Koulumaistumisen mahdollisuus: formalisaatio ja informalisaatio

Kouluopetusta, sekä siellä tapahtuvaa formaalia oppimista, ja vapaa-ajalla tapahtuvaa oppijan omaan motivaatioon perustuvaa, mutta jollakin tapaa rakenteistettua (non-formaali) ja satunnaista (informaali) oppimista, on perinteisesti tarkasteltu toisistaan eroavina toimintoina (Eshach 2007; Heik-kinen, Jokinen & Tynjälä 2012). Niiden välille on pyritty rakentamaan siltoja edistämällä koulutuksessa aiemmin hankitun oppimisen tunnistamista.

Jyväskyläläisten kasvatustieteilijöiden mukaan kehityskaari on merkinnyt sitä, että muodollinen oppimisjärjestelmä on muuttumassa epämuodolli-semmaksi. Tätä he kutsuvat termillä informalisaatio. Koulun ulkopuolinen oppimisen maailma taas on muovaamassa toimintaansa sellaiseksi, että sen on helpompi kommunikoida muodollisen oppimisen kanssa. Toiminta muodol-listuu. Non-formaalia oppimista on formalisoitu opinnollistamalla toimintoja, kirjaamalla toimintoja ja oppimiskokemuksia todistuksiin ja yrittämällä muulla tavoin evaluoida toimintoja tavalla, joka puhuisi myös koulutusjärjestelmälle.

Tätä toimintaa he kutsuvat formalisaatioksi. Nämä kaksi asiaa tapahtuvat keskinäisessä vuorovaikutuksessa, minkä seurauksena muodollinen koulutus liikkuu lähemmäksi epämuodollista, ja kääntäen arjessa oppiminen jäykistyy.

Työkalut, joilla voidaan todentaa, dokumentoida, systematisoida ja arvioida arjessa opittuja taitoja ja tietoja ovat esimerkkejä tavasta, jolla non-formaali oppiminen hakeutuu lähemmäksi muodollista koulutusta. Tämän seurauksena eri oppimisen tavat lähentyvät toisiaan, ja alkavat kietoutua yhteen. (Heikkinen, Tynjälä & Jokinen 2012, 5-7.)

VII — Askeleita eteenpäin Kuljetetaan formalisaation käsite hivenen kauemmas edellä kuvatusta.

Formalisoituuko nuorisotyö, kun se menee kouluun? Tällöin nuoret koh-taavat nuorisotyöntekijät enenevässä määrin osana muodollista koulutusta.

Tutkimuksen aikana on käyty paljon keskustelua siitä, millä tavoin nuorisotyön näkyminen koulussa vaikuttaa. On pohdittu, tuleeko nuorisotyöstä nuorten mielissä osa koulua ja leimautuvatko he koulun työntekijöiksi – esimerkiksi samalla tavalla, jolla kouluterveydenhoitajat eivät ole mitä tahansa terveyden-hoitoalan ammattilaisia, vaan nimenomaan kouluterkkareita. Tällä pelätään olevan vaikutuksia nuorisotyöntekijän mahdollisuuksille olla kontaktissa nuorten kanssa. Monitoimitalossa, jossa nuorisotalo on koulun kanssa sa-massa tilassa, ja jossa on paljon toiminnallista yhteyttä läpi koulupäivän, näin näyttää käyneen:

Ne [nuoret] saattaa mieltää tuon nuokkarin osaksi koulua. Vasta tossa yksi nuori kysy, että vieläkö nää oot koululla. Vastasin, että en oo, mä oon nuokkarilla. Ne mieltää meidät hirveän tiiviisti osaksi koulua. Ne näkee meidät käytävillä, ja ollaan mukana välituntivalvonnoissa. Voi olla, ettei ne miellä meitä perinteisiksi nuorisotyöntekijöiksi.

(Nuorisotyöntekijä)

Nuorisotyön mahdollista muuntumista koulumaiseksi nuorten mielissä voi tarkastella analysoimalla nuorten kuvauksia koulunuorisotilasta. Nuorten vastaukset pohjautuvat yhdeksään nuorten parihaastatteluun. Vastaukset osoittavat, että nuoret reagoivat eri tavalla samaan toimintoon. Osalle kou-lussa oleva nuorisotila näyttäytyy koulun jatkumona, josta halutaan ottaa etäisyyttä, osalle se on selkeästi eroava tila. Nuorten suhde kouluun heijastuu myös suhteessa formalisaatioon. Jos koulu maistuu, ei koulumaistuminen ehkä ole niin paha asia. Jos kouluun halutaan ottaa eroa, on formalisaatio ongelmallinen juttu.

Nuorten näkemykset koulunuorisotilasta ja sen tarpeellisuudesta vaihtelivat.

Nuorten näkemykset voi jaotella erilaisiin ryhmiin. Osalle nuorista koulu-nuorisotila oli tärkeä osa koulupäivää. Heille tila näyttäytyi irrottautumisena koulun arjesta, mahdollisuutena tavata kavereita ja levähtää ennen koulusta kotiin lähtöä. Tila toimi tällöin näille nuorille tavallaan välitilana koulun ja kodin välillä, mahdollisuutena nauttia vertaissosiaalisuudesta ja toiminnal-lisuudesta mukavien aikuisten ohjaamana. Toiset nuoret kokivat asian eri tavoin. Heille tila näyttäytyi ennemminkin koulutilan jatkeena. Vaikka tila

Tomi Kiilakoski

itsessään oli heidän mielestään miellyttävä, ja nuoriso-ohjaajat mukavia, tilan koulumaiseksi mielletty luonne ei houkutellut heitä. Näille nuorille koulu-tilassa kavereitten odottelu ohjautui mieluummin muihin koulun tiloihin, jotka voisi kokea selkeämmin nuorten omiksi, kuten aulatiloihin tai vain nuorten käyttämiin pöytiin siellä. Tällöin oman tilan ja ajan ottaminen liittyi hakeutumiseen pois tiloista, jotka tuntuivat virallisen koulun osalta – ja myös koulunuorisotila näyttäytyi sellaisena. Osalle tila näyttäytyi paikkana, johon ei ole sen kummallisempaa suhdetta. Koulusta teki mieli pois välittömästi koulun jälkeen, ja tila nähtiin myös osana koulukokonaisuutta.

Nuorille, jotka koulunuorisotilaa käyttivät, tila näyttäytyi merkityksellisenä ja tärkeänä osana koulun kokonaisuutta. Sen merkitykset kytkeytyivät toisiin nuoriin, levähtämiseen, väljässä tilassa toimimiseen sekä tauon saamiseen kou-lun ja vapaa-ajan välillä. Tila tarjosi sekä mahdollisuuden olla suorittamatta, että mahdollisuuden olla omana itsenään muitten nuorten seurassa. Toisten nuorten seura näyttäytyi tärkeänä tekijänä toimintojen piiriin tulemiseen.

Nuorisotiloille muotoutuukin oma porukkansa (Gretschel 2011), joka helposti määrittää paikkakokemusta niille nuorille, jotka toiminnan piiriin hakeutuvat.

Se myös ohjaa niiden nuoren havaintoa, jotka eivät tilalla käy. Heille saattaa muotoutua näkemys nuorisotilasta jonkun tietynlaisen nuorisokulttuurin paikkansa, josta halutaan ottaa etäisyyttä.

Nuorten elämässä harrastukset tai vapaa-aika laajemmin kytkeytyy vertais-sosiaalisuuteen. Kavereitten läsnäolo on monille nuorille merkittävä tekijä, joka edesauttaa viihtymistä. Siksi kaveripiirin läsnäolo kietoutuukin toimintaan, eikä näitä välttämättä haluta erottaa toisistaan. Ohjaajille on myös merkitystä sille, millaiseksi sosiaalinen toiminta muotoutuu. Tilakokemukseen vaikuttavat sekä siellä toimivat ihmiset, ja myös se, mitä siellä on mahdollisuus tehdä.

Täällä on hyvät ohjaajat. Täällä käy muutama mun kaveri. Täällä voi käydä kou-lun jälkeen levähtään. Mulla on pitkä koulumatka, ei aina jaksa lähtee käveleen.

Tänne voi tulla levähtää.

(Nuori)

Osalle nuorista tilassa käymättömyys liittyy siihen, ettei siellä käy tuttuja kavereita. ”Ei siel oo varmaan ketään kavereita” (nuori), oli yksi vastaus, miksi koulunuorisotila ei vetoa hänelle. Toinen nuori korosti vertaisryhmän merkitystä toteamalla, että tilassa käyminen ”riippuu siitä, onks siel ihmisiä”.

Usein nuorilla on jonkinlainen käsitys tietyssä tilassa toimivasta

ydinryhmäs-VII — Askeleita eteenpäin tä, vaikka itse toimintaan ei osallistuisikaan. Tämä käsitys voi olla toisinaan negatiivinen. Tällöin tilassa käyminen leimaa nuoria, ja näkemykset nuorista taas vaikuttavat käsitykseen siitä, millainen tila on kyseessä.

Tilassa käyville nuorille tilan merkitys oli siinä, että se mahdollisti koulutyös-tä irrottautumisen ennen kuin siirtyy kotiin tai koulumatkalle. Koulunuokulla pääsi irti koulutunnelmista. Toiset nuoret kokivat tilan itsessään hyvin nuor-ten tarpeita palvelevana, mutta määrittelivät sen osaksi koulun toimintoja.

Kun haluttiin ottaa etäisyyttä koulun toimintaan, ei hakeuduttu tilaan, joka tuntuu liiaksi koululta.

Tää on kuitenkin koulua. Tää on koulun sisällä. En mä tiiä, onks tääl koulumaista meininkiä, mutta haluun pois koulun alueelta.

(Nuori)

Nuori1: Se on kumminkin koulun sisällä.

Nuori 2: Ei nappaa.

Nuorisotyölle tällaiset nuoret ovat haasteellinen kohderyhmä. Koulun tiloissa toimittaessa myös nuorisotyö voi näyttäytyä koulun jatkeena, josta halutaan eroon silloin, kun koulupäivä loppuu. Tällöin vastakkain voi asettautua koulumaiseksi mielletty nuorten tila ja toisaalta vapaammin määrittyvät nuorisokulttuuriset tilat, kuten aulat ja niissä olevat pöydät. Tällaisia mai-nintoja aineistossa oli useampiakin. Nuorisotila koulussa oli näitten nuorten tulkinnoista selkeästi koulumaista toimintaa.

Mua ahistaa, että sen jälkeen kun koulu on loppunut, mä oisin tällases koulutilassa.

Mä teen aulassa läksyt koulun jälkeen.

(Nuori)

Kolmannen ryhmän muodostavat nuoret, joilla ei ole tilaan sen kummempaa sidettä. Tila muistettiin esimerkiksi paikkana, jossa toteutettiin ryhmäyttä-misiä. Tilassa käymättömyyteen ei liity koulun sisäisiä syitä, pikemminkin syyt käymättömyyteen näkyvät koulun ulkopuolella tai sitten tilan paikka koulurakennuksessa sinänsä ei houkuttele tulemaan. Tällaisen ryhmän tilaan houkutteleminen tai innostaminen edellyttäisi eri toimenpiteitä kuin edelli-sellä ryhmällä, sikäli kuin heidän houkuttelemisensa tilaan koetaan ylipäätään tarpeelliseksi. Tällaisille nuorille ongelmana ei ollut koulumaisuus, vaan

pikem-Tomi Kiilakoski

minkin se, ettei toiminta houkuttele heitä. Tämä saa monenlaisia muotoiluja, mitä ilmentävät seuraavat kaksi lainausta eri haastatteluista:

Ei riitä vapaa-aika.

(Nuori)

Ei mua oikein purase.

(Nuori)

Suhde koulunuorisotilaan määrittyy pitkälti sisustuksesta tai toiminnasta riippumattomien syiden kautta. Merkittävää on, käykö siellä omia kavereita, nähdäänkö se osaksi koulun toimintaa vai siitä osin irralliseksi palaseksi, miten se määrittyy koulun nuorisokulttuurisessa maantieteessä tai kuinka paljon nuorilla on aikaa käytettävänä ylipäätään toimintoihin. Osalle nuorista koulussa olevat tilat määrittyvät itsestään selvästi kouluksi, ja he haluavat ha-keutua muihin toimintoihin. Osalle houkuttelevuus syntyy vertaisryhmästä, ja mukavista aikuisista. Osaa taas ei kiinnosta. Näin koulussa tehtävä nuorisotyö kohtaa monenlaisia haasteita: osalle nuorista se saattaa tuntua koululta, osa jää vähän välinpitämättömäksi ja osa osallistuu siihen samaan tapaan kuin mui-hin nuorisotyön toimintoimui-hin. Näyttääkin siltä, ettei kysymystä nuorisotyön mahdollisesta koulumaistumisesta ja nuorisotyön formalisaatiosta nuorten mielissä ei saada ratkaistua kaikkien osalta. On siis tunnistettava mahdollisuus, että nuorisotyö leimautuu kouluksi – ja vaikuttaa näin siihen, että koulusta etäisyyttä ottavat nuoret haluavat ottaa myös nuorisotyöhön etäisyyttä.