähät välittävät yläkoulusta. (…) ehkä syy on siinä, että vanhemmat, joilla ei ole koulutusta, tarpeellista koulutusta aut-taakseen lapsiaan. No, he laittavat heidät yksityisopetukseen. Täällä on paljon yksityisopetusta.”

”Hay mucho fracaso escolar aquí. Hay niños que ya a los diez años a los nueve, ya no, ya no tiran pa’ ‘ĺante. Y tienen que repetir, repetir, y cuando están ya bueno…

ya pasan de la E.S.O. (…) a lo mejor son padres que no tienen preparación, preparación necesaria como para auydar a los hijos, entonces te los mandan a las clases particulares. Hay muchas clases particulares.” (Asiantuntijahaastattelu 3.) Haastattelemani äidit selittivät koulutuksen keskeyttämistä sillä, että kylästä puut-tui la cultura de formación, koulutuksen kulttuuri. Tämä ilmapiiri aiheutti heidän mukaansa koulutuksen aliarvostuksen nuorten keskuudessa ja vaikutti usean kou-lupolun katkeamiseen. Myös koulutusta vastaavien työpaikkojen puuttuminen kasvatti nuorten negatiivistä suhtautumista koulutusta kohtaan. Tämän vuoksi osa vanhemmista oli päätynyt kouluttamaan lapsensa Granadassa. (Ks. Gálvez Muñoz

& Matus López 2010, 29–30; Pietilä 2005b, 49.) María Dolores jakoi huolensa lapsensa koulunkäynnistä.

”(…) hän on ollut todella hyvä oppilas, ja on hyvä opiskelmaan. Ongelmat alkoivat, kun kaverit alkoivat jättää opintojaan kesken. (…) täällä, kun kaikki ovat niin laiskoja (…) jos kaverit menevät koko ajan sinne tänne, jonkun tyy-pin cortijolle, no miten hän olisi kotona opiskelemassa. (…)Yritän sanoa, että pitää opiskella, mutta hän sanoo, että koulutetutkin ovat kylässä tarjoilijoina.”

(Kenttäpäiväkirja II 9.3.2005.)

Siinä missä vanhimpien miesten koulutusta oli eksplisiittisesti tuettu naisia enem-män, nuorempien ikäpolvien keskuudessa sukupuolittunut jako oli ollut imp-lisiittinen. Älykkyys ja kyky opiskella nähtiin informanttien keskuudessa usein synnynnäisenä, staattisena ominaisuutena. Nämä ominaisuudet oli yleensä liitetty poikalapsiin, ja naiset olivat sisäistäneet tämän ajatuksen. Tutkimushetkellä koulu-tus koettiin kuitenkin tärkeäksi sekä tytöille että pojille. (Pietilä 2005b, 50.)

Ammattiin ja tutkintoon johtavien opintojen lisäksi aikuiset naiset suunnit-telivat koulutuksellista uraansa eteenpäin. He osallistuivat koulutustaustastaan riippumatta mielellään erilaisiin täydennyskoulutuksiin ja kurssikokonaisuuksiin.

Sen sijaan aikuisikäisten miesten osallistuminen koulutukselliseen toimintaan oli vähäistä. Osallistumisessa olivat näkyvissä paikalliset sukupuolittuneet työmarkki-nat. Naiset hakivat koulutuksista parempia työllistymismahdollisuuksia huonossa työtilanteessa. Miehet eivät sen sijaan tarvinneet täydennyskoulutusta työllistyäk-seen perinteisesti miesvaltaisiksi koetuille aloille, koska niissä työllisyystilanne oli verrattain hyvä. (Pietilä 2005b; vrt. Andalucia Orienta 2004; INEM 2004.)

Naisten koulutustason parantamiseksi oli provinssin tasolla järjestetty useita koulutuskokonaisuuksia, kuten kolmivuotinen ACERCA-projekti, josta kenttä-työn aikana oli käynnissä viimeinen osa ACERCA III (ks. Pietilä-Litendahl &

Uusiautti 2014). Pääosa koulutuksesta oli suunnattu tyypillisesti naisvaltaisille aloille, hoiva- ja hoitotyöhön, jotka rakensivat jatkumoa perinteisille toimijuuksille ja vahvistivat näin ollen jo olemassa olevia tietoja ja taitoja (ks. Gálvez Muñoz &

Matus López 2010; Pietilä 2005a; Skeggs 2002, 41, 59; vrt. myös Comas d’Ar-gemir 2000, 190). Kurssit oli suunnattu erityisesti kouluttamattomille naisille, kuitenkin myös kouluttautuneet naiset osallistuvat parantaakseen toimintamah-dollisuuksiaan ja laajentaakseen osaamistaan. Osalle naisista kurssit olivat myös tapa rikkoa rutiineja, viettää vapaa-aikaa ja jakaa kokemuksia. Toisille ne olivat li-säksi kohtaamispaikkoja. (Pietilä 2005a, 302; Pietilä-Litendahl & Uusiautti 2014.)

Erityisesti erilaiset non-formaalin kasvatuksen piiriin kuuluvat pysyvät toi-mintamuodot, kuten aikuisten koulu, Centro de Educación de Adultos, naisjärjestö, Al-Sirat ja hyvinvointijärjestö Agesval (Agentes de Salud del Valle de Lecrín) olivat varttuneiden naisten keskuudessa suosittuja. Ne olivat syntyneet paikkaamaan koulutuksellista ja kasvatuksellista tyhjiötä (vrt. Aittola 2001). Ensimmäisen tar-koituksena oli tukea aikuisten luku- ja kirjoitustaitoja ja myöhemmin muun muassa tietoteknistä osaamista. Naisjärjestö oli syntynyt puolestaan koulutusmah-dollisuuksia edistäväksi vanhempainjärjestöksi mutta muovautunut pian ajamaan sukupuolten välistä tasa-arvoa (ks. Asiantuntijahaastattelu 8, 10). Hyvinvointijär-jestön toiminta oli tarkoitettu ensisijaisesti tukemaan epävirallista hoiva- ja hoi-totyötä tekevien naisten osaamista, hyvinvointia ja jaksamista. Lisäksi se järjesti ajankohtaisia, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä lyhyitä kursseja kaikille kyläläi-sille. (Ks. Asiantuntijahaastattelu 11.)

”Carmen aloittaa kurssin. Alusta asti tähdentää diplomia. [Toinen porkkana?]

Selittää, kuinka tämän kurssin tarkoituksena on vahvistaa työmarkkinoille osal-listumista ja yleensäkin tietoutta aiheesta (sosiaaliset taidot terveydenhuolto-töissä). Sanoo, kuinka tärkeää on myös puhua hieman ehkäisystä, koska teiniraskauksien ohella on useampia tapauksia vanhempien naisten ei-toivotuis-ta raskauksisei-toivotuis-ta. Etteivät nämä enää ole ei-toivotuis-tabuja.” (Kenttäpäiväkirja III 7.2.2006.) Non-formaali kasvatus oli vähitellen suuntautunut vapaa-ajanviettoon, matkusta-miseen ja rentoutumatkusta-miseen erityisesti aikuisten koulun ja Al-Siratin toimintamuo-tojen kohdalla (ks. Asiantuntijahaastattelu 8, 10; Pietilä 2005b, 19–20, 47, 51–52).

Järjestöjen ja kurssien ympärille kietoutuneilla toiminnoilla oli kuitenkin moninai-nen merkitys erityisesti ikääntyville naisille (ks. Pietilä 2009).

”Carmen selittää kuinka osasi vain lukea, mutta ei kirjoittaa, mutta Escuela de Adultos, (aikuisten koulussa) oppi. Nyt vähän ruosteessa, joten kirjoita sinä.

Me cuesta mucho. (Se on minulle vaikeaa). No me gusta la soledad, (En pidä

yksinäisyydestä) hän sanoo pariin otteeseen. Käy siksi joka paikassa, kaikissa jär-jestetyissä, mitä on.” (Kenttäpäiväkirja III 12.3.2007.)