Koulu on nuorelle merkittävä elämänalue vaikuttaen monilta osin nuoren hyvinvointiin sekä siihen, millaiseksi nuoren tulevaisuus muodostuu (Salmela-Aro, 2008, 233; Salmela-Aro & Tuominen-Soini, 2013, 242–243). Nuoret viettävät suuren osan ajastaan koulussa, joten kouluympäristöllä on merkittävä vaikutus nuoren terveydelle ja hyvinvoinnille. Kouluympäristö rakentuu fyysisistä ja psykososiaalisista tekijöistä. Fyysiset tekijät liittyvät koulurakennuksiin, ympäristöön ja koulun pihaan. Kuten aikuisilla työympäristön, nuorilla psykososiaalisen kouluympäristön nähdään voivan vaikuttavan nuorten hyvinvointiin ja terveyteen (Samdal & Torsheim, 2012.) Psykososiaalisia tekijöitä ovat erilaiset kouluympäristön vaatimukset, sitoutuminen, autonomian kokemukset, sosiaalinen tuki ja suhteet (Markkanen, Välimaa & Kannas, 2019).
Nuorten sosiaalisen ympäristön nähdään olevan vuorovaikutuksessa nuorten terveyteen ja hyvinvointiin, sillä sosiaaliset verkostot ja siellä tapahtuva hyväksyntä ovat nuoruudessa tärkeitä. Tällöin nuoret voivat olla herkempiä ympäristöstään tulevia sosiaalisia signaaleja kohtaan, jolloin nuorten tekemät päätökset voivat muotoutua sosiaalisen kontekstin ohjauksessa. (Blakemore &
Mills, 2014.) Sen lisäksi, että koulu yhteiskunnallisena instituutiona tukee nuoren oppimista ja kasvua, tarjoaa se myös mahdollisuuden sosiaalisten suhteiden luomiselle yhteisöllisenä tilana (Kiilakoski, 2012, 7–12). Parhaimmillaan kouluyhteisö tukeekin nuoren emotionaalista ja sosiaalista kehitystä (Niemi, Junttila, Asanti, Clarke & Seppinen, 2013, 146). Ikätovereiden ja ryhmän merkitys nuoren kehitykselle ja identiteetin rakentamiselle onkin tärkeää ja ulkopuolelle jääminen voi uhata nuoren psyykkistä kehitystä (Aalberg & Siimes, 2007, 72–73).
Koulunkäynnillä onkin merkittävä vaikutus myös nuoren mielenterveyteen, tunne-elämään ja minäkuvaan (Uusikylä, 2006).
Kouluympäristön vaikutus nuoren terveyteen ja hyvinvointiin voi olla sekä myönteinen että kielteinen. Erityisesti psykososiaaliset tekijät, kuten kokemukset autonomiasta ja osallisuudesta, läheiset ihmissuhteet koulussa sekä kokemukset oppimistilanteiden hallinnasta liittyvät nuorten tyytyväisyyteen koulussa. Sen
sijaan kouluympäristö, joka ei tarjoa nuorille näitä kokemuksia, koetaan todennäköisimmin stressaavaksi. Positiiviset kokemukset koulusta voivat toimia resurssina nuoren koulumenestykselle ja hyvinvoinnille, mutta negatiiviset kokemukset voivat sen sijaan vaikuttaa nuoren koulukokemuksiin ja hyvinvointiin kielteisesti (Samdal & Torsheim, 2012.)
Vaikka suomalainen peruskoulujärjestelmä mahdollistaa kaikille lähes tasavertaiset koulutusmahdollisuudet, nuoret ovat kuitenkin keskenään erilaisessa asemassa terveyteen, sairauteen, hyvinvointiin ja pahoinvointiin liittyen. Suomalaisnuoria tarkastellessa havaitaankin ristiriitainen tilanne. Vaikka osaamistaso on kansainvälisessäkin vertailussa korkeaa, nuoret eivät voi emotionaalisesti kovin hyvin tai koe viihtyvänsä koulussa. Suuri osa kuitenkin pitää koulunkäyntiä mielekkäänä, vaikka kokeekin sen olevan tylsää. (Salmela-Aro, 2008, 233–234.) Vaikka enemmistö suomalaisnuorista voi hyvin, on kuitenkin noin viidesosalla erilaisia psykososiaalisia terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä ongelmia, kuten ahdistusta, syrjintää, kiusaamista tai uupumusta
(
Niemi ym., 2013, 146). Nuorten väliset terveys- ja hyvinvointierot ilmenevät peruskoulussa koulumenestyksen suhteen, jolloin heikompi terveys liittyy nuoren matalampaan koulumenestykseen (Karvonen & Koivusilta, 2010).Koulu-uupumuksen ja kouluun kiinnittymisen käsitteet ovat merkityksellisiä tarkasteltaessa nuorten psykososiaalista hyvinvointia koulussa (Virtanen, Lerkkanen, Poikkeus & Kuorelahti, 2018). Appleton, Christenson, Kim & Reschly (2006) ovat eritelleet kouluun kiinnittymisen kognitiiviset, psykologiset, behavioraaliset ja akateemiset ulottuvuudet, jotka huomioivat oppilaan sisäiset tekijät ja kouluympäristön sekä siihen liittyvän vuorovaikutuksen osana kouluun kiinnittymistä. Kognitiiviset kiinnittymisen ulottuvuudet näyttäytyvät esimerkiksi oppilaan kokemuksina koulun merkityksestä ja omista kouluun liittyvistä tavoitteista, kun taas psykologiset tekijät liittyvät oppilaan kuulumisen tunteeseen sekä vuorovaikutussuhteisiin opettajan ja vertaisten kanssa. Behavioraaliset eli käyttäytymiseen liittyvät tekijät ovat oppilaan aktiivista osallistumista koulutyöskentelyyn eri muodoissa, ja akateemiset tekijät liittyvät koulumenestykseen ja kotitehtävien tekoon. Koulun kiinnittymisprosessiin liittyy kuitenkin monia tekijöitä, kuten vanhempien tuki, vertaisten kouluun liittyvät tavoitteet ja arvot sekä koulun psykososiaalinen ilmapiiri (Appleton ym., 2006.)
Tässä tutkimuksessa kouluhyvinvointi määritellään oppilaan intona ja energisyytenä koulua kohtaan eli hyvänä kiinnittymisenä kouluun (Salmela-Aro &
Upadaya, 2012) sekä toisaalta vähäisenä koulu-uupumuksena (Salmela-Aro ym., 2009b). Kouluun kiinnittymiseen liittyykin kouluinnon käsite, mikä näyttäytyy koulutyöhön liittyvänä energiana, omistautumisena ja uppoutumisena. Energia käsittää positiivisen suhtautumisen koulutyöhön sekä sietokyvyn ja valmiuden ponnistella koulutyön vuoksi. Omistautuminen näyttäytyy koulutyön kokemisena mielekkääksi, jolloin oppilas kokee innostusta ja merkityksellisyyttä koulutyössään. Uppoutuminen sen sijaan kuvastaa oppimiseen liittyviä hetkiä, jolloin oppilas on erittäin syventynyt koulutehtäviinsä (Salmela-Aro & Upadaya, 2012.)
Suomalaisnuorten kouluun kiinnittyminen vaihtelee (Wang, Chow, Hofkens,
& Salmela-Aro, 2015; Tuominen-Soini & Salmela-Aro, 2014). Mielenkiintoista on, että tytöt ovat yleensä poikia enemmän kiinnittyneempiä kouluun (Linnakylä &
Malin, 2008; Salmela-Aro & Upadaya, 2012; Janosz, Archambault, Morizot &
Pagani, 2008), samalla kun tytöt myös kokevat enemmän koulu-uupumusta (Salmela-Aro & Näätänen, 2005, 18; Walburg, 2014; Salmela-Aro & Tynkkynen, 2012). Wang ja kollegat (2015) havaitsivat suomalaisnuorten kiinnittymisen kouluun heikentyvän peruskoulun viimeisellä luokalla ja toisen asteen opinnoissa huolimatta hyvästä koulumenestyksestä. Suomalaisista peruskoulun loppua käyvistä nuorista lähes puolet ei pidä koulua enää merkityksellisenä (Salmela-Aro, 2016). Kun oppilas on emotionaalisesti kiinnittynyt kouluun positiivisella tavalla, hän kykenee nauttimaan koulunkäynnistä ja arvostamaan koulusuorituksia. Sen sijaan negatiivinen emotionaalinen kiinnittyminen kouluun voi näyttäytyä koulu-uupumuksena (Wang ym., 2015.) Heikko kouluun kiinnittyminen voi myös toimia riskitekijänä koulupudokkuudelle eli koulun keskeyttämiselle (Archambault, Janosz, Morizot, & Pagani, 2009; Janosz ym., 2008). Aiemmassa pitkittäistutkimuksessa havaittiin, että menestyneet ja hyvin kouluun kiinnittyneet lukiolaiset valmistuivat opinnoistaan, mutta heikosti kiinnittyneet ja koulusta irtautuneet voivat keskeyttää opintonsa (Archambault ym., 2009). Toisaalta osa tytöistä saattaa keskeyttää koulun hyvästä kiinnittymisestä huolimatta (Janosz ym., 2008). Hyvä kouluun kiinnittyminen sen sijaan näyttäisi olevan vahvasti yhteydessä niin oppilaiden kokemaan vähäisempään ahdistukseen kuin käsitykseen itsestään (Linnakylä & Malin,
2008). Opiskelijoiden kouluun kiinnittymisellä on täten merkitystä niin hyvinvointiin koulussa kuin sen ulkopuolellakin.
Nuoren kiinnittyminen kouluun saattaa riippua myös psykologisten perustarpeiden täyttymisestä. Itsemääräämisteorian (Ryan & Deci, 2017) mukaan ihminen tarvitsee yhteisöllisyyden, autonomian ja kompetenssin kokemukset, jotka ovat edellytyksenä hyvinvoinnille ja oppimiselle. Samdalin ja Torsheimin (2012) mukaan nämä tarpeet saattavat olla edellytyksenä kouluun kiinnittymiselle. WHO:n pitkittäistutkimuksessa havaittiin, että tärkeimmät nuorten hyvinvointiin koulussa vaikuttavat osa-alueet liittyvät sosiaalisiin konteksteihin, kuten vanhemmilta, vertaisilta ja opettajilta saatavaan tukeen, koulun asettamien odotusten täyttämiseen sekä kokemukseen, että kykenee vaikuttamaan koulun asioihin (Samdal & Torsheim, 2012.) Kouluun kiinnittymistä voidaan tarkastella oppilaan kouluun sitoutumisen sekä koulusta irtautumisen näkökulmista. Mikäli oppilas ei kykene selviytyvänsä koulutyön jatkuvista vaatimuksista, koulusta irtautumisprosessi voi näyttäytyä koulu-uupumuksen kehittymisenä (Salmela-Aro ym., 2009b.)