Koulu-uupumuksen on aiemmin todettu olevan yhteydessä useisiin tekijöihin nuoren kouluhyvinvointiin ja koulumenestykseen liittyen (Salmela-Aro ym., 2008a; Salmela-Aro, 2008, 239). Vastaavasti koulu-uupumusta on aiemmin tutkittu kvantitatiivisesti valmista aineistoa hyödyntäen tutkittaessa koulu-uupumuksen yhteyttä akateemisiin taitoihin ja itsetuntoon (Parviainen, 2016)
sekä kasvatustyyleihin (Jurmu & Nuutinen, 2013). Koulu-uupumuksen vaikutusta uneen tai nuoren koettuun terveyteen on kuitenkin tutkittu vasta vähän peruskouluikäisillä nuorilla. Tässä ikävaiheessa kouluhyvinvoinnin tarkasteleminen suhteessa terveyteen on merkityksellistä, sillä terveys ja hyvinvointi muotoutuvat lapsuudessa ja nuoruudessa muodostaen pohjan tulevaisuuden terveydelle (Vingilis, Wade & Seeley, 2002; Currie ym., 2012).
Nuorten uni ja nukkumistrendit
Nuoruus on tärkeää aikaa fyysiselle ja psykososiaaliselle kehitykselle, jolloin riittävän ja laadukkaan yöunen merkitys korostuu (Dewald, Meijer, Oort, Kerkhof,
& Bögels, 2010). Uni on yksi tärkeimmistä ihmisen hyvinvoinnin tekijöistä vaikuttaen ihmisen kokonaisvaltaiseen terveyteen (Ohayon ym., 2017). Riittävän unen merkitys nuoruudessa on tärkeää niin kehityksen kuin murrosiän muutosten vuoksi (Dewald ym., 2010), mutta myös muistin ja oppimisen näkökulmasta (Sallinen, 2013). Nuorten yöunen määrä kuitenkin vähenee murrosiän edetessä (Fredriksen, Rhodes, Reddy & Way, 2004). Käypä hoito – suositus riittävästä yöunesta nuorille yksilöstä riippuen on 8–10 tuntia (Partonen, 2020). Kuitenkin Kouluterveyskyselyn (THL, 2020b) mukaan 8- ja 9-luokkalaisista suomalaisnuorista 34.8 % nukkuu arkisin alle 8 tuntia. Täten yli kolmasosa 8–9-luokkalaisista nuorista nukkuu vähemmän kuin suositukset esittävät. Erityisesti kouluviikon aikana suuri osa nuorista nukkuu liian vähän (Urrila & Pesonen, 2012). Näin ollen merkittävä osa nuoria menee kouluun vähäisillä yöunilla, mikä vaikuttaa koulussa suoriutumiseen. Väsymyksen ja huonolaatuisen sekä riittämättömän unen on havaittu olevan merkittävässä yhteydessä heikompaan koulumenestykseen (Gradisar, Gardner & Dohnt, 2011; Dewald ym., 2010) ja toisaalta myös koulumenestyksen heikompaan kehittymiseen verrattuna virkeisiin, hyvin nukkuviin nuoriin (Kronholm ym., 2015). Riittämättömällä yöunella on yhteys harmaan aineen määrän aivoalueilla, jotka liittyvät keskittymiseen ja tarkkaavaisuuteen eli ovat tärkeitä oppimiselle (Urrila ym., 2017). Aiemmin on havaittu, että mitä myöhemmin nuoret menevät nukkumaan, sitä heikompi koulumenestys ja motivaatio heillä on. Myöhemmin nukkumaan menevillä nuorilla on myös muita enemmän poissaoloja sekä ylikuormittuneisuuden tunnetta koulua kohtaan (Merikanto, Lahti, Puusniekka &
Partonen, 2013.) Unen laatu ja kesto voivat täten vaikuttaa monella tapaa nuoren oppimiseen ja toimintaan koulussa.
Koulusuoriutumisen lisäksi unella on vaikutusta nuoren hyvinvointiin ja terveyteen. Nuorten myöhäisen nukkumaanmenoajan ja siitä seuraavan lyhyen unen on havaittu olevan yhteydessä masennusoireiden lisääntymiseen ja itsetunnon laskuun (Fredriksen ym., 2004), mutta myös terveysongelmiin sekä haitalliseen terveyskäyttäytymiseen, kuten tupakointiin (Merikanto ym., 2013).
Murrosiälle tyypillisiä ovat erilaiset psykosomaattiset oireilut ja käyttäytymiseen liittyvät vaikeudet, mitkä voivat osaltaan vaikuttaa unen laatuun (Kortesoja ym., 2020). Lyhyt unen kesto ennusti Kortesojan ja kollegoiden (2020) tutkimuksessa voimakkaasti nuoren emotionaalista oireilua ja erilaisia käyttäytymishäiriöitä.
Toisaalta käyttäytymishäiriöt ja emotionaaliset oireet voivat näyttäytyä nuoren unihäiriöinä ja näin ollen vaikuttaa nuoren terveyteen. Riittämätön yöuni voi altistaa nuoren erilaisiin emotionaalisiin ja käyttäytymiseen liittyviin ongelmiin, mitkä voivat näyttäytyä unihäiriöinä (Kortesoja ym., 2020.) Sen sijaan pidemmät yöunet ovat yhteydessä parempaan koettuun psykologiseen hyvinvointiin (Kalak, Lemola, Brand, Holsboer–Trachsler & Grob, 2014).
Nuorten myöhäinen nukkumaanmenoaika on yhteydessä heikompaan unenlaatuun, unihäiriöihin ja väsymykseen (Merikanto ym., 2013).
Suomalaisnuorten väsymys ja unettomuusoireet ovat lähes kaksinkertaistuneet 1990-luvusta 2000- luvulle (Kronholm ym., 2015). Unettomuus on nuorten yleisin koettu unihäiriö. Nuorten unettomuus voi olla vakavaa, sillä sen on havaittu olevan yhteydessä psyykkisiin häiriöihin, kuten päihde – tai ahdistuneisuushäiriöihin ja lisäävän riskiä sairastua myöhemmin masennukseen (Urrila & Pesonen, 2012.) Lisäksi nuorten unettomuus on usein kroonista ja kuten muutkin univaikeudet, se voi jatkua aikuisuuteen (Urrila & Pesonen, 2012;
Dregan & Armstrong, 2010). Unettomuudesta kärsivät etenkin tytöt, joista noin 7% kärsii jokaöisistä nukahtamisvaikeuksista verrattuna poikien 3.8% (Urrila &
Pesonen, 2012). Tytöillä esiintyykin poikia enemmän koettuja unihäiriöitä ja myös unen kesto jää poikien unta lyhyemmäksi (Kortesoja ym., 2020; Rimpelä, 2010;
Schraml, Perski, Grossi & Simonsson-Sarnecki, 2011).
Nuorten nukkumistottumuksiin vaikuttavat nuoren oman kehitysvaiheen lisäksi sosiaaliset suhteet ja muut ympäristötekijät. Murrosikään tullessa nuorten uni vähenee ja kevenee (Urrila & Pesonen, 2012; Fredriksen ym., 2004; Kalak
ym., 2014). Myös murrosiän edetessä nuorten unen kesto vähenee jonkin verran ja koetut unihäiriöt lisääntyvät (Kortesoja ym., 2020). Nuorten nukkumistottumuksille on tyypillistä arkisin lyhyet yöunet, mutta viikonloppuna pitkään nukkuminen, jolloin unta tulee noin 2 tuntia arkea enemmän (Gradisar ym., 2011). Toisaalta myös nuorten sosiaaliset suhteet voivat vaikuttaa vuorokausirytmin siirtymistä myöhemmäksi niin kutsutun sosiaalisen jetlagin kautta. Tällöin sosiaaliset syyt, kuten digilaitteilla pelaaminen tai sosiaalisen median käyttö siirtävät nukahtamisaikaa myöhemmäksi (Urrila & Pesonen, 2012.) Pesonen (2019) pitääkin sosiaalisen median käyttöä ajankohtaisena riskitekijänä nuoren riittävän unensaannin kannalta.
Uni ja koulu-uupumus
Nuorten uniongelmat ja väsymys saattavat liittyä myös koulu-uupumukseen (Salmela-Aro & Näätänen, 2005). Nuoria aikuisia tutkiessaan Wolf ja Rosenstock (2017) havaitsivat alle 7 tunnin yöunen ennustavan uupumista. Nuorten aikuisten unen laadun ja keston on havaittu olevan yhteydessä fyysiseen terveyteen, psykologiseen terveyteen ja akateemiseen suoriutumiseen (Wong ym., 2012).
Myös niin sanotulla päivätyypillä voi olla yhteyttä hyvinvointiin ja terveyteen.
Merikanto, Suvisaari, Lahti & Partonen (2016) havaitsivat nuorten aikuisten iltapainotteisen rytmin olevan suuremmassa yhteydessä työuupumukseen, unen, mielialan ja käyttäytymisen ongelmiin verrattuna päivätyypiltään aamupainotteisia nuoria aikuisia. Iltapainotteisilla havaittiin myös heikompaa elämänlaatua ja terveydentilaa, sekä enemmän päiväväsymystä, sillä he nukkuivat arkisin vähemmän kuin aamupainotteiset (Merikanto ym., 2016.) Nuorten aikuisten iltapainotteisen rytmin yhteys työuupumukseen voi olla huolestuttavaa, sillä iltapainotteinen rytmi saattaa muotoutua jo nuoruudessa (Kuula ym., 2018).
Unen ja koulu-uupumuksen yhteyttä on tutkittu aiemmin erityisesti toisen asteen opiskelijoiden kohdalla. Lehdon, Kortesojan ja Partosen (2019) tutkiessa toisen asteen opiskelijoita koulu-uupumus oli yhteydessä uneliaisuuteen päivällä, väsymykseen ja huonoon unen laatuun. Sen sijaan sängyssä vietetty aika, viikonloppuisin viivästynyt vuorokausirytmi, tai päivittäiset nukkumiskäytännöt eivät selittäneet koulu-uupumusta (Lehto ym., 2019). Myös Gerber kollegoineen
(2015) havaitsivat toisen asteen opiskelijoiden koulu-uupumuksen liittyvän huonoon unen laatuun ja unihäiriöihin. Samankaltaisia tuloksia havaittiin jo 6. -luokkalaisten kohdalla, jolloin heikon unenlaadun havaittiin olevan yhteydessä koulu-uupumukseen sekä matalampaan kouluintoon (Maksniemi, Hietajärvi, Lonka, Marttinen & Salmela-Aro, 2018). Vaikka nuorten uniongelmien syinä voivat olla vuorokausirytmin siirtyminen myöhemmäksi ja murrosiän hormonaaliset muutokset, myös koetun stressin tiedetään vaikuttavan merkittävästi unen laatuun ja pituuteen (Urrila & Pesonen, 2012). Toisaalta unen keston tiedetään ennustavan nuoren psykologista hyvinvointia (Kalak ym., 2014).
Koulu-uupumuksen alussa koulutyön suurista vaatimuksista uupunut nuori voi kärsiä uniongelmista. Toisaalta uupumisasteinen väsymys voi olla yhteydessä univaikeuksiin (Salmela-Aro, 2008, 234–235, 239.) Onkin tarpeellista tutkia, miten peruskouluikäisten nuorten uni on yhteydessä nuorten kokemaan koulu-uupumukseen.
Nuorten koettu terveys
Terveys käsitteenä ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä ja vaihtelee tieteenalan mukaan. Teoreettiset määrittelyt terveydelle painottavatkin käsitteen laajuutta (Blaxter, 1990, 35; Manderbacka, 1995, 17). Terveys-käsitteen määrittelyyn vaikuttaa tieteenalan lisäksi tarkasteltava näkökulma, joka voi olla esimerkiksi sosiaalinen, subjektiivinen tai lääketieteellinen (Manderbacka, 1995, 17).
Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan terveys määritellään täydellisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaksi (WHO, 1948). WHO:n määritelmä on saanut kuitenkin laajalti kritiikkiä, vaikka sitä voidaan osittain pitääkin hyvänä terveyden mittarina määritellessään negatiivisen terveyden sairauden puuttumisena ja positiivisen terveyden ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tilana (Manderbacka, 1995, 12).
Blaxter (1989) on määritellyt terveyden mittarit kolmeen eri luokkaan tarkastelemalla huonon terveyden määritelmää. Lääketieteellisessä mallissa huono terveys käsitetään jonkin sairauden tai terveydentilan poikkeavuuden kautta. Lääketieteellinen määritelmä terveydelle korostaa sairauksien puuttumista, kun taas funktionaalinen käsitys terveydestä korostaa ihmisen toimintakykyisyyttä. Funktionaalisessa mallissa huono terveys nähdään yksilön
tai muiden määrittelemänä toimintakyvyn heikentymisenä niin, ettei ihminen kykene selviytymään arkipäiväisistä toiminnoista (Blaxter, 1989.) Bowling (1997, 1–8) on kuitenkin kritisoinut terveyden mittausta pelkästään lääketieteellisin ja funktionaalisin menetelmin toteamalla, että terveyden mittaamisessa tulisi näiden mallien ohella tarkastella myös ihmisen tuntemuksia. Kuten Blaxter (1990, 35) on todennut, ihminen voi kokea olevansa terve mahdollisesta sairaudesta tai diagnoosista huolimatta. Bowling (1997, 1–8) onkin esittänyt kritiikkiä terveyden käsitteellistämisestä ja mittaamisesta pelkästään lääketieteellisin ja funktionaalisin menetelmin ja todennut pelkästään niiden käytön kiistanalaisiksi, sillä nykyään terveyttä mitattaessa myös ihmisen kokemukset ja tunteet omasta terveydentilastaan sekä elämänlaatu pitäisi ottaa huomioon.
Kolmannessa, subjektiivisessa terveyskäsityksessä korostuu yksilön oma kokemus heikentyneestä terveydentilastaan (Blaxter, 1989; Manderbacka, 1995, 17). Subjektiivisella eli koetulla terveydellä tarkoitetaan yksilön subjektiivista arviota yleisestä terveydestä (Currie ym., 2012, 67; Manderbacka, 1995;
Lahelma, 1992, 201). Koettu terveys ennustaa kuolleisuutta ja sairastuvuutta (Idler & Benyamini, 1997; Martikainen, Aromaa, Lahelma, Heliövaara & Klaukka, 2002), terveyspalvelujen käyttöä (Breidablik ym., 2008) ja toimintakykyä (Fayers
& Sprangers, 2002). Koettua terveyttä voidaan käyttää melko luotettavana mittarina väestön terveyttä ja hyvinvointia tutkittaessa (Martikainen ym., 1999).
Myös nuorten kohdalla koettu terveys on tärkeä mittari kuolleisuudesta ja sairastuvuudesta (Breidablik ym., 2008) ja voi ennustaa aikuisiän terveyttä (Karvonen, 1998, 70). Toisaalta koettu terveys ei välttämättä edusta lääketieteellistä tilaa vaan liittyy ihmisen minäkäsitykseen omasta terveydestään (Breidablik ym., 2008). Huolimatta koetun terveyden mittarin vastaavuudesta lääketieteen mittareihin, terveyden subjektiiviset mittarit voivat kuitenkin ennustaa esimerkiksi kuolleisuutta jopa lääketieteellisiä mittareita paremmin (Manderbacka, 1995, 24–26).
Nuorten oma toimintakyky sekä fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen terveys vaikuttavat siihen, miten he arvioivat omaa koettua terveyttään (Vingilis ym., 2002). Vaikka nuoren fyysinen terveydentila voi ennustaa parhaiten koettua terveyttä, koettuun terveyteen vaikuttavat kuitenkin myös useat muut yksilö- ja ympäristötekijät. Arvio koetusta terveydestä nähdäänkin melko suhteellisena ja vaihtelevan iän, sukupuolen ja sosiaalisen aseman vaikutuksesta (Manderbacka,
1995, 28). Erilaiset yksilölliset, psykologiset, käyttäytymiseen ja sosiaaliseen ympäristöön liittyvät tekijät määrittävätkin nuoren arvioita omasta terveydestään (Vingilis ym., 2002.) Nuorten koettu terveys heikkenee terveyspalvelujen käytön, vammaisuuden, terveyttä heikentävän käyttäytymisen ja yleisen hyvinvoinnin heikentymisen vuoksi (Breidablik ym., 2008). Nuorten koettu terveys vaihtelee murrosiässä yksilöiden sisällä (Sokol, Ennett, Gottfredson, & Halpern 2017) ja vähenee iän myötä (Currie ym., 2012, 68). Koetun terveyden eroihin murrosiässä vaikuttavat erilaiset demografiset tekijät, kuten sosioekonomiset olosuhteet, vanhempien terveys, tulot koulutus sekä varhaislapsuuden kokemukset (Bauldry, Shanahan, Boardman, Miech, & Macmillan, 2012; Sokol ym., 2017; Wade &
Vingilis, 1999; Piko & Keresztes, 2007; Välimaa, 2000).
Peruskoulussa nuoren koulumenestyksellä on yhteyttä koettuun terveyteen, jolloin yleisesti koulussa paremmin menestyvät raportoivat paremmasta koetusta terveydestä. Toiselle asteelle siirryttäessä koetun terveyden erot liittyvät ennemminkin koulutusmuotoon, jolloin eroja havaitaan ammattikoulun ja lukiokoulutuksen välillä (Karvonen & Koivusilta, 2010.) Nuorten koetussa terveydessä on havaittu sukupuolten välisiä eroja ja useissa tutkimuksissa tytöt ovat arvioineet koetun terveytensä poikia heikommaksi (Currie ym., 2012, 68;
Vingilis ym., 2002; Wade & Vingilis, 1999). Esimerkiksi Välimaan (2000, 70–73) tutkiessa nuorten koettua terveyttä tytöt ilmoittivat poikia useammin erilaisista oireista, erityisesti väsymyksestä ja erilaisista mielialaoireista. Koetun terveyden lisäksi tytöt ilmoittivat poikia useammin myös heikommasta elämään tyytyväisyydestä (Markkanen ym., 2019). Huolimatta murrosiän monista muutoksista, nuorten koetun terveyden mittaamista voidaan pitää kuitenkin melko vakaana Breidablikin ja kollegoiden (2008) tutkiessa samoja nuoria neljän vuoden ajan.
Suomalaisnuorten koettua terveyttä voidaan pitää melko hyvänä. Vuosien 2006–2013 kouluterveyskyselyistä ilmenee, että nuoret kokivat terveytensä paremmaksi verrattuna vuosituhannen alkuun. Nuoret kuitenkin kokivat suunnilleen saman verran erilaisia oireita kuin aiemmin, erityisesti tytöt, joiden kohdalla oireita koettiin merkittävästi poikia useammin (Luopa ym., 2014, 75.) Kouluterveyskyselyjen raportin mukaan suomalaisnuorten yleisin päivittäin koettu oire on väsymys tai heikotus. Peruskoululaisista tytöistä joka viides koki väsymysoireita päivittäin, pojista noin 10% (Luopa ym., 2014, 31.) Nuorten
terveys on pohjana myöhemmälle, aikuisuuden terveydelle, minkä vuoksi nuorten koetun terveyden tarkastelua suhteessa kouluhyvinvointiin voidaan pitää tärkeänä.
Koettu terveys ja koulu-uupumus
Nuorten terveyden ja koulu-uupumuksen yhteyttä on tutkittu erityisesti lukioikäisillä nuorilla. Lukioikäisten nuorten koetun stressin on todettu korreloivan vahvasti niin terveydellisten ongelmien kuin ahdistuksen kanssa. Aiemmassa tutkimuksessa koettu terveys oli vahvasti yhteydessä stressin, masennuksen ja ahdistuksen kanssa (Wiklund, Malmgren-Olsson, Öhman, Bergström, &
Fjellman-Wiklund, 2012). Myös Ystgaardin (1997) mukaan stressioireilla ja akateemisilla ongelmilla, kuten koulupaineilla, on merkittävä vaikutus nuoren subjektiiviselle terveydelle. Toisaalta Karvonen, Vikat ja Rimpelä (2005) havaitsivat tutkimuksessaan, että hyvin koulussa menestyneet nuoret olivat erityisessä riskissä psykososiaalisille terveysongelmille. Koulu-uupumuksen yhteyttä terveyteen on tutkittu tarkastellen yhteyttä erikseen fyysisiin ja psyykkisiin oireisiin. Uupumisasteisen väsymyksen on havaittu olevan joiltain osin yhteydessä somaattisten oireiden kokemiseen, kuten päänsärkyyn tai niska-hartiaseudun oireisiin. Kyynisyyden on havaittu olevan voimakkaasti yhteydessä masennukseen ja matalaan itsearvostukseen sekä heikkoon koulumenestykseen. Myös riittämättömyyden tunteet ovat voimakkaassa yhteydessä masennukselle. Riittämättömyyden tunteiden on myös havaittu olevan yhteydessä heikkoon itsetuntoon ja elämäntyytyväisyyteen. Erittäin voimakas yhteys havaittiin riittämättömyyden tunteiden ja somaattisten oireiden, kuten päänsäryn välillä (Salmela-Aro, 2008, 239.) Sen sijaan aiempien, työikäisiin kohdistuvien tutkimusten myötä on havaittu työuupumukseen liittyvät lisääntyneet sydän- ja verisuonitautien riskit. Työuupumus voi toimia riskinä myös muille fyysisen terveyden riskeille, kuten 2-tyypin diabetekselle (Melamed, Shirom, Toker, Berliner & Shapira, 2006.) Pitkittyessään stressin oireet voivat esiintyä niin emotionaalisella tasolla (Ystgaard, 1997) kuin fyysisinä terveyshaittoina (Melamed ym., 2006).
Koulu-uupumuksen on havaittu olevan yhteydessä myös joihinkin nuoren terveystottumuksiin. Esimerkiksi Minkkisen ja kollegoiden (2019) mukaan
nuorten koulu-uupumus ja tupakointi olivat vahvasti yhteydessä toisiinsa yläkoulun 7. ja 9. luokalla, jolloin suuri koulu-uupumus 7.luokalla ennusti enemmän tupakointia 9.luokalla. Myös 7.luokan tupakointi ennusti kasvanutta koulu-uupumusta 9.luokalla (Minkkinen ym., 2019). Fyysisen terveyden riskien lisäksi koulu-uupumuksella on myös vaikutuksia nuorten mielenterveyteen ja elämäntyytyväisyyteen (Gerber ym., 2015). Koulu-uupumus voi pitkittyessään olla riskinä myös masennuksen kehittymiselle (Salmela-Aro & Tuominen-Soini, 2013). Suomalaisnuorten pitkittäistutkimuksessa havaittiin koulu-uupumuksen ennustavan myöhempiä masennusoireita. Koulu-uupumuksen ja masennuksen yhteys voi esiintyä myös kumulatiivisesti, jolloin koulu-uupumus ennustaa masennusoireita, jotka voivat myöhemmin jälleen ennustaa koulu-uupumusta.
Näin ollen koulu-uupumus ja masennus voivat kehittyä samanaikaisesti.
(Salmela-Aro, ym., 2009a). Vuosien 2006–2013 välillä noin 40% tytöistä oli kokenut erilaisia masennukseen viittaavia oireita viimeisen kuukauden aikana, mutta pojilla mielialaan liittyvät oireet olivat harvinaisempia (Luopa ym., 2014, 75.) Vuosina 2010–2011 8.-ja 9.- luokkalaisista nuorista keskivaikeaa tai vaikeaa masennusta koki 17.8% tytöistä, ja pojista 7.3% (Wargh, Konu, Kivimäki, Koivisto
& Joronen, 2015). Luvuissa havaitaan masennusoireiden sukupuolittaiset erot.
Nuorten masennus on yhteiskunnallisesti vakava ongelma ja siitä johtuvat ennenaikaiset eläkkeet ovat yleistyneet voimakkaasti viime vuosina (Salmela-Aro, 2013). Nuorten syrjäytymisen hinta on paitsi sosiaalisesti myös taloudellisesti korkea etenkin tulevaisuudessa väestörakenteen muuttuessa (Aaltonen, Kotimäki, Salonen & Tenhunen, 2020, 85). Näin ollen koulu-uupumuksen ja masennuksen ehkäisy voidaan nähdä myös nuorten syrjäytymisen ehkäisemisenä.
Sen sijaan koetun terveyden yhteyttä koulu-uupumukseen on tutkittu vasta vähän peruskoulukontekstissa. Terveyden tiedetään kuitenkin olevan yhteydessä esimerkiksi nuoren koulutusvalintoihin luoden terveyseroja jo varhain nuoruudessa (Dobewall ym., 2019). Lisäksi psykososiaalisella kouluympäristöllä, eli vertaissuhteilla, vanhemmilta saadulla tuella ja nuoren koulutustavoitteilla on merkitystä nuoren koettuun terveyteen (Markkanen ym., 2019). Markkasen ja kollegoiden (2019) tutkiessa 7–9- luokkalaisia suomalaisnuoria havaittiinkin, että nuoret, joilla oli hyvät vertaissuhteet sekä vähemmän koulusta johtuvia paineita, ilmoittivat vähemmän koettuja oireita sekä koetun terveytensä ja
elämäntyytyväisyytensä paremmaksi verrattuna niihin nuoriin, joilla oli vähemmän sosiaalisia suhteita. Toisaalta erilaiset koulupaineet liittyvät heikompaan koettuun terveyteen (Markkanen ym., 2019.) Koulu-uupumukselle onkin tyypillistä kokea riittämättömyyden tunnetta opiskelijana (Salmela-Aro &
Näätänen, 2005, 11–12).
Nuorten koetun terveyden yhteyttä koulu-uupumukseen on syytä tutkia, sillä nuoruuden terveys nähdään perustana aikuisuuden terveydelle. On myös huomattava, että tytöt ilmoittavat useammin koetun terveytensä heikoksi poikiin verrattuna. Jofferin ja kollegoiden (2016) mukaan poikiin verrattuna tytöt keskittyivät enemmän erilaisiin stressitekijöihin arvioidessaan koettua terveyttä.
16–18-vuotiaita ruotsalaisnuoria tutkittaessa koetun stressin havaittiin olevan vahvasti yhteydessä terveysvaivojen ja ahdistuksen kanssa. Itse koettu terveys korreloi vahvasti stressin, masennuksen ja ahdistuksen kanssa (Wiklund ym., 2012.) Myös kouluun liittyvät haasteet voivat liittyä heikompaan koettuun terveyteen vielä aikuisuudessa (Lavikainen ym., 2006). Toisaalta koettu terveys vaikuttaa liittyvän nuoren psykososiaaliseen toimintaan, jolloin sen tarkasteleminen suhteessa kouluhyvinvointiin on perusteltua (Page ym., 2009).
Koska koettu terveys mittaa kokemuksia, se voi heijastaa nuoren terveyden sosiaalista ulottuvuutta ja olla yhteydessä ajankohtaisiin yhteiskunnan ilmiöihin (Karvonen, 1998, 70).