Uupumus on yleisesti käsitetty työhön liittyväksi oireeksi (Maslach, Schaufeli, &
Leiter, 2001), jolloin käsitettä on tarkasteltu työuupumuksena (burnout) työikäisten näkökulmasta. Työuupumus kehittyy pitkäaikaisten emotionaalisten työhön liittyvien stressitekijöiden seurauksena. Työuupumus käsitetään uupumuksena, kyynisyytenä ja tehottomuutena. Tällöin työuupunut työntekijä kokee rasitusta ja kroonista väsymystä, voi suhtautua työhönsä välinpitämättömästi ja nähdä sen merkityksettömänä. Tehottomuus näyttäytyy kokemuksena työhön liittyvän pätevyyden ja suoritusten heikentymisestä (Maslach ym., 2001.) Työuupumuksen käsite voidaan siirtää koulukontekstiin tarkasteltaessa koulua vaatimuksineen opiskelijoiden työnä (Kiuru, Aunola, Nurmi, Leskinen, & Salmela-Aro, 2008). Koulu-uupumus määritellään kouluun liittyväksi pitkittyväksi stressioireyhtymäksi, johon liittyy kolme eri osa-aluetta:
kyyninen suhtautuminen koulunkäyntiin, uupumusasteinen väsymys sekä kokemus riittämättömyyden tunteesta opiskelijana (Salmela-Aro ym., 2009b).
Kyynisesti koulunkäyntiin suhtautuva nuori ei koe koulutyötä mielekkääksi
aliarvioiden koulunkäynnin tärkeyttä. Mikäli nuori ei koe kykenevänsä vastaamaan koulutyön vaatimuksiin, motivaatio ja mielekkyys koulunkäyntiä kohtaan laskevat. Voimakas koulutyötä kohtaan oleva väsymys eli ekshaustio syntyy, mikäli nuori ilman riittäviä edellytyksiä tai palkitsevia tuloksia yrittää saavuttaa annettuja tavoitteita kohti. Uupumisasteinen väsymystila ei kuitenkaan mene nukkumalla ohi. Kolmas koulu-uupumuksen tekijöistä on riittämättömyyden tunne koulutyötä kohtaan. Jos nuori kokee, ettei saa aikaan tai kykene tekemään asioita tarpeeksi, hän alkaa kokea itsensä riittämättömäksi koulussa (Salmela-Aro & Näätänen, 2005, 11–12.)
Koulu-uupumusta voidaan tarkastella prosessina, jossa uupumusasteinen väsymys ja kyynisyys opintoja kohtaan voivat johtaa riittämättömyyden tunteisiin opiskelijana (Salmela-Aro, 2008, 234–235). Aluksi koulutyön suuret vaatimukset aiheuttavat uupumista, mikä voi näyttäytyä uniongelmina. Jatkuessaan pitkään uupumus voi johtaa kyynisyyteen koulutyötä kohtaan, jolloin mielekkyys koulua kohtaan katoaa. Uupunut nuori ikään kuin suojelee itseään epäonnistumisilta vähättelemällä koulun merkitystä. Lopulta motivaation ja mielekkyyden puute johtaa riittämättömyyden tunteisiin opiskelijana, mikä vaikuttaa myös koulutyössä suoriutumiseen. (Salmela-Aro & Näätänen, 2005, 11–12.)
Suomalaisista nuorista hyvin uupuneita on noin 10% ja erittäin koulu-uupuneita noin 5%. (Salmela-Aro & Näätänen, 2005, 18). Vuosien 2006–2013 Kouluterveyskyselyistä ilmenee, että koulu-uupumus on lisääntynyt jonkin verran peruskouluikäisillä tytöillä samalla kun se on vähentynyt lukiolaispoikien kohdalla (Luopa ym., 2014, 34). Vaikka tyttöjen koulumenestys on poikia parempi, tytöt kokevat enemmän koulu-uupumusta sekä perus- että toisella asteella (Salmela-Aro & Näätänen, 2005, 18; Salmela-(Salmela-Aro & Tynkkynen, 2012; Walburg, 2014) ja heillä esiintyy poikia enemmän kyynisyyttä, uupumusasteista väsymystä ja riittämättömyyden tunteita (Salmela-Aro, 2008, 236). Koulu-uupumuksen esiintyvyydessä onkin ollut selkeästi havaittavia sukupuolieroja.
Koulu-uupumuksen taustalla olevat tekijät
Koulu-uupumukseen vaikuttavat keskeisimmät tekijät liittyvät nuoren motivaatioon ja sosiaaliseen ympäristöön ja ovat osittain pysyviä (Salmela-Aro, 2010; Salmela-Aro & Tuominen-Soini, 2013). Kouluympäristö nuoren
merkittävänä kehitysympäristönä voi lisätä nuoren hyvinvointia ja vaikuttaa nuoren mahdollisuuksiin opiskelijana, mutta toimia myös päinvastoin heikentäen nuoren hyvinvointia esimerkiksi kilpailun ja erilaisten odotusten vuoksi.
Kouluympäristöä voidaan tarkastella nuorten työympäristönä, sillä sen nähdään sisältävän työympäristölle ominaisia elementtejä (Samdal & Torsheim, 2012).
Työn vaatimusten ja hallinnan malli (Job Demand-Control Model) tarkastelee työkuormitusta ja stressiä kahden psykososiaalisen työympäristön ulottuvuuden, työn hallinnan ja vaikutusmahdollisuuksien näkökulmasta. Mallin mukaan kuormittavimmat ja terveydelle haitallisimmat työt ovat sellaisia, joissa yhdistyvät sekä korkeat työn vaatimukset että työntekijän heikot vaikutusmahdollisuudet.
Korkeita työn vaatimuksia voivat olla esimerkiksi erilaiset aikapaineet ja kiireen kokemus, heikkoja hallintamahdollisuuksia sen sijaan työntekijän matalat vaikutusmahdollisuudet työhönsä liittyviin asioihin. Mikäli työssä yhdistyy sekä korkeat vaatimukset, kuten kiire, ja työntekijän heikot vaikutusmahdollisuudet työhönsä liittyen, työntekijä voi kokea kuormitusta, stressiä ja terveyden heikentymistä (Karasek & Theorell, 1990, 31–82.) Karasek & Theorell (1990, 68–
76) ovat lisänneet malliin vielä kolmannen ulottuvuuden, sosiaalisen tuen, jolloin myös sen puute nähdään terveyttä kuormittavana ja stressiä aiheuttavana tekijänä.
Työn vaatimusten ja hallinnan malli voidaan Samdalin ja Torsheimin (2012) mukaan ulottaa koulukontekstiin tarkasteltaessa koulua nuorten työnä. Tällöin korkeat koulun vaatimukset yhdistettynä oppilaan heikkoihin vaikutusmahdollisuuksiin voivat aiheuttaa stressiä ja vaikuttaa terveyden heikentymiseen (Samdal & Torsheim, 2012). Koulu-uupumus lisääntyykin koulutyön vaatimusten kasvaessa (Salmela-Aro, 2008, 236) näyttäytyen tilanteena, jossa oppilaan omat sisäiset resurssit eivät kohtaa omien tai muualta tulevien odotusten kanssa (Kiuru ym., 2008). Tilanne voikin näyttäytyä nuoren elämässä melko haastavana – samalla kun nuoret kamppailevat kehitysvaiheeseen kuuluvien fyysisten ja psyykkisten muutosten kanssa, he myös kohtaavat yhteiskunnasta ja kouluympäristöstä tulevat vaatimukset (Aalberg & Siimes, 2007). Kuten työn vaatimusten ja hallinnan mallissa (Karasek
& Theorell, 1990) työntekijän kohtaama kiire, myös koulussa erityisesti rauhaton ja kiireinen työskentelyilmapiiri sekä muuten negatiivinen ilmapiiri ovat yhteydessä koulu-uupumukseen peruskoulussa (Salmela-Aro ym., 2008a).
Aiemmassa, yli puolet Suomen kouluista kattavassa tutkimuksessa havaittiinkin, että peruskoulussa oppilaat kokivat uupumista erityisesti kokiessaan kouluilmapiirin negatiiviseksi sekä kokiessaan vähäistä tukea koulusta, esimerkiksi opettajilta ja terveydenhoitajilta. Lukiotasolla sen sijaan erityisesti opettajien antama positiivinen motivaatio, kuten kiinnostus oppilaita kohtaan ja koettu oikeudenmukaisuus liittyivät vähäisempään koulu-uupumukseen (Salmela-Aro ym., 2008a.)
Myös nuoren koulumenestys liittyy uupumukseen. Lukiossa koulu-uupumusta havaittiin enemmän opiskelijoilla, jolla oli heikko koulumenestys (Salmela-Aro ym., 2008a). Kiurun ja kollegoiden (2008) tutkimuksessa nuoret, joilla oli heikko koulumenestys, ilmoittivat muita nuoria enemmän koulu-uupumuksesta. Myös Salmela-Aro kollegoineen (2009b) havaitsivat heikon koulumenestyksen edistävän koulu-uupumuksen oireista kyynisyyttä ja riittämättömyyden tunnetta koulua kohtaan. Toisaalta myös erilaiset oppimisvaikeudet ja motivaatioon liittyvät haasteet liittyvät koulu-uupumukseen (Salmela-Aro & Näätänen, 2005, 21-22), ja koulu-uupumus onkin huomattavasti yleisempää nuorilla, joilla on erilaisia oppimisvaikeuksia. Myös motivaatiolla on merkitystä koulu-uupumuksen muodostumiselle. Koulu-uupumuksen onkin havaittu olevan koulumotivaatioon voimakkaasti yhteydessä (Salmela-Aro, 2008, 236–239.)
Motivaation lisäksi nuorten esittämät tavoitteet opiskelulle ilmensivät Salmela-Aron (2008, 236–239) tutkimuksessa koulu-uupumusta, jolloin uupumuksesta kärsivät nuoret arvioivat tavoitteensa negatiivisessa valossa stressaaviksi ja haasteellisiksi saavuttaa. Huolestuttava näkökulma onkin se, että koulu-uupuneilla nuorilla on usein haasteita koulumotivaatiossa, mutta myös oppimisvaikeuksia, ja riskikäyttäytymistä (Salmela-Aro & Näätänen, 2005, 21-22). Lisäksi koulu-uupumusoireista kyyninen asenne yhdistettynä heikkoon koulumenestykseen näyttää ennustavan koulupudokkuutta (Bask & Salmela-Aro, 2012). Koulu-uupumukseen liittyy myös nuoren kiinnittyminen kouluun. Mitä heikommin nuori on kiinnittynyt kouluun ja mitä matalampi koulumenestys hänellä on, sitä enemmän havaitaan kyynisyyden ja riittämättömyyden tunteita sekä heikkoa arvostusta koulua kohtaan (Salmela-Aro ym., 2009b). Koulu-uupumus ja – kiinnittymisprosessit voivatkin olla jossain määrin rinnakkaisia ja sisältää samoja taustatekijöitä (Virtanen ym., 2018).
Myös kouluun liittyvät siirtymävaiheet kasvattavat uupumuksen riskiä, sillä ne voivat aiheuttaa erilaisia koulun kiinnittymiseen ja irtautumiseen liittyviä prosesseja. Erityisesti peruskoulusta toiselle asteelle siirryttäessä muutokset nuoren hyvin- ja pahoinvoinnissa ovat yleisiä (Salmela-Aro, 2013.) Muutoksia on havaittu erityisesti lukioon siirtyvillä oppilailla, jolloin siirtymä on näyttäytynyt emotionaalisen sitoutumisen heikkenemisenä, ahdistuksen lisääntymisenä, koulutyön nautinnon heikentymisenä ja ylikuormittumisen kokemuksina (Wang ym., 2015). Toiseen asteen opiskelijoilla koulu-uupumusta on havaittu vähemmän ammattikoululaisten kuin lukiolaisten keskuudessa (Salmela-Aro, Kiuru & Nurmi, 2008c; Salmela-Aro & Upadaya, 2012; Salmela-Aro & Tynkkynen, 2012), missä kouluun kiinnittyminen on suurempaa ja toisaalta kouluun liittyvät vaatimukset voivat olla korkeampia kuin ammattikoulussa (Salmela-Aro ym., 2008c).
Kouluympäristön lisäksi nuoren perhe ja muut sosiaaliset suhteet vaikuttavat nuoren hyvinvointiin ja menestymiseen koulussa. Vanhempien kokema työuupumus ja nuorten koulu-uupumus näyttävät olevan yhteydessä toisiinsa, erityisesti samaa sukupuolta olevan vanhemman ja nuoren välillä (Salmela-Aro, 2010.) Voidaankin pohtia, heijastaako ilmiö nyky-yhteiskuntaa kiireineen, vaatimuksineen ja suorituspaineineen, mikä voi näyttäytyä uupumuksena niin vanhempien kuin lastenkin osalta. Kiireen tunteminen koulussa nähdäänkin yhtenä koulu-uupumuksen riskitekijöistä (Salmela-Aro, 2010; Salmela-Aro, 2013).
Vanhempien vaikutus nuoren koulu-uupumukseen saattaa liittyä myös sosioekonomiseen asemaan, jonka on havaittu vaikuttavan myös nuoren koulumenestykseen (Caro, McDonald, & Willms, 2009; Castro ym., 2015) ja kouluun kiinnittymiseen (Ollila, Koivisto, Karvonen & Lindfors, 2020). Tähän liittyen Linnakylä ja Malinin (2008) havaitsivat, että kaikista kielteisemmin kouluun suhtautuneilla oppilailla oli myös matala sosiaalinen perhetausta. Luon, Wangin, Zhangin ja Chenin (2016) mukaan vanhempien matala sosioekonominen asema ennusti merkittävästi nuoren koulu-uupumusta. Sen sijaan vanhempien korkean sosioekonomisen aseman on havaittu toimivan suojaavana tekijänä nuoren koulu-uupumusta vastaan (Salmela-Aro ym., 2016a). Perheen uupumustilanteeseen vaikuttaa myös taloudellinen tilanne. Uupumusta koetaan perheissä sitä enemmän, mitä enemmän perheissä on taloudellisia haasteita
(Salmela-Aro, 2010). Taloudelliset huolet perheessä altistavatkin nuoria erilaisille ongelmille koulussa ja hyvinvoinnissa ja voivat myös aiheuttaa erimielisyyksiä perheiden vuorovaikutuksessa (Luopa ym., 2014, 74-75; Lemetyinen, 2014, 105-112).
Vanhempien lisäksi myös nuoren kaveripiiri sosiaalisena ympäristönä liittyy koulu-uupumuksen esiintymiseen. Nuoruudessa vertaissuhteiden merkitys korostuu ja ystävyyssuhteet ovat osa nuoren identiteetin rakentumisprosessia (Aalberg & Siimes, 2007, 71–73; Salmela-Aro, 2008, 233–239). Nuoren kaveripiirin on havaittu muotoutuvan keskenään samankaltaiseksi koulu-uupumuksen suhteen, jolloin koulu-uupumus ajan myötä tarttuu kaveripiirin kesken (Kiuru ym., 2008; Salmela-Aro, 2010). Toisaalta kaveripiirin koheesio voi kuitenkin suojata koulu-uupumuksen kehittymiseltä. Kavereilta saatu sosiaalinen tuki ja ”yhteen hiileen puhaltaminen” auttavat koulu-uupumuksen lisääntymiseltä (Salmela-Aro, 2008, 233–239). Vaikka nuoren vertaisryhmillä on näin vaikutusta koulu-uupumukseen, ei vaikutusta ole havaittu kuitenkaan kaveripiirin valinnan suhteen (Kiuru ym., 2008). Sen sijaan nuoren asema omassa vertaisryhmässään voi vaikuttaa koulu-uupumuksen ja kouluun kiinnittymiseen. Rimpelä kollegoineen (2020) havaitsivat, että suosituilla nuorilla oli vähemmän koulu-uupumusta ja he olivat hyvin kiinnittyneitä kouluun. Myös kouluissa ilmenevä yhtenäisyyden ilmapiiri voi suojata oppilaita koulu-uupumukselta ja parantaa oppilaiden sitoutumista kouluun (Rimpelä ym., 2020). Kaveripiirin hyvä koulumenestys voi suojata koulu-uupumuksen lisääntymiseltä, mutta sen sijaan vertaisryhmän heikko koulumenestys voi lisätä koulu-uupumusta ajan kuluessa (Kiuru ym., 2008.)
Koulu-uupumusta voidaan ehkäistä kehittämällä nuorten omia vahvuuksia ja lisätä uupumukselta suojaavia tekijöitä, kuten vanhempien ja kavereiden tukea (Salmela-Aro, 2008, 233–244). Koulu-uupumuksen vastakohtaa, kouluintoa, voidaan parantaa tukemalla nuoren itsetuntoa ja koulumotivaatiota (Salmela-Aro, 2013). Kuten aiemmin todettiin, kouluympäristön olosuhteet eivät välttämättä vastaa nuorten kehittyviin tarpeisiin (Salmela-Aro, 2016). Sovittamalla nuoren tarpeet ja koulussa tapahtuvat kokemukset nuori voi kuitenkin innostua opiskelusta uudelleen (Salmela-Aro, 2013). Kuten työuupumuksen (Maslach ym., 2001), myös koulu-uupumuksen ehkäisyssä tulisi keskittyä tukemaan nuoren kouluun kiinnittymistä. Opettajilta ja vanhemmilta saadun tuen on havaittu olevan
tärkeimpiä tekijöitä oppilaan hyvän koulumenestyksen kanssa suojaamassa oppilasta koulu-uupumukselta sekä lisäämässä oppilaan kiinnittymistä kouluun (Virtanen ym., 2018). Nuoren sosiaalisen ympäristön merkitys koulu-uupumuksen aiheuttajana ja toisaalta siltä suojaavana tekijänä on siis monella tapaa tärkeä (Salmela-Aro & Tuominen-Soini, 2013, 250–251).
Merkittävä tekijä koulu-uupumuksen ehkäisyssä on kuitenkin varhainen puuttuminen nuoren koulu-uupumukseen tiedettäessä koulu-uupumuksen aiheuttamat riskit esimerkiksi masennuksen kehittymiselle, koulupudokkuudelle ja syrjäytymiselle (Aro ym., 2009a; Bask & Aro, 2012; Salmela-Aro & Tuominen-Soini, 2013). Koulu-uupumus on kuitenkin käsitteenä varsin uusi, eikä tutkimusta aiheesta ole peruskoulukontekstista kovinkaan merkittävästi. Koulu-uupumusta esiintyy kuitenkin jo alakoulussa ja lähes puolella 6.-luokkalaisista on havaittu kyynisyyttä koulua kohtaan (Salmela-Aro, Muotka, Alho, Hakkarainen & Lonka, 2016b). Kouluterveyskyselyissä koulu-uupumukseen liittyviä kysymyksiä on ollut vuodesta 2006 lähtien (Luopa, Pietikäinen, Puusniekka, Jokela & Sinkkonen, 2007, 14).
Kouluterveydenhuollosta saatava tuki suojaa koulu-uupumukselta, mikä onkin merkittävä tekijä uupumuksen ehkäisyssä. Vähäisen kouluterveydenhuollon sekä opettajien tuen on havaittu olevan yhteydessä lisääntyneeseen koulu-uupumukseen peruskoulussa. Mitä vähemmän oppilaat saavat tukea kouluterveydenhuollosta tai opettajalta, sitä enemmän heidän on havaittu kokevan koulu-uupumusta (Salmela-Aro, 2010.) Oppilas- ja opiskeluhuollon riittämättömät resurssit sekä kouluterveydenhuollon saatavuuden alueelliset erot aiheuttavat kuitenkin epätasa-arvoa näiden palveluiden käytön suhteen (Lindfors, Karvonen, Minkkinen & Rimpelä, 2016, 44–46; Salmela-Aro & Tuominen-Soini, 2013, 253; Kivimäki ym., 2018).