6 Kaavoittajat ja suunnittelu- paradigmojen muutokset
6.3 Kommunikatiivinen suunnittelu
6.3.3 Kommunikatiivinen käänne ja maankäyttö- ja rakennuslaki
Suomessa kommunikatiivinen käänne ja sen eri teoreettiset tausta-oletukset ovat olleet lähinnä tutkijoiden kiinnostuksen kohteena. On
kiinnostava kysymys, kuinka paljon käytännön kaavoittajat ovat perillä kansainvälisistä teoreettisista virtauksista. Suunnittelun käytännön ken-tillä kommunikatiivisuus tai vuorovaikutteisuus ovat näkyneet enemmän tai vähemmän vapaaehtoisina kokeiluina ja kehittämisprojekteina (ks.
esim. Leino 2006). Eri yhteyksissä on todettu, että ”hyvä kaavoittaja” on järjestänyt osallistumista jo kauan ennen maankäyttö- ja rakennuslain voimaantuloa. Tällöin on todettu, että laki ei ole muuttanut käytäntöjä osallistumisen osalta kovinkaan merkittävästi. (Mäntysalo & Nyman 2002, 260; Vatilo 2000, 18.)
Vuonna 2000 voimaan astunut maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on kuitenkin Suomessa yksi niistä konkreettisista asioista, jonka kommuni-katiiviseen käänteeseen liittynyt yhteiskunnallinen keskustelu on saanut aikaan. Mitä laki merkitsee, ja kuinka paljon se on lisännyt suunnittelun kommunikatiivisuutta?
Lain peräänkuuluttama avoimuus ja vuorovaikutus (esim. MRL 1§ ja 6§) sekä näiden vaikutus suunnittelutyöhön on herättänyt toiveita ja odotuksia. Ympäristöministeriö on markkinoinut lain suomia osallistu-mismahdollisuuksia korkealla profi ililla61.28Avoimuus on nähty jopa lain keskeiseksi anniksi (mm. Nyman 2000, 15). Lain henki korostaa voimakkaasti suunnittelun avoimuutta sekä osallistumisen ja vuorovaikutuksen mer-kitystä. Asetuksessa osallistumiselle ei kuitenkaan aseteta juuri aiempaa laajempia velvoitteita. Kukin kunta voi harjoittaa vuorovaikutusta tavalla, joka sen hallintokulttuuriin parhaiten sopii (Vatilo 2000,19).
Kommunikatiivisuutta korostavana uudistuksena laissa on osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jonka tekemistä edellytetään aina maankäytön suunnittelun tosiasiassa alkaessa (MRL 63§). Osallistumis- ja arviointi-suunnitelma on nimensä mukaisesti julkinen arviointi-suunnitelma siitä, miten osallistuminen ja vuorovaikutus kaavahankkeessa järjestetään, sekä suunnitelma kaavan vaikutusten arviointien järjestämisestä. Kuten edellä todettiin, on arveltu, että osallistumis- ja arviointisuunnitelma sinällään ei ole muuttanut monien kuntien vakiintuneita osallistumiskäytäntöjä.
Erityisesti kansalaisosallistumisesta ja sen vaikutuksesta suunnitteluun on kuitenkin lain ensimmäisinä voimassaolovuosina keskusteltu paljon (esim. Bäcklund & Häkli & Schulman [toim.] 2002). Aiheesta on myös julkaistu runsaasti tutkimuksia (mm. Koskiaho & Leino & Mäkelä 2000, Roininen &
60 Ympäristöministeriö muun muassa julkaisi opaskirjan ”Kun haluat vaikuttaa”, joka antoi käytännön vihjeitä siihen, miten oman elinympäristön suunnittelussa ja päätöksenteossa voi olla mukana vaikuttamassa. (Leskinen 1998.)
Wallin 2002, Roininen & Horelli & Wallin 2003, Staffans 2004, Niemenmaa 2005, Puustinen 2004, Puustinen & Hirvonen 2005, Leino 2006).
MRL:ssa poistui kaavojen alistusvelvollisuus. Samalla alueellisten ympä-ristökeskusten rooli muuttui neuvottelevaksi ja ohjaavaksi viranomaiseli-meksi, jolla on valitusoikeus. Muutoksella on periaatteessa merkittävä, kaavoituksen kommunikatiivisuutta korostava vaikutus: Aiemman hie-rarkkisen alistussuhteen sijasta kuntien ja ympäristökeskusten tulisi kyetä toimimaan keskenään neuvottelevina kumppaneina (vrt. Vatilo 2000, 20). Myös MRL:n korostamat selvitykset ja vaikutusarvioinnit, sekä näitä ku-vaava osallistumis- ja arviointisuunnitelma voidaan nähdä elementteinä, jotka korostavat kaavoituksen kommunikatiivisuutta: Sekä viranomais-osallisten että kansalaisviranomais-osallisten määrä lisääntyy. Suunnitteluprosessista voidaan nähdä muodostuvan kommunikatiivinen verkosto, jossa on mu-kana koko joukko toimijoita, toiminnaisia (henkilöitä, asioita, intressejä, joita joku edustaa) sekä toimijuuksia (mahdollisuuksia toimintaan) (mm.
Rajanti 2003, 29).
Kaavoittajien kannalta avoimuuden konkreettisen lisääntymisen suunnittelukulttuurissa on nähty edellyttävän merkittäviä ajattelu- ja toimintatapojen muutoksia. Esimerkiksi Kaj Nyman painottaa, että suunnitelmista tiedottamisen ja erityisesti suunnitelmien mahdollisten kielteisten piirteiden paljastamisen pitäisi olla osa suunnittelijan am-mattitaitoa. Suunnittelijan täytyy olla myös entistä enemmän ihmisten tavoitettavissa ja käytettävissä. Tällä on vaikutuksensa työrauhaan, toteaa Nyman. Tärkeimpänä suunnittelijoiden ammattitaitoon kohdistuvana haasteena Nyman näkee kuitenkin sen, että suunnittelijoiden tulisi kyetä osallistumisprosessien seurauksena myös muuttamaan mieltään suunni-telmien sisällöstä ja tavoitteista. (Nyman 2000, 15, 16.) Heidän tulisi siis kyetä aiempaa suurempaan refl ektioon (vrt. Schön 1991; Healey 1997, 256–258). Myös Matti Vatilo on korostanut, että uuden lain edellyttämä yhteistyö eri osallistahojen kanssa olisi otettava tosissaan. Vuorovaikutuksen idea pitäisi sisäistää (Vatilo, 2000, 19).
Maankäyttö- ja rakennuslain heijastelema kommunikatiivisuus on kiinnostava esimerkki- ja tutkimuskohde, koska se edustaa uudenlaista lähestymistapaa perinteisesti asiantuntija- ja virkatyönä hoidettuun yhteis-kuntasektoriin. MRL:n edellyttämä suunnittelukulttuuri voidaan nähdä haasteena yleisemminkin kuntien tavalle toimia suhteessa kansalaisiin (vrt. Vatilo 2000, 12).
7 Kaavoittajien työ
Tässä luvussa esittelen tutkimuksen empiirisiä tuloksia. Esitän tulokset kolmessa osassa, joiden teemat vastaavat tutkimuskysymyksen jaottelua tutkimustehtäviin. Lähtökohtana on ajatus, että näillä kolmella toisiinsa liittyvällä näkökulmalla on ratkaiseva merkitys siinä, millaisena kaa-voittajat näkevät professionsa ja miten he vastaavat kommunikatiivisen suunnittelun haasteeseen.
Osiossa 7.1 tarkastelen kaavoittajaprofessioon ja sen valtuutukseen liittyviä kysymyksiä. Kuvailen kaavoittajien näkemyksiä oman professionsa statuk-sesta ja sen muutoksista sekä näkemyksiä siitä, miten oletettu ”ulkoinen kuva” kaavoittajista ja kaavoituksesta vastaa kaavoittajien käytännön kokemuksia. Havainnollistan kaavoittajien ulkoista kuvaa esittämällä, millaisen kuvan perusteella ja minkä vuoksi haastatellut kaavoittajat ovat eri aikoina hankkiutuneet ammattiinsa. Samassa yhteydessä tarkastelen myös arkkitehtikoulutuksen merkitystä kaavoittajien professionaalisen omakuvan synnyssä. Seuraavaksi yritän hahmottaa kaavoittajien professio-naalista ydintä. Kuvaan profession osaamisen ydinalueet eli tärkeimmiksi ja mielekkäimmiksi koetut tehtävät. Esittelen haastateltujen näkemyksiä professionsa luonteesta eli siitä, mitkä ovat ammattikunnan tyypillisiä piirteitä. Kuvaan myös kaavoittajaprofession suhdetta yleiseen etuun.
Osion lopuksi tarkastelen kaavoittajien professionaalisen organisoitumi-seen liittyviä kysymyksiä, paikallisen työskentely- ja organisaatiokulttuurin vaikutuksia jokapäiväiseen työhön sekä lyhyesti kaavoittajien suhdetta lähiprofessioihin.
Osiossa 7.2 esittelen kaavoittajien näkemyksiä asiantuntijuudesta ja tiedosta suunnitteluprosessissa. Kuvailen ensin kaavoittajien näkemyk-siä oman ammattitaitonsa synnystä. Sen jälkeen esitän kaavoittajien ammattitaitoa kuvaavan kolmijaon ja vertailen sitä ruotsalaisen Lennart G. Svenssonin tutkimukseen (1990). Kuvaan kaavoittajien näkemyksiä
asukasosallisten asiantuntijuudesta suunnitteluprosessissa sekä pohdin
”ihanneosallisen” ongelmaa. Lopuksi esittelen kaavoittajan professio-naalisten roolimallien ääripäät.
Osiossa 7.3 tarkastelen kaavoittajien näkemyksiä yhdyskuntasuunnittelus-ta eli sitä, millaisena arkinen työ kaavoityhdyskuntasuunnittelus-tajan näkökulmasyhdyskuntasuunnittelus-ta näyttäytyy.
Kerron ensin lyhyesti kaavoittajien kokemista uran aikana tapahtuneista kaavoitustyön muutoksista. Sitten esittelen MRL:n konkreettisia vaiku-tuksia kaavoitustyöhön. Seuraavaksi kuvailen kaavoittajien näkemyksiä maankäytön suunnittelun eri osapuolista. Viimeisessä alaosiossa pa-neudun tarkemmin osallistuvaan suunnitteluun: Esittelen kaavoittajien mielipiteitä osallistumisesta, sen tarpeesta, hyödyistä ja haittapuolista.
Kuvailen myös haastateltujen kokemuksia osallistumisen järjestämisestä.
Lopuksi esittelen kaavoittajien näkemyksiä osallistumisen vaikuttavuu-desta. Vertaan myös tutkimusaineistosta esiin nousevia seikkoja viime-aikaiseen kotimaiseen tutkimukseen.